Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oudot välit vanhempien kanssa.
22.04.2026 |
En oikein tiedä miten suhdettani vanhempiin edes lähtisi purkamaan, mutta pakko avautua tästä jossain. Minusta on aina tuntunut kotona siltä että olen kylässä jossain sukulaisteni luona enkä kotona. Äitini on aina kailottanut isoon ääneen että hän ei kyllä lapsista tykkää, isäni on ihan pihalla siitä että milloin syntymäpäiväni on tai edes missä asun nykyään.
Periaatteessa molemmat ovat todella normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, mutta toisaalta minut on jätetty lapsena esimerkiksi ihan pienenä yksin kotiin pitkiksi ajoiksi ja mitkään menoni tai tekemiseni eivät ole ikinä kiinnostaneet. Sen sijaan minulle on kerrottu ja valitettu aikuisten asioista kuten riidoista jonkun työkaverin kanssa ihan pienestä asti. Aina on ollut olo että olen tiellä ja vaivaksi.
Nyt aikuisena sellainen kunnon keskustelu näiden kanssa on ihan mahdotonta, koska eivät muista asioitani ja vaihtavat puheenaiheet aina itseensä. Keskustelu on myös outoa ja menee aina jotenkin ohi aiheen, jos kerron vaikka että vaihdan työpaikkaa, uudesta työstä iloitsemisen sijaan alkaa tenttaaminen siitä että "no mikä vika siinä vanhassa oli, voivoi kun nykyään hypätään työpaikasta toiseen, eikö voinut vaan pyytää palkankorotusta". Ja kun sanon että kyse ei ole palkasta vaan sain vain mieleisemmän työn, saan kuulla loppukeskustelun ajan avautumista siitä että kyllä ennen oltiin tyytyväisiä pieniin palkkoihin, vaikka palkka ei edelleen nyt liity asiaan mitenkään.
Kommentit (64)
En minä vaan odota, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita minun asioistani, mutta tietysti, jos on ainoa lapsi, se voi olla vaikea ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa kyllä, mutta pariin kohtaan minulla on selitys:
Isäsi on mies. Valitettavasti harva mies muistaa syntymäpäivä. Edes lapsiensa. Ei ole pahuutta tms. vaan ominaisuus.
Milloin sinut jätettiin yksin pitkiksi ajoiksi? Ei se outoa ollut 60-80 luvun lapsille.
Vanhempasi ovat sitä sukupolvea jolle työ määrittää elämän. Työnantaja on Jumalasta seuraava jota tulee kunnioittaa ja palvoa. Tälle on ollut joskus jopa katetta, kun työnantaja tiedettiin henkilökohtaisesti ja hän antoi elämänmittaisen työpaikan ja huolehtikin jopa työntekijöistään. Nykyään on toisin ja sitä eivät vanha sukupolvi suostu hyväksymään.
Älä puhu paskaa. Jos ap on kolmekymppinen, ei hän ole elänyt 80-luvun lapsuutta (jolloin lapsia EI jätetty pitkäksi aikaa yksin), eivätkä hänen vanhempansa todennäköisesti ole sitä sukupolvea jolloin työ määrittää elämään ja isä on mies joka ei tiedä edes milloin lapsensa ovat syntyneet.
Missä ap ilmoittaa ikänsä? En näe sitä missään.
Jätettiin kyllä yksin. Elin itse 70-80 luvun lapsuuden. Mikä tietysti on pitkä aika kenellekin.
Mistä sinä tiedät hänen vanhempiensa iän?
No ei todellakaan jätetty yksin 80-luvulla. Olet ollut heitteillä. Vai tarkoitatko nyt jotain vanhempien 5min kauppareissuja?
Missä pumpulissa sinä olet elänyt? Monikin jätettiin yksin tai lievemmissä tapauksissa viettivät kavereiden kanssa ulkona aikaa monta tuntia tai vaikka työpäivän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa kyllä, mutta pariin kohtaan minulla on selitys:
Isäsi on mies. Valitettavasti harva mies muistaa syntymäpäivä. Edes lapsiensa. Ei ole pahuutta tms. vaan ominaisuus.
Milloin sinut jätettiin yksin pitkiksi ajoiksi? Ei se outoa ollut 60-80 luvun lapsille.
Vanhempasi ovat sitä sukupolvea jolle työ määrittää elämän. Työnantaja on Jumalasta seuraava jota tulee kunnioittaa ja palvoa. Tälle on ollut joskus jopa katetta, kun työnantaja tiedettiin henkilökohtaisesti ja hän antoi elämänmittaisen työpaikan ja huolehtikin jopa työntekijöistään. Nykyään on toisin ja sitä eivät vanha sukupolvi suostu hyväksymään.
Älä puhu paskaa. Jos ap on kolmekymppinen, ei hän ole elänyt 80-luvun lapsuutta (jolloin lapsia EI jätetty pitkäksi aikaa yksin), eivätkä hänen vanhempansa todennäköisesti ole sitä sukupolvea jolloin työ määrittää elämään ja isä on mies joka ei tiedä edes milloin lapsensa ovat syntyneet.
Missä ap ilmoittaa ikänsä? En näe sitä missään.
Jätettiin kyllä yksin. Elin itse 70-80 luvun lapsuuden. Mikä tietysti on pitkä aika kenellekin.
Mistä sinä tiedät hänen vanhempiensa iän?
No ei todellakaan jätetty yksin 80-luvulla. Olet ollut heitteillä. Vai tarkoitatko nyt jotain vanhempien 5min kauppareissuja?
Avainkaulalapset.
Nimenomaan nämä. En tiedä oliko tämä oikea tapa lapselle, mutta ei nykyinen tapakaan ole hyvä missä opetetaan pelkäämään kaikkea ja kaikkia.
Vanhempasi eivät vaikuta kovin mukavilta ihmisiltä. Kaikki ihmiset eivät ole täydellisiä vanhempia, osalla on narsistisia piirteitä tms
Toisaalta sinä et tiedä kaikkea heidän elämästään. Vanhemmilla ihmisillä on esim. työstressiä, sairauksia, vaivoja, väsymystä, parisuhdeongelmia ja muistiongelmia työkuormituksen vuoksi. Tai sitten heillä on esim. sivusuhde jonka peittely vie energiaa.
Kaiken tämän päälle he eivät ehkä ehdi murehtia sinun asioitasi tai sitten he eivät osaa keskustella kanssasi. Yrittävät vaan hermostuksissaan puhua jostain heidän mielestään tavallisesta.
Toisaalta tuon voi tulkita niinkin että ovat pitäneet sinua lapsena joka pärjää ja selviää kun eivät kauheasti kysele.
Jos tiedät, että joka kerta tapahtuu jotain draamaa, kun kerrot jotain tiettyä asiaa, niin miksi helvetissä sinä kerta toisensa jälkeen kerrot jokaisen työpaikkasi vaihtamiset? Sinulla tuntuu olevan sekaisin vanhempien ja kavereiden roolit ja todella huono muisti tai olematon ennakointikyky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin kauan yritin, ja yritän edelleen yhden vanhemman kanssa. Mutta hän ei ole koskaan kysellyt kuulumisiani, vaan aina minä vain hänen. Hän on auttanut tarvittaessa, mutta kaikki keskustelu on käytännössä kauheaa vääntämistä, hänen täytyy saada olla aina oikeassa ja hän kyseenalaistaa aina käytännössä kaiken mitä sanon. Usein mietin, miksei voi olla eri mieltä, miksi täytyy aina ilmoittaa, että onpa hölmö mielipide ja minä olen oikeassa. Olen oppinut yrittämään miellyttää häntä, puhumaan ja kyselemään asioista, joista hän on kiinnostunut ja teeskentelemään, ettei minua satuta se, että hänestä tunnun olevan yksinkertaisesti alempiarvoinen ihminen. Olen mennyt aikuisiälläkin aika pitkälle maksaakseni takaisin saamani avun, mutta tuntuu, ettei hän näe minua kuin typeränä likkana. Vaikka olen perheessä esim ainoa, jonka kanssa hän voi keskustella muutamasta lempiharrastuksestaan.
Olen vähitellen alkanut päästää irti ja tajuta, miten paljon tuolainen isäsuhde vaikuttaa. Hän ei muutu mihinkään, onnistuu vain satuttamaan kerta toisensa jälkeen käytöksellään.
On kuitenkin todella kova pala elää ilman lapsuudenperhettä, kun nämä olisivat vielä elossa. Vaikka päätöksen olisi tehnyt itse, se tulee silti aina tuntumaan siltä, mitä se on pohjimmiltaan aina ollutkin, että vanhemmat hylkäsivät sinut.
Älä ota niitä niin vakavasti, nehän ovat vain sinun vanhempia. Turha miettiä joka niiden joka sanaa tai menneitä. Mene eteenpäin. Elä elämääsi. Kohteliaat välit tulee toki säilyttää. Ovat mitä ovat, eikä heitä voi muuttaa. Keskity muuhun äläkä vatvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina ehdotetaan etäisyyttä? Minusta paras tapa on omalta puolelta hoitaa suhde asiallisesti, oikein ja omia vanhempia kunnioittavasti. He eivät ole täydellisiä , mutta sinä voit kestää sen ja pitää välit omalta puolestasi hyvinä ja kunnossa. Eihän se tarkoita toistensa luona asumista. He hoitivat sinut, kakkavaippoineen kaikkineen, nyt sinä jaksat heitä ja heidän hankaluuttaan.
Sehän nyt on päivän selvä asia, että vanhemmat hoitavat lapsensa, kun ovat sellaisen hankkineet. Siitä ei kukaan lapsi ole minkäänlaisessa kiitollisuuden velasta.
Sitä paitsi vanhemmuuteen kuuluu paljon muuta kuin pelkästään lapsen perustarpeista huolehtiminen.
Ihan niin kuin meillä. Kolmikymppisenä aloin ihmetellä, että äidillä ei taida olla kaikki kotona ,nyt viisikymmentä täytettyäni olen siitä varma.
Tavataan aika harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin keskustelin isäni kanssa pelkästään ympäripyöreistä asioista ilman että ilmaisin mitään pohdintoja ja mielipiteitä.
Äitini kanssa en ole onnistunut pitäytymään samassa, vaikka olisi kyllä syytä ollut ja olen ottanut opikseni eli samaa kohti kuin isän kanssa kommunikointi oli, olen menossa.
Kun viimeiseen asti toivoin aina äidiltä myötäelämisen ja tukemisen kykyä, mitä hän on minulta saanut koko ikänsä. Mutta vastavuoroisuutta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tavallista, ainakin oman ikäluokkani vanhemmilla - minä olen viisikymppinen ja vanhemmat pian kasikymppisiä.
Itse en osaa tuosta edes ärtyä - se on se heidän kommunikoinnin tapa, lapsuudessa jo ehdollistunut, eikä sitä enää käy muuttaminen. Siksipä en edes odota sellaista, vaan tartun vaan sitten niihin heidän puheenaiheisiin ja puhun niistä. Kerron sitten vaikka tekoälylle mun henkilökohtaiset jutut, joihin en halua vanhempien kommentteja. Tai en esim. halua kertoa koska he huolestuisivat ja alkaisivat hössöttämään. Tai torumaan ja sättimään, koska pelkäävät mitä käy.
Olen sinua parisenkymmentä vuotta nuorempi. Tuntuu myös oudolta siksi koska tässä ikäpolvessa tuttujen, kavereiden ja puolison vanhemmat tuntuvat olevan ihan erilaisia. Ap
Joillakin lapsilla asiat on vielä paljon pahemmin on rikollisuutta ym pahaa. Ap:n vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan täysipäisiä aikakautensa kasvattamia aikuisia jotka ajattelevat kuten heidät on kasvatettu ajattelemaan, eivät ilmeisesti ole ilkeitä ja toivo sinulle pahaa. Kerro heille mitä asioita arvostat jos uskallat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tavallista, ainakin oman ikäluokkani vanhemmilla - minä olen viisikymppinen ja vanhemmat pian kasikymppisiä.
Itse en osaa tuosta edes ärtyä - se on se heidän kommunikoinnin tapa, lapsuudessa jo ehdollistunut, eikä sitä enää käy muuttaminen. Siksipä en edes odota sellaista, vaan tartun vaan sitten niihin heidän puheenaiheisiin ja puhun niistä. Kerron sitten vaikka tekoälylle mun henkilökohtaiset jutut, joihin en halua vanhempien kommentteja. Tai en esim. halua kertoa koska he huolestuisivat ja alkaisivat hössöttämään. Tai torumaan ja sättimään, koska pelkäävät mitä käy.
Olen sinua parisenkymmentä vuotta nuorempi. Tuntuu myös oudolta siksi koska tässä ikäpolvessa tuttujen, kavereiden ja puolison vanhemmat tuntuvat olevan ihan erilaisia. Ap
Joillakin lapsilla asiat on vielä paljon pahemmin on rikollisuutta ym pahaa. Ap:n vanhemmat tuntuvat kuitenkin olevan täysipäisiä aikakautensa kasvattamia aikuisia jotka ajattelevat kuten heidät on kasvatettu ajattelemaan, eivät ilmeisesti ole ilkeitä ja toivo sinulle pahaa. Kerro heille mitä asioita arvostat jos uskallat.
Saisi vain vähättelyä, pilkkaa, ohittamista ja kieltämistä osakseen. En maksa vaivaa.
Mennään vaan hyvää päivää kirvesvartta linjalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Ei tuon ikäisten ihmisten keskustelu ole samaa, mitä nuoremmille sukupolville, eli tasa-arvoista ja vastavuoroista, neutraalia juttelua, vaan ylhäältä-alas menevää käskyttämistä ja neuvomista. Kun miettii millainen esim oman isäni lapsuus on ollut sotatraumoista kärsivän isän ja nyrkin alla olleen äidin kanssa, niin yritän ymmärtää vaikka usein turhauttaa ja surettaa.
Ap on kolmekymppinen, vanhemmat noin kuusikymppisiä....Vähän suhteellisuudentajua keskusteluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis yksinolo on ollut sellaista, että olen joutunut olemaan esimerkiksi ihan lapsena öitä yksin.
Koen että perustarpeistani on huolehdittu juuri ja juuri, ja siihen se on jäänytkin. Olen ollut kotona aina vähän niin kuin pari päivää kylässä oleva sukulaislapsi, joka ehkä vähän käy jossain koulussa ja lämmittää iltapäivällä mikropitsaa.
Aika useassa asiassa en uskaltanut puhua mieltä vaivaavista jutuista kotona, koska vanhempien asenne oli että omat asiat pitää hoitaa tai epäilys siitä että olin tehnyt jotain väärin. Tällaisiin kuuluu aika raskaitakin asioita, ja on ihan hullua että olen esimerkiksi alle kouluikäisenä jättänyt näitä kertomatta kun olen pelännyt vanhempien reaktiota tai regoimattomuutta niin paljon.
Ai miksi kerron yhä tiettyjä asioita, jos niistä tapahtuu joka kerta jotain draamaa? Koska draama ja outous voi alkaa ihan mistä vain, ja keskustelut olisivat minuutin mittaisia jos en jakaisi mitään mistä voi alkaa jotain. On muuten raskasta seurata puolison normaaleja keskusteluja perheen kanssa, ja kun menet keskustelemaan omalle perheellesi taas tauon jälkeen sillä normaalilla tavalla johon olet taas tottunut, tulos onkin sivuuttamista, lillukanvarsiin tarttumista ja outo tunnelma. Ap
Mulla vähän sama vanhempieni kanssa. Normaalia keskustelua ei saa aikaan, varsinkin toisen heistä kanssa keskustelu on käytännössä mahdotonta. Vasta ystäväni myötä ymmärsin, minkälaista normaali kanssakäyminen ja vuorovaikutus keskusteluineen voisi olla. Olen siitä pohjattoman kiitollinen, mutta samalla myös niin surullinen, että en saa olla osa normaalia perhettä, vaan mulle ”normaali on luksusta”.
Minut jätettiin myös 8-9 vuotiaana yksin kotiin 2 viikoksi monta kertaa. Piti käydä koulua samalla. Vanhemmat antoi rahaa osta ruokaa itselle , he lähtee nyt reissuun ja olivat 2 viikkoa aina pois. 10 vuotiaana jouduin lastenkotiin koska joku teki lasun että olen yksin kotona pitkiä aikoja. Vanhemmat erosi aika pian eikä kumpikaan käynyt 8 vuoteen lastenkodissa katsomassa minua. Joskus aikuisena isä otti yhteyttä ja pahoitteli kaikkea. Antoi rahaa mulla paljon hyvitykseksi
Äitini kanssa en ollut paljon tekemisissä kun minusta tuli aikuinen. Näin sitä pari kertaa ja sitten joku nainen soitti että se oli kuollut. Jäi siltä rahaa perinnöksi yli satatonnia.
Miksi jotkut vanhemmat ovat juuri tuollaisia outoja, mitä esim. ap kuvaa hyvin viestissä nro 55?
…
”Ai miksi kerron yhä tiettyjä asioita, jos niistä tapahtuu joka kerta jotain draamaa? Koska draama ja outous voi alkaa ihan mistä vain, ja keskustelut olisivat minuutin mittaisia jos en jakaisi mitään mistä voi alkaa jotain. On muuten raskasta seurata puolison normaaleja keskusteluja perheen kanssa, ja kun menet keskustelemaan omalle perheellesi taas tauon jälkeen sillä normaalilla tavalla johon olet taas tottunut, tulos onkin sivuuttamista, lillukanvarsiin tarttumista ja outo tunnelma. Ap”
Omasta kokemuksestani ihan erityisesti oman jälkikasvunsa kanssa vanhemmat ovat omituisia!
Ei-ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina ehdotetaan etäisyyttä? Minusta paras tapa on omalta puolelta hoitaa suhde asiallisesti, oikein ja omia vanhempia kunnioittavasti. He eivät ole täydellisiä , mutta sinä voit kestää sen ja pitää välit omalta puolestasi hyvinä ja kunnossa. Eihän se tarkoita toistensa luona asumista. He hoitivat sinut, kakkavaippoineen kaikkineen, nyt sinä jaksat heitä ja heidän hankaluuttaan.
Olen kanssasi samaa mieltä. Ennen opetettiin vanhempien kunnioittamista.
Alue: Aihe vapaa
Ihan normaali sukupolvien välinen kuilu. Kyllä mekin ilman aikuisia oltiin esim. koulupääivinä aamulla ja iltapäivällä, mutta kun oli useita sisaruksia, ei tuntunut yksinäiseltä. Odottakaas vaan, kun nämä nykyiset uus- ja eroperheiden lapset aikuistuvat, kyllä siinä tulee paljon totaalisia välirikkojakin. Lapset itse isompana päättävät, kene kanssa ovat tekemisissä.