Te, jotka olette saanet painoa pois niin mitkä ovat olleet kolme tärkeintä oivallusta
Ja ovatko ne toimineet :).
Paljonko on pudonnut ja missä ajassa?
Kommentit (865)
1) Ei kannata alkaa syömään sellaisia asioita väkisin joista ei pidä. Eikä myöskään ateriankorvikkeita. Vähennä määrää normaalisti syömissäsi ruuissa. Ja korvaa niistä osa esim tuoreella kasviksella. Tyyliin komen perunan sijaan yksi Peruna lautaselle, ja tilalle Tomaatti ja kurkunpätkä. Jälkkärit ovat täysin turhia kaloreita, mutta jos otat niin huomioit sen seuraavalla aterialla. Kerran viikossa vähän vapaammin herkkuja on ok. Mutta silloinkin annoskoot kohtuudessa.
2) ateriarytminä Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala pitää näläntunteen ihan kohtuullisena. Ja joo. Jos haluaa että paino putoaa, niin pieni näläntunne on siinä oleellinen indikaattori. Sitä pitää tuntea.
3) punnitse aamupaino kerran viikossa. Tavoite n 0,5kg pois viikossa. Pienet heilahtelut vaikka suolapöhön takia ei maailmaa kaada, mutta suunta selkeästi joka viikko alaspäin.
Pudotetut kilot n 15kg. Ja 7kk
Absurdi asia lihavuudesta puhuttaessa on seuraavanlainen havaintoni elämäni varrelta. Nuoruudessani lihavat ihmiset olivat varakkaimpia ihmisiä, eli mitä varakkaampi olit sen pulleampi oli habitus. Köyhän tunnisti lepattavista vaatteista jo kilometrin päästä.
Asia on kääntynyt ihan päälaelleen suhteellisen lyhyessä ajassa. Ennen köyhyys suojeli liikakiloilta, nykyään varallisuus suojelee liikakiloilta. En ymmärrä, en vaan ymmärrä....
Nukkuu hyvin mutta vatsa on yön yli töissä eikä kroppa palaudu kovin optimaallisesti eikä laihdu parhaiten.
Tuo on sellainen urbaanilegenda.
Samaa mieltä mutta toki vain omalta kohdalta.
Kun vaihdoin 07-12-17-20 syömisen 07-13-19 syömisiin ja tuhdein illalla elimistöni voi hyvin ja laihdun hitaasti mutta varmasti. Eilenkin illallinen 150g sitruunabroileria, tabboulehia ja tzazikia ja paino putosi eilisestä
Kuinka monella mahtaa olla älyvaaka, jolla pystyy ainakin jotenkuten seuraamaan kuinka paljon painon muutoksista on lihasta?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella mahtaa olla älyvaaka, jolla pystyy ainakin jotenkuten seuraamaan kuinka paljon painon muutoksista on lihasta?
Niin tai nestettä. Minulla ainakin helposti lähtee pari kiloa nestettä, jos teen kunnon hilitreeniä enkä syö juuri suolaa. Nesteet poistuu. Testasin viime kesänä, kun tein pitkän pyöräilyn 45 km kovalla sykkeellä. Tulin kotiin, kävin suihkussa. Painoa oli pudonnut 2 kg. Jokainen ymmärtää, että se oli nestettä, elimistö puski liiat nesteet pois.
Kysy presidentiltä. Häneltä löytyy aina kolme oivallusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä syö illalla kuuden jälkeen. Tai jos on pakko jotain työntää suuhun: tomaatti tai kurkunpala tms. Nälkä ei haittaa, se menee ohi.
Millä perustelet tuon kellonajan?
Samaa mietin. Kun asuin Espanjassa, ei siellä kukaan syö ennen iltakuutta kunnon ateriaa. Illallinen syödään perheen kesken klo 20-22 välillä. Jotkut perheet vielä tuotaki myöhemminkin. Ovatko espanjalaiset sitten erittäin lihavia? Mielestäni eivät.
Espanjassa syödään kylläkin tuhti lounas, ei napostella pitkin päivää ja illalla kevyt päivällinen.
Kevyt illallinen? Höpsis. Kyllä siellä on ravintoloissa porukkaa ja syövät kunnon ruuan yleisimmin klo 20-22 välillä. Kun asuin Espanjassa, parvekkeelta näkyi suoraan yhden talon takapihalle. Joka ilta sinne kokoontui sukua vauvasta vaariin, eikä se ollut mitään kevyttä purtavaa. Paellasta levisi hyvä tuoksu meille asti.
Kyllä paella on kevyttä siihen verrattuna että Suomessa monet vetää kilon kanansiipiä ja siihen oheen kasan ranskalaisia kaikenlaisilla sooseilla, päälle sokerilimsaa ja 500 g pussin karkkeja. Etelässä aikuiset ihmiset ei edes syö karkkeja kuten täällä.
Mutta ei tuo iltasyöminen ei ole se juttu vaan se mitä syöt päivän aikana.
Heitin vuosia kestäneen toksisen ruokasuhteen roskiin ja aloin syödä kunnon ruokaa. En pelännyt hiilareita. Kunnon annokset, voisilmä puuroon, kahvin kanssa pulla jos halusin. Kaikki kevyt-ja light tuotteet pois.
Alussa paino nousi noin 5kg, mutta luotin prosessiin (vaikeaa oli). Nyt vuosi tuon jälkeen on jotkut hormonit tai mitkälie tasaantunut, kun keho on oppinut että ruokaa tulee. Olen virkeä, jaksan liikkua. Mielitekoja ei ole. Paino on hitaasti laskussa, ja nyy -8kg vuoden takaiseen. Hidasta tämä on, mutta itsellä toimii ja helppo ylläpitää, kun käytännössä lopetin diettaamisen ja aloin elää.
Ja ylläolevaan lisäys, 80% ruuista on "home made", eli ravintolaruokia ja puolivalmiita eineksiä vain satunnaisesti.
1) Ruokarytmi. Syö usein mutta vähän kerrallaan, vältä hallitsematonta nälkää.
2) Vältä sokeria ja energiatiheitä ruokia. Valitse aina kevyempi vaihtoehto.
3) Liiku aina kun voit. Liiku edes vartti jos ei enempi huvita sillä kertaa.
Kalorivajeella laihtuu tehokkaimmin. Painoa pudonnut parikymmentä kiloa kolmessa kuukaudessa ruokailutapoja muuttamalla. Alkuun oli vaikeampaa pitää annoskoko kohtuullisena, kun on tottunut aina ylensyömään. Ruuassa ainut muutos ollut, että turhat hiilihydraatit (pasta, peruna, leivät) on jäänyt pois kokonaan eli päivän ruoka koostuu protskun lähteestä (liha) ja kasvikset. Salaatin seassa on välillä juustoa ja on joskus syöty halloumiakin pannulla paistettuna eli ihan rasvattomaksi ei ole tarvinnut edes ryhtyä. Liikunnan lisääminen kai vauhdittaa aineenvaihduntaa, mutta vaatii paljon enemmän suunnittelua jos alkaa rasvaa muuttamaan lihakseksi. Näkisin, että kun paino on ruokaa sääntelemällä saatu kuntoon, sitten on kevyempänä helpompi rakentaa sitä arkiliikuntaa josta tulee oma uusi normaali.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella mahtaa olla älyvaaka, jolla pystyy ainakin jotenkuten seuraamaan kuinka paljon painon muutoksista on lihasta?
Kannattaa huomioida että noissa älyvaaoissa on aika vähän mitään älyä. Perustuvat lähinnä keskiarvoihin, painoindeksiin ja vähän näön vuoksi johonkin sähkö resistenssiiin jonka siis oletetaan muututtavan kehonkoostumusken muukaan.
Helppo testata. Todennäköisesti kehonkoosktumuksesi "muuttuu" jos muutat pituuttasi lähtötiedoihin. Ei se vaaka kuitenkaan sitä pysty oikeasti laskemaan vaan laskee lähinnä keskiarvoa vrs painoindeksi.
Jos ei tee ruumiillista työtä tuo 5 ateriaa päivässä on kyllä ihan liikaa. Aamulla jotain, lounas, päivällinen, iltapalaksi jotain jos hirveä nälkä. Yleensä jää pois tai hyvin pieneksi (tyyliä yksi hedelmä), joko aamupala tai iltapala.
En ole koskaan ollut ylipainoinen, vaan terveysnäkökulma on ollut mulle aina tärkeä. Kotoa olen saanut liikunnallisen elämäntavan ja suht terveelliset tavat syödä. Kehoa pitää kuunnella ja syödä vain sen verran, että pärjää. Mielenterveys kuntoon, jos lohtusyöminen on ongelma.
Jätin pois kaikki keinomakeutetut tuotteet ja laihduin neljässä vuodessa 45 kg.
Vierailija kirjoitti:
Herkut jää kauppaan, muutos pikkuhiljaa tulee ja pysyy. Lautaselle kasvista suuri osa.
Sokerit ja jauhot poissa vaalea varsinkin.
Vettä juo,teetä, illalla marjat ja rahka.
Välillä puuroa.
10kg 2kk
Liian nopea tahti. Pian mätät taas sitä harmaata mössöä.
Jätin pois kaikki keinomakeutetut tuotteet ja laihduin neljässä vuodessa 45 kg.
Eipä tuo auta meitä jotka emme ole ikinä syöneet/juoneet mitään keinomakeutettua.
Vierailija kirjoitti:
1) Ei kannata alkaa syömään sellaisia asioita väkisin joista ei pidä. Eikä myöskään ateriankorvikkeita. Vähennä määrää normaalisti syömissäsi ruuissa. Ja korvaa niistä osa esim tuoreella kasviksella. Tyyliin komen perunan sijaan yksi Peruna lautaselle, ja tilalle Tomaatti ja kurkunpätkä. Jälkkärit ovat täysin turhia kaloreita, mutta jos otat niin huomioit sen seuraavalla aterialla. Kerran viikossa vähän vapaammin herkkuja on ok. Mutta silloinkin annoskoot kohtuudessa.
2) ateriarytminä Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala pitää näläntunteen ihan kohtuullisena. Ja joo. Jos haluaa että paino putoaa, niin pieni näläntunne on siinä oleellinen indikaattori. Sitä pitää tuntea.
3) punnitse aamupaino kerran viikossa. Tavoite n 0,5kg pois viikossa. Pienet heilahtelut vaikka suolapöhön takia ei maailmaa kaada, mutta suunta selkeästi joka viikko alaspäin.
Pudotetut kilot n 15kg. Ja 7kk
Ja tämä siis pysynyt yllä n. 13vuotta.
Vhh. Hiilarit alle sataan, karpata ei tarvitse kuitenkaan. Sama määrä ruokaa muutoin.