Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?
15.04.2026 |
Olen lukenut paljon asiasta ja tullut siihen lopputulokseen että hermostoni tulkitsee epävarmuuden/turvattomuuden ja traumakemian rakkaudeksi. Vaikka eihän se sitä ole vaan ylivirittynyt tila omien lapsuuden kokemuksien vuoksi.
Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia. Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle, kun en kykene kiinnostumaan fyysisesti vaikka muuten menisi jutut hyvin yhteen. Vai olenko tuomittu olemaan yksin aina... Takana muutama pitempi suhde ja jokunen lyhyempi, kaikki vuoristoratamaisia, epävakaita ja satuttavia kokemuksia joista en osannut irtautua ajoissa.
En haluaisi satuttaa kunnollistakaan miestä ja jättää roikkumaan ehkä-akselille mikäli en onnistukaan. Tästäkin tunnen syyllisyyttä kun yritin tapailla kunnollista miestä, mutta ei vaan tunteet tulleet mukaan. Olen jo yli 40v, joten ei se yksinolokaan maailmanloppu olisi. Haluaisin vain joskus tuntea tasaveroisen parisuhteen ilman draamaa.
Onko joku onnistunut kääntämään koodistonsa ilman terapiaa? En haluaisi terapiaan, koska muuten olen onnistunut käsittelemään asioita eteenpäin. Parisuhteissa vaan ei.
Kommentit (332)
Luin viestejä lisää. Hassuja olettamuksia osalla että tietoisesti etsisin jännittäviä miehiä. En todellakaan tarkoituksella, vaan nyt vasta näen kuvion selkeästi. Toiset taas ymmärsivät mitä tarkoitin.
Miehet ovat olleet ihan tavallisia, viimeinen jopa mieheksi kohtalaisen lyhyt ja vatsakaskin - ei todellakaan mikään perinteinen komea mies. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen niin se on kai olemus, ei ulkonäkö mihin ilmeisesti ihastun. Onko joku yhdistävä tekijä tässä sitten?
Pari kertaa olen langennut selkeään narsistiseen mieheen. Molemmat ottivat intensiivisen lähestymisen ja olin sulaa vahaa kun luulin olevani maailman keskipiste, hah. Toisen kanssa päädyin suhteeseen asti ja hän oli se viimeinen, joka rikkoi minut. Siksi olen tässä pohtimassa, onko mitään tehtävissä vai onko uskottava, että vedän vain huonoja suhteita puoleeni ja eleltävä itsekseni. On minulla koira :)
Mitäs muuta minulta kyseltiin... Olen ollut useamman vuoden itsekseni välillä. Eikä lasteni isä oikeastaan ollut pahimmasta päästä, hän on vain todella hallitseva luonne. Jokseenkin tunnekylmä ja omaa etuaan tavoitteleva kyllä - elin elämääni varpaillaan etten ärsyttäisi häntä. Olimme yli 10v naimisissa. Seuraava suhde kesti 2 vuotta, tässä tulikin kaikki henkisen väkivallan aspektit koettua ja lievän fyysisenkin, lähinnä testailua mitä kestän. Kestinhän minä, mutta luin samalla ihan valtavasti henkisestä väkivallasta. Ja tässä sitä ollaan miettimässä, mitä tekisi toisin etten enää lankeaisi. En etsi suhteita, en ole etsinyt pitkään aikaan enää. Pelkään vain että joku vastaavanlainen tulee vielä ja taas mennään. Jokainen noista suhteista olisi pitänyt päättää heti alkuunsa, mutta kun alku oli niin ihanaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin viestejä lisää. Hassuja olettamuksia osalla että tietoisesti etsisin jännittäviä miehiä. En todellakaan tarkoituksella, vaan nyt vasta näen kuvion selkeästi. Toiset taas ymmärsivät mitä tarkoitin.
Miehet ovat olleet ihan tavallisia, viimeinen jopa mieheksi kohtalaisen lyhyt ja vatsakaskin - ei todellakaan mikään perinteinen komea mies. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen niin se on kai olemus, ei ulkonäkö mihin ilmeisesti ihastun. Onko joku yhdistävä tekijä tässä sitten?
Pari kertaa olen langennut selkeään narsistiseen mieheen. Molemmat ottivat intensiivisen lähestymisen ja olin sulaa vahaa kun luulin olevani maailman keskipiste, hah. Toisen kanssa päädyin suhteeseen asti ja hän oli se viimeinen, joka rikkoi minut. Siksi olen tässä pohtimassa, onko mitään tehtävissä vai onko uskottava, että vedän vain huonoja suhteita puoleeni ja eleltävä itsekseni. On minulla koira :)
Mitäs muuta minulta kyseltiin... Olen ollut useamman vuoden itsekseni välillä. Eikä lasteni isä oikeastaan ollut pahimmasta päästä, hän on vain todella hallitseva luonne. Jokseenkin tunnekylmä ja omaa etuaan tavoitteleva kyllä - elin elämääni varpaillaan etten ärsyttäisi häntä. Olimme yli 10v naimisissa. Seuraava suhde kesti 2 vuotta, tässä tulikin kaikki henkisen väkivallan aspektit koettua ja lievän fyysisenkin, lähinnä testailua mitä kestän. Kestinhän minä, mutta luin samalla ihan valtavasti henkisestä väkivallasta. Ja tässä sitä ollaan miettimässä, mitä tekisi toisin etten enää lankeaisi. En etsi suhteita, en ole etsinyt pitkään aikaan enää. Pelkään vain että joku vastaavanlainen tulee vielä ja taas mennään. Jokainen noista suhteista olisi pitänyt päättää heti alkuunsa, mutta kun alku oli niin ihanaa...
Äh, unohdin laittaa signeeraukseni :D
Lapset ovat jo lähes aikuisia ja heidät olen pitänyt erillään näistä mieskuvioista, onneksi.
Ap
Se on niin paljon myös (evoluutio)biologiaa ja siihen päälle mm. lapsuuden olosuhteita.
Otetaan neutraali lähestymistapa. Temperamentti on melko synnynnäinen ominaisuus. Siis kaikilla. Miehillä ja naisilla.
Olen itse pohjimmiltaan - sellainen kiltti mies. Olen elänyt kaikki miehen elämän vaiheet elämässäni läpi. Ensin tietysti turhautuminen friendzonelle jäämiseen. Tästä seurasi naisten logiikan opiskeleminen analyyttisesti, ja narsistisen kuoren rakentaminen sen tiedon perusteella. Kun näin,mikä toimii, jäin koukkuun siihen maailmaan. Aloin ymmärtää sitä. Oikeutin sen itselleni; ok, maailma toimii näin, naiset toimivat näin, eli näin siis kuuluu elää ja näytellä mukana.
Mutta se en ollut minä. Se oli narsistinen kuori, sosiaalista peliä ja näytelmää. En kuunnellut sisäistä ääntäni. Kuuntelin logiikkaa jonka opiskelin ulkoa. Ja se toimi. Liian hyvin.
Olen nykyään kehittänyt itsetuntoani niin, että hyväksyn sen, oikean roolini. Voin rakentaa naisen kanssa jotain aidosti kestävää, mikäli sellainen nainen löytyy, joka oikeasti näkee sen sisäisen ja kyllä - kiltinkin - miehen haluttavana.
Tuskin koskaan löytyy. Ei löydy. Enkä etsi häntä. Mutta en enää harrasta tuota mitä kuvasin; se on väärin.
Mutta minäkin jäin koukkuun siihen, maailmaan,kun näin omin silmin miten logiikka toimii.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on traumatausta myös. Kotiolot eivät ole olleet helpot.
Olen kuitenkin aina ryhtynyt suhteeseen sen ihan tavallisen taviksen kanssa. Yksikään ei ole ollut millään mittakaavalla lähelläkään sellaista jännämiestä, josta tässäkin ketjussa puhutaan. Kahdesti olen alkanut seurustella sellaisenkin miehen kanssa jolla ei ollut naiskokemustq ennen minua.
Kaikkiin suhteisiini olen lähtenyt ilman mitään räjähtävää alkukipinää. Vaan sen sijaan tunteet on heränneet hissuksiin tutustumalla. Olen ylipäätään ihminen joka voi parhaiten eläessään ihan tavallista tasaista arkea enkä kaipaa mitään jännitystä elämääni.
Silti jokainen suhteeni on ennen mittaa päätynyt siihen että toisesta osapuolesta on paljastunut henkisesti, fyysisesti ja/tai seksuaalisesti väkivaltainen ihminen, joka pitää minua alempiarvoisena omaisuutenaan.
Nykyään olen naimisissa tällaisen ihmisen kanssa eikä lähteminen ole enää helppoa mm lasten takia.
Yksikään näistä miehistä ei ole ollut mikään rakkauspommittava hurmuri, joka saisi tuntosarvet koholle vaan ihan perusjamppa, josta sitten kun suhde on vakiintunut kuoriutuu esille ihan uusia puolia.
Jotain minä silti teen selvästi väärin. Siinä tiedostan tekeväni heikon kohtani että minulta kestää liian kauan että sisäistän sen miten minua kohdellaan ja syytän herkästi ensi alkuun itseäni. Siedän liian kauan ennen kuin herään siihen että jotain on vialla. Mutta sieltä suhteiden alkupäästä en vain ole jälkeenpäin tarkastellessakaan löytänyt merkkejä siitä, että olisin voinut ennustaa sen kuinka miehen käytös tulee myöhemmin muuttumaan.
Täysin sama tarina minullakin. Mutta minulta kysyttiin jo tässä ketjussa että mikä on määrittävä tekijä. Toisaalta nykyään olen pitkässä suhteessa jossa mies paljastui juuri sellaiseksi kuin alunperinkin vaikutti olevan eli enää en ole tuossa limbossa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Se on niin paljon myös (evoluutio)biologiaa ja siihen päälle mm. lapsuuden olosuhteita.
Otetaan neutraali lähestymistapa. Temperamentti on melko synnynnäinen ominaisuus. Siis kaikilla. Miehillä ja naisilla.
Olen itse pohjimmiltaan - sellainen kiltti mies. Olen elänyt kaikki miehen elämän vaiheet elämässäni läpi. Ensin tietysti turhautuminen friendzonelle jäämiseen. Tästä seurasi naisten logiikan opiskeleminen analyyttisesti, ja narsistisen kuoren rakentaminen sen tiedon perusteella. Kun näin,mikä toimii, jäin koukkuun siihen maailmaan. Aloin ymmärtää sitä. Oikeutin sen itselleni; ok, maailma toimii näin, naiset toimivat näin, eli näin siis kuuluu elää ja näytellä mukana.
Mutta se en ollut minä. Se oli narsistinen kuori, sosiaalista peliä ja näytelmää. En kuunnellut sisäistä ääntäni. Kuuntelin logiikkaa jonka opiskelin ulkoa. Ja se toimi. Liian hyvin.
Olen nykyään kehittänyt itsetuntoani niin, että hyväksyn sen, oikean roolini. Voin rakentaa naisen kanssa jotain aidosti kestävää, mikäli sellainen nainen löytyy, joka oikeasti näkee sen sisäisen ja kyllä - kiltinkin - miehen haluttavana.
Tuskin koskaan löytyy. Ei löydy. Enkä etsi häntä. Mutta en enää harrasta tuota mitä kuvasin; se on väärin.
Mutta minäkin jäin koukkuun siihen, maailmaan,kun näin omin silmin miten logiikka toimii.
Ei helvetti, oletko minä?
Erityisesti tämä kohta:
"Tästä seurasi naisten logiikan opiskeleminen analyyttisesti, ja narsistisen kuoren rakentaminen sen tiedon perusteella. Kun näin,mikä toimii, jäin koukkuun siihen maailmaan"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä ja silmiä avaava ketju, kiitos aloittajalle. Kun tässä on puoli vuotta ollut aivan kaistapäisen ihastunut välttelevään oharimieheen, joka ei anna kuin niitä ns. leivänmurusia, niin kaikki keinot ovat tervetulleita, jotta tästä mielenhäiriöstä pääsisi eroon.
Sisuunnu. Usko itseesi. Vanno ettet katso enää koskaan typeriä häntäheikkejä. Pysy päätöksessäsi. Löydät paremman kun se huokuu sinusta jo ensihetkillä ettet mitään sontaa katsele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole onnistunut. Viime aikoina olen ihme kyllä vetänyt puoleeni myös turvallisempia tyyppejä, mutta sabotoin sitten itse kaikki mahdollisuudet. Viimeksi tänään olen sen tehnyt.
Oletko kuitenkaan ihan oikeasti kokenut mitään aitoa kipinää niitä turvallisempia tyyppejä kohtaan? Jos et, niin lienee loppujen lopuksi vain hyvä, että "sabotoit" ne.
En ole. Olen tuntenut kyllä kiintymystä ja läheisyyttä, mutta en halua heidän kanssaan fyysistä läheisyyttä. No yksi oli tällainenkin joka oli vähän turvallisempi, ja meillä oli seksiä yhtenä päivänä. Ahdistuin ja aloin tuntea kuvotusta hänen halustaan. Sitten menin pian sabotaasimoodiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on myös tahtokysymys. Kyllähän muissakin asioissa voi luopua haitallisista käytösmalleista, miksi ei tässäkin?
Voi, mutta itse halusin myös "korjata" sen, ettei tunteiden tasolla lempeä ja turvallinen mies kiinnostanut. En vain älyllisesti ymmärtää, millainen ihminen olisi minun hyvinvoinnilleni paras, vaan oikeasti, aidosti, myös tunteiden tasolla haluta sitä toista. Mielestäni sillä hyvällä miehellä on oikeus kumppaniin, joka pitää hänestä ja haluaa hänet ihmisenä ja persoonana, ei vain hyötyäkseen itse "oikeanlaisesta" seurasta.
Tämäkin on opettelukysymys. Oletko antanut tunteille aidosti tilaa? Vai oletko tyrmännyt miehen heti, koska hänellä ei ole piirteitä x, y ja z, joita yleensä pidät viehättävinä henkisesti tai fyysisesti? Oletko tutustunut toiseen ajan kanssa, jotta tuntisit hänet paremmin?
Kyllä sitä kilttiä ja turvallista puolisoakin voi haluta, vaikka osan on sitä vaikea ymmärtää. Eikä nämä hyvät suhteet ole mitään hyötymisjuttuja, vaan tasavertaisia parisuhteita, joissa kummallakin on hyvä ja turvallinen olo.
Joo ja ei. Sana kiltti pitäisi poistaa aikuisia kuvaavista adjektiiveistä. Minä luulin että mulla pitää olla jossain asiassa hervottoman hyvä mies, esim musiikissa. Kun luovuin tuosta niin sain ihmisen rinnalleni jolle ei mikään muu ole minua tärkeämpäö. Ja se jos mikä on seksikästä. Ei enää musahommia jotka menee kaiken edelle.
Kuulostaa erittäin tutulta. Kahden hyvin rikkovan suhteen jälkeen olen ollut nyt useamman vuoden yksin ja tehnyt työtä itseni kanssa. Olen yrittänyt luoda suhdetta turvallisten miesten kanssa, mutta minussa on herännyt niin voimakas vastustus, etten ole pystynyt syventämään suhdetta ollenkaan ja läheisyys on ahdistanut. Mitään muita tunteita ei ole herännyt vaikka olen pitkiäkin aikoja tapaillut. Kävin pitkään psykoterapiassakin ja opin ymmärtämään itseäni vielä aiempaa paremmin, mutta jotenkin koen ettei pelkkään keskusteluun pohjautuva terapia ollut riittävää. Koska kyllä minä tiedän ja ymmärrän asiat, mutta tämä ei riitä, kun asiat ovat jotenkin syvemmällä kokemuksen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on eräs turvallinen eksä, joka on katsonut touhuani jo 16 vuotta. Seuraa vierestä, kun kerta toisensa jälkeen minulle käy miessuhteissa huonosti, ja kantaa minut niiden kauheuksien yli. Tunnen huonoa omatuntoa tästä, mutta ilman häntä en selviäisi. Ongelma hänen kanssaan on juuri se, että fyysistä kemiaa ei ole riittävästi.
Kiitos keskustelun avauksesta, tää keskustelu on paras ja mielenkiintoisin pitkään aikaan! Mä luulin olevani vain outo ja kieroutunut lapsuuden traumojen takia, mutta onhan täällä muitakin :D.
Mä pelkäsin miehiä (suurimmalle osalle miehistä varmaan näyttäydyin etäisenä) ja päädyin ottamaan miehen, joka teki rauhallisesti selväksi, että haluaa olla kanssani. Aiemman poikaystäväni kanssa käytin seksiä rentoutumisen ja ahdistuksen helpottamisen välineenä, mutta nykyisen mieheni kanssa seksielämä ei ole niin vapautunutta, että olisin päässyt toteuttamaan itseäni. Jouduin siis käsittelemään ongelmani terapiassa ja pääsin paremmin kosketuksiin itseni, ajatusteni ja käyttäytymiskaavojeni kanssa.
Ja edelleen olen saman miehen kanssa ja arvostan hänen tukeaan ja vakauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tilanne on ongelma kahdelle ihmiselle. ap:lle ja sille kiltille miehelle johon ap haluaisi rakastua.
Se kiltti mies ei tule koskaan herättämään yhtä vahvoja tunteita kuin narsisti-jännis.
Moni ap:n kaltainen nainen valitsee kiltin miehen jossain vaiheessa. Ehkä laskelmoidusti, ehkä siksi koska perheenperustamisvaiheessa hetken aikaa tuntuukin siltä, että kiltti mies on hyvä, ajatusten pyöriessä lähinnä lasten, hääjuhlien ja perheasunnon ympärillä.
Mutta ei se kestä. Kun lapset kasvavat ja olisi taas yhteistä aikaa, ei turvallinen insinörtti sytytä. Ja silloin kiltti mies saa lähteä.
En ole ikinä oppinut ymmärtämään naisia juuri tuossa asiassa, että parisuhdemielessä heihin usein vetoaa itsevarmat kusipää-pelimiehet. Minulla taas on parisuhdemielessä naisten suhteen juuri päinvastoin. Sellainen juuri, joka ei huovu suurta itsevarmuutta tai ole mitenkään näkyvä persoona, mutta kuitenkin asiallinen ja mukava, niin se vetoaa minuun. En nimenomaan kiinnostu niistä ulospäin itsevarmoista ja voimakastahtoisista naisista. Niistä tulee heti mieleen hankala persoona ja turbulenssinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin viestejä lisää. Hassuja olettamuksia osalla että tietoisesti etsisin jännittäviä miehiä. En todellakaan tarkoituksella, vaan nyt vasta näen kuvion selkeästi. Toiset taas ymmärsivät mitä tarkoitin.
Miehet ovat olleet ihan tavallisia, viimeinen jopa mieheksi kohtalaisen lyhyt ja vatsakaskin - ei todellakaan mikään perinteinen komea mies. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen niin se on kai olemus, ei ulkonäkö mihin ilmeisesti ihastun. Onko joku yhdistävä tekijä tässä sitten?
Pari kertaa olen langennut selkeään narsistiseen mieheen. Molemmat ottivat intensiivisen lähestymisen ja olin sulaa vahaa kun luulin olevani maailman keskipiste, hah. Toisen kanssa päädyin suhteeseen asti ja hän oli se viimeinen, joka rikkoi minut. Siksi olen tässä pohtimassa, onko mitään tehtävissä vai onko uskottava, että vedän vain huonoja suhteita puoleeni ja eleltävä itsekseni. On minulla koira :)
Mitäs muuta minulta kyseltiin... Olen ollut useamman vuoden itsekseni välillä. Eikä lasteni isä oikeastaan ollut pahimmasta päästä, hän on vain todella hallitseva luonne. Jokseenkin tunnekylmä ja omaa etuaan tavoitteleva kyllä - elin elämääni varpaillaan etten ärsyttäisi häntä. Olimme yli 10v naimisissa. Seuraava suhde kesti 2 vuotta, tässä tulikin kaikki henkisen väkivallan aspektit koettua ja lievän fyysisenkin, lähinnä testailua mitä kestän. Kestinhän minä, mutta luin samalla ihan valtavasti henkisestä väkivallasta. Ja tässä sitä ollaan miettimässä, mitä tekisi toisin etten enää lankeaisi. En etsi suhteita, en ole etsinyt pitkään aikaan enää. Pelkään vain että joku vastaavanlainen tulee vielä ja taas mennään. Jokainen noista suhteista olisi pitänyt päättää heti alkuunsa, mutta kun alku oli niin ihanaa...
Huomioni tekstissä kiinnittyi tuohon pelkoon. Jos se on se avaintekijä? Pystyisikö sitä pelkoa työstämään jotenkin. Samalla voisin kysyä tuota itseltänikin, että mitä pelkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle jännämies on väärä käsite. Etsin agressiivista ja sadistista seksikumppania. Kaikkein villeimmät menot ja parhaat orkut on tullu hyökkäävien miesten kanssa. Ja olen nainen. Ja mulla on oikeus kirjoittaa tämä, onhan teillä muillakin.
En ikinä menisi yhteen miehen kanssa, jos intohimo, vetovoima ja kipinä puuttuu täysin. Minä koen kipinöitä vain julmureita kohtaan.
masonainen
Sama. Tuo jännämies-käsite - sen otan käyttöön vain seksin puolella Muuten mies saa olla kunnollinen. Päiväsaikaan kiltti ja kunnollinen, öisin peto. Olen masokistinainen samoten. En mikään joka kerta piiskattava, mutta tahdon, että mies sanelee tahdin ja päättää kropastani, ikäänkuin omistaa sen.
Mulle syy jännämiehiin rakastumiseen on parempi seksi.
Toki kaikki suhteet päättyvät hetki kun tajuan, etten ole ainoa nainen. Se on kerrasta poikki. En hyväksy pettämistä enkä ota sitoutumiskyvytöntä puolisoa. Mutt akyllä näiden seksuaalisesti jännien - sanotaan, VAIN seksuaalisten jännämiesten, joukosta löytyy sitoutumishalukkaitakin. Harvemmin tosin.
Suostuisitko tradwifiksi? Nainen on miestä alemmpi ja mies päättää niin kehostasi kuin ajankäytöstäsi kun olet kotona. Saat tarpeen vaatiessa myös remmistä. Sitä et varmasti kehtaisi kertoa edes parhaalle kaverillesi.
En. Oon kyllä kokeillu kaikki rajani tuon alistumisen suhteen. Eikä ketjun tarkoitus ole harhautua liiaksi. Toin vain esille oman näkökantani; vaikka en etsi 24 h/vrk jännämiestä, etsin silti dominoivaa miestä makkariin. Traumalogiikkani on pitkälti sama isätrauma. Ja juu olen käynyt terapian. Ei muuttanut seksualisuutta eikä terapia siihen edes pysty; masokistista ei tule normaalia eikä homosta heteroa millään terapiamuodolla.
Olen akateeminen nainen ja välillä ottaa päähän tämä pariutumisen vaikeus, kun edelleen aina vaan kiihotun vain dominoivista miehistä. Fiksut ja kiltit pysyy friendzonella yksinkertaisesti koska en kiihotu seksistä.
Päiväsaikaan olen hyvinkin itsevarma nainen, joka todellakin tietää, mitä tahtoo. Mulle olis nuorena ollu turha kenenkään tulla esittämään mitään tradwife-roolia. Olisit voinu joutua tradhusbendiksi itse :D
Seksuaalisessa mielessä on vain seuraavanlaisia naisia:
- tradwife joka haluaa miehen vievän, koska mies on mies ja nainen on nainen
- brat joka haastaa miestä, mutta haluaa miehen lopulta ottavan ohjat
- hissukka joka haluaa miehen vievän, koska ei itse halua tai uskalla
- sekopäänainen joka haluaa miehen vievän, jotta pystyisi rauhoittumaan
- vahva nainen joka haluaa miehen olevan hänen veroisensa sparrikumppani, mutta kuitenkin sen veran vahvempi, että mies on dominoivampi
- päältä päin itsevarma boss babe joka kuitenkin seksissä haluaa alistua miehelle
Tuo kattaa 99% naisista. Loput 1% haluavat heiluttaa tahtipuikkoa seksissä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle jännämies on väärä käsite. Etsin agressiivista ja sadistista seksikumppania. Kaikkein villeimmät menot ja parhaat orkut on tullu hyökkäävien miesten kanssa. Ja olen nainen. Ja mulla on oikeus kirjoittaa tämä, onhan teillä muillakin.
En ikinä menisi yhteen miehen kanssa, jos intohimo, vetovoima ja kipinä puuttuu täysin. Minä koen kipinöitä vain julmureita kohtaan.
masonainen
Sama. Tuo jännämies-käsite - sen otan käyttöön vain seksin puolella Muuten mies saa olla kunnollinen. Päiväsaikaan kiltti ja kunnollinen, öisin peto. Olen masokistinainen samoten. En mikään joka kerta piiskattava, mutta tahdon, että mies sanelee tahdin ja päättää kropastani, ikäänkuin omistaa sen.
Mulle syy jännämiehiin rakastumiseen on parempi seksi.
Toki kaikki suhteet päättyvät hetki kun tajuan, etten ole ainoa nainen. Se on kerrasta poikki. En hyväksy pettämistä enkä ota sitoutumiskyvytöntä puolisoa. Mutt akyllä näiden seksuaalisesti jännien - sanotaan, VAIN seksuaalisten jännämiesten, joukosta löytyy sitoutumishalukkaitakin. Harvemmin tosin.
Suostuisitko tradwifiksi? Nainen on miestä alemmpi ja mies päättää niin kehostasi kuin ajankäytöstäsi kun olet kotona. Saat tarpeen vaatiessa myös remmistä. Sitä et varmasti kehtaisi kertoa edes parhaalle kaverillesi.
En. Oon kyllä kokeillu kaikki rajani tuon alistumisen suhteen. Eikä ketjun tarkoitus ole harhautua liiaksi. Toin vain esille oman näkökantani; vaikka en etsi 24 h/vrk jännämiestä, etsin silti dominoivaa miestä makkariin. Traumalogiikkani on pitkälti sama isätrauma. Ja juu olen käynyt terapian. Ei muuttanut seksualisuutta eikä terapia siihen edes pysty; masokistista ei tule normaalia eikä homosta heteroa millään terapiamuodolla.
Olen akateeminen nainen ja välillä ottaa päähän tämä pariutumisen vaikeus, kun edelleen aina vaan kiihotun vain dominoivista miehistä. Fiksut ja kiltit pysyy friendzonella yksinkertaisesti koska en kiihotu seksistä.
Päiväsaikaan olen hyvinkin itsevarma nainen, joka todellakin tietää, mitä tahtoo. Mulle olis nuorena ollu turha kenenkään tulla esittämään mitään tradwife-roolia. Olisit voinu joutua tradhusbendiksi itse :DSeksuaalisessa mielessä on vain seuraavanlaisia naisia:
- tradwife joka haluaa miehen vievän, koska mies on mies ja nainen on nainen
- brat joka haastaa miestä, mutta haluaa miehen lopulta ottavan ohjat
- hissukka joka haluaa miehen vievän, koska ei itse halua tai uskalla
- sekopäänainen joka haluaa miehen vievän, jotta pystyisi rauhoittumaan
- vahva nainen joka haluaa miehen olevan hänen veroisensa sparrikumppani, mutta kuitenkin sen veran vahvempi, että mies on dominoivampi
- päältä päin itsevarma boss babe joka kuitenkin seksissä haluaa alistua miehelle
Tuo kattaa 99% naisista. Loput 1% haluavat heiluttaa tahtipuikkoa seksissä itse.
Tässä on perää. Jos sanon, että kaikki naiset ovat alistuvia, on se niin lähellä totuutta ettei harvinaisilla poikkeuksilla ole juuri merkitystä.
Kyse on vain alistumisen variaatioista. Moni ei koe sitä alistumisena kun mies vie, kun hommaan ei liity piiskaamista tai lateksipukuja. Kuitenkin jos rooleja vaihdettaisiin, ko. naiset kokisivat miehen liian alistuvana.
''Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista. ''
Jos tällä lailla ajattelee, niin silloin ei varmaan edes aidosti halua muutosta vaan pelkästään hyväksyntää omille toistuville virheilleen, mutta sitten on turha valittaa vaan hyväksyttävä oma tilanne. Millaisia vastauksia edes halutaan? Kyllä, olet toivoton ja parantumaton tapaus, tuliko nyt parempi mieli?
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä oppinut ymmärtämään naisia juuri tuossa asiassa, että parisuhdemielessä heihin usein vetoaa itsevarmat kusipää-pelimiehet. Minulla taas on parisuhdemielessä naisten suhteen juuri päinvastoin. Sellainen juuri, joka ei huovu suurta itsevarmuutta tai ole mitenkään näkyvä persoona, mutta kuitenkin asiallinen ja mukava, niin se vetoaa minuun. En nimenomaan kiinnostu niistä ulospäin itsevarmoista ja voimakastahtoisista naisista. Niistä tulee heti mieleen hankala persoona ja turbulenssinen suhde.
Aika moni nainen tuossa myönsi, että eivät kiihotu liian asiallisista tyypeistä. Siinä se ongelman ydin. Seksi ei ole vapautunutta kiihottavaa, kuten se on itsevarmojen (ja usein samalla kusipäisten) ja dominoivien kanssa.
''Aika moni nainen tuossa myönsi, että eivät kiihotu liian asiallisista tyypeistä. Siinä se ongelman ydin. Seksi ei ole vapautunutta kiihottavaa, kuten se on itsevarmojen (ja usein samalla kusipäisten) ja dominoivien kanssa.''
Tämä kuulostaa pinnalliselta roolileikiltä, mutta makunsa kullakin.
En. Oon kyllä kokeillu kaikki rajani tuon alistumisen suhteen. Eikä ketjun tarkoitus ole harhautua liiaksi. Toin vain esille oman näkökantani; vaikka en etsi 24 h/vrk jännämiestä, etsin silti dominoivaa miestä makkariin. Traumalogiikkani on pitkälti sama isätrauma. Ja juu olen käynyt terapian. Ei muuttanut seksualisuutta eikä terapia siihen edes pysty; masokistista ei tule normaalia eikä homosta heteroa millään terapiamuodolla.
Olen akateeminen nainen ja välillä ottaa päähän tämä pariutumisen vaikeus, kun edelleen aina vaan kiihotun vain dominoivista miehistä. Fiksut ja kiltit pysyy friendzonella yksinkertaisesti koska en kiihotu seksistä.
Päiväsaikaan olen hyvinkin itsevarma nainen, joka todellakin tietää, mitä tahtoo. Mulle olis nuorena ollu turha kenenkään tulla esittämään mitään tradwife-roolia. Olisit voinu joutua tradhusbendiksi itse :D