Tavarapaljous osa 2

Vierailija kirjoitti:

"Tuosta myymisestä, hinnoittelusta ja tavaroiden säilömisestä jos ne eivät mene kaupaksi..."

"Huom. minä en itse pidä tuollaista säilömistä hamstrauksena, vaan oikeasti laadukkaan tavaran kunnioittamisena, jos tilaa kerran on."

 

Aika monella ei ole niin isoa asuntoa, että tilaa olisi ylimääräiselle rokokoopöydälle. Timanttisormus toki eri asia. 

 

Ajat muuttuvat ja vaikka meistä nyt tuntuisi, että jonkin esineen pitäisi aina säilyttää arvo, niin ei ole. Antiikkihuonekalut kiinnostavat vain tiettyä osaa kansasta. Kaikilla kiinnostuneillakaan ei ole rahaa, joten potentiaalinen ostajakunta on pieni. 

 

Jos tilaa on, miksi edes laittaa rokokoopöytää myyntiin? Siksikö, kun ei itse siitä pidä? 

Hmm. En tiedä, en ole kyllä edelleenkään tästä samaa mieltä. Arvo ei tietenkään pysy aina samana, mutta menneinä vuosikymmeninä tietynlaisilla tavaroilla - vanhoilla, tai laadukkailla, tai harvinaisilla keräilytavaroilla, yms. - on aina ollut jonkinlainen oletusarvo. Ei mielestäni ole vaihdellut näin rajusti nollasta sataan lyhyiden muoti-ilmiöiden mukana.

Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen. Kirjoitukseni ei varmaan ollut kovin selvä. Minua vain jotenkin häiritsee se, että tavaroille on viimeisen muutaman vuoden aikana tapahtunut jokin perustavanlaatuinen "Temu-tasapäistäminen": siis että mikään ei ole parempaa ja arvokkaampaa kuin jokin muu, vaan kaikki hienommat tavarat kilpailevat samalla kilpakentällä kiinakrääsän kanssa.

Osittain tätä ilmiötä ehkä ruokkii juuri tavarapaljous ja siihen kyllästyminen, eli kaikki on "vain tavaraa", yhtä turhaa, on se sitten kuinka laadukasta ja hienoa tahansa. Laatu hukkuu massaan. Säilyttämisen arvoinen hukkuu roskan sekaan. En tiedä, kuinka hyvin ihmiset enää edes tunnistavat laatua. Ei minun mielestäni vielä aika hiljattain - muutama vuosi sitten, kuten sanoin - menty ihan näin vahvasti oman maun ja muotioikkujen mukaan, vaan tiedostettiin, että on olemassa myös objektiivista laatua ja arvoa.  Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan.

Vanhojen tavaroiden ystävänä se harmittaa erityisesti, koska arvon lasku kulkee käsi kädessä arvostuksen laskun kanssa. Jos antiikki (alkuperäinen kirjoitukseni ei koskenut pelkästään antiikkia, mutta keskityn nyt siihen) on periaatteessa samalla tasolla kuin temukrääsä, siitä kohdellaan samalla tavalla, eikä siitä enää huolehdita kuten ennen, jotta se säilyisi jälkipolville.

(Rokokoopöytä oli vain fiktiivinen esimerkki - minulla on kyllä antiikkihuonekaluja, mutta en onneksi yritä niistä eroon! Ja timanttisormus oli ertyisen huono esimerkki, koska koruissa totta kai muoti merkitsee paljon. Mutta ajattelin siinä ehkä enemmän niiden timanttien ja kullan omaa arvoa.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon lähtenyt tavaraa nyt pois ulkorakennuksista. Toisaalta yksi lapsista toi sinne lisää tavaraa säilöön. Mitä mieltä olette siitä että yliopistonopiskelija säilyttelee vanhempien luona ala asteen koulukirjoja pahvilaatikollisen? Siis tuo muiden säilöttyjen tavaroiden lisäksi. Hämmästyin kun sain kuulla asiasta. Jos pahvilaatikollinen alakoulun koulukirjoja on säilytettävä asia niin mielestäni se  pitäisi säilyttää omassa kodissa. Joku 1, 2 kirjaa olisi ok vielä, ja nehän mahtuisi itsellekin säilöön varmasti.

Yliopiston opiskelijalla on kuitenkin (oletettavasti) vielä kovinkin väliaikainen asunto. Lisäksi voi tulla vaihtoja tai harjoitteluja, jolloin asunto taas vaihtuu.

 

Eli kun meillä on toistaiseksi tilaa, olen antanut nuorten säilyttää meillä tavaroita. Välillä sitä on ollut paljonkin (vaihtojen ajan). Lisäksi nuorella on vielä kulunut kovin lyhyt aika ala-aste-ajoista ja niiden kirjoista.

 

Mutta sitten kun saavat pysyvämmän kodin, katsokoot nuo läpi ja viekööt mennessään mitä haluavat säästää. 

Eikös ne kirjat ole pitänyt aikanaan pistää kiertoon seuraaville.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku kokeillut, että ensimmäisellä päivällä luovutaan yhdesta tavarasta, toisella päivällä kahdesta tavarasta, kolmannella päivällä kolmesta tavarasta jne, 30 päivään asti? Itse kokeilin, mutta mulla vei enemmän aikaa kuin 30 päivää. Ja aluksi oli into isompi, joten ensimmäisellä päivällä meni roskiin/ kierrätykseen enemmän tavaroita.

Olen huomannut, että sellaiset 'haasteet' sopivat minulle. Ehkä jollakulla olisi joku muu ns. haaste, mitä voisin kokeilla?

Tuo pitäisi joskus kokeilla että joka päivä hävittää jotain mutta ei taida ihan onnistua kasvattamaan määrä joka päivä. Vois kokeilla vaikka 1/pv. Toisaalta kun joka toinen tai kolmas päivä laittaa jotain myyntiin toriin, tämä tulee hoidettua tavallaan. Harmittavasti vaan se myyminen on tuskastuttavan hidasta eli talosta ei mikään lähde pois noin nopeasti.

"Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan."

Tässä se juju juuri piilee. Kun niiden ihmisten määrä vähenee, joiden makuun kristallivaasi on, niin 1) ostajia ei vain löydy, eikä 2) arvo voi tietenkään pysyä samana. Valitettavasti laadullakaan ei ole aina merkitystä. Kerrostalossa asuva ei osta laadukkaita pyöröhirsiä. 

"Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen."

Kyllä sinä ihan oikein kuvailit tilanteen, mutta turhaan luulet, että jonkinlainen oletusarvo säilyy aina. 

Hyvin harvan kannattaa ostaa antiikkia/vintagea vain tehdäkseen sillä rahaa. Ostakaa vain silloin, jos oikeasti pidätte esineestä, tai teille jää käteen kristallivaaseja, joilla luulitte tienaavanne 20 vuoden päästä. 

Havainto. 

Olen laittanut kodin niin että yleisilme on erittäin siisti. Kaikki tavarat on järjesteltävissä paikoilleen 15 minuutissa. Olen alkanut tehdä mieluisia puuhia arkisin kuten luonnossa ja metsässä liikkumista, lenkkeilyä, marjastamista ja vähentänyt karsimisen ajattelua. Elämä ei pyöri enää niin paljoa karsimisen ympärillä. 

Kaapeissa on kyllä karsittavaa edelleen. Joka viikko on yksi-pari päivää jolloin teen karsimisen eteen hommia. 

Joillekin sopii joka päivä karsia, joillekin toinen tapa on sopivampi.

Olo on niin seesteinen metsässä liikkumisen myötä.

Milloinkohan muumimukikupla puhkeaa? Uskoakseni niitäkin on ostettu ajatuksella että tulevaisuudessa niistä nettoaa ja paljon. Veikkaan että kotimainen lasi, antiikkihuonekalut ja itämaiset matot säilyttävät arvonsa paremmin. Nuorempana näitä jälkimmäisiä ei vielä osaa arvostaa.

Muutin vanhempieni maatilalle. Onko kukaan muu ahdistunut, kun 8-kymppiset tahtovat pitää rojujaan maailman, ja ne ovat vain tiellä? Autoa ruostutetaan pihalla vuodesta toiseen, vaikka tarjoan apuani myyntiin, ja kuvitellaan, että se kasvattaa arvoa. Antiikkihuonekalu viedään tallin ylisille. Mikään vakuuttelu, että turha tavara kannattaisi myydä pois, se menee pilalle kostuessaan, ei auta. Joka ikinen astiastokin on elintärkeä, vaikka niitä on 5-6. Onko mitään järkeä tässä, että yritän mahtua omaan kotiini? 
Olen niin väsynyt väittelyyn, että olenkin alkanut myydä omia tavaroitani, jopa tärkeitä, että mahtuisin vanhempieni tavarapaljouden keskelle. Olen antanut pois ilmaiseksi itse kalliilla itselleni joskus ostamaani tavaraa. Enkä halua olla epäkunnioittava. Mutta kun tarvitsisimme rahaa kaikki, ja tiedän antiikkiesineiden menevän kostuessaan pilalle. Tuntuu kuin huutaisi tuuleen... No. Ne ovat heidän tavaroitaan. Mutta bensa maksaa ja he tykkäävät ajella autolla. Olen varma, että ilahtuisivat setelinipusta. Saataisiin aitan katto korjattua, kellarin portaat korjattua... Ei sitä eikä sitäkään, kuule se on arvokas tavara siitä saa monta sataa (parinkympin pannu).. samaa tylsää väittelyä. Muutamalla satasella saisin jonkun kaverini tänne töihin jos myytäisiin se ruostuva auto, ja töillä alkaa olla jo kiire, ja muuta rahaa ei ole. Mutta vastaus on aina: EI.

Jyrän alle jäänyt 

Vierailija kirjoitti:

Muutin vanhempieni maatilalle. Onko kukaan muu ahdistunut, kun 8-kymppiset tahtovat pitää rojujaan maailman, ja ne ovat vain tiellä? Autoa ruostutetaan pihalla vuodesta toiseen, vaikka tarjoan apuani myyntiin, ja kuvitellaan, että se kasvattaa arvoa. Antiikkihuonekalu viedään tallin ylisille. Mikään vakuuttelu, että turha tavara kannattaisi myydä pois, se menee pilalle kostuessaan, ei auta. Joka ikinen astiastokin on elintärkeä, vaikka niitä on 5-6. Onko mitään järkeä tässä, että yritän mahtua omaan kotiini? 
Olen niin väsynyt väittelyyn, että olenkin alkanut myydä omia tavaroitani, jopa tärkeitä, että mahtuisin vanhempieni tavarapaljouden keskelle. Olen antanut pois ilmaiseksi itse kalliilla itselleni joskus ostamaani tavaraa. Enkä halua olla epäkunnioittava. Mutta kun tarvitsisimme rahaa kaikki, ja tiedän antiikkiesineiden menevän kostuessaan pilalle. Tuntuu kuin huutaisi tuuleen... No. Ne ovat heidän tavaroitaan. Mutta bensa maksaa ja he tykkäävät ajella autolla. Olen varma, että ilahtuisivat setelinipusta. Saataisiin aitan katto korjattua, kellarin portaat korjattua... Ei sitä eikä sitäkään, kuule se on arvokas tavara siitä saa monta sataa (parinkympin pannu).. samaa tylsää väittelyä. Muutamalla satasella saisin jonkun kaverini tänne töihin jos myytäisiin se ruostuva auto, ja töillä alkaa olla jo kiire, ja muuta rahaa ei ole. Mutta vastaus on aina: EI.

Jyrän alle jäänyt 

Kuulostaa nk. vanhan kansan ajattelutavalta juurikin että arvohan se vaan nousee ajan myötä, viedään ylisille ja säilötään auton romut vaikka ruostuisivat. Tavaran jemmaaminen on voitu joskus nähdä elinehtona, ollut turvan näkökulmaa?

Olen kuullut monia sanontoja, joiden mukaan myös useat ikääntyneet toimivat; ei tavara kaapissa leipää syö (tms joku sellainen), minkä nuorena säästää sen vanhana löytää, kaikki pienikin on kotiinpäin, parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, varmuuden vuoksi, pahan päivän varalle, käytetähän loppuun asti, tässähän vaan arvo nousee ym ym.

Toinen kysymys onkin se miten tämä omaksuttu ajattelu, jopa kasvatustapa nivoutuisi nykyajan menetelmien kanssa?

Mitä olette tehneet lasten vaatteille, joita ei viitsi myydä tai kehtaa viedä esim. Hopelle? Siis ihan ehjää, mutta jo parhaat päivänsä nähneet? Meillä ei ole lähellä mitään tekstiilien kierrätystäkään.

Vierailija kirjoitti:

Sain vietyä ison satsin vanhentuneita ja turhia lääkkeitä apteekkiin. Tuli hyvä mieli kun kauan tuota meinannut ja aina unohtunut. Samalla järjestelin lääkelaatikon ja pyyhin pölyt.

Hyvä kun sanoit, laitan listalle lääkekaapin, sen putsaamisesta onkin jo aikaa.

Lääkekaapin alla on romukaappi jossa on sekalaista lasia ja kippoa. Ehkä kerran vuodessa tulee katsottua sinne ja aina jotain lähtee käyttöön tai pois, mutta siellä on lapsen lapsuuden astioita joista en ole vielä ollut valmis luopumaan. Ehkä nyt on sen aika? Nähtäväksi jää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olette tehneet lasten vaatteille, joita ei viitsi myydä tai kehtaa viedä esim. Hopelle? Siis ihan ehjää, mutta jo parhaat päivänsä nähneet? Meillä ei ole lähellä mitään tekstiilien kierrätystäkään.

Jos ne eivät ole siinä kunnossa, että kukaan haluaisi niitä enää käyttää (kun et kehtaa viedä Hopelle, niin oletan asian olevan näin), niin sitten oikea osoite on tekstiilikeräys tai roskis, tai vaihtoehtoisesti leikkaat niistä vaikka itsellesi rättejä.

Itse käytän tuollaisia vanhoja tekstiilejä juuri rätteinä. Niillä on kätevä putsata polkupyöriä, ulkokalusteita ja muuta likaisempaa, kun ne voi heittää käytön jälkeen pois. Tai muistaakseni Ilana Aalto (Paikka Kaikelle -blogi) vinkkaa tekemään niistä keittiöliinoja, joilla voi korvata talouspaperin.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta myymisestä, hinnoittelusta ja tavaroiden säilömisestä jos ne eivät mene kaupaksi...

Olen tuskaillut tämän saman aiheen kanssa jo jonkin aikaa, ja saatoin siitä kirjoittaa jo edelliseenkin ketjuun. Siis on tavaroita, joilla pitäisi periaatteessa olla "pysyvä" arvo. Jonkin verran vaihtelua aina tapahtuu suuntaan ja toiseen, totta kai. Mutta oletus nyt on kuitenkin aina ollut, että vaikkapa aito timanttisormus tai 1800-luvun virheetön rokokoopöytä säilyttävät jonkinlaisen arvon - ja noiden esimerkkien kohdalla arvon voisi olettaa myös nousevan ajan myötä, koska 1800-luvun pöytä käy aina vain harvinaisemmaksi ja kullankin hinta taitaa nousta koko ajan.

On siis periaatteessa olemassa tavaroita, joiden arvon ei pitäisi olla täysin muotioikkujen armoilla.

Mutta tänä päivänä on vaikea myydä mitään, kuten varmaan suurin osa kirppistelijöistä täällä tietää. Hinnat laskevat eikä kukaan oikein malttaisi maksaa mistään mitään. Sen takia kai ainakin minä olen saanut aika poskettomiakin hintatarjouksia. Fiktiivisenä esimerkkinä, jos sen 1800-luvun rokokoopöydän "oletusarvo" olisi 500 euroa, tulee jatkuvasti tarjouksia tyyliin 50 euroa.

Tämän ketjun filosofia olisi, että sinähän haluat siitä tavarasta eroon ja kaapit tyhjiksi, joten myy se sillä 50 eurolla äläkä mieti asiaa sen enempää.

Mutta kun joka ikinen kerta kun teen niin, se alkaa aivan suunnattomasti v*tuttaa :D

Nytkin tulee mieleen yksi alkuvuodesta 15 eurolla Puolaan myymäni juttu (alunperin pyysin 30 euroa), jonka se puolalainen laittoi heti 300 eurolla myyntiin - ja se meni kaupaksi. Joo joo, kannattaa unohtaa, se on "vain" rahaa ja "vain" tavaraa. Mutta kun kokemus nettikirppistelystä on nykyään tällaista jatkuvaa tuskailua ja v*tutusta. Ei myymisestä tule enää hyvä mieli, varsinkin kun olen todella pienituloinen ja tuntee tulevansa rahapulassaan hyväksikäytetyksi.

En tiedä mikä tämän purkauksen pointti oikein oli. Ehkä vain kaipaisin muiden mielipiteitä ja kokemuksia siitä, että onkohan tämä pysyvä ilmiö nykyään, ainakin Suomessa, ettei mikään menisi kaupaksi kuin muutamalla eurolla. Vai kannattaako arvokkaimmat jutut säilöä siinä toivossa, että hinnat kääntyvät tulevina vuosina nousuun.

Huom. minä en itse pidä tuollaista säilömistä hamstrauksena, vaan oikeasti laadukkaan tavaran kunnioittamisena, jos tilaa kerran on.

Jotenkin järjenvastaisena pidän (hyväkuntoisten) käytettyjen tavaroiden hintojen romahtamista, kun samalla kaupoissa hinnat nousevat koko ajan. Ei käy järkeen, että jokin hieno antiikkitavarakin olisi muka samanarvoinen kuin vastaava Temu-krääsä.

Olen sun kanssa aivan samaa mieltä. Mutta toimintani on paljon epäsuositunpaa kuin sinulla, nimittäin jos en saa tavarasta haluamaani hintaa niin vien sen jäteasemalle mieluummin kuin annan ilmaiseksi tai myyn pilkkahinnalla. Ja tulen jatkamaan tällä tyylillä aivan sama mitä täällä asiasta ollaan mieltä. Oma vitutuksen puuttuminen on minulle tärkeämpää kuin tavaran antaminen eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi rokokoopöydät tai timanttisormukset eivät olisi muotioikkujen armoilla? Kodin sisustus ja asusteet ovat todellakin muotiasioita, eikä tämä ole mikään tuore ilmiö.

 

Tavaroilla ei ole juurikaan mitään pysyvää arvoa,

vaan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Vaikka tarjontaa olisi vähän (hyvin vanhat tavarat), se ei myynnissä juuri auta, jos kysyntääkään ei kyseisellä hetkellä juurikaan ole.

Itse  arvo ei määräydy tuolla tavoin. Miten muuten voisi selittää sen että Helsingissä seisotetaan kokonaisia kerrostaloja mieluummin  tyhjänä kuin myydään halvemmalla? 

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut niin paljon vanhentunutta kosmetiikkaa roskiin, että vannoin vähentäväni kosmetiikkaostoksia radikaalisti. Pitää olla itselleen rehellinen ja myöntää, ettei kärsivällisyys riitä monimutkaisiin hoitorutiineihin. Innostus riittää aina korkeintaan viikoksi ja sen jälkeen sitten siirryn käyttämään vanhaa tuttua nopeasti imeytyvää ihovoidetta. En ole edes huomannut ikinä yhdenkään seerumin yms muuttaneen millään tavalla ihoani huonompaan tai parempaan suuntaan. 

Mulla ongelmana kosmetiikassa on se että en tahdo löytää minulle  sopivia tuotteita. Tästä syystä joku kerran käytetty purkki  jää  sittenlaatikkoon  pyörimään. Minun ei tarvitse rasvata muuta kuin kasvoni joten en ala laittamaan rasvaa ympäri kehoani vain siksi että sitä turhana kaapissa pyörii. 

Vierailija kirjoitti:

Milloinkohan muumimukikupla puhkeaa? Uskoakseni niitäkin on ostettu ajatuksella että tulevaisuudessa niistä nettoaa ja paljon. Veikkaan että kotimainen lasi, antiikkihuonekalut ja itämaiset matot säilyttävät arvonsa paremmin. Nuorempana näitä jälkimmäisiä ei vielä osaa arvostaa.

Tämähän on puhjennut jo? Ei ole montaa päivää tai viikkoa kun näin uutisissa että ihmiset haluavat eroon muumimukeistaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olette tehneet lasten vaatteille, joita ei viitsi myydä tai kehtaa viedä esim. Hopelle? Siis ihan ehjää, mutta jo parhaat päivänsä nähneet? Meillä ei ole lähellä mitään tekstiilien kierrätystäkään.

Mä tekisin rättejä joilla pyyhkisin likaisia paikkoja ja sitten roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi rokokoopöydät tai timanttisormukset eivät olisi muotioikkujen armoilla? Kodin sisustus ja asusteet ovat todellakin muotiasioita, eikä tämä ole mikään tuore ilmiö.

 

Tavaroilla ei ole juurikaan mitään pysyvää arvoa,

vaan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Vaikka tarjontaa olisi vähän (hyvin vanhat tavarat), se ei myynnissä juuri auta, jos kysyntääkään ei kyseisellä hetkellä juurikaan ole.

Itse  arvo ei määräydy tuolla tavoin. Miten muuten voisi selittää sen että Helsingissä seisotetaan kokonaisia kerrostaloja mieluummin  tyhjänä kuin myydään halvemmalla? 

Ei ole mitenkään tavatonta, että myyjän mielestä tavaralla on enemmän arvoa kuin sillä ostajien mielestä on. Etenkin jos myyjä on itse maksanut tavarasta paljon tai ostanut/tuottanut sen odottaen tekevänsä voittoa. Silloin kauppoja ei tietenkään synny. Tämä on myös Tori-kaupoissa aika tavallinen syy sille miksi tavarat eivät käy kaupaksi.

Ja jos myyjä odottaa kysynnän ja sitä kautta hintojen nousevan tulevaisuudessa, niin voi olla ihan järkevääkin seisottaa tavaraa, jos ei ole taloudellista pakkoa myydä ja jos tavaraa on myös varaa säilyttää ja pitää kunnossa. Tämä pätee yhtä lailla kerrostaloihin kuin rokokoopöytiinkin. Eri asia sitten on, toteutuvatko myyjän odotukset kysynnän noususta ja jos, niin millä aikataululla. Joskus odotus voi kannattaa, joskus odottavan aika voi käydä pitkäksi...

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää suunnattomasti. Olen käyttänyt jo vuosia oikeastaan pelkästään yksiä tiettyjä kenkiä, jotka olen todennut todella hyviksi. Vuosien kuluessa olen ostanutkin noita kenkiä useamman parin ja käyttänyt ne aina loppuun. Nyt olisi taas tarvetta uudelle parille, mutta eipä noita ole enää saatavilla omaa kokoani. Niissä parissa paikassa, jossa tuota on vielä myynnissä ei siis ole enää kokoani. Olen yrittänyt selvittää, että onko koko kengän valmistus lopetettu, mutta en ole saanut vastausta. Nyt siis kuljen jo täysin hajonneissa ja roskakuntoisissa kengissä kun haluan pitää näistä vielä kiinni. Olen varannut rahaa uusiin vastaaviin kenkiin ja sovittanutkin jo monia, mutta mikään ei tunnu samalta. Kaipa joku kohta jo huomauttaa rikkinäisistä kengistäni. Uusien jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettujen kenkien ostaminen, kyseessä siis urheilumerkin ulkoiluun/kävelyyn tarkoitetut kengät ostaminen on yllättävän vaikeaa kun tällaiset kengät ovat todellakin kalliita ja kenkiä on todellakin tarkoitus käyttää päivittäin ja hukkahankinnoilta haluaa välttyä. Mikään täytettä kaappiin en todellakaan halua, vaan heti käyttöön tukevat hyvät arkikengät, joilla pystyy kävelemään paljon ja kovaa vauhtia.

Onko kenkämerkki sellainen, että kengät voisi löytää EU-alueelta? Tsekkaapa. 

Tai miksei muualtakin maailmasta. Jos on sitä mitä haluaa, niin silloin voi maksaa tullitkin yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta myymisestä, hinnoittelusta ja tavaroiden säilömisestä jos ne eivät mene kaupaksi...

Olen tuskaillut tämän saman aiheen kanssa jo jonkin aikaa, ja saatoin siitä kirjoittaa jo edelliseenkin ketjuun. Siis on tavaroita, joilla pitäisi periaatteessa olla "pysyvä" arvo. Jonkin verran vaihtelua aina tapahtuu suuntaan ja toiseen, totta kai. Mutta oletus nyt on kuitenkin aina ollut, että vaikkapa aito timanttisormus tai 1800-luvun virheetön rokokoopöytä säilyttävät jonkinlaisen arvon - ja noiden esimerkkien kohdalla arvon voisi olettaa myös nousevan ajan myötä, koska 1800-luvun pöytä käy aina vain harvinaisemmaksi ja kullankin hinta taitaa nousta koko ajan.

On siis periaatteessa olemassa tavaroita, joiden arvon ei pitäisi olla täysin muotioikkujen armoilla.

Mutta tänä päivänä on vaikea myydä mitään, kuten varmaan suurin osa kirppistelijöistä täällä tietää. Hinnat laskevat eikä kukaan oikein malttaisi maksaa mistään mitään. Sen takia kai ainakin minä olen saanut aika poskettomiakin hintatarjouksia. Fiktiivisenä esimerkkinä, jos sen 1800-luvun rokokoopöydän "oletusarvo" olisi 500 euroa, tulee jatkuvasti tarjouksia tyyliin 50 euroa.

Tämän ketjun filosofia olisi, että sinähän haluat siitä tavarasta eroon ja kaapit tyhjiksi, joten myy se sillä 50 eurolla äläkä mieti asiaa sen enempää.

Mutta kun joka ikinen kerta kun teen niin, se alkaa aivan suunnattomasti v*tuttaa :D

Nytkin tulee mieleen yksi alkuvuodesta 15 eurolla Puolaan myymäni juttu (alunperin pyysin 30 euroa), jonka se puolalainen laittoi heti 300 eurolla myyntiin - ja se meni kaupaksi. Joo joo, kannattaa unohtaa, se on "vain" rahaa ja "vain" tavaraa. Mutta kun kokemus nettikirppistelystä on nykyään tällaista jatkuvaa tuskailua ja v*tutusta. Ei myymisestä tule enää hyvä mieli, varsinkin kun olen todella pienituloinen ja tuntee tulevansa rahapulassaan hyväksikäytetyksi.

En tiedä mikä tämän purkauksen pointti oikein oli. Ehkä vain kaipaisin muiden mielipiteitä ja kokemuksia siitä, että onkohan tämä pysyvä ilmiö nykyään, ainakin Suomessa, ettei mikään menisi kaupaksi kuin muutamalla eurolla. Vai kannattaako arvokkaimmat jutut säilöä siinä toivossa, että hinnat kääntyvät tulevina vuosina nousuun.

Huom. minä en itse pidä tuollaista säilömistä hamstrauksena, vaan oikeasti laadukkaan tavaran kunnioittamisena, jos tilaa kerran on.

Jotenkin järjenvastaisena pidän (hyväkuntoisten) käytettyjen tavaroiden hintojen romahtamista, kun samalla kaupoissa hinnat nousevat koko ajan. Ei käy järkeen, että jokin hieno antiikkitavarakin olisi muka samanarvoinen kuin vastaava Temu-krääsä.

Olen sun kanssa aivan samaa mieltä. Mutta toimintani on paljon epäsuositunpaa kuin sinulla, nimittäin jos en saa tavarasta haluamaani hintaa niin vien sen jäteasemalle mieluummin kuin annan ilmaiseksi tai myyn pilkkahinnalla. Ja tulen jatkamaan tällä tyylillä aivan sama mitä täällä asiasta ollaan mieltä. Oma vitutuksen puuttuminen on minulle tärkeämpää kuin tavaran antaminen eteenpäin.

Erikoista että ihminen myöntää (ja viestistä paistaa, että jollain tapaa myös uhoaa) olevansa noin itsekäs ja vastuuton torspo. 

Mä ymmärrän tuota nuorta oikein hyvin. Itse olen säilyttänyt AMK- ja yliopisto-tutkintoon liittyvän koko materiaalipankkini, mitä on paperilla ja osa on DVD-levyillä ja jopa korpuilla ja lerpuilla (niiden lukijakin on vielä tallella). Nyt jo eläkkeelle päästyäni olemme raahanneet matskut mökille, missä aion niitä ulkona käydä läpi (pölyn vuoksi en voi sisällä niitä plarata, silmät ei kestä). Iso muovinen puutarhakalustepehmikkeiden säilytyslaatikko aivan täynnä paperia!  
Jotain valokuvia ehkä otan muistoksi, koska nuo opinnot ovat merkittävä osa elämääni ja siellä on paljon mielenkiintoista. Voin myös lahjoittaa niitä, jos joku nykyinen opiskelija tarvitsee. Varmasti siellä on edelleen käyttökelpoista matskua. 
Mutta tän urakan kiireen keskellä (oli pakko tyhjentää kotia putkiremontin alta) voin kyllä suositella käymään matskuja läpi vähän aiemmin ettei niitä pinkkoja turhaan siirtele muutosta toiseen ja kun lopuksi kuitenkin joutuu luopumaan. Mitään emme täältä saa mukaamme materiaa, kun se suurempi lähtö tulee.