Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia kiintymään turvallisiin miehiin?
15.04.2026 |
Olen lukenut paljon asiasta ja tullut siihen lopputulokseen että hermostoni tulkitsee epävarmuuden/turvattomuuden ja traumakemian rakkaudeksi. Vaikka eihän se sitä ole vaan ylivirittynyt tila omien lapsuuden kokemuksien vuoksi.
Onko joku oppinut kiinnostumaan miehistä, jotka ovat vakaita ja turvallisia. Viallinen koodini tulkitsee heidät epäkiinnostaviksi ja he jäävät kaveriasteelle, kun en kykene kiinnostumaan fyysisesti vaikka muuten menisi jutut hyvin yhteen. Vai olenko tuomittu olemaan yksin aina... Takana muutama pitempi suhde ja jokunen lyhyempi, kaikki vuoristoratamaisia, epävakaita ja satuttavia kokemuksia joista en osannut irtautua ajoissa.
En haluaisi satuttaa kunnollistakaan miestä ja jättää roikkumaan ehkä-akselille mikäli en onnistukaan. Tästäkin tunnen syyllisyyttä kun yritin tapailla kunnollista miestä, mutta ei vaan tunteet tulleet mukaan. Olen jo yli 40v, joten ei se yksinolokaan maailmanloppu olisi. Haluaisin vain joskus tuntea tasaveroisen parisuhteen ilman draamaa.
Onko joku onnistunut kääntämään koodistonsa ilman terapiaa? En haluaisi terapiaan, koska muuten olen onnistunut käsittelemään asioita eteenpäin. Parisuhteissa vaan ei.
Kommentit (448)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Onhan siinä nyt joku logiikka taustalla, että jotkut suorastaan kerjäävät ikävyyksiä, kun ajautuvat aina karmeisiin suhteisiin. Ihan hyvä mietiskellä ja lukea, mistä se johtuu, niin voi ne tuntemuksetkin alkaa muuttumaan.
On varmasti logiikka olemassa, mutta sitä todennäköisesti on hyvin vaikea rationaalisesti päätellä. Miten esim rationaalisesti päättelet, kenen miehen tai naisen tuoksu saa hormonisi hyrräämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista.
Aloitus olisi voinut olla minun kirjoittamani, olen vain vanhempi kuin ap. Nuorempana löysin helposti miesseuraa, mutta tavalliset kunnolliset miehet eivät sytyttäneet. Jotenkin hassua siksi, että oma isäni oli lämmin, lapsirakas, huolehtivainen, empaattinen jne. mies ja olin ns. isän tyttö.
Luovuin etsimästä kumppania, koska seurustelusuhteet olivat vuoristorataa epäluotettavien miesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus olisi voinut olla minun kirjoittamani, olen vain vanhempi kuin ap. Nuorempana löysin helposti miesseuraa, mutta tavalliset kunnolliset miehet eivät sytyttäneet. Jotenkin hassua siksi, että oma isäni oli lämmin, lapsirakas, huolehtivainen, empaattinen jne. mies ja olin ns. isän tyttö.
Luovuin etsimästä kumppania, koska seurustelusuhteet olivat vuoristorataa epäluotettavien miesten kanssa.
Kunnolliset miehet eivät siis sytytä sinua, mutta ei-kunnollisten miesten kanssa et voi myöskään seurustella, koska he ovat liian volatiileja sinulle?
Sinulle on kyllä totta tosiaan jaettu kortit, joilla ei edes voi voittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista.
Mieltymykset ovat muuttuneet luonnostaan sitä mukaa, kun tässä prosessissa on edennyt. Kun alkoi ensin miettiä, miksi aina "ihastuu" mahdottomiin ihmisiin. Tajusi, miten siinä yritti alkuperäistä traumaa korjata. Opetteli, mitä oikeasti tarvitsee. Sisäisti, että on oikeus tarvita, kuten muillakin. On totutellut emotionaalisella ja kehollisella tasolla siihen, että voisikin tulla kohdelluksi hyvin. Että ansaitsee sen. Nyt sitten vain toivoo, että ehtii vielä rakkauden kokea, ennen kuin kuolee. Mitään takeitahan elämässä ei ole mistään.
Ja 15 vuotta kesti päästä tähän pisteeseen, että ei toki helppo eikä nopea tie. Jokaisella omanlaisensa.
Eikö tossa toista sitä lapsuuden isätraumaa valitsemalla miehiä, jotka eivät välitä susta, vaikka hyväksikäyttävät sua emotionaalisesti ja seksuaalisesti? Jos vaikka ihme tapahtuisi, ja isukki (=jännis) rakastuisikin tällä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista.
Tuo on tuskin mikään suoraviivainen prosessi, että nyt tarkastelen kaksi viikkoa, sitten saan tulokset, ja sen jälkeen kiinnostun ihan eri tyypeistä.
Ei. Se lienee pitkä prosessi, mutta onhan niitä monia, jotka sanoo, ettei enää nykyään todellakaan kiinnostuisi samanlaisista tyypeistä kuin nuorempana jne. Eli ihminen oppii ja kasvaa. Lisäksi, jos asenne on se, että mikään ei muutu ja kaikki on mahdotonta, niin silloin todennäköisesti mikään ei muutukaan.
En ole onnistunut. Viime aikoina olen ihme kyllä vetänyt puoleeni myös turvallisempia tyyppejä, mutta sabotoin sitten itse kaikki mahdollisuudet. Viimeksi tänään olen sen tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole onnistunut. Viime aikoina olen ihme kyllä vetänyt puoleeni myös turvallisempia tyyppejä, mutta sabotoin sitten itse kaikki mahdollisuudet. Viimeksi tänään olen sen tehnyt.
Oletko kuitenkaan ihan oikeasti kokenut mitään aitoa kipinää niitä turvallisempia tyyppejä kohtaan? Jos et, niin lienee loppujen lopuksi vain hyvä, että "sabotoit" ne.
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Justiinsa oli jossain lehdessä juttu, että naisia ohjaa eniten miehen tuoksu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut itsestäni samaa. Kun muistelen miehiä, keihin olen ollut tulisesti ihastunut, tyyliin räytynyt ikävästä, yhteistä näissä on ollut se, että olen ollut epävarma heidän kiinnostuksestaan. Jos en ole epävarma ja mies tekee aikeensa selväksi, ei tuollaista noin vahvaa tunnetta synny. Osaan kyllä tuntea tavallista ihastusta, mutta en tuollaista sielua syövää. Ennen ajattelin, että tuo räytyvä ihastuminen on sitä ainoaa oikeaa ja kaikki muu on tyytymistä, mutta nyt tiedän asian olevan toisin. Valitettavasti olen vain ihminen enkä vissiin kovin kypsä tai fiksu, sillä asian tietämisestä huolimatta kaipaan tuota räytyvää tunnetta.
Ja kukaan itseään kunnioittava mies ei halua olla tuollaisen kaipaajan kanssa.
Ahaa. Kelpaisin siis sinulle 😂. Sori, sä et käy.
No et kelpaisi.
Kukaan ei usko sua. Sulle kelpaisi vaikka hampaaton Johanna Tukiainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista.
Mä uskon, että tuo voi olla mahdollista. Ei tapahdu tietenkään hetkessä, mutta ihmiset kehittyy ja muuttuu jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Justiinsa oli jossain lehdessä juttu, että naisia ohjaa eniten miehen tuoksu.
No baarissa kun katsoo naisten käytöstä, niin ei siinä tuoksut kyllä ensimmäisenä ole mielessä, vaan ihan muut jutut. Eiköhän se riitä, että tuoksuu hyvälle, eikä ainakaan paskalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut itsestäni samaa. Kun muistelen miehiä, keihin olen ollut tulisesti ihastunut, tyyliin räytynyt ikävästä, yhteistä näissä on ollut se, että olen ollut epävarma heidän kiinnostuksestaan. Jos en ole epävarma ja mies tekee aikeensa selväksi, ei tuollaista noin vahvaa tunnetta synny. Osaan kyllä tuntea tavallista ihastusta, mutta en tuollaista sielua syövää. Ennen ajattelin, että tuo räytyvä ihastuminen on sitä ainoaa oikeaa ja kaikki muu on tyytymistä, mutta nyt tiedän asian olevan toisin. Valitettavasti olen vain ihminen enkä vissiin kovin kypsä tai fiksu, sillä asian tietämisestä huolimatta kaipaan tuota räytyvää tunnetta.
Ja kukaan itseään kunnioittava mies ei halua olla tuollaisen kaipaajan kanssa.
Ahaa. Kelpaisin siis sinulle 😂. Sori, sä et käy.
No et kelpaisi.
Kukaan ei usko sua. Sulle kelpaisi vaikka hampaaton Johanna Tukiainen.
Et usko itseesi. Siksi kuvittelet, ettei kukaan usko minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin ihmiset rationaalisesti päättävät, kenestä he kiinnostuvat romanttisesti. Uskon että se kiinnostuksen herääminen on lähes aina alitajuinen prosessi, mihin ei voi järjellä vaikuttaa.
Mutta jos löytää itsensä toistuvasti suhteista, joissa ei ole hyvä olla, eikä sitä enää halua, voi alkaa tarkastella, miksi on toiminut, miten on toiminut. Eikä se tosiaan yleensä (pelkästään) älyllistä ole, vaan pitää uskaltaa kohdata itsensä ja ongelmansa myös emotionaalisella tasolla.
Oletetaan, että sä analysoit ja tarkastelet miksi olet aiemmin valinnut tietynlaisia miehiä. Ja oletetaan, että näin toimimalla saat selville ne syyt.
Ok, mitä tapahtuu seuraavaksi?
Pystytkö sä nyt muuttamaan omia mieltymyyksiäsi ja alkaa kiinnostumaan jatkossa erilaisista miehistä? Olen itse aika skeptinen, että tuollainen olisi mahdollista.
Itseään ja ajattelutapaansa muuttamalla se on mahdollista. Ei kerrasta mutta pikkuhiljaa. Alat kokemaan erilaiset ihmiset viehättävinä kun hoidat itsesi kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä ja silmiä avaava ketju, kiitos aloittajalle. Kun tässä on puoli vuotta ollut aivan kaistapäisen ihastunut välttelevään oharimieheen, joka ei anna kuin niitä ns. leivänmurusia, niin kaikki keinot ovat tervetulleita, jotta tästä mielenhäiriöstä pääsisi eroon.
Se onkin paradoksi. Jos se mies ei olisi sellainen, hän olisi sinulle ilmaa. Itse itseensä sisältyvä rakenne ja paradoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle jännämies on väärä käsite. Etsin agressiivista ja sadistista seksikumppania. Kaikkein villeimmät menot ja parhaat orkut on tullu hyökkäävien miesten kanssa. Ja olen nainen. Ja mulla on oikeus kirjoittaa tämä, onhan teillä muillakin.
En ikinä menisi yhteen miehen kanssa, jos intohimo, vetovoima ja kipinä puuttuu täysin. Minä koen kipinöitä vain julmureita kohtaan.
masonainen
Sama. Tuo jännämies-käsite - sen otan käyttöön vain seksin puolella Muuten mies saa olla kunnollinen. Päiväsaikaan kiltti ja kunnollinen, öisin peto. Olen masokistinainen samoten. En mikään joka kerta piiskattava, mutta tahdon, että mies sanelee tahdin ja päättää kropastani, ikäänkuin omistaa sen.
Mulle syy jännämiehiin rakastumiseen on parempi seksi.
Toki kaikki suhteet päättyvät hetki kun tajuan, etten ole ainoa nainen. Se on kerrasta poikki. En hyväksy pettämistä enkä ota sitoutumiskyvytöntä puolisoa. Mutt akyllä näiden seksuaalisesti jännien - sanotaan, VAIN seksuaalisten jännämiesten, joukosta löytyy sitoutumishalukkaitakin. Harvemmin tosin.
Suostuisitko tradwifiksi? Nainen on miestä alemmpi ja mies päättää niin kehostasi kuin ajankäytöstäsi kun olet kotona. Saat tarpeen vaatiessa myös remmistä. Sitä et varmasti kehtaisi kertoa edes parhaalle kaverillesi.
En. Oon kyllä kokeillu kaikki rajani tuon alistumisen suhteen. Eikä ketjun tarkoitus ole harhautua liiaksi. Toin vain esille oman näkökantani; vaikka en etsi 24 h/vrk jännämiestä, etsin silti dominoivaa miestä makkariin. Traumalogiikkani on pitkälti sama isätrauma. Ja juu olen käynyt terapian. Ei muuttanut seksualisuutta eikä terapia siihen edes pysty; masokistista ei tule normaalia eikä homosta heteroa millään terapiamuodolla.
Olen akateeminen nainen ja välillä ottaa päähän tämä pariutumisen vaikeus, kun edelleen aina vaan kiihotun vain dominoivista miehistä. Fiksut ja kiltit pysyy friendzonella yksinkertaisesti koska en kiihotu seksistä.
Päiväsaikaan olen hyvinkin itsevarma nainen, joka todellakin tietää, mitä tahtoo. Mulle olis nuorena ollu turha kenenkään tulla esittämään mitään tradwife-roolia. Olisit voinu joutua tradhusbendiksi itse :D
Luin viestejä lisää. Hassuja olettamuksia osalla että tietoisesti etsisin jännittäviä miehiä. En todellakaan tarkoituksella, vaan nyt vasta näen kuvion selkeästi. Toiset taas ymmärsivät mitä tarkoitin.
Miehet ovat olleet ihan tavallisia, viimeinen jopa mieheksi kohtalaisen lyhyt ja vatsakaskin - ei todellakaan mikään perinteinen komea mies. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen niin se on kai olemus, ei ulkonäkö mihin ilmeisesti ihastun. Onko joku yhdistävä tekijä tässä sitten?
Pari kertaa olen langennut selkeään narsistiseen mieheen. Molemmat ottivat intensiivisen lähestymisen ja olin sulaa vahaa kun luulin olevani maailman keskipiste, hah. Toisen kanssa päädyin suhteeseen asti ja hän oli se viimeinen, joka rikkoi minut. Siksi olen tässä pohtimassa, onko mitään tehtävissä vai onko uskottava, että vedän vain huonoja suhteita puoleeni ja eleltävä itsekseni. On minulla koira :)
Mitäs muuta minulta kyseltiin... Olen ollut useamman vuoden itsekseni välillä. Eikä lasteni isä oikeastaan ollut pahimmasta päästä, hän on vain todella hallitseva luonne. Jokseenkin tunnekylmä ja omaa etuaan tavoitteleva kyllä - elin elämääni varpaillaan etten ärsyttäisi häntä. Olimme yli 10v naimisissa. Seuraava suhde kesti 2 vuotta, tässä tulikin kaikki henkisen väkivallan aspektit koettua ja lievän fyysisenkin, lähinnä testailua mitä kestän. Kestinhän minä, mutta luin samalla ihan valtavasti henkisestä väkivallasta. Ja tässä sitä ollaan miettimässä, mitä tekisi toisin etten enää lankeaisi. En etsi suhteita, en ole etsinyt pitkään aikaan enää. Pelkään vain että joku vastaavanlainen tulee vielä ja taas mennään. Jokainen noista suhteista olisi pitänyt päättää heti alkuunsa, mutta kun alku oli niin ihanaa...
Onhan siinä nyt joku logiikka taustalla, että jotkut suorastaan kerjäävät ikävyyksiä, kun ajautuvat aina karmeisiin suhteisiin. Ihan hyvä mietiskellä ja lukea, mistä se johtuu, niin voi ne tuntemuksetkin alkaa muuttumaan.