Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun saisinkin iäkkään äitini takaisin.2020 kuoli koronasta johtuvaan sydänultran peruutukseen,kun kaikki aika meni terveyspuolella tuohon koronanpaskan jauhamiseen ja muut hoidot jäi tekemättä,jos se olis tehty ja leikkaus sen jälkeen,meillä olis ollut yhteistä aikaa kun minäkin olen ollut eläkkeellä jo tovin.Isäni kuoli nuorena 1993.
Jos paniikkikohtauksen saat sinne mennessä niin ehkei kannata mennä. Pyydä vanhemmat luoksesi kylään? Kerro rehellisesti tuntemuksistasi heitä syyllistämättä ja sanoa että haluat pitää yhteyttä kyllä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan vanhemmat asuvat edelleen maalla ja hön on maalta muuttanut. Teinin asenne, äh, maalla tylsää. Niinhän siellä tietysti onkin nuoren näkökulmasta jos ei hyviä liikenneyhteyksiäkään.
Miten ap on voinut 15 v muuttaa kotoaan pois jos kuitenkin peruskouluajan lapsi? Peruskoulu päättyy 16-vuotiaana. Eikä taatusti voinut vuokria maksaa itse kun kertoo koulua käyneensä
Itse sain kansalaiskoulun eli 8:nen luokan loppuun 14v.Siihen loppui oppivelvollisuus 60-luvulla.Aloitin koulun 6v mutta täytin ekan vuoden lopussa 7v."Kaikki muut"olivat 15-16v kansalaiskoulun loppuessa.Peruskoulu kestää 9v joten ihan hyvin ap on voinut muuttaa 15v kotoaan ja käydä pk:n viimeisen luokan muualla.Olen kuullut muutomastakin henkilöstä jotka ovat muuttaneet 15-16v kotoaan.Eräskin,nykyisin lääkäri, asui metsässä alkuun, kunnes pääsi tyttöystävänsä (nykyisen vaimonsa) kotiin asumaan.
Vanhempasi ovat saaneet ” vanhemmalla iällä” lapset?
Itselläni on iäkkäät vanhemmat, enkä koe asiaa noin.
No, vanhepani ovat tosi nuoria, kun sai lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Oletko sanonut vanhemmillesi, että heidän juttunsa rasittavat etkä jaksa enää käydä siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
No eihän tuollaisista traumoista voi selvitä ikinä, että on joutunut lapsena olemaan päivät kotona. Miten voi olla ihmisellä noin kamala kohtalo. Ajatella, ihan omassa kodissa joutunut olemaan, kun iskä on vienyt auton päiväksi, kun on ollut töissä.
Onkohan edes illalla päässyt kirjastoon tai mihinkään? Onhan se ihan hirvittävää, että lapsi joutuu olemaan OMASSA KODISSAAN päivät!!!!!
Voiko hmisellä olla pahempaa kohtaloa? No ei. Ihan hirveätä. Minkälainen vanhempi tekee lapsia ja sitten hoitaa niitä kotona?? Ihan sairasta. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa laitokseen ja hoitoon loppuiäkseen.
isäkin vaan itsekkäästi vienyt auton ja käyttänyt sitä työmatkoilla. Olis nyt menny vaikka kävellen tai polkupyörällä ja jättänyt auton kotiin, että äiti olisi päässyt viemään lasta autoajelulle ja ihmisten ilmoille.
Kaikenlaisia itsekkäitä vanhempia niitä on. Tuollainen jätää ihmiselle ikuiset traunat, vaikka eläisi 100 vuotiaaksi, aina muistaa, että piti olla kotona ennen kouluikää.
Ei ihme että nykyajan keski-ikäisillä/aikuisilla on mt-ongelmia, kun lapsuus on ollut noin kurjaa. Ajatelkaa kohdallenne, että olisitte joutuneet olemaan lapsina äidin kanssa KOTONA. Jos olis edes oltu isän kanssa kotona, mutta että ÄIDIN. Traumathan siitä ihmiselle jää. Ilimanmuuta.
Ymmärrän kyllä että tuttu pihapiiri voi tuoda huonoja muistoja ja traumoja yksinäisyydestä mieleen... Mutta ne naakat. Miten ihmeessä voi ihmiselle tulla masennus ja paniikkikohtaus siitä, kun iäkkäät vanhemmat kertovat, että pihalla on naakkoja? Ei millään ilkeydellä, en vain aidosti ymmärrä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet kärsii kun oli äiskän kanssa kotona. Puolet tai ehkä enemmän on saanut traumat siitä ettei äiti välittänyt vaan kävi töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap. Pidä puolesi ja ymmärrä itseäsi vaikka täällä ei moni osaa asettua nahkoihisi. Itse pakotin itseni tapaamaan vanhempiani, vaikka raskasta oli. Onneksi ei kovin usein. Ankeus ei taida johtua vaan paikkakunnasta vaan varmasti perheen sisäisestäkin ankeudesta. Eivätkö he tosiaan tukeneet sua kun noin nuorena lähdit? Oletpa ollut ihailtavan vahva. Itsellänikin paikkakunta aiheutti lähinnä puistatuksia. Lopussa kun vanhempani kävivät jo hauraiksi tuntuu hyvältä että näin vaivaa ja kävin siellä. Mutta etäisyyttä pidin aina. Tsemppiä!
Tiedän tunteen, Ap!
Itse muutin heti kun pääsin ja takaisin mennään vain pakosta. Oli kyllä vähän isompi kaupunki, 50000 asukasta. Mutta todella ankea. Siellä kun kävelee tulee deja-vu joka kulmalla. Huh huh.