Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta olen seurannut, kun eräällä naisella on vastaava tilanne. Hänen kohdallaan ongelma on siinä, että vetoaa vain jännien miesten viehättävän häntä se.ksuaalisesti. Sitten ihmettelee, miksi se häntäheikki ei paljastunutkaan kivaksi kumppaniksi. Tällä hetkellä seuraan hämmentyneenä, kun nainen etsii itselleen kumppania po.lyamoriaa harrastavien miesten joukosta. 

Tämä samainen nainen myös pohtii, mitenkähän voisi löytää sellaisen miehen kuin minulla on. Oma mieheni on rauhallinen ja kunnollinen, kotona viihtyvä perheenisä. Juuri sellainen, joka osoittaa rakkautta tekemällä asioita minun ja meidän perheen eteen. Ei tällainen luonne ole sellaisessa kropassa ja elämäntyylissä, mikä ystävääni miehissä viehättää. Nämä ovat valintoja. Minä halusin rauhallisen ja kunnollisen miehen, kiersin häntäheikit ja sitoutumiskammoiset kaukaa.

Järki-ihmisenä sanoisin, että kannattaa pysähtyä miettimään. Tarvitseeko sen parisuhteen olla räiskyviä tunteita ja hirveää alkuhuumaa? Voisiko katsoa, syvenisikö rakkaus ja kiintymys mukavan miehen kanssa? Miksi ei voisi antaa mahdollisuutta kunnolliselle, jopa vähän tylsällekin miehelle? Se fyysinen läheisyys voi syttyä ajan kanssa, jos henkinen yhteys on ensin kunnossa. Tietenkään ei tarvitse katsoa mitään perustavanlaatuista ongelmaa parisuhteessa (tyyliin riippuvuutta yms), mutta tavallisellekin miehelle kannattaa antaa mahdollisuus. Monet ovat helmiä, joita ei päällepäin näe.

Tämä on muuten hauska ilmiö, että epävakaita ja toksisia miehiä kutsutaan toistuvasti kiertoilmaisuilla jännä tai häntäheikki. Aivan kuin heidän epävakaudestaan ei voisi puhua oikeilla nimillä.

Muutenkin, olen sitä mieltä, että jos vaihtoehdot on rikkoutua roihuten tai turtua hitaasti tylsyyteen, parempi olla vain yksin.

Palstalla monet sanat on kielletty, joten siksikin kiertoilmauksia käytetään. On myös eläväisempää kieltä.

Ole yksin, jos et pysty kiintymään turvallisiin miehiin. Jännisten kanssa vain satutat itsesi.

Sentään tajuat, mistä ongelmasi kiikastaa. Ystäväni on lääpällään kaikenlaisiin sitoutumiskyvyttömiin renttuihin, mutta samalla haaveilee heidän olevan kunnollisia kumppaneita ja turvallisia aikuisia ystäväni lapsille. Jos rentut eivät pysty pitämään huolta omistakaan lapsista, miten voisivat olla turvallisia aikuisia ystävän lapsille? 

Jos olet nk normi nainen, ehkä pystyt vetämään itsesi oksitosiini-moodiin ja unohtaa villin, ihanan seksin. Keskittyä lapsiperhetavoitteisiin ja unohtaa rajut orgasmit ja elämän rajun kauneuden. Itse en sitä tahdo, nautin seksistä ja pyörin testosteronilla. On pieni ylituotanto. Mulle seksi on himoa tai ei mitään. Miehet jäävät 99-prosenttisesti friendzonelle, ellei löydy sitä mitä minä haen. En nyt paljasta mitä, olen pikkuisen pervå. Lihaksikas mies on tyyppiäni, mutta paljon muutakin tarvitaan...

Vierailija kirjoitti:

Kunhan ensin kärsit tarpeeksi niistä turvattomista, järki voi herätä. 

Kokemuksen syvällä rintaäänellä: tämä. Sieltä kun kerran osuu kohdalle älykäs, pohjattoman narsistinen, sieluton, lapsuudessa tunnepuolella hylätty/laiminlyöty ja moraalikoodistoltaan vinoutunut yksilö, joka sekä suoraan että kierteellä nauttii laittaa sinut henkisesti palasiksi, sitä oppii - tai kuolee. Siinä kohtaa se mikä ei tapa vtuttaa.

Minä päätin viimeisimmän traumasuhteen jälkeen, että nyt saa riittää. Tapasin sen jälkeen kiltin miehen, kenen kanssa kaverustuin ensin, ja sitten käytiin treffeillä. Missään kohtaa en kokenut mitään palavaa intohimoa häntä kohtaan, mutta minä vaan päätin, että tämä saa nyt olla se, sillä hän oli kiltti, mukava ja tasapainoinen. Huomaan etten enää edes haaveile palavasta dopamiiniryöppyisestä himosta, vaan nykyään riittää hyvin tämä pehmeä, turvallinen ja tasainen "rakkaus". En koskaan kokenut rakastuneeni tähän mieheen, vaan rakkaus kasvoi hiljalleen ajan kanssa ja välitän hänestä kovasti. Nyt odotan meidän lasta. 

Vierailija kirjoitti:

Klasssinen tapaus. Kovasti ne jännämiehet vaan kiinnostaa vielä keski-ikäisenäkin.

En nyt löydä sitä viestiä, missä joku ihmetteli, miksi ko miehiä nimitetään jänniksiksi, häntäheikeiksi tms. Nanen jos on kyseessä, ollaan suoraan sairausluokituksissa epävakaa, rajatila, jopa bipo. Jälkimmäinen luokittelu on titetysti totta, mutta aika sukupuolisidonnaista tämä(kin) diagnosoitin on.

Nykyisen neuro/cognitiivisen psyklogian tietojen mukaan kaikki meidän tunteet ovat itse asiassa ohjattavissa ja ohjattuja. Jos susta tuntuu, että et itse ohjaa niitä, se twrkoittaa vain, että ohjaaja on joku muu. 

Tunteissa se lisääntyy, mitä ruokit. Ja se vähenee, mille et uhraa aikaa. Silleen menneen trauman loputon käsittely voi olla haitaksikin.

Harva tavallinen ja hyvä mies haluaa naista joka nyt joutuu tyytymään kunnolliseen mieheen kun jännikset eivät "enää kiinnosta". 

Vierailija kirjoitti:

Harva tavallinen ja hyvä mies haluaa naista joka nyt joutuu tyytymään kunnolliseen mieheen kun jännikset eivät "enää kiinnosta". 

Ja onhan siinä riskinsä - sukupuoleen katsomatta. Jos nyt miettii, että joku kertoisi, että olen aina mennyt sekaisin jännistä ja vähän aggressiivisista ihmisistä, jotka eivät seksissäkään välttele ihonalaiskosketuksen radikaalisuutta, mutta nyt päättänyt, että minulle on terveellisempää elää pientalossa lähetyssaarnaajaa saunan jälkeen harjoittavan paavali perunanenän kanssa, niin kyllähän siinä fiilis latistuisi nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Minä päätin viimeisimmän traumasuhteen jälkeen, että nyt saa riittää. Tapasin sen jälkeen kiltin miehen, kenen kanssa kaverustuin ensin, ja sitten käytiin treffeillä. Missään kohtaa en kokenut mitään palavaa intohimoa häntä kohtaan, mutta minä vaan päätin, että tämä saa nyt olla se, sillä hän oli kiltti, mukava ja tasapainoinen. Huomaan etten enää edes haaveile palavasta dopamiiniryöppyisestä himosta, vaan nykyään riittää hyvin tämä pehmeä, turvallinen ja tasainen "rakkaus". En koskaan kokenut rakastuneeni tähän mieheen, vaan rakkaus kasvoi hiljalleen ajan kanssa ja välitän hänestä kovasti. Nyt odotan meidän lasta. 

Vähän lapsiarkea ja hiljalleen hiipuva seksielämä niin eiköhän tämäkin suhde ole taputeltu. Tai viimeistään silloin jos menet miehelle möläyttämään että häneen tyydyit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta olen seurannut, kun eräällä naisella on vastaava tilanne. Hänen kohdallaan ongelma on siinä, että vetoaa vain jännien miesten viehättävän häntä se.ksuaalisesti. Sitten ihmettelee, miksi se häntäheikki ei paljastunutkaan kivaksi kumppaniksi. Tällä hetkellä seuraan hämmentyneenä, kun nainen etsii itselleen kumppania po.lyamoriaa harrastavien miesten joukosta. 

Tämä samainen nainen myös pohtii, mitenkähän voisi löytää sellaisen miehen kuin minulla on. Oma mieheni on rauhallinen ja kunnollinen, kotona viihtyvä perheenisä. Juuri sellainen, joka osoittaa rakkautta tekemällä asioita minun ja meidän perheen eteen. Ei tällainen luonne ole sellaisessa kropassa ja elämäntyylissä, mikä ystävääni miehissä viehättää. Nämä ovat valintoja. Minä halusin rauhallisen ja kunnollisen miehen, kiersin häntäheikit ja sitoutumiskammoiset kaukaa.

Järki-ihmisenä sanoisin, että kannattaa pysähtyä miettimään. Tarvitseeko sen parisuhteen olla räiskyviä tunteita ja hirveää alkuhuumaa? Voisiko katsoa, syvenisikö rakkaus ja kiintymys mukavan miehen kanssa? Miksi ei voisi antaa mahdollisuutta kunnolliselle, jopa vähän tylsällekin miehelle? Se fyysinen läheisyys voi syttyä ajan kanssa, jos henkinen yhteys on ensin kunnossa. Tietenkään ei tarvitse katsoa mitään perustavanlaatuista ongelmaa parisuhteessa (tyyliin riippuvuutta yms), mutta tavallisellekin miehelle kannattaa antaa mahdollisuus. Monet ovat helmiä, joita ei päällepäin näe.

Tämä on muuten hauska ilmiö, että epävakaita ja toksisia miehiä kutsutaan toistuvasti kiertoilmaisuilla jännä tai häntäheikki. Aivan kuin heidän epävakaudestaan ei voisi puhua oikeilla nimillä.

Muutenkin, olen sitä mieltä, että jos vaihtoehdot on rikkoutua roihuten tai turtua hitaasti tylsyyteen, parempi olla vain yksin.

Palstalla monet sanat on kielletty, joten siksikin kiertoilmauksia käytetään. On myös eläväisempää kieltä.

Tässä kohtaa kuitenkin enemmänkin haiskahtaa kaksinaismoralismi, koska naisten epävakaudesta puhutaan kyllä avoimesti täälläkin. Kiitos hänelle, joka nostit asian esiin! Erittäin hyvä huomio.

Kiitos myös todella hyvistä kirjoituksista. En ole ap, mutta painin samojen ongelmien kanssa ja aion lukea nuo viestit oikein ajatuksella viikonloppuna.

Ap:lle toivon kaikkea hyvää, olen myös luopunut toivosta lähes kokonaan, mutta silti aina on se pieni "mitä jos kuitenkin olisin vielä jonkun muun rakkauden arvoinen"-ajatus. Itseäni olen oppinut arvostamaan ja viihdyn yksin, ja kuten aiemmin kirjoitin, mä haluan parisuhteelta tunteen suuresta rakkaudesta, en sitä että jaetaan laskut ja "on ihan kivaa". Mieluummin maksan laskut yksin.

Pääsin terapialla eroon tuosta. En oikein usko, että siihen auttaa mikään muu. Kun perkasin ongelmani ja tasapainoituin itse niin epävakaat ihmiset eivät kiinnostaneet enää pätkääkään. Löysin sitten turvallisen vakaan aviomieheni ja vetovoimaa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Sinuna pohtisin: miten suuri merkitys seksillä ja fyysisellä vetovoimalla on sinulle? Aloitustekstistä tulee itselleni kuva, että nämä asiat painavat vaakakupissa sen verran paljon ja ajattelet vetovoiman syntyvän vain jännien miesten kanssa, ettet siksi kelpuuta turvallisia miehiä.

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että turvallisen miehen kanssa seksi voi oikeasti olla tosi hyvää. Se, että on turvallinen ja vakaa ei tarkoita sitä, että olisi muuten tylsä. 

Vierailija kirjoitti:

Pääsin terapialla eroon tuosta. En oikein usko, että siihen auttaa mikään muu. Kun perkasin ongelmani ja tasapainoituin itse niin epävakaat ihmiset eivät kiinnostaneet enää pätkääkään. Löysin sitten turvallisen vakaan aviomieheni ja vetovoimaa riittää.

Minäkin pääsin - ajatuksen tasolla ja etenkin järjen. Jos olen kuitenkin täysin rehellinen, on jossakin syvällä minussa kaipuu, joka saattaisi erittäin stressaavissa olosuhteissa yhä aktivoitua toiminnaksi. Kaipaan myös minulle totaalisen tuhoisaa ihmistä salaa sydämessäni. Ja tosiaan: elän erittäin tasaista ja ulospäin - suurimmaksi osaksi sisäisestikin - tyydyttävää arkea. Ja joo: mulla on taipumus (lue: pakottava tarve) radikaalirehellisyyteen. Etenkin introspektiossa.

Itsellä vähän sama ongelma. Löysin lopulta ihanan turvallisen miehen, mutta oma pää ei suostunut hyväksymään, että tämä on hyvä ja alkoi kauhea ja raastava vaihe jossa yritin työntää miehen pois. Aivojen logiikka siis ajaa turvallinen mies pois nyt heti ettei sitten myöhemmin tarvitse pettyä kun se jättää minut kuitenkin.

Voisinpa sanoa, että itse keksin jonkun keinon että lopussa olisi onnellinen pari ja osaisin nauttia kaikesta hyvästä. 

Ollaan siis edelleen yhdessä, mutta aikalailla miehen ansiosta. Hän rakasti ilmeisesti minua niin paljon, että näki sisimpääni ja "tiesi" miten asioiden oikea laita oli. Hän kesti sen alun kaiken pahan, otti selvää ja auttoi minut lääköriin ja terapiaan. Sain diagnoosin ja lääkityksen joka onneksi toimi ykkösellä.

Kiitos ihanalle ja turvalliselle miehelleni. Nyt meillä on 6v suhdetta takana. Psykotetapiani jatkuu edelleen ja nykyään osaan jo nauttia enkä enää pelkää että menetän kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päätin viimeisimmän traumasuhteen jälkeen, että nyt saa riittää. Tapasin sen jälkeen kiltin miehen, kenen kanssa kaverustuin ensin, ja sitten käytiin treffeillä. Missään kohtaa en kokenut mitään palavaa intohimoa häntä kohtaan, mutta minä vaan päätin, että tämä saa nyt olla se, sillä hän oli kiltti, mukava ja tasapainoinen. Huomaan etten enää edes haaveile palavasta dopamiiniryöppyisestä himosta, vaan nykyään riittää hyvin tämä pehmeä, turvallinen ja tasainen "rakkaus". En koskaan kokenut rakastuneeni tähän mieheen, vaan rakkaus kasvoi hiljalleen ajan kanssa ja välitän hänestä kovasti. Nyt odotan meidän lasta. 

Vähän lapsiarkea ja hiljalleen hiipuva seksielämä niin eiköhän tämäkin suhde ole taputeltu. Tai viimeistään silloin jos menet miehelle möläyttämään että häneen tyydyit.

Tämä hiukan provosoiva kommentti pitää sisällään totuuden siemenen. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama ongelma. Löysin lopulta ihanan turvallisen miehen, mutta oma pää ei suostunut hyväksymään, että tämä on hyvä ja alkoi kauhea ja raastava vaihe jossa yritin työntää miehen pois. Aivojen logiikka siis ajaa turvallinen mies pois nyt heti ettei sitten myöhemmin tarvitse pettyä kun se jättää minut kuitenkin.

 

Voisinpa sanoa, että itse keksin jonkun keinon että lopussa olisi onnellinen pari ja osaisin nauttia kaikesta hyvästä. 

 

Ollaan siis edelleen yhdessä, mutta aikalailla miehen ansiosta. Hän rakasti ilmeisesti minua niin paljon, että näki sisimpääni ja "tiesi" miten asioiden oikea laita oli. Hän kesti sen alun kaiken pahan, otti selvää ja auttoi minut lääköriin ja terapiaan. Sain diagnoosin ja lääkityksen joka onneksi toimi ykkösellä.

 

Kiitos ihanalle ja turvalliselle miehelleni. Nyt meillä on 6v suhdetta takana. Psykotetapiani jatkuu edelleen ja nykyään osaan jo nauttia enkä enää pelkää että menetän kaiken.

Tungetteleva kysymys: mikä sinulle asetettiin diagnoosiksi?

Tämän vuoksi pysyttelen naisista kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi pysyttelen naisista kaukana.

Minkä vuoksi? Syväanalysoinnin?