Minua tänään ahdistellut "omavalmentaja" ja "sossu" olivat tänään kokouksessa ilman minua -Pellet jäivät tyhjän päälle kun en tullut
😂
Jos vielä ahdistelevat minua, niin en vastaa heidän turvallisuudesta.
Kommentit (10)
Sä et taida tajuta, kuka pelle on kohta tyhjän päällä.
Et ole ainoa. Hyvin saa teikäläiset työllistettyä ko. alan toimijat. Hyvässä lykyssä esim omavalmentajan päivän viidestä asiakkaasta tulee yksi sovitusti paikalle. Joten et ole mitenkään ainutlaatuinen henkilö, vaikka näin luulet olevasikin. Ei siis mikään uusi keksintö jättää menemättä tapaamiseen. Ziizus!
Minä taas odottelen seuraavaa tapaamista. Siihen yritetään saada lääkärikin mukaan. He ovat mukavia ihmisiä sen lisäksi, että heillä on pitkä kokemus asiasta. Ja siitä huolimatta, että minä haluan takaisin töihin ja auttamassa on tuollainen ammattilaiskolmikko, kukaan ei palkkaa minua. Mutta ehkä tällä kertaa keksitään jotakin.
Kukahan se pelle sitten loppupeleissä on? Taidat ap olla sinä kun tuet katkaistaan.
Minua ne pitivät niin säälittävänä etteivät tienneet millä toimenpiteellä kiusaisivat.
Ap joutuu lukkojen taakse. 😂 Toteavat ettei Ap selviä arjesta.
Menin kerran työkkäriin ja siellä oli vastassa peräti kaksi sossutätiä ja joku psykologi. Kysyin että mitä varten ne on siellä. Sanoivat että koska olen työtön jolla ei ole elämänhallintaa. Pyysin kirosanoilla perusteluita siitä elämänhallinnasta. En meinannut saada millään mitään vastausta. Ilmeisesti työttömyys on automaattisesti niin että ole elämänhallintaa ja työtön on alkoholisti. Haastoin työkkärin oikeuteen ja oikeudessa en saanut vastausta siitä miten minulla ei muka ole elämänhallintaa. Vetosivat siihen että yleisesti suomessa työttömillä on alkoholi ongelma ja ovat ulosotossa. No minun avustaja sitten huomautti etten ole ollut ulosotossa viimeisen 27 vuoden aikana. Sitten puhuttiin minun urheilutaustasta. Seuratasolla urheilin 26 vuotta salibandy joukkueessa. Sain pari tonnin korvaukset ja työkkäristä eivät ole ottaneet moneen vuoteen yhteyttä.
AP, Lausunto lähtee Kelalle tai kassalle, ja ainakin työttömyyskorvaus katkaistaan.
Varaudu siihen.
Noilla pelleillä on vaan valta päättää sinun korvauksistasi.
Ja jos putoat TT-tuelle, niin siitä voi leikata 40% pois.
Köyhän on paha pullistella. Ja jos uhkailet, niin pääset poseen.
Eipä siinä sitten mitään. Sille, joka elää muiden verorahoilla, annetaan apua kunhan on sen tarpeessa ja yhteistyökykyinen, mikä mielestäni on todella ok. Jos taas et mene heidän kokouksiinsa, vaikka pitäisi, on ihan ok että lopettavat kaiken avun sinulle, pidit heitä sitten pelleinä tai he sinua.