Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole onnistunut. Viime aikoina olen ihme kyllä vetänyt puoleeni myös turvallisempia tyyppejä, mutta sabotoin sitten itse kaikki mahdollisuudet. Viimeksi tänään olen sen tehnyt. 

Oletko kuitenkaan ihan oikeasti kokenut mitään aitoa kipinää niitä turvallisempia tyyppejä kohtaan? Jos et, niin lienee loppujen lopuksi vain hyvä, että "sabotoit" ne. 

En ole. Olen tuntenut kyllä kiintymystä ja läheisyyttä, mutta en halua heidän kanssaan fyysistä läheisyyttä. No yksi oli tällainenkin joka oli vähän turvallisempi, ja meillä oli seksiä yhtenä päivänä. Ahdistuin ja aloin tuntea kuvotusta hänen halustaan. Sitten menin pian sabotaasimoodiin. 

Unohtui: "ja kalustaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä oppinut ymmärtämään naisia juuri tuossa asiassa, että parisuhdemielessä heihin usein vetoaa itsevarmat kusipää-pelimiehet. Minulla taas on parisuhdemielessä naisten suhteen juuri päinvastoin. Sellainen juuri, joka ei huovu suurta itsevarmuutta tai ole mitenkään näkyvä persoona, mutta kuitenkin asiallinen ja mukava, niin se vetoaa minuun. En nimenomaan kiinnostu niistä ulospäin itsevarmoista ja voimakastahtoisista naisista. Niistä tulee heti mieleen hankala persoona ja turbulenssinen suhde.

Aika moni nainen tuossa myönsi, että eivät kiihotu liian asiallisista tyypeistä. Siinä se ongelman ydin. Seksi ei ole vapautunutta kiihottavaa, kuten se on itsevarmojen (ja usein samalla kusipäisten) ja dominoivien kanssa.

Paras seksuaalinen kemia on ollut ihmisen kanssa, joka oli minua kohtaan ihan mulkero. Riideltiin kaiken aikaa, ja vähän myöhemmin oli mitä parhainta sovintoseksiä. Sama kierre jatkui. Se kemia oli kai jotain keskinäistä valtataistelua, koska kummatkin halusimme dominoida. 

Minulla on sama kuvio, mutta seksi ei ollut edes mitään sovintoseksiä, vaan jonkinlaista aggressiivista purkautumista, joka toteutettiin seksuaalisuuden kautta. Ihan jäätävän kiihottavaa, vähän pelottavaa, uskomattoman nautinnollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa. 

Justiinsa oli jossain lehdessä juttu, että naisia ohjaa eniten miehen tuoksu.

No baarissa kun katsoo naisten käytöstä, niin ei siinä tuoksut kyllä ensimmäisenä ole mielessä, vaan ihan muut jutut. Eiköhän se riitä, että tuoksuu hyvälle, eikä ainakaan paskalle.

Baarissa ihmisiä ohjaa alkoholi. Mutta tuoksujuttu on ihan alitajunnassa, biologiaa, ei sitä voi hallita, sitä varten ei tarvi olla selvinpäin eikä sitä saa kännissäkään pois päältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut itsestäni samaa. Kun muistelen miehiä, keihin olen ollut tulisesti ihastunut, tyyliin räytynyt ikävästä, yhteistä näissä on ollut se, että olen ollut epävarma heidän kiinnostuksestaan. Jos en ole epävarma ja mies tekee aikeensa selväksi, ei tuollaista noin vahvaa tunnetta synny. Osaan kyllä tuntea tavallista ihastusta, mutta en tuollaista sielua syövää. Ennen ajattelin, että tuo räytyvä ihastuminen on sitä ainoaa oikeaa ja kaikki muu on tyytymistä, mutta nyt tiedän asian olevan toisin. Valitettavasti olen vain ihminen enkä vissiin kovin kypsä tai fiksu, sillä asian tietämisestä huolimatta kaipaan tuota räytyvää tunnetta.

Ja kukaan itseään kunnioittava mies ei halua olla tuollaisen kaipaajan kanssa.

Ahaa. Kelpaisin siis sinulle 😂. Sori, sä et käy.

No et kelpaisi.

Kukaan ei usko sua. Sulle kelpaisi vaikka hampaaton Johanna Tukiainen.

Et usko itseesi. Siksi kuvittelet, ettei kukaan usko minua.

Voi mikä pelle olet 😂

''On varmasti logiikka olemassa, mutta sitä todennäköisesti on hyvin vaikea rationaalisesti päätellä. Miten esim rationaalisesti päättelet, kenen miehen tai naisen tuoksu saa hormonisi hyrräämään? ''

Eli jos haksahtaa mulkeroon, niin syynä on aina alitajunta, tuoksut ja hormonit? Ja aina vain mulkerot tuoksuvat hyviltä? Sitten mulkerot ovat geneettisesti yhteensopivia, ei voi mitään, turha taistella luontoa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

''Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.

Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?

Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista. ''

 

Jos tällä lailla ajattelee, niin silloin ei varmaan edes aidosti halua muutosta vaan pelkästään hyväksyntää omille toistuville virheilleen, mutta sitten on turha valittaa vaan hyväksyttävä oma tilanne. Millaisia vastauksia edes halutaan? Kyllä, olet toivoton ja parantumaton tapaus, tuliko nyt parempi mieli?

Miksi provosoiduit? Esitin vain kysymyksen, että onko realistista ajatella, että ihmiset pystyisivät ikään kuin tietoisesti päättämään että "jatkossa minä en sitten enää koe tuollaisia miehiä puoleensavetävinä, vaan tulevaisuudessa päätänkin kokea vetoa tommosiin vähän erilaisin miehiin"?

En siis itse ole kovin toiveikas, että tuollainen oikeasti onnistuu, ainakin kovinkaan monella.

Vierailija kirjoitti:

Tuo tilanne on ongelma kahdelle ihmiselle. ap:lle ja sille kiltille miehelle johon ap haluaisi rakastua.
Se kiltti mies ei tule koskaan herättämään yhtä vahvoja tunteita kuin narsisti-jännis.
Moni ap:n kaltainen nainen valitsee kiltin miehen jossain vaiheessa. Ehkä laskelmoidusti, ehkä siksi koska perheenperustamisvaiheessa hetken aikaa tuntuukin siltä, että kiltti mies on hyvä, ajatusten pyöriessä lähinnä lasten, hääjuhlien ja perheasunnon ympärillä.
Mutta ei se kestä. Kun lapset kasvavat ja olisi taas yhteistä aikaa, ei turvallinen insinörtti sytytä. Ja silloin kiltti mies saa lähteä.

Taas sotketaan käsitteitä. AP ei ole sanonut ettei kiltti mies kelpaisi ja että vain jännis kelpaa. Kiltti mieskin voi olla epävakaa tai sitoutumiskammoinen ja siksi kiehtoa ap:ta.

Vierailija kirjoitti:

''On varmasti logiikka olemassa, mutta sitä todennäköisesti on hyvin vaikea rationaalisesti päätellä. Miten esim rationaalisesti päättelet, kenen miehen tai naisen tuoksu saa hormonisi hyrräämään? ''

 

Eli jos haksahtaa mulkeroon, niin syynä on aina alitajunta, tuoksut ja hormonit? Ja aina vain mulkerot tuoksuvat hyviltä? Sitten mulkerot ovat geneettisesti yhteensopivia, ei voi mitään, turha taistella luontoa vastaan.

Niinkö tuo edellinen sinusta kirjoitti? Missä kohtaa sanottiin, että AINA on syynä alitajunta, tuoksut tai hormonit? Ja missä kohtaa sanottiin, että hyvätuoksuiselle ei voi antaa pakkeja? Miksi vääristelet asiaa? Tässä on meneillään harvinaisen järkevä keskustelu ja sinä riennät sitä pilaamaan.

Mielenkiintoinen keskustelu. Itsellä heräsi ajatus, että olisi kiehtovaa päästä ihan detaljitasolla kärryille siitä, että mitkä näiden kilttien ja vakaiden miesten eleet ja teot, sanat tms. on sellaisia, jotka saavat AP:n menettämään seksuaalisen kiinnostuksensa heitä kohtaan. 

Esimerkiksi jos mies toisi AP:lle kukan, olisiko se turn off? Tai jos mies auttaa takin AP:n päälle? Tai jos mies kertoo avoimesti tunteistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa. 

Justiinsa oli jossain lehdessä juttu, että naisia ohjaa eniten miehen tuoksu.

No baarissa kun katsoo naisten käytöstä, niin ei siinä tuoksut kyllä ensimmäisenä ole mielessä, vaan ihan muut jutut. Eiköhän se riitä, että tuoksuu hyvälle, eikä ainakaan paskalle.

Baarissa ihmisiä ohjaa alkoholi. Mutta tuoksujuttu on ihan alitajunnassa, biologiaa, ei sitä voi hallita, sitä varten ei tarvi olla selvinpäin eikä sitä saa kännissäkään pois päältä.

No jos on miehiä, joita naiset ei näe, mutta haistavat, niin kenet luulet heidän valitsevan: Paskalle haisevan, hielle haisevan, ei millekään tuoksuvan, pesuaineelle tuoksuva, miedolle hyvälle deodorantille tuoksuvan? Ja noita kaikkia voisi olla vaikka 5kpl, niin ei olisi satunnaisesta yksilöstä kiinni.

Itse veikkaan, että 90% ottaa viimeisimmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on traumatausta myös. Kotiolot eivät ole olleet helpot.

Olen kuitenkin aina ryhtynyt suhteeseen sen ihan tavallisen taviksen kanssa. Yksikään ei ole ollut millään mittakaavalla lähelläkään sellaista jännämiestä, josta tässäkin ketjussa puhutaan. Kahdesti olen alkanut seurustella sellaisenkin miehen kanssa jolla ei ollut naiskokemustq ennen minua.

Kaikkiin suhteisiini olen lähtenyt ilman mitään räjähtävää alkukipinää. Vaan sen sijaan tunteet on heränneet hissuksiin tutustumalla. Olen ylipäätään ihminen joka voi parhaiten eläessään ihan tavallista tasaista arkea enkä kaipaa mitään jännitystä elämääni.

Silti jokainen suhteeni on ennen mittaa päätynyt siihen että toisesta osapuolesta on paljastunut henkisesti, fyysisesti ja/tai seksuaalisesti väkivaltainen ihminen, joka pitää minua alempiarvoisena omaisuutenaan.

Nykyään olen naimisissa tällaisen ihmisen kanssa eikä lähteminen ole enää helppoa mm lasten takia.

Yksikään näistä miehistä ei ole ollut mikään rakkauspommittava hurmuri, joka saisi tuntosarvet koholle vaan ihan perusjamppa, josta sitten kun suhde on vakiintunut kuoriutuu esille ihan uusia puolia.

Jotain minä silti teen selvästi väärin. Siinä tiedostan tekeväni heikon kohtani että minulta kestää liian kauan että sisäistän sen miten minua kohdellaan ja syytän herkästi ensi alkuun itseäni. Siedän liian kauan ennen kuin herään siihen että jotain on vialla. Mutta sieltä suhteiden alkupäästä en vain ole jälkeenpäin tarkastellessakaan löytänyt merkkejä siitä, että olisin voinut ennustaa sen kuinka miehen käytös tulee myöhemmin muuttumaan.

Ei tässä ketjussa puhuta vain jännämiehistä tai rakkauspommittajista. Miksi päättelet noin?

Sun logiikallasi minä olisin jännänainen, vaikka oikeasti olen vain välttelevästi kiintyvä ja sitoutumiskammoinen.

”Ei tässä ketjussa puhuta vain jännämiehistä tai rakkauspommittajista. Miksi päättelet noin?

Sun logiikallasi minä olisin jännänainen, vaikka oikeasti olen vain välttelevästi kiintyvä ja sitoutumiskammoinen.”

Anteeksi mutta missä olen väittänyt että tässä ketjussa puhutaan vain jännämiehistä? Tai väittänyt sinusta mitään? En edes tiedä kuka olet tai minkä viestin tässä ketjussa kirjoittanut. 

Halusin tuoda vain mukaan keskusteluun oman kokemukseni. Ketjussa on toistettu siihen tyyliin, että mitäs lähdet jännämiehien matkaan että ota joku tylsä ja turvallinen niin suhde onnistuu etkä tule kohdelluksi huonosti. Moni on myös todennut sen että on viehättynyt vain niistä jännemmistä vaikka tiedostaa ettei se johda hyvään suhteeseen. Ja varmuuden vuoksi: en väitä että kaikki ovat sanoneet näin tai että tämä olisi ketjun ainoa anti.

Jännämies on ylipäätään jonkinlainen vakiintunut termi tällä palstalla ja moni täällä vieraileva tietää mitä sillä suurinpiirtein tarkoitetaan. Miten minä voisin olla vastuussa siitä jos sinä rinnastat itsesi jännämiehen naisvastineeseen. 

Itse en ole koskaan päätynyt yhteen tällaisen ns. jännämiehen kanssa mutta silti jokaisessa suhteessani olen lopulta kokenut jonkinlaista väkivaltaa. Eli olen päätynyt huonoon suhteeseen siltikin että olen yrittänyt valita sen turvallisemman miehen. 

Tiedostan täysin että vika on minussa. Minä olen yhdistävä tekijä kaikissa suhteissani. Jotain menee jossakin pieleen kun päädyn aina lopulta siihen pisteeseen ettei se kaikin puolin kivalta ja turvalliselta vaikuttanut mies ollutkaan sellainen. Traumataustani vuoksi omat antennini ovat selvästikin vika-asetuksella ja minulta jää näkemättä jotain minkä ehkä joku muu näkisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole onnistunut. Viime aikoina olen ihme kyllä vetänyt puoleeni myös turvallisempia tyyppejä, mutta sabotoin sitten itse kaikki mahdollisuudet. Viimeksi tänään olen sen tehnyt. 

Oletko kuitenkaan ihan oikeasti kokenut mitään aitoa kipinää niitä turvallisempia tyyppejä kohtaan? Jos et, niin lienee loppujen lopuksi vain hyvä, että "sabotoit" ne. 

Tuosta kipinästä muuten... Kannattaa tunnustella, onko juuri se sitä, mitä haluaa kokea suhteessa toiseen ihmiseen. Olen monta kertaa ketjussa kertonut, kuinka nuorempana omien ihastumisten yhteydessä tuntemani "jännitys" osoittautuikin peloksi... Ja miten tiedostamattani mua veti puoleensa samanlainen emotionaalinen ympäristö, jossa olin kasvanut - jossa toinen ei välittänyt musta. Todella pitkään kuvittelin, että ihastuessa kuuluu "jännittää". Että rakkauden kuuluu räiskyä. Mulla oli myös sellaisia ystäviä, jotka ruokkivat tätä uskomusta, ja jossain määrin käsitystä vahvisti myös kulttuuri. Jostain TV-sarjasta tai leffasta on jäänyt mieleen repliikki: 'You want a little fear mixed in with every bite!' Kun keskustelivat siitä, miltä seurustelun pitäisi tuntua.

Nyt, kun olen pitkään itseni kanssa tehnyt työtä ja rehellisesti tutustunut itseeni... Heittäytynyt täysillä mielikuvaharjoitteluun, jossa eläydyn niin voimakkaasti, että reaktiot ovat kehollisia, kuin olisin kuvittelemissani tilanteissa oikeasti... Olen alkanut huomata, mitä oikeasti kaipaan. Turvallista kotia. Lämpöä. Rauhaa. Lempeää läsnäoloa. Haaveilen siitä, että voisi miehen kanssa vain olla samassa tilassa kumpikin tehden omaa juttuaan. Ja siinä olisi vain niin hyvä olla. Rauhallista. Turvallista. Lämmin henki. Ja vain tykkäisin siitä toisesta ihmisestä niin paljon. Nykyään tällaiset haaveet saavat sukat pyörimään jaloissa ja se tuntuu turvalliselta. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että suhde voisi oikeassa elämässä olla sekä sitä, mitä eniten haluan, että turvallinen. Ettei enää tarvitsisi suhteessa toiseen pelätä, olla näkymätön, arvoton. Vielä pitää tehdä töitä sen eteen, että alan uskoa, että joku tuolla jossain voisi haluta tällaista minun kanssani. Ja päästä yli siitä, että mietin, olenko minä liian tylsä, jos tämä on haaveeni. Ajattelen, että oikealle ihmiselle en olisi :)

Voihan sekin olla, että omassa genetiikassani on jotakin, mikä on yhteensopivaa ei-turvallisten miesten kanssa. Ikävää todeta tämä, mutta ehkä se on niin. Vaikka tekisi työtä itsensä kanssa, niin joitain asioita ei voi kuitenkaan muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa. 

Justiinsa oli jossain lehdessä juttu, että naisia ohjaa eniten miehen tuoksu.

Minä en nuorempana koskaan ollut edes hajuetäisyydellä niistä vääränlaisista tyypeistä, joihin ihastuin. Turvallisen välimatkan päässä sekoilin omiani, ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Voihan sekin olla, että omassa genetiikassani on jotakin, mikä on yhteensopivaa ei-turvallisten miesten kanssa. Ikävää todeta tämä, mutta ehkä se on niin. Vaikka tekisi työtä itsensä kanssa, niin joitain asioita ei voi kuitenkaan muuttaa.

Uskon myös että biologia on suuressa roolissa kaikessa. 

Tuosta hajusta; ex-vaimoni aina sanoi että tuoksun hyvälle. 

Olimme ja olemme ihmisinä aivan eri maailmoista. En ymmärrä miten niin erilaisina edes päädyimme yhteen. Kuin USA ja Venäjä.

Mutta ehkä luonto tiesi jotain, siitä suhteesta ei olisi voinut mitenkään tulla mitään. Mutta jälkikasvu tuli tehtyä.

''Miksi provosoiduit? Esitin vain kysymyksen, että onko realistista ajatella, että ihmiset pystyisivät ikään kuin tietoisesti päättämään että "jatkossa minä en sitten enää koe tuollaisia miehiä puoleensavetävinä, vaan tulevaisuudessa päätänkin kokea vetoa tommosiin vähän erilaisin miehiin"?

En siis itse ole kovin toiveikas, että tuollainen oikeasti onnistuu, ainakin kovinkaan monella.''

Ei ole provosoitumista, mutta rakentavat ehdotukset menevät hukkaan, jos vastauksena ja asenteena on aina ehdoton mutku mutku. Ihastumiset eivät tosiaan ole tahdonalaisia, mutta jos päättää ennakolta, että ei tule kokemaan tervettä suhdetta, koska on jotenkin viallinen, ei kykene ihastumaan normaaleihin miehiin, vakaat miehet eivät ole ikinä romanttisesti kiinnostavia ja sillä piste, niin tuohan on itseään vahvistava uskomus, haluaa kieltää itseltään jo ennakolta terveen suhteen. Ei olla siis aidosti avoimia muutoksen mahdollisuudelle. Ikinä ei voi tietää, vaikka seuraavana vuonna kiinnostuisi miehestä, joka ei ole m*lkku. Ja ylipäätään on hyvä kyseenalaistaa omia suhdeihanteita, jos kokee ne haitallisina, että tarvitseeko suhteen intensiivisyys olla vain turvattomuutta ja jännitystä vai voisiko se olla muutakin vaikka läheisyyttä.

Täällä sanotaan miehillekin,  että miksi tarvitsee useamman naisen huomiota, kun yksi nainen riittää suhteeseen, niin miksei voisi tässä soveltaa samoin. Täällä vain jauhetaan miehistä monikossa ja ap:n existä, mutta ap:n exät ovat tai pitäisi olla mennyttä elämää, eikä nykyisyyttä. Miksi tässä ajatellaan, että naisen miesmaku ja miestyyppi olisi ikuisesti jähmeä, joka ei sallisi poikkeuksia. Ei ap:n tarvitse kiinnostua kaikista vakaista miehistä, jotta voisi kiinnostua myöhemmin vakaasta miehestä, yksi erikoisyksilö riittää suhteeseen.

"Kuulostaa erittäin tutulta.  Kahden hyvin rikkovan suhteen jälkeen olen ollut nyt useamman vuoden yksin ja tehnyt työtä itseni kanssa. Olen yrittänyt luoda suhdetta turvallisten miesten kanssa, mutta minussa on herännyt niin voimakas vastustus, etten ole pystynyt syventämään suhdetta ollenkaan ja läheisyys on ahdistanut. Mitään muita tunteita ei ole herännyt vaikka olen pitkiäkin aikoja tapaillut.  Kävin pitkään psykoterapiassakin ja opin ymmärtämään itseäni vielä aiempaa paremmin, mutta jotenkin koen ettei pelkkään keskusteluun pohjautuva terapia ollut riittävää. Koska kyllä minä tiedän ja ymmärrän asiat, mutta tämä ei riitä, kun asiat ovat jotenkin syvemmällä kokemuksen tasolla. "

Lisään tähän vielä, että nuo kunnolliset ja turvalliset miehet eivät herätä mitään fyysistä vetovoimaa, kipinää tai seksuaalista halua, päinvastoin. Tuntuu kuin keho jotenkin hylkisi heitä. Tätä on hirveän vaikeaa selittää sellaiselle joka ei ole kokenut samaa. Ja vaikka fyysinen vetovoima ei ole kaikki kaikessa, niin täysin ilman sitä on vaikeaa kuvitella parisuhteen toimivan. Historiassani on kolme suhdetta pettävien, manipuloivien, välttelevien ja sitoutumiskammoisten kanssa. Näissä suhteissa oli vetovoimaa ja rakkautta, mutta ne rikkoivat minut täysin. Olen vuosia yrittänyt löytää nyt avaimia siihen, että pystyisin rakentamaan yhteyden myös turvallisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on traumatausta myös. Kotiolot eivät ole olleet helpot.

Olen kuitenkin aina ryhtynyt suhteeseen sen ihan tavallisen taviksen kanssa. Yksikään ei ole ollut millään mittakaavalla lähelläkään sellaista jännämiestä, josta tässäkin ketjussa puhutaan. Kahdesti olen alkanut seurustella sellaisenkin miehen kanssa jolla ei ollut naiskokemustq ennen minua.

Kaikkiin suhteisiini olen lähtenyt ilman mitään räjähtävää alkukipinää. Vaan sen sijaan tunteet on heränneet hissuksiin tutustumalla. Olen ylipäätään ihminen joka voi parhaiten eläessään ihan tavallista tasaista arkea enkä kaipaa mitään jännitystä elämääni.

Silti jokainen suhteeni on ennen mittaa päätynyt siihen että toisesta osapuolesta on paljastunut henkisesti, fyysisesti ja/tai seksuaalisesti väkivaltainen ihminen, joka pitää minua alempiarvoisena omaisuutenaan.

Nykyään olen naimisissa tällaisen ihmisen kanssa eikä lähteminen ole enää helppoa mm lasten takia.

Yksikään näistä miehistä ei ole ollut mikään rakkauspommittava hurmuri, joka saisi tuntosarvet koholle vaan ihan perusjamppa, josta sitten kun suhde on vakiintunut kuoriutuu esille ihan uusia puolia.

Jotain minä silti teen selvästi väärin. Siinä tiedostan tekeväni heikon kohtani että minulta kestää liian kauan että sisäistän sen miten minua kohdellaan ja syytän herkästi ensi alkuun itseäni. Siedän liian kauan ennen kuin herään siihen että jotain on vialla. Mutta sieltä suhteiden alkupäästä en vain ole jälkeenpäin tarkastellessakaan löytänyt merkkejä siitä, että olisin voinut ennustaa sen kuinka miehen käytös tulee myöhemmin muuttumaan.

Ei tässä ketjussa puhuta vain jännämiehistä tai rakkauspommittajista. Miksi päättelet noin?

Sun logiikallasi minä olisin jännänainen, vaikka oikeasti olen vain välttelevästi kiintyvä ja sitoutumiskammoinen.

”Ei tässä ketjussa puhuta vain jännämiehistä tai rakkauspommittajista. Miksi päättelet noin?

Sun logiikallasi minä olisin jännänainen, vaikka oikeasti olen vain välttelevästi kiintyvä ja sitoutumiskammoinen.”

Anteeksi mutta missä olen väittänyt että tässä ketjussa puhutaan vain jännämiehistä? Tai väittänyt sinusta mitään? En edes tiedä kuka olet tai minkä viestin tässä ketjussa kirjoittanut. 

Halusin tuoda vain mukaan keskusteluun oman kokemukseni. Ketjussa on toistettu siihen tyyliin, että mitäs lähdet jännämiehien matkaan että ota joku tylsä ja turvallinen niin suhde onnistuu etkä tule kohdelluksi huonosti. Moni on myös todennut sen että on viehättynyt vain niistä jännemmistä vaikka tiedostaa ettei se johda hyvään suhteeseen. Ja varmuuden vuoksi: en väitä että kaikki ovat sanoneet näin tai että tämä olisi ketjun ainoa anti.

Jännämies on ylipäätään jonkinlainen vakiintunut termi tällä palstalla ja moni täällä vieraileva tietää mitä sillä suurinpiirtein tarkoitetaan. Miten minä voisin olla vastuussa siitä jos sinä rinnastat itsesi jännämiehen naisvastineeseen. 

Itse en ole koskaan päätynyt yhteen tällaisen ns. jännämiehen kanssa mutta silti jokaisessa suhteessani olen lopulta kokenut jonkinlaista väkivaltaa. Eli olen päätynyt huonoon suhteeseen siltikin että olen yrittänyt valita sen turvallisemman miehen. 

Tiedostan täysin että vika on minussa. Minä olen yhdistävä tekijä kaikissa suhteissani. Jotain menee jossakin pieleen kun päädyn aina lopulta siihen pisteeseen ettei se kaikin puolin kivalta ja turvalliselta vaikuttanut mies ollutkaan sellainen. Traumataustani vuoksi omat antennini ovat selvästikin vika-asetuksella ja minulta jää näkemättä jotain minkä ehkä joku muu näkisi.

Voisiko kyse olla siitä, että et tunnista kun omia rajojasi rikotaan? Alussa rajoja rikotaan hienovaraisesti henkisellä tasolla….