Tavarapaljous osa 2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaat ystävät, arvon palstalaiset. Haluaisin nostaa esiin DIGITAALISEN SIIVOUKSEN. Nimittäin meillä useimmilla, ellei jopa kaikilla, on suuri digitaalinen jalanjälki. Tarkoitan nyt lähinnä sähköpostitilejä. On tärkeää siivota tili turhista ja vanhoista posteista ja roskaposteista aika ajoin. Näin jälkeenjäävät eivät joudu esim. kuolemasi jälkeen käymään sitä kaikkea läpi, ja aikaa säästyy. Olen kokenut tämän. Vinkkinä, digisiivouksesta voi saada myös inspiraatiota tavaroiden raivaamiseen. Aloita vaikka siitä, että poistat 5 viestiä päivässä. Sitten 10, 15 jne! Homma sujuu huomaamatta. 

Varmasti muille itsestäänselvää, mutta miksi omaisten tarvitsisi käydä vainajan sähköposteja läpi? Mitä sieltä haetaan? 

Eikä omaiset edes pääse kenenkään sähköposti tilille, ei edes kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin vanhempieni maatilalle. Onko kukaan muu ahdistunut, kun 8-kymppiset tahtovat pitää rojujaan maailman, ja ne ovat vain tiellä? Autoa ruostutetaan pihalla vuodesta toiseen, vaikka tarjoan apuani myyntiin, ja kuvitellaan, että se kasvattaa arvoa. Antiikkihuonekalu viedään tallin ylisille. Mikään vakuuttelu, että turha tavara kannattaisi myydä pois, se menee pilalle kostuessaan, ei auta. Joka ikinen astiastokin on elintärkeä, vaikka niitä on 5-6. Onko mitään järkeä tässä, että yritän mahtua omaan kotiini? 
Olen niin väsynyt väittelyyn, että olenkin alkanut myydä omia tavaroitani, jopa tärkeitä, että mahtuisin vanhempieni tavarapaljouden keskelle. Olen antanut pois ilmaiseksi itse kalliilla itselleni joskus ostamaani tavaraa. Enkä halua olla epäkunnioittava. Mutta kun tarvitsisimme rahaa kaikki, ja tiedän antiikkiesineiden menevän kostuessaan pilalle. Tuntuu kuin huutaisi tuuleen... No. Ne ovat heidän tavaroitaan. Mutta bensa maksaa ja he tykkäävät ajella autolla. Olen varma, että ilahtuisivat setelinipusta. Saataisiin aitan katto korjattua, kellarin portaat korjattua... Ei sitä eikä sitäkään, kuule se on arvokas tavara siitä saa monta sataa (parinkympin pannu).. samaa tylsää väittelyä. Muutamalla satasella saisin jonkun kaverini tänne töihin jos myytäisiin se ruostuva auto, ja töillä alkaa olla jo kiire, ja muuta rahaa ei ole. Mutta vastaus on aina: EI.

Jyrän alle jäänyt 

Tuo vanhempiesi käytös ei johdu vanhuudesta. Heillä ei enää järki toimi, selvä sairaus, johan ei ole lääkettä. Voit hyvin näyttää heille esim tori,fi sivuilta vaikk monta sellaista vanhaa kahvipannua siellä on myynnissä kympillä / kahdella ja niitä ne ”antiikki tavaroita ” jotka kostuu siellä aitan ylisillä.

Näytä heille nettiauto sivuilta paljonko maksetaa vanhasta paljon ajetusta auton romusta,,, he näkee ,,,ei mitään. 

Kun he ei ymmärrä näkemäänsä, on aivoissa vika.

Me olemme kasikymppisiä ja täysin kartalla ko asioista.10 v sitten kauppa kävi vielä torissa, ei enää käy. Onneksi silloin myytiin kaikki tarpeeton pois. Ei ole mitää perillisten riesana., muuta kuin uudehko kakkoskoti ja vak asunto meren rannalla.

Sama koskee digisiivousta. Käytämme  nettiä kaikessa mahdollisessa. Lasku ovat e-laskua. Vanha paperit on hävitetty lain sallimissa rajoissa. Tehtiin kun vielä ymmärrys on tallella,koska huomisesta ei tiedä.

Toki , ,kenellä on upeita antiikki esineitä,ne voi olla ihanassa kodissa ect ect!

Mitä tarkoittaa ect ect?

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata takertua roskiin laitto -kommentteihin. Useimmat tietävät roskiin laitolle vaihtoehdot, mutta syystä tai toisesta tekevät mitä tekevät.

Ja iso osa sanoo laittavansa roskiin kun vie jäteasemalle oikealla tavalla lajiteltavaksi jätteeksi. Mekin viedään miehen kanssa aina  roskia, kun viedään jäteasemalle lajiteltavaksi kerran vuodessa rikkoontuneet ja kauhtuneet tavarat ja vaatteet. 

Vierailija kirjoitti:

"Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan."

 

Tässä se juju juuri piilee. Kun niiden ihmisten määrä vähenee, joiden makuun kristallivaasi on, niin 1) ostajia ei vain löydy, eikä 2) arvo voi tietenkään pysyä samana. Valitettavasti laadullakaan ei ole aina merkitystä. Kerrostalossa asuva ei osta laadukkaita pyöröhirsiä. 

 

"Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen."

Kyllä sinä ihan oikein kuvailit tilanteen, mutta turhaan luulet, että jonkinlainen oletusarvo säilyy aina. 

 

Hyvin harvan kannattaa ostaa antiikkia/vintagea vain tehdäkseen sillä rahaa. Ostakaa vain silloin, jos oikeasti pidätte esineestä, tai teille jää käteen kristallivaaseja, joilla luulitte tienaavanne 20 vuoden päästä. 

Olen kyllä edelleen eri mieltä. Ensinnäkin: aloitat kummallisesta oletuksesta, että vain vanhoja ihmisiä kiinnostaa antiikki, ja alan harrastajat kuolevat pikkuhiljaa pois. Kaikki vintage- ja antiikki-intoilijat, joita tunnen - minä mukaanlukien - ovat innostuneet vanhoista tavaroista hyvin nuorena. Minä kiinnostuin vanhoista tavaroista teininä ja olen nyt nelikymppinen, joten toivottavasti en ole ihan vielä kuolemassa pois itsekään.

Se, että Temu tuntuu tällä hetkellä olevan arvostetumpaa kuin antiikki, on mielestäni valitettavaa monesta syystä, mutta se ei ole toivottavasti pysyvä tila. Ei ole mitään syytä, miksi uusi nuori sukupolvi ei voisi arvostaa 100 vuotta vanhaa kristallimaljakkoa. Mutta vaikea sitä on enää arvostaa, jos se on dumpattu roskikseen arvottomana.

Toiseksi: harvinaisten tavaroiden kohdalla harrastajien vähäinen määrä ei välttämättä liity arvon määräytymiseen mitenkään. Jos näin olisi, ei harvinaisista sarjakuvista tai postimerkeistä maksettaisi kymppitonneja. (Toki siinä on sitten omanlaisensa kohtaanto-ongelma. Jotain alkuperäistä Spider-Man -lehteä ei varmasti paljon arvosteta lähikirppiksellä.)

Kolmanneksi: se "oletusarvo", josta puhun, on ehkä paremmin sanottuna keräilyarvo. Ja tavaran laadun arvo. Rahallinen arvo ei nykyään välttämättä kulje käsi kädessä näiden kanssa ollenkaan, mikä on pohjimmiltaan juuri se asia, jota olen pohdiskellut.. Tässä ketjussa on usein vallalla ajatus, että vanha tavara on automaattisesti jotain ruostuneita metallipurkkeja vanhusten ullakolla. Totuus on, että keräilyharvinaisuuksien lisäksi ihan pelkästään vanha käyttötavara, ennen 2000-lukua valmistettu, on yleensä laadukkaampaa kuin nykyinen ihan jo materiaaleiltaankin. Tuoleja jotka eivät keiku, kankaita jotka eivät nyppyynny pesussa, ja niin edelleen. Toivoisin, että vanhaa ja kestävää tavaraa osattaisiin nykyään hyödyntää muutenkin kuin tyyliin "Onko sinulla tämä hassunnäköinen 90-luvun mummolan valaisin? Se trendaa nyt TikTokissa!"

Olen vahvasti sitä mieltä, että suurin osa nykyisestä tavarapaljoudesta johtuu nimenomaan uudesta tavarasta, korkeintaan viimeisen 10-15 vuoden aikana valmistetusta. Vielä 2000-luvun alussa suurimmalla osalla ihmisistä ei ollut tällaista ongelmaa. Koko 1900-luvun ajan ihmisillä oli pikemminkin niukkaa kuin tavarapaljoutta, joten ne vanhat tavarat, jotka ovat nykypäivään asti säilyneet ehjinä, eivät minun mielestäni muodosta nykypäivän krääsäongelmaa, vaan iso osa niistä olisi säilyttämisen arvoisia eikä roskaa.

Lopuksi minun täytyy selventää, että en todellakaan ole ostanut antiikkia ja vintagea "tehdäkseni sillä rahaa". Kun harmittelin sitä, että tällä hetkellä on mahdotonta saada hyvistä tavaroista mitään, kyse on yleensä sentyylisestä, että olen maksanut jostain keräilytavarasta muutama vuosi sitten 50 euroa, toivoisin siitä 20 euroa (mikä olisi ollut muutama vuosi sitten loistava diili), mutta tarjoukset ovat luokkaa 5 euroa. Vanhan tavaran arvo - ja arvostus - on yksinkertaisesti romahtanut muutaman vuoden sisällä. Mistä sitten johtuukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaat ystävät, arvon palstalaiset. Haluaisin nostaa esiin DIGITAALISEN SIIVOUKSEN. Nimittäin meillä useimmilla, ellei jopa kaikilla, on suuri digitaalinen jalanjälki. Tarkoitan nyt lähinnä sähköpostitilejä. On tärkeää siivota tili turhista ja vanhoista posteista ja roskaposteista aika ajoin. Näin jälkeenjäävät eivät joudu esim. kuolemasi jälkeen käymään sitä kaikkea läpi, ja aikaa säästyy. Olen kokenut tämän. Vinkkinä, digisiivouksesta voi saada myös inspiraatiota tavaroiden raivaamiseen. Aloita vaikka siitä, että poistat 5 viestiä päivässä. Sitten 10, 15 jne! Homma sujuu huomaamatta. 

Varmasti muille itsestäänselvää, mutta miksi omaisten tarvitsisi käydä vainajan sähköposteja läpi? Mitä sieltä haetaan? 

Eikä omaiset edes pääse kenenkään sähköposti tilille, ei edes kuoleman jälkeen.

Kyllä pääsee helpostikin. Jos puhelimessa sähköposti aina auki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuosta myymisestä, hinnoittelusta ja tavaroiden säilömisestä jos ne eivät mene kaupaksi..."

"Huom. minä en itse pidä tuollaista säilömistä hamstrauksena, vaan oikeasti laadukkaan tavaran kunnioittamisena, jos tilaa kerran on."

 

Aika monella ei ole niin isoa asuntoa, että tilaa olisi ylimääräiselle rokokoopöydälle. Timanttisormus toki eri asia. 

 

Ajat muuttuvat ja vaikka meistä nyt tuntuisi, että jonkin esineen pitäisi aina säilyttää arvo, niin ei ole. Antiikkihuonekalut kiinnostavat vain tiettyä osaa kansasta. Kaikilla kiinnostuneillakaan ei ole rahaa, joten potentiaalinen ostajakunta on pieni. 

 

Jos tilaa on, miksi edes laittaa rokokoopöytää myyntiin? Siksikö, kun ei itse siitä pidä? 

Hmm. En tiedä, en ole kyllä edelleenkään tästä samaa mieltä. Arvo ei tietenkään pysy aina samana, mutta menneinä vuosikymmeninä tietynlaisilla tavaroilla - vanhoilla, tai laadukkailla, tai harvinaisilla keräilytavaroilla, yms. - on aina ollut jonkinlainen oletusarvo. Ei mielestäni ole vaihdellut näin rajusti nollasta sataan lyhyiden muoti-ilmiöiden mukana.

Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen. Kirjoitukseni ei varmaan ollut kovin selvä. Minua vain jotenkin häiritsee se, että tavaroille on viimeisen muutaman vuoden aikana tapahtunut jokin perustavanlaatuinen "Temu-tasapäistäminen": siis että mikään ei ole parempaa ja arvokkaampaa kuin jokin muu, vaan kaikki hienommat tavarat kilpailevat samalla kilpakentällä kiinakrääsän kanssa.

Osittain tätä ilmiötä ehkä ruokkii juuri tavarapaljous ja siihen kyllästyminen, eli kaikki on "vain tavaraa", yhtä turhaa, on se sitten kuinka laadukasta ja hienoa tahansa. Laatu hukkuu massaan. Säilyttämisen arvoinen hukkuu roskan sekaan. En tiedä, kuinka hyvin ihmiset enää edes tunnistavat laatua. Ei minun mielestäni vielä aika hiljattain - muutama vuosi sitten, kuten sanoin - menty ihan näin vahvasti oman maun ja muotioikkujen mukaan, vaan tiedostettiin, että on olemassa myös objektiivista laatua ja arvoa.  Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan.

Vanhojen tavaroiden ystävänä se harmittaa erityisesti, koska arvon lasku kulkee käsi kädessä arvostuksen laskun kanssa. Jos antiikki (alkuperäinen kirjoitukseni ei koskenut pelkästään antiikkia, mutta keskityn nyt siihen) on periaatteessa samalla tasolla kuin temukrääsä, siitä kohdellaan samalla tavalla, eikä siitä enää huolehdita kuten ennen, jotta se säilyisi jälkipolville.

(Rokokoopöytä oli vain fiktiivinen esimerkki - minulla on kyllä antiikkihuonekaluja, mutta en onneksi yritä niistä eroon! Ja timanttisormus oli ertyisen huono esimerkki, koska koruissa totta kai muoti merkitsee paljon. Mutta ajattelin siinä ehkä enemmän niiden timanttien ja kullan omaa arvoa.)

Olen samaa mieltä. Mutta arvotavaran myyntipaikka ei todella ole sen paremmin Tori kuin Vintedkään vaan Bukowski tai muu vastaava. Kanikonttorikin on parempi, niillä on asiantuntemusta.

Toki, mutta "arvotavaroita" on monenlaisia - monella eri tasolla.

Esimerkiksi ne, joiden myyminen minua erityisesti harmittaa, on sentyyppisiä juttuja kuin vaikka 70-luvun uudenveroisessa kunnossa olevaa Marimekkoa. Ei Bukowski, tai kanikonttori, taida olla sellaisille tavaroille oikea paikka.

Tällä hetkellä siitä maksettaisiin ehkä korkeintaan 5, tai hyvällä lykyllä jopa 10 euroa kirpparilla. Totta kai hintataso on mitä se on, ei ihmisiä voi pakottaa maksamaan enemmän tai haluamaan tavaroita joita eivät (tällä hetkellä) halua tai jotka eivät ole muodissa. Mutta myyminen kismittää, kun tietää, että harvinaisella tuotteella alkuperäisessä kunnossa on keräilyarvo, ja jossain vaiheessa aivan varmasti se rahallinen arvokin vastaa sitä taas.

En ole ostanut tavaroitani sijoitusmielessä, enkä toivo vaikka tuosta Marimekostakaan mitään montaa kymppiä. Mutta voisin hyvillä mielin myydä sen vaikka 20 eurolla (kuten olen ennen tehnytkin) ja ajatella, että se menee varmaan ostajalle, joka sitä oikeasti arvostaa. Sellaiselle, joka yrittää tarjota siitä jotain 3 euroa, ei yksinkertaisesti tee mieli myydä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan."

 

Tässä se juju juuri piilee. Kun niiden ihmisten määrä vähenee, joiden makuun kristallivaasi on, niin 1) ostajia ei vain löydy, eikä 2) arvo voi tietenkään pysyä samana. Valitettavasti laadullakaan ei ole aina merkitystä. Kerrostalossa asuva ei osta laadukkaita pyöröhirsiä. 

 

"Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen."

Kyllä sinä ihan oikein kuvailit tilanteen, mutta turhaan luulet, että jonkinlainen oletusarvo säilyy aina. 

 

Hyvin harvan kannattaa ostaa antiikkia/vintagea vain tehdäkseen sillä rahaa. Ostakaa vain silloin, jos oikeasti pidätte esineestä, tai teille jää käteen kristallivaaseja, joilla luulitte tienaavanne 20 vuoden päästä. 

Olen kyllä edelleen eri mieltä. Ensinnäkin: aloitat kummallisesta oletuksesta, että vain vanhoja ihmisiä kiinnostaa antiikki, ja alan harrastajat kuolevat pikkuhiljaa pois. Kaikki vintage- ja antiikki-intoilijat, joita tunnen - minä mukaanlukien - ovat innostuneet vanhoista tavaroista hyvin nuorena. Minä kiinnostuin vanhoista tavaroista teininä ja olen nyt nelikymppinen, joten toivottavasti en ole ihan vielä kuolemassa pois itsekään.

Se, että Temu tuntuu tällä hetkellä olevan arvostetumpaa kuin antiikki, on mielestäni valitettavaa monesta syystä, mutta se ei ole toivottavasti pysyvä tila. Ei ole mitään syytä, miksi uusi nuori sukupolvi ei voisi arvostaa 100 vuotta vanhaa kristallimaljakkoa. Mutta vaikea sitä on enää arvostaa, jos se on dumpattu roskikseen arvottomana.

Toiseksi: harvinaisten tavaroiden kohdalla harrastajien vähäinen määrä ei välttämättä liity arvon määräytymiseen mitenkään. Jos näin olisi, ei harvinaisista sarjakuvista tai postimerkeistä maksettaisi kymppitonneja. (Toki siinä on sitten omanlaisensa kohtaanto-ongelma. Jotain alkuperäistä Spider-Man -lehteä ei varmasti paljon arvosteta lähikirppiksellä.)

Kolmanneksi: se "oletusarvo", josta puhun, on ehkä paremmin sanottuna keräilyarvo. Ja tavaran laadun arvo. Rahallinen arvo ei nykyään välttämättä kulje käsi kädessä näiden kanssa ollenkaan, mikä on pohjimmiltaan juuri se asia, jota olen pohdiskellut.. Tässä ketjussa on usein vallalla ajatus, että vanha tavara on automaattisesti jotain ruostuneita metallipurkkeja vanhusten ullakolla. Totuus on, että keräilyharvinaisuuksien lisäksi ihan pelkästään vanha käyttötavara, ennen 2000-lukua valmistettu, on yleensä laadukkaampaa kuin nykyinen ihan jo materiaaleiltaankin. Tuoleja jotka eivät keiku, kankaita jotka eivät nyppyynny pesussa, ja niin edelleen. Toivoisin, että vanhaa ja kestävää tavaraa osattaisiin nykyään hyödyntää muutenkin kuin tyyliin "Onko sinulla tämä hassunnäköinen 90-luvun mummolan valaisin? Se trendaa nyt TikTokissa!"

Olen vahvasti sitä mieltä, että suurin osa nykyisestä tavarapaljoudesta johtuu nimenomaan uudesta tavarasta, korkeintaan viimeisen 10-15 vuoden aikana valmistetusta. Vielä 2000-luvun alussa suurimmalla osalla ihmisistä ei ollut tällaista ongelmaa. Koko 1900-luvun ajan ihmisillä oli pikemminkin niukkaa kuin tavarapaljoutta, joten ne vanhat tavarat, jotka ovat nykypäivään asti säilyneet ehjinä, eivät minun mielestäni muodosta nykypäivän krääsäongelmaa, vaan iso osa niistä olisi säilyttämisen arvoisia eikä roskaa.

Lopuksi minun täytyy selventää, että en todellakaan ole ostanut antiikkia ja vintagea "tehdäkseni sillä rahaa". Kun harmittelin sitä, että tällä hetkellä on mahdotonta saada hyvistä tavaroista mitään, kyse on yleensä sentyylisestä, että olen maksanut jostain keräilytavarasta muutama vuosi sitten 50 euroa, toivoisin siitä 20 euroa (mikä olisi ollut muutama vuosi sitten loistava diili), mutta tarjoukset ovat luokkaa 5 euroa. Vanhan tavaran arvo - ja arvostus - on yksinkertaisesti romahtanut muutaman vuoden sisällä. Mistä sitten johtuukaan.

Minunkin on vaikeaa ymmärtää että nuoret heittää roskiin tai lahjoittaa pois vanhoja hyvälaatuisia huonekaluja ja hakee ikeasta lastulevyroinaa tilalle. Tai lahjaksi saatu Aalto maljakko lahjoitetaan pois ja hankitaan rustasta uusi tilalle. Voi hyvää päivää, voisin antaa luunapin otsaan. Suututtaa niin että silmissä pimenee. Vaikka toinen puoli on sitten se että itsekin teen erittäin hyviä löytöjä kirppispöydistä kun tietämättömät nuoret myy eurolla kristallia ja hopeaa.

Vanhaa tavaraa ja laatua arvostavia on minusta kyllä suhteellisen paljon ainakin omissa ympyröissäni, eli koulutetussa nuorehkossa keskiluokassa. Tavaran vaan halutaan samaan aikaan olevan myös käytännöllistä, ja lisäksi trendit vaikuttavat siihen, minkä vuosikymmen tavarat ovat milloinkin haluttua.

Esimerkiksi 50- ja 60-luku ovat trendanneet huonekaluissa viime vuosina. Sen aikakauden huonekalut ovat (vanhemmiksi tavaroiksi) suhteellisen pieniä, kevyitä ja tyyliltään "minimalistisia", ne siis ovat sopineet nykymakuun ja pieniin nykykoteihin. Näitä ovat monet tuttuni metsästäneet, mutta ihan kaikille ei riitä, koska ovat olleet haluttuja. Sen sijaan isommat, painavammat, krumeluurisemmat, tummaa puuta olevat kalusteet eivät ole viime vuosina olleet suosiossa. Tosin nyt jostain luin, että tummempi puu olisi tulossa taas suosioon, ja kuka ties vaikka koristeellisuuskin taas.

Vaatteissa viime vuosina on trendannut vahvasti 90-luvu, etenkin nuorten keskuudessa. Tuon aikakauden klassikkovaatteet menevät kirppareilla kuin häkä. Jonkin aikaa aikaisemmin muodissa oli 70- ja 80-luku. MYös vanhan Marimekon kuumin kausi oli ja meni, toki se tulee varmasti taas joskus takaisinkin.

Täällä vastakkain on asetettu "vanha laadukas tavara", joka ei muka kelpaa kenellekään, ja laaduton krääsä, jota kaikki mukamas metsästävät. Kuitenkin vanhassakin on muotinsa, ja muodin mukainen vanha menee kyllä kaupaksi, koska monet ostavat mieluusti vanhaa ja laadukasta. Toki myös muilla kuin parhaillaan muodissa olevilla vuosikymmenillä on omat faninsa ja keräiliijänsä, mutta sitten pitää tosiaan tietää oikeat myyntipaikat ja muutenkin myynti vaatii enemmän tietoa ja vaivannäköä.

Miten tämä liittyy tavarapaljouteen ja tavaroiden karsimiseen? Ainakin niin, että jos omistaa jotain itselle tarpeetonta vanhaa tavaraa, joka sattuu olemaan kyseisellä hetkellä muodissa, niin ei kannata jahkailla myynnin kanssa. Sitä voi ajatella, että voihan tämän myydä vaikka ensi vuonnakin, pohdinpa tätä myöhemmin, mutta trendit voivat muuttua nopeasti, kannattaa siis myydä kun kysyntää on ja saa todennäköisemmin paremman hinnan, jos tietää joka tapauksessa haluavansa kyseisestä tavarasta eroon. Ja vastaavasti, jos omistaa jotain, mikä ei ole muodissa ja mistä ei ole kiire päästä eroon ja mitä ei haluaisi antaa puoli-ilmaiseksi eteenpäin, niin saattaa kannattaa odottaa parempia aikoja.  

Meillä jokaisella sukupolvella ja yksilöllä on oma esteettinen makumme, ja se voi muuttua paljonkin elämän mittaan. Turha siitä on suuttua. Hyvin monenlainen koti voi olla kaunis/tyylikäs/ kotoisa omalla tavallaan. Kaikki eivät pidä antiikista eivätkä tunne sitä omakseen. Ei siitä pidä suuttua, puhumattakaan siitä että jaeltisiin luunappeja kenenkään otsaan. Temu- tavaroiden ja antiikin välissä on kirjo kaikenlaista tyyliä ja laatua. Myös Ikean huonekaluilla moni nuori ja aikuinenkin on saanut sisustettua kivan ja ennen kaikkea itselleen miellyttävän kodin.

Kävin vaatteet läpi. Muovikassillinen löytyi poispistettävää. Osa käyttämättömiä :(

Aloin järjestellä ja karsia ”rautakauppatavaraa” eli työkaluja, ruuveja, muttereita jne. Asun yksin siistissä kerrostaloasunnossa. Siksi kaman määrä yllätti ja lopulta nauratti. Ruuveja oli kaikkia kokoja varmaan satoja ja nauloja kirjaimellisesti monta kiloa. Lisäksi löytyi mm.taulukoukkuja, kulmarautoja, verhoklipsejä ja Lundian hyllytappeja useammankin uuden hyllyn tarpeisiin.

Jotenkin olen lapsena oppinut isältä ja isoisältä, että naulat ja ruuvit ovat ns.tärkeitä asioita, joita ei sovi heittää pois. He olivat kaikki rakennelleet taloja ja korjanneet mökkiä pula-aikana. Mun naulavarastolla paukuttaisi hyvin kokoon yhden rintamamiestalon. Oikeasti en ikinä naulaa mitään, paitsi mökillä, minne onkin varastoitu vielä enemmän nauloja. 
Nyt mietin mitä noille kaikille teen. Ruuveja tarvitsee aina välillä - mutta olen käynyt sitten ostamassa niitä tarpeen mukaan (ja heittänyt ylimääräiset tuohon samaan läjään)


 

Nyt on voittajafiilis! Roudasin 950 kg lahoja lautoja, ruosteisia työkaluja, ulkovajassa säilytettyjä ja pilalle menneitä sohvia yms vaihtolavalle ja nyt ne ovat poissa, punnittu ja viety kaatopaikalle. Suurin osa oli vieläpä entisen mieheni riesakseni jättämää tavaraa. Lähti ja jätti romunsa naisen hävitettäväksi. Yritin turhaan saada häntä ottamaan vastuuta, ei onnistunut. Olin joka kerta vihainen ja surullinen nähdessäni roinat. Maksoi jonkun verran ja olihan siinä kantamista, mutta sitkeys palkittiin. Nyt on iloinen ja vapaa olo! 

Vierailija kirjoitti:

Aloin järjestellä ja karsia ”rautakauppatavaraa” eli työkaluja, ruuveja, muttereita jne. Asun yksin siistissä kerrostaloasunnossa. Siksi kaman määrä yllätti ja lopulta nauratti. Ruuveja oli kaikkia kokoja varmaan satoja ja nauloja kirjaimellisesti monta kiloa. Lisäksi löytyi mm.taulukoukkuja, kulmarautoja, verhoklipsejä ja Lundian hyllytappeja useammankin uuden hyllyn tarpeisiin.

Jotenkin olen lapsena oppinut isältä ja isoisältä, että naulat ja ruuvit ovat ns.tärkeitä asioita, joita ei sovi heittää pois. He olivat kaikki rakennelleet taloja ja korjanneet mökkiä pula-aikana. Mun naulavarastolla paukuttaisi hyvin kokoon yhden rintamamiestalon. Oikeasti en ikinä naulaa mitään, paitsi mökillä, minne onkin varastoitu vielä enemmän nauloja. 
Nyt mietin mitä noille kaikille teen. Ruuveja tarvitsee aina välillä - mutta olen käynyt sitten ostamassa niitä tarpeen mukaan (ja heittänyt ylimääräiset tuohon samaan läjään)


 

Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin Kierrätyskeskus ottaa noita erittäin mielellään vastaan. Kaikenlainen rakentamisen pientarvike menee kuulemma siellä kaupaksi todella hyvin. Itse vein sinne jokin aika sitten muovikassillisen kaikenlaisia saranoita, heloja, kulmarautoja, ruuveja, ym. tuskailtuani ensin pitkään mitä niin kanssa teen. Ne otettiin siellä ilolla vastaan!

Muiden paikkakuntien Kierrätystyskeskuksista en tiedä, mutta ehkä kannattaa ainakin selvittää?

Vierailija kirjoitti:

Meillä jokaisella sukupolvella ja yksilöllä on oma esteettinen makumme, ja se voi muuttua paljonkin elämän mittaan. Turha siitä on suuttua. Hyvin monenlainen koti voi olla kaunis/tyylikäs/ kotoisa omalla tavallaan. Kaikki eivät pidä antiikista eivätkä tunne sitä omakseen. Ei siitä pidä suuttua, puhumattakaan siitä että jaeltisiin luunappeja kenenkään otsaan. Temu- tavaroiden ja antiikin välissä on kirjo kaikenlaista tyyliä ja laatua. Myös Ikean huonekaluilla moni nuori ja aikuinenkin on saanut sisustettua kivan ja ennen kaikkea itselleen miellyttävän kodin.

Tämä. Monikaan tavara ei nosta arvoa vanhetessaan, useimmiten käy päinvastoin. Jos kotona olevien tavaroiden arvo mietityttää, mikään ei estä kysymästä asiantuntija-arviota siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhaa tavaraa ja laatua arvostavia on minusta kyllä suhteellisen paljon ainakin omissa ympyröissäni, eli koulutetussa nuorehkossa keskiluokassa. Tavaran vaan halutaan samaan aikaan olevan myös käytännöllistä, ja lisäksi trendit vaikuttavat siihen, minkä vuosikymmen tavarat ovat milloinkin haluttua.

 

Esimerkiksi 50- ja 60-luku ovat trendanneet huonekaluissa viime vuosina. Sen aikakauden huonekalut ovat (vanhemmiksi tavaroiksi) suhteellisen pieniä, kevyitä ja tyyliltään "minimalistisia", ne siis ovat sopineet nykymakuun ja pieniin nykykoteihin. Näitä ovat monet tuttuni metsästäneet, mutta ihan kaikille ei riitä, koska ovat olleet haluttuja. Sen sijaan isommat, painavammat, krumeluurisemmat, tummaa puuta olevat kalusteet eivät ole viime vuosina olleet suosiossa. Tosin nyt jostain luin, että tummempi puu olisi tulossa taas suosioon, ja kuka ties vaikka koristeellisuuskin taas.

 

Vaatteissa viime vuosina on trendannut vahvasti 90-luvu, etenkin nuorten keskuudessa. Tuon aikakauden klassikkovaatteet menevät kirppareilla kuin häkä. Jonkin aikaa aikaisemmin muodissa oli 70- ja 80-luku. MYös vanhan Marimekon kuumin kausi oli ja meni, toki se tulee varmasti taas joskus takaisinkin.

 

Täällä vastakkain on asetettu "vanha laadukas tavara", joka ei muka kelpaa kenellekään, ja laaduton krääsä, jota kaikki mukamas metsästävät. Kuitenkin vanhassakin on muotinsa, ja muodin mukainen vanha menee kyllä kaupaksi, koska monet ostavat mieluusti vanhaa ja laadukasta. Toki myös muilla kuin parhaillaan muodissa olevilla vuosikymmenillä on omat faninsa ja keräiliijänsä, mutta sitten pitää tosiaan tietää oikeat myyntipaikat ja muutenkin myynti vaatii enemmän tietoa ja vaivannäköä.

 

Miten tämä liittyy tavarapaljouteen ja tavaroiden karsimiseen? Ainakin niin, että jos omistaa jotain itselle tarpeetonta vanhaa tavaraa, joka sattuu olemaan kyseisellä hetkellä muodissa, niin ei kannata jahkailla myynnin kanssa. Sitä voi ajatella, että voihan tämän myydä vaikka ensi vuonnakin, pohdinpa tätä myöhemmin, mutta trendit voivat muuttua nopeasti, kannattaa siis myydä kun kysyntää on ja saa todennäköisemmin paremman hinnan, jos tietää joka tapauksessa haluavansa kyseisestä tavarasta eroon. Ja vastaavasti, jos omistaa jotain, mikä ei ole muodissa ja mistä ei ole kiire päästä eroon ja mitä ei haluaisi antaa puoli-ilmaiseksi eteenpäin, niin saattaa kannattaa odottaa parempia aikoja.  

No siis ymmärrän kyllä, että vanhassakin on aina muotinsa - välillä vintage on trendikästä, välillä ei, välillä 90-luku on kuuminta hottia, välillä 50-luku, välillä jokin tietty tuoli tai lamppu tai 2000-luvun Juicy Couture -huppari.

Ehkä minä vaan olen vanhan tavaran intoiluni lisäksi sen verran äärimmäisyyksiin menevä ekologisuudessani, että toivoisin vanhan tavaran voivan olla luontevasti osa nykypäivää ilman mitään erityisiä "trendejä", jotka nostavat alustalle vain tietyt tavarat sieltä täältä.

Koska se on ihan oikeasti laadukkaampaa kuin nykytavara keskimäärin, se ei ole mitään turhaa tekaistua vastakkainasettelua minun puoleltani. 2000-luvun kuluessa on halpuutettu tuotantoketjuja koko ajan enemmän ja enemmän, ja usein tehty ihan tietoinen päätös tehdä tavarasta sellaista, että se ei montaa vuotta kestä.

Vanhaa tavaraa on kuitenkin sen verran vielä olemassa erinomaisessa kunnossa, että sillä pystyy vastaamaan aika moneen tarpeeseen ostamatta uutta.

Ja joo, elän kyllä itse kuten opetan.

Tykkään kuunnella samalla Youtubesta tavaroiden karsimisvideoita, samalla kun itse karsin tavaraa ja siivoilen. Jos autat jotain toista karsimaan paljon tavaraa, kannattaa katsoa video "5 Unexpected Things I Learned From Helping Hoarders" (https://www.youtube.com/watch?v=grW1HCb8_ng). Joskus tilanne voi olla niin vaikea ihmisellä, että tavaraa on vain pakko laittaa suoraan roskiin. Me emme tiedä heidän syitä ja taustoja. 

Olen 43-vuotias. En siis oikeastaan nuorta enkä vanhaa sukupolvea. Tästä välimaastosta olen vain tehnyt huomioita, että vanha sukupolvi arvostaa juuria: koti, uskonto ja isänmaa, noin kärjistäen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vanhempi sukupolvi arvostaa sukua, pysyvää kotia, materiaa, perinteitä. Nuori sukupolvi arvostaa kokemuksia, oppimista, henkistä pääomaa ja tunnetta vapaudesta. En sanoisi että vapautta, koska myös nuoret niinkuin vanhatkin arvostavat turvallisuutta joka tulee säännöistä, mutta kokemusta vapaudesta, joka tulee mm siitä, ettei omista mitään vaan voi tulla ja lähteä kun huvittaa ja omaisuus on rahaa, ei mitään vaikeasti realisoitavaa. Nuoriso arvostaa siis helppoutta korkealle.

En siis sanoisi, että nyt puhutaan vain muoti-ilmiöistä jos kauppa ei käy. Puhutaan kulttuurin muutoksesta, new age ajasta. Toki kaupan käyntiin vaikuttaa sekin, että monilla rahaa ei ole, tai jos on, niin tulevaisuuden näkymät on niin heikot ettei osteta kuin tarvittava. En hilloaisi mitään ns arvotavaraa sen vuoksi, että uskoisin sen arvon pian nousevan, en usko. Pitäisin vain tavarat mistä itse pidän ja tarvitsen. Mutta jokainen tietysti tekee sen mukaan kuin itse ajasta ja tulevaisuudesta uskoo.

Ja mitä tulee keskusteluun itsekkyydestä kun roskiin heittää, niin olen se, joka heittää vaikka roskiin ennen kuin tulee tätä kulutusjuhlaa. Mutta kuten sanoin, tarvitsevalle antaisin ilmaiseksi ilomielin. Vaikuttimeni ei siis ole raha enkä koe olevani itsekäs, vaan päinvastoin. Sitä ehkä pidän itsekkäänä, joka ei anna ilmaiseksi tarvitsevallekaan vaan mieluummin heittää roskiin. Mutta näkemyseroja tämäkin ja keskustelen asioista mieluummin rakentavasti oppiakseni muita näkökulmia kuin vain haukun toista idiootiksi, se kun ei rakenna mitään.

Korjaus edelliseen: ”heittää vaikka roskiin ennen kuin TUKEE tätä kulutusjuhlaa.”

"Olen 43-vuotias. En siis oikeastaan nuorta enkä vanhaa sukupolvea. Tästä välimaastosta olen vain tehnyt huomioita, että vanha sukupolvi arvostaa juuria: koti, uskonto ja isänmaa, noin kärjistäen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vanhempi sukupolvi arvostaa sukua, pysyvää kotia, materiaa, perinteitä. Nuori sukupolvi arvostaa kokemuksia, oppimista, henkistä pääomaa ja tunnetta vapaudesta. En sanoisi että vapautta, koska myös nuoret niinkuin vanhatkin arvostavat turvallisuutta joka tulee säännöistä, mutta kokemusta vapaudesta, joka tulee mm siitä, ettei omista mitään vaan voi tulla ja lähteä kun huvittaa ja omaisuus on rahaa, ei mitään vaikeasti realisoitavaa. Nuoriso arvostaa siis helppoutta korkealle."

Toki sukupolvien välillä on aidostikin eroja arvoissa ja maailma muuttuu, mutta osa arvostuksista voi olla myös ikään liittyvää. Nuorena moni arvostaa vapautta ja kokemuksia, ja perinteet tai suku alkavat kiinnostaa vasta vanhempana.

Nykypäivän kasikymppiset olivat nuorina 60-luvun hippisukupolvea. Heistäkin moni on arvostanut nuorena enemmän vapautta ja kokemuksia kuin perinteitä tai materiaa.  

Sinä joka vastasit kommenttiini (lainaustoiminto ei toimi): ”Nykypäivän kasikymppiset olivat nuorina 60-luvun hippisukupolvea. Heistäkin moni on arvostanut nuorena enemmän vapautta ja kokemuksia kuin perinteitä tai materiaa.”

Hyvä kommentti ja näkökulma. Jää nähtäväksi juurtuuko nuoriso taas materiaan kun vanhenevat.