Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (2082)
Tämä eräskin muori jankkaa ja sättii jatkuvasti, kunnes väsyy ja lopulta uhriutuu ja tirauttaa itkun. Sitä ennen jatkuvasti löytää vikaa kaupunkilaisuudesta ja nykyajan nuorista eli keski-ikäisistä perheenäideistä. Kyselee luetun ymmärtämättömyydestä vaikka ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta. Nyt muorit nukkumaan. Huomenna sitten, jos on tämän ketjun aiheesta vielä puhuttavaa, sitten uusin voimin taas linjoille.
Taisi shetlanninponin kokoluokka osua oikeaan, jos ei ihan russponeista jo puhuta.
Mistä johtuu tuo hyökkäys henkilökohtaisella tasolla muita kirjoittajia kohtaan ettet pysy aiheessa vaan sätit kaikki kirjoittajat ikäänkuin tuntisit heidät ja he olisi jotain pahaa tehneet sinulle? Tottakai kun aihe unohtuu ja alkaa jonkun oma jumputus ( pullista, jumpista, boomeri) keskustelu sulkeentuu.
Aika monelle on tämä kirjoittaja tuttu, ensin Facebookista ja sieltä kun sai kaikkialta bannit niin sitten monelle tuttu täältä vauvalta. Ihan kaikki onkin viisikymppisillä naisista ehditty moneen kertaan haukkua: ovat juoppoja, pukeutuvat nuorekkaasti, vanhoina ämminä meikkaavat ja kuntoilevat, ottavat tatuointeja ja lävistyksiä, pelaavat lentopalloa aikuisten lastensa kanssa, ottavat Botoxia, käyvät kampaajalla jne. Kaikkea muuta tällaista mahtinoloa. Mutta KOSKAAN vuosien varrella hän ei ole muiden liikapainoa haukkunut vaikka kaikkea muuta mahdollista kyllä. Kyse ei tosiaan ollut siinäkään kohtaa sydämen sivistyksestä vaan siitä että palstaboomeri on itse massiivisen iso. No tämä antaa myös vähän perspektiiviä siihen miten happamia ne pihlajanmarjat ovatkaan.
Minulle nyt tänä iltana vinoilit. En ikinä ole ollut yhdessäkään facebook-ryhmässä paitsi oman kaupungin roskalavaryhmässä. En ikinä ole nimelläni tai profiilillani kirjoittanut missään.
Enkä missään muualla kuin täällä vauvalla ehkä pari vuotta.
En itse kehtaisi noin harhaisesti kirjoittaa kuvitellen tuntevani jonkun.
Se mummo älähtää, kun kalikka kalahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä myös että vakkarimme on aina korostanut sitä kuinka täydellisen perusterve onkaan, kunnes tuli tämä rollaattori kun yksi nivel oli itsestä riippumattomista syistä huonona. Nyt niitä niveliä onkin neljä ja niistä saa ilmeisesti jotain haittakorvausta kun ovat täysin työperäisiä. Ja nyt on ääni kellossa vaihtunut siihen kuinka vanhat onkin monivaivaisia ja melkein kuuroja ja sokeita jajaja.
Haluat sulkea tämän keskustelun , johan on aikakin. Vai ottaisitko iltapillerin ja nukkumaan?
Ehei, halutaan vaan kääntää tämä keskustelu pois sinun elämäsi ongelmista alkuperäiseen aiheeseen. Lue aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Tämä eräskin muori jankkaa ja sättii jatkuvasti, kunnes väsyy ja lopulta uhriutuu ja tirauttaa itkun. Sitä ennen jatkuvasti löytää vikaa kaupunkilaisuudesta ja nykyajan nuorista eli keski-ikäisistä perheenäideistä. Kyselee luetun ymmärtämättömyydestä vaikka ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään itse.
Jos edelleen puhut minusta jota nyt jonkun aikaa sättinyt ja pilkannut, (olet unohtanut aloituksen jo kokonaan ) , voit sanoa nimeni ihan reilusti tässä ja missä maaseudun kunnassa asun. Lähdetään nyt siitä.
Joku täällä aloitti pullasta yms lihaskunnosta sättien nyt toista kirjoittajaa aiheen unohtamisesta. Nyt ei mee hyvin.
Tämä on juuri sitä mistä aina varoitellaan. Netissä eivät kaikki ole tasapainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä eräskin muori jankkaa ja sättii jatkuvasti, kunnes väsyy ja lopulta uhriutuu ja tirauttaa itkun. Sitä ennen jatkuvasti löytää vikaa kaupunkilaisuudesta ja nykyajan nuorista eli keski-ikäisistä perheenäideistä. Kyselee luetun ymmärtämättömyydestä vaikka ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään itse.
Jos edelleen puhut minusta jota nyt jonkun aikaa sättinyt ja pilkannut, (olet unohtanut aloituksen jo kokonaan ) , voit sanoa nimeni ihan reilusti tässä ja missä maaseudun kunnassa asun. Lähdetään nyt siitä.
Voi kuule, tämä on anonyymi eli nimetön keskustelupalsta. Suosittelen nyt menemään unten maille, satulinnaan.

Sinähän mielestäsi tunnet minut ja olet poistanut jostain ryhmästä. Saat sanoa nimeni ihan reilusti ja kotikuntani.
Samaa mieltä.
Alkuperäinen kirjoittaja on aikamoinen uhriutuja, säälin hänen vanhempiaan, miten heillä onkin noin tunteeton ja itsekeskeinen lapsi.
Säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä eräskin muori jankkaa ja sättii jatkuvasti, kunnes väsyy ja lopulta uhriutuu ja tirauttaa itkun. Sitä ennen jatkuvasti löytää vikaa kaupunkilaisuudesta ja nykyajan nuorista eli keski-ikäisistä perheenäideistä. Kyselee luetun ymmärtämättömyydestä vaikka ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään itse.
Jos edelleen puhut minusta jota nyt jonkun aikaa sättinyt ja pilkannut, (olet unohtanut aloituksen jo kokonaan ) , voit sanoa nimeni ihan reilusti tässä ja missä maaseudun kunnassa asun. Lähdetään nyt siitä.
Hei muori, sinun ei ehkä kannattaisi olla tässä ketjussa enää. Tuntuu, että menee tänäänkin liian ylikierroksille kuten eilenkin. Pidä taukoa, ja juttele omahoitajasi kanssa myös. Ajattele omaa hyvinvointiasi.

Sulla on halvat huvit pilata keskusteluja milloin kenenkin "kimppuun" käymällä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri sitä mistä aina varoitellaan. Netissä eivät kaikki ole tasapainoisia.
Niinkuin ei missään muuallakaan. Näin se tänä päivänä valitettavasti saattaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä myös että vakkarimme on aina korostanut sitä kuinka täydellisen perusterve onkaan, kunnes tuli tämä rollaattori kun yksi nivel oli itsestä riippumattomista syistä huonona. Nyt niitä niveliä onkin neljä ja niistä saa ilmeisesti jotain haittakorvausta kun ovat täysin työperäisiä. Ja nyt on ääni kellossa vaihtunut siihen kuinka vanhat onkin monivaivaisia ja melkein kuuroja ja sokeita jajaja.
Haluat sulkea tämän keskustelun , johan on aikakin. Vai ottaisitko iltapillerin ja nukkumaan?
Viestit poistuu tai keskustelu sulkeutuu aina, kun vakimummostamme sanotaan jotain mitä hän ei itsessään kestä. Muina aikoina sitten vaan tervehenkisesti pelotellaan että ylläpito / karma / jumala (yliviivaa tarpeettomat) kostaa. Jotenkin hupaisaa nähdä, että tämä pyhä kolminaisuus tuntuu toimittavan aika pitkälle samaa funktiota. 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä eräskin muori jankkaa ja sättii jatkuvasti, kunnes väsyy ja lopulta uhriutuu ja tirauttaa itkun. Sitä ennen jatkuvasti löytää vikaa kaupunkilaisuudesta ja nykyajan nuorista eli keski-ikäisistä perheenäideistä. Kyselee luetun ymmärtämättömyydestä vaikka ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään itse.
Jos edelleen puhut minusta jota nyt jonkun aikaa sättinyt ja pilkannut, (olet unohtanut aloituksen jo kokonaan ) , voit sanoa nimeni ihan reilusti tässä ja missä maaseudun kunnassa asun. Lähdetään nyt siitä.
Hei muori, sinun ei ehkä kannattaisi olla tässä ketjussa enää. Tuntuu, että menee tänäänkin liian ylikierroksille kuten eilenkin. Pidä taukoa, ja juttele omahoitajasi kanssa myös. Ajattele omaa hyvinvointiasi.
Sulla on halvat huvit pilata keskusteluja milloin kenenkin "kimppuun" käymällä.
No tirautapa itku kuten eilenkin ja sopertele miten raskasta on olla vanha.
Täälläkö ei tosiaan ole kuin yksi iäkkäämpi mummo näissä keskusteluissa?
Täytyy oikein palata lukemaan eilisilta mitä täällä tämä fitnes-täti on silloin riehunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä myös että vakkarimme on aina korostanut sitä kuinka täydellisen perusterve onkaan, kunnes tuli tämä rollaattori kun yksi nivel oli itsestä riippumattomista syistä huonona. Nyt niitä niveliä onkin neljä ja niistä saa ilmeisesti jotain haittakorvausta kun ovat täysin työperäisiä. Ja nyt on ääni kellossa vaihtunut siihen kuinka vanhat onkin monivaivaisia ja melkein kuuroja ja sokeita jajaja.
Haluat sulkea tämän keskustelun , johan on aikakin. Vai ottaisitko iltapillerin ja nukkumaan?
Ja aika monta kertaa ollaan käyty läpi se, että mielenterveysongalmaiseksi kutsuminen ei ole mikään haukkumasana. Se pysyy mielessä just niin kauan kunnes mummo vetää kilarit. Sitten alkaa nimittely hulluksi, harhaiseksi, iltalääkkeet ottamatta jne. 🤣 Mutta eihän hän millään pahalla, täytyy hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on sillä emmehän me muutakaan voi. Ja tämmöisiä meistäkin tulee, jos ei viikatemies sitä ennen johonkin isoon niveleen puukota. 🤣
Huono karma toki tapahtuu aina vain muille. Siis äkkinäisempi voisi kuvitella että jos neljää eri isoa niveltä kieltäydytään vaihtamassa niin se olisi huonon karman ilmentymä, mutta näinhän ei toki ole.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy oikein palata lukemaan eilisilta mitä täällä tämä fitnes-täti on silloin riehunut.
Yöhän on nimenomaan sitä varten, että palstamummo käy puhelin lentokonetilassa ilmiantamassa viestejä joista ei tykkää aina uudella IP:llä- 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri sitä mistä aina varoitellaan. Netissä eivät kaikki ole tasapainoisia.
Niinkuin ei missään muuallakaan. Näin se tänä päivänä valitettavasti saattaa olla.
Eivätkä kaikki vanhuksetkaan ole tasapainoisia vaan kaatavat lastensa niskaan kaikki elämänsä pettymykset. Lasten pitäisi sitten näitä pettymyksiä nonstoppina kuunnella tunti toisensa jälkeen.