Vinkkejä? Koiranpentu pisti arjen sekaisin
Minä ja mies ja teini-ikäiset 2 lastamme olemme elelleet rauhallista arkea keskenämme.
Meillä on ollut aikuisena tulleita koiria silloin kun lapset olivat pieniä.
Ensimmäinen koiramme yli 20v sitten tuli pentuna ja siitä viisastuneena myöhemmät koirat olivat aikuisia kodinvaihtajia.
Viimeinen koira kuoli 6 vuotta sitten.
Emme ole halunneet ottaa uutta koiraa.
Aikuinen tyttäremme otti pennun kuukausi sitten. Olin kyllä momesti kertonut että pennuissa on todella paljon hommaa.
En ollut kai itsekään tajunnut mihin tämä menee, tytär kun on työssäkäyvä ja harrastava ihminen.
Nyt on rauhallinen arki muisto vain. Ekalla viikolla kun kaikilla oli kädet ja jalat riekaleina, kaikki juosseet pennun perässä aikaisesta aamusta lähtien kesälomalla, itku tuli välillä väsymyksestä.
MITÄÄN ei saa tehtyä ilman että pentu ottaa jotain ja juoksee karkuun. Pureminen on onneksi vähentynyt.
Pyykit revitään ja jos kieltää, räkyttää takaisin.
Tänäänkin koira tuli 6.45 hoitoon. Tytär haki sen kolmen aikoihin. Ja toi äsken takaisin kun lähti harrastukseen.
Mun mies hoitaa koiraa eniten ja on jo ihan kyllästynyt. Mutta niin ollaan me muutkin.
Tytär voi satunnaisesti ottaa koiran töihin mutta ei joka päivä.
Milloin hän voi jättää koiran kotiin päiväksi kuten muutkin tekevät??
Miten sanoa nätisti että me ei todellakaan oltu valmistautuneita tähän?
Me halutaan olla avuksi tietenkin, mutta raja se on meilläkin.
Kommentit (43)
No kyllähän sen voi jättää kotiin ihan heti luovutusiästä alkaen. Niin useimpien täytyy tehdä. Tai sitten tytär voi viedä pennun maksulliseen koirapäivähoitolaan. Ei teidän ole mitään velvollisuutta sitä hoitaa.
Ja tuokin, että ensin jättää teille työpäiväksi, ja sitten vielä harrastuksen takia. Ikävä sanoa, mutta ehkä hänen ei olisi pitänyt ottaa koiraa ollenkaan. Koska silloin jos sinkkuna ottaa, ja on päivät pois, niin ei siinä kyllä sitten enää koirattomiin harrastuksiin illalla lähdetä, se olisi liikaa yksinoloa koiralle. No, nyt se pentu siinä jo on, niin ei voi mitään, nyt tyttären täytyy sopeutua siihen, ettei ole enää yhtä vapaa kuin ennen. Ja teidän ei missään nimessä tarvi olla pennun ilmaisia hoitajia. Parissa-kolmessa kuukaudessa se pentu on jo paljon helpompi ja rauhallisempi, mutta se on sen tyttären asia kestää se rankempikin vaihe läpi, ei ensisijaisesti teidän.
Vierailija kirjoitti:
Pentu tuli taloon
Niin tuli. Miten lie tähän päädyttiin.
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon!
Voisitko perustella että miksi?

Olen itsekin meinannut hänelle sanoa että ei ehkä olisi pitänyt ottaa. En vaan halua pahoittaa hänen mieltä. Tiedän, ei pitäisi joustaa näin paljon.
No eikö se pentu nuku koskaan ? Koiranpentu nukkuu noin 20 tuntia vuorokaudessa, aikuinen koira 12-18 tuntia. Häiriintynyt nyt jo
Vierailija kirjoitti:
No eikö se pentu nuku koskaan ? Koiranpentu nukkuu noin 20 tuntia vuorokaudessa, aikuinen koira 12-18 tuntia. Häiriintynyt nyt jo
Ei tämä ainakaan nuku 20 tuntia päivässä!
Just ja just yöllä 9 tuntia ja parit päikkärit, mutta ei todellakaan tuntikausia.
Somali pisti arjen sekaisin
Liian hienoja ruusut on mulle
Tyttären pitää lopettaa työpäivinä muut harrastukset. Väärällä ihmisellä koira.
Karvosen Pentti kirjoitti:
Somali pisti arjen sekaisin
Ihan oikeesti, sinäkin taidat olla aikuinen ihminen, eikö sulla ole parempaa tekemistä tai sanomista.
No nyt tyttö ottaa vastuun koirastaan tai sitten äkkiä koiralle uusi koti.
Koiranpentu nukkuu noin 16 tuntia/vuorokaudessa. Mutta ei sen pitäs tollasta olla, että perässä juostaan koko aika. Sehän vedättää teitä, ei ole johdonmukaisuutta. Meilläkin on pentu 9 viikkoa ja sillä on ihan rytmi, että ulos aina sen jälkeen kun herää, syö tai leikkii.
Hihnaan opeteltu ensin sisällä, nyt jo vähän ulkona. Osaa jo istua pyynnöstä/mennä maahan pyynnöstä. Sen koiran kanssa pitää tehdä asioita, muuten se keksii tekemistä ite.
Mikä rotu?

Mistä päättelit ettei ole johdonmukaista ja rytmiä? Kyllä on. Meillä on tosiaan ollut koiria ennenkin.
Mutta kun yrittää kotitöitä tehdä, keksii omia juttuja.
On leluja, on puruluita, osaa kulkea hihnassa, osaa istua, osaa odottaa ruokaa nätisti.
Joku leikittää silloin kun muuten vaan riehuisi.
Mutta riehuu paljon, haukkuu kun kieltää jne.
Onhan se perään mentävä jos vie jotain mitä ei voi antaa pureskella.
Vierailija kirjoitti:
No eikö se pentu nuku koskaan ? Koiranpentu nukkuu noin 20 tuntia vuorokaudessa, aikuinen koira 12-18 tuntia. Häiriintynyt nyt jo
Kaikki pennut ei nuku, omakohtainen kokemus. Jostain syystä sekä koira että lapsi ovat olleet "vauvoina" yökyöpeleitä, vanhempana nukkuvat (tai koira nukkui, rip) hyvin.
Koira olisi hyvä monestakin syystä totuttaa olemaan itsekseen. Vanhempana voi olla vaikeampaa.
Koirattomia harrastuksia voi olla viikonloppuisin, mutta arkena, kun koira on yksin koko päivän niin se illan harrastus on kyllä se koira.
Nyt sanot aikuiselle tyttärellesi, että ottaa vastuun elämästään ja opettaa koiran olemaan yksi kotona päivän ja panostaa siihen koiraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö se pentu nuku koskaan ? Koiranpentu nukkuu noin 20 tuntia vuorokaudessa, aikuinen koira 12-18 tuntia. Häiriintynyt nyt jo
Ei tämä ainakaan nuku 20 tuntia päivässä!
Just ja just yöllä 9 tuntia ja parit päikkärit, mutta ei todellakaan tuntikausia.
Pennun kanssa ei siis kukaan leiki eikä käy ulkona, koska ei edes osaa levähtää? Leikkinyt, ulkoillut ja massu täynnä olevan pentu nukahtaa äkkiä, ja nukkuu tunnin pari helposti jos on rauhallinen paikka missä SAA NUKKUA
Pentu tuli taloon