Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (693)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja tiesin silti, että seurassa pelaaminen on täysi helvetinkauhistus. Jännä että luulit kausimaksun riittävän.
Tuollainen harrastaminen vaatii koko perheen sielut alttarilleen.
Miten niin jännä, ettei tiennyt..
Mistä helvetistä tuollaisia voi tietää etukäteen jos ei kokemusta.
Katsopa muuten piruuttas eri seurojen nettisivuja. Missään ei kerrota, millaisen panostuksen lapsen harrastus aikuisilta vaatii
Mitenkä autoton yh, jolla mahd monta lasta? Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Kyllä.
Lapseni pelaa lätkää joukkueessa, ja toiminta on organisoitunutta, kallista ja vanhempien osalta panostusta vaativaa.
Hän käy myös pelaamassa koulun kaukalossa jäiden aikaan pipolätkää. Kaukalolla on melkein aina sen verran porukkaa, että peliä saadaan aikaan. Tämä ei ole kuitenkaan harrastustoimintaa eikä joukkuetoimintaa, vaan ajanvietettä.
Joukkueessa on joukkueen säännöt: sekä pelissä että vanhemmilla. Jokaisen on tehtävä osansa: lapset pelaavat joukkueena ja vanhemmat muodostavat oman joukkueen, joka valmentaa, huoltaa, talkoilee, kuskaa, tiedottaa, sopii asioista, järjestää, tukee ja rahoittaa. Kaikkia tarvitaan, ja jokaisen panos on tärkeää. Meillä vanhemmilla on sama asenne kuin lapsilla joukkueessa: jos joku ei esimerkiksi sattumalta ei pysty, niin joukkue kantaa vastuuta - vaikka hakemalla sairastuneen vanhemman lapsen kotoa hallille ja tuomalla takaisin. Aktiivisten Whatsapp-ryhmien lisäksi toiminnan perusteet ja toimintatavat on kirjattu ylös. Sen lisäksi tehdään tietenkin kirjalliset aikataulut ja vastuunjakotaulukot ym. Myös taloudenhoito on avointa ja läpinäkyvää, tietenkin. Joukkueena hoidetaan suhteet myös yhdistykseen ja edustukseen - juniorit kannustavat edustusta ja edustuksesta kummipelaajat tsemppaavat juniorijoukkueita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Joku kirjoitti edellä, että nykyään kentät pitää vuokrata peliä varten. Kai se tarkoittaa, että se koko kenttä pitää varata omalle pelille jonain tiettynä aikana ja siitä pitää maksaa. Eli ei voi vaan mennä pelaamaan milloin huvittaa?
Juuri näin. Paikkakuntakohtaisia eroja on varmaan jonkin verran, mutta ainakin täällä Turussa on kaikki tekonurmi ja nurmikentät joko kaupungin tai seurojen itsensä hallinnoimia ja käyttöaste on varmaan jossain 300-400 % luokassa (tarkoittaa siis että yhdellä varattavalla vuorolla harjoittelee kolme tai neljä joukkuetta, joskus jopa enemmänkin). Pieniä alueellisia tai koulujen hiekka/kivituhkakenttiä on ja niihin ei yleensä varauksia ole joten niillä voi höntsäillä vapaammin, mutta niiden osalta on ihan herran haltuun onko joku mopojonnelauma käynyt edellisenä yönä sutimassa kentän perunapelloksi ja kaataneet kaikki maalit.
Olisko kyse vanhempien kunnianhimosta? Suurin osa kuitenkin näistä lapsista lopettaa sen "harrastuksen," kun tulevat täysi-ikäisiksi ja alkaa muut asiat kiinnostaa. Suuria ihmelapsia ei ole kovin paljon tullut, mutta ainahan jokunen kuitenkin, meillä lähinnä kumminkin ne on olleet jääkiekkoilijoita.
Vanhemmat varmaan toivoo, että heidän jälkikasvustaan tulisi se ammattilainen ja suuri tähti.
Onhan hyvä tukea lasten ja nuorten harrastuksia, mutta raha vaikuttaa vähän liikaakin. Yksi työkaveri valitti aikoinaan sitä, että kun molemmat lapset harrasti suunnistusta, niin jo siinä oli rahanreikää riittävästi. Eikä nekään sitä sitten enää aikuisiksi tultuaan jatkaneet. No olihan se tervehenkistä harrastamista kuitenkin.
Ei kai sellaista harrastamista, ainakaan urheilua ja joukkuesellaista, olekaan, mikä ei tulisi mitään maksamaan. No meillä poika pelaa shakkia ja se ei ainakaan maksa juuri mitään. Shakkikerhon jäsenmaksut ei ole suuria ja kilpailumatkat tehdään omin voimin tai jollain pikkubussilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä asioista liian vaikeaa. Pelkästään joukkuevaatteiden osto ja seuramaksu riitää aivan hyvin.
Älä liity mihinkään whatsapp-ryhmiin, lapselle bussikortti jolla menee itse harrastuksiin. Helppoa, halpaa ja simppeliä.Itsekin menin fillarilla omiin jalkapallotreeneihin lapsuudessa. Vanhemmat osti nappikset, se siitä.
Tahvot haluaa hankaloittaa elämäänsä turhaanToki teini polkee peliin ja harkkoihin ihan itse, mutta pienen lapsen mukana halusin olla ehdottomasti . Lapsinkin koki sen positiivisena, teinin mukaan en enää ängennyt. Tänä päivänä juoksisin varmasti teininkin mukana, on tämä niin hurjaa menoa.
Kun ne harkat on toisella puolella kaupunkia 15 kilometrin päässä klo 21 illalla, se fillarointi ei oikein toimi. En haluasi että 7-vuotiaani kulkisi yksin iltakymmmenen jälkeen. Meillä on kenttä vieressä mutta se on yleensä varattu aikuisille pelaajille.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan muissa lasten harrastuksissa samanlaista, esim. tanssissa tai taideharrastuksissa? Jos ei niin miksi ei? Vanhempien oltava mukana orkesteriharjoituksissa yms.
Tanssissa vanhemmat tekevät kyllä älyttömän paljon, jos on kyse kilpailevasta tanssijasta. Esiintymisasuja pitää tehdä tai vähintään liimailla valmiiseen (ompelijalla teetettyyn) asuun strasseja. Pitää hommata jos jonkinlaista varustetta, meikkejä, hiusrenksuja ja muita hiuskoristeita. Kisapäivänä herättävä aikaisin avustamaan laittautumisessa. Ja ne kilpailutkin on sitten helposti jossain monen sadan kilometrin päässä, eli koko viikonloppu sitten menee, varsinkin jos lapsi tanssii useammassa eri sarjassa.
Ja sitten toki näissäkin maksetaan sekä tanssikoululle virallisista tunneista ja koreografille kaikista "viikkotuntien ulkopuolisista teoksista" kuten sooloista, duoista, mahdollisesti myös pienryhmät menevät tähän. Ja jokaiseen teokseen siis omat asut, joskus kenkiä/tossuja myöten ja hiukset + meikit.
Arvatenkin, äidit näissä enimmäkseen pyörii sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Siis vain ohjattu harrastus on harrastamista?
Missä niin sanoin? Tietysti jos lapsesi saa kaveriporukalla kerättyä rahat kentän vuokraamiseen, varusteisiin, tuomarien palkkaamiseen jne niin sitä jalkapalloa tai jääkiekkoa voi harrastaa ilman seuraa, mutta aika harvalta kouluikäiseltä taitaa tuo kaikki onnistua.
Tuommoistahan se on. Itse jouduin yrittjänä kuittaamaan osallistumiset rahalla, ei vaan aika riittänyt kioskimyyjän tms. hommiin.
Mihinkään tuollaiseen osallistumispakkoon, missä on hommattava itselleen tuuraaja, jos ei pääse, niin en suostuisi. Enkä myöskään kimppakyytipakkoihin, melkoinen vastuu kuskata toisten lapsia saati antaa oma lapsensa kenen tahansa kyytiin. Noissa menee överiksi. Muuten kyllä harrastustoiminta vaatii aika paljon vanhemmiltakin. Itse olin yh ja oma vapaa-aika meni aika kuskatessa milloin mihinkin harrastuksiin ja kotihuoltojoukkona olemisesta.
Ei silti harmita, lapsi sai kokemusta ja kavereita erilaisista harrastuksista ja onhan sitä nyt itsellä omaa aikaa riittämiin, kun lapsi on aikuinen. Ei kaduta, ei edes se rahanmeno mitä näihin menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä asioista liian vaikeaa. Pelkästään joukkuevaatteiden osto ja seuramaksu riitää aivan hyvin.
Älä liity mihinkään whatsapp-ryhmiin, lapselle bussikortti jolla menee itse harrastuksiin. Helppoa, halpaa ja simppeliä.Itsekin menin fillarilla omiin jalkapallotreeneihin lapsuudessa. Vanhemmat osti nappikset, se siitä.
Tahvot haluaa hankaloittaa elämäänsä turhaanToki teini polkee peliin ja harkkoihin ihan itse, mutta pienen lapsen mukana halusin olla ehdottomasti . Lapsinkin koki sen positiivisena, teinin mukaan en enää ängennyt. Tänä päivänä juoksisin varmasti teininkin mukana, on tämä niin hurjaa menoa.
Kun ne harkat on toisella puolella kaupunkia 15 kilometrin päässä klo 21 illalla, se fillarointi ei oikein toimi. En haluasi että 7-vuotiaani kulkisi yksin iltakymmmenen jälkeen. Meillä on kenttä vieressä mutta se on yleensä varattu aikuisille pelaajille.
Itse en tykkäisi siitäkään että harjoitukset ovat noin myöhään. Missä vaiheessa siinä ehtii rauhoittumaan nukkumaan, jos seuraava päivä on esim. koulupäivä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan muissa lasten harrastuksissa samanlaista, esim. tanssissa tai taideharrastuksissa? Jos ei niin miksi ei? Vanhempien oltava mukana orkesteriharjoituksissa yms.
Tanssi/voimistelu se vasta kallista on ja siellä jos jossain edellytetään kaikkien vanhempien olevan oikeita "supermutseja" vapaaehtoistyön suhteen. Samoin orkesterien keikkamatkat tehdään kaikki vapaaehtoisen varainkeruun turvin, eli niitä mokkapaloja saa vääntää ja Gutzin kalsareita myydä ihan urakalla sielläkin.
Ainakin aikuisena tanssiharrastus voi olla vain sitä että käydään harjoituksissa kerran tai kaksi viikossa. Ei muuta.
Myös työpaikoilla voi olla esim. futisharrastusryhmiä. Niihin ei ole tarvinnut uhrata kaikkea vapaa-aikaa.
Ja myös aikuisen tanssiharrastus voi olla kilpailullista. Eli koko skaala käytössä myös aikuistenkin harrastuksissa.
t. kilpaileva tanssija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan muissa lasten harrastuksissa samanlaista, esim. tanssissa tai taideharrastuksissa? Jos ei niin miksi ei? Vanhempien oltava mukana orkesteriharjoituksissa yms.
Tanssi/voimistelu se vasta kallista on ja siellä jos jossain edellytetään kaikkien vanhempien olevan oikeita "supermutseja" vapaaehtoistyön suhteen. Samoin orkesterien keikkamatkat tehdään kaikki vapaaehtoisen varainkeruun turvin, eli niitä mokkapaloja saa vääntää ja Gutzin kalsareita myydä ihan urakalla sielläkin.
Ainakin aikuisena tanssiharrastus voi olla vain sitä että käydään harjoituksissa kerran tai kaksi viikossa. Ei muuta.
Myös työpaikoilla voi olla esim. futisharrastusryhmiä. Niihin ei ole tarvinnut uhrata kaikkea vapaa-aikaa.
Niin voi, mutta nyt ei tainnut olla puhe aikuisten harrasteryhmistä? Isoimmista kaupungeista löytyy kyllä tuollaista täysin vapaamuotoista harrastefutista/lätkää mutta pienillä paikkakunnilla ei vaan yksinkertaisesti riitä harrastajia eikä vapaaehtoisia toiminnan pyörittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jalkapallon pelaaminen voi olla noin kallista ja muutenkin kaikki tuo touhu siinä ympärillä?
Kun olin lapsi 60-luvulla, niin pojat pelasi jalkapalloa koulun kentällä keskenään, joskus oli joku innokas opettaja tai vanhempi poika ohjaajana.
Joskus pelasivat jotain toista koulua vastaan jne.
Sitä sanoisin reiluksi harrastamiseksi. Saivat liikuntaa ja sopivasti kilpailu- ja urheiluhenkeä.
Jääkiekon kanssa ihan sama juttu. Kunta ja urheiluseura pitivät yllä ulkojäärataa ja kenttää. Jotain suojuksia ja varusteita oli siellä pukkarissa röykkkiöinä, mistä ottivat tarvittaessaan. Ei se sen kummempaa ollut. Ikinä mitään kahvioita ollut eikä vanhempia muutenkaan siellä. Tytöt harjoitteli kaunoluistelua ja pojat pelasi.
Jos nyt unohdetaan se ikävä tosiasia että nykynuoret eivät juurikaan omaehtoisesti liiku, niin tuo kuvailemasi ei ole jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Kummassakin lajissa on varsin tarkat säännöt ja vaatimukset mm. varusteiden, pelikenttien, joukkuen koon ym osalta. Höntsäfutis ja pipolätkä on kivaa ja ehdottomasti kannattaa kannustaa lapsia (ja aikuisia) niihin mukaan, mutta jos haluaa harrastaa lajia nimeltä jääkiekko tai jalkapallo, niin ainoa vaihtoehto on tehdä sitä ohjatussa seuratoiminnassa.
Mistähän tulee tuo myytti, että nykyajan lapset eivät liikkuisi kuin ohjatusti. Mä katsoin joskus uteliaisuuttani oman futismuksun älykellosta dataa treeneistä. Lapsi otti selvästi enemmän askelia itsenäisesti puistossa kuin samassa ajassa futistreeneissä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Siksi, että lasten mielenkiinto pysyy yllä.
Jos toiminta olisi pelkkiä harkkoja, ei kukaan haluaisi kohta enää harrastaa.
Lapset odottavat pelejä ja turnauksia kuin kuuta nousevaa. Joukkuelajit ovat joukkuelajeja, joiden ytimessä on se, että joukkueet pelaavat toisia joukkueita vastaan, ts. kilpailevat.
Miksi koko toimintaa edes järjestettäisiin, jos tarkoituksena ei olisi pelata toisia vastaan, ts kilpailla?
Lapsia varten on myös ei-kilpailullisia liikuntaharrastuksia, vaikka urheilukouluja tai vaikka voimistelua, tanssia ym.
Joukkuelajit kiinnostavat ja motivoivat lapsia nimen omaan kilpailullisuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri lasten ohjatun harrastuksen on oltava niin kilpailullista?
Ei läheskään kaikki ohjattu harrastus ole kilpailua mutta esim. urheiluun se kilpailu melko olennaisesti kuuluu. Monesti se kunnianhimo ja tavoitteet on syy miksi joku urheiluharrastus valitaan harrastukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Vaikkapa se ajatus, että olemassa olevat seurat kärsivät samaan aikaan jäsenien puutteesta. Ja ehkä myös se, että maksan melko paljon veroja, joita suuntautuu avustuksina urheiluseuroille. Kunnat aina avustuspäätöksissään korostavat että toiminta on kaikille avointa ja kansanterveydellisesti tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää perustamasta harrstejoukkuetta tai ryhmää joka ei tähtää siihen että kilpaillaan muita joukkueita vastaan?
Se, että jo niiden mokkapalojen leipominen kerran kuussa on täysin ylitsepääsemätön vuori kiivettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä asioista liian vaikeaa. Pelkästään joukkuevaatteiden osto ja seuramaksu riitää aivan hyvin.
Älä liity mihinkään whatsapp-ryhmiin, lapselle bussikortti jolla menee itse harrastuksiin. Helppoa, halpaa ja simppeliä.Itsekin menin fillarilla omiin jalkapallotreeneihin lapsuudessa. Vanhemmat osti nappikset, se siitä.
Tahvot haluaa hankaloittaa elämäänsä turhaanToki teini polkee peliin ja harkkoihin ihan itse, mutta pienen lapsen mukana halusin olla ehdottomasti . Lapsinkin koki sen positiivisena, teinin mukaan en enää ängennyt. Tänä päivänä juoksisin varmasti teininkin mukana, on tämä niin hurjaa menoa.
Kun ne harkat on toisella puolella kaupunkia 15 kilometrin päässä klo 21 illalla, se fillarointi ei oikein toimi. En haluasi että 7-vuotiaani kulkisi yksin iltakymmmenen jälkeen. Meillä on kenttä vieressä mutta se on yleensä varattu aikuisille pelaajille.
Kannattaa valita sellainen harrastus joka ei ala 21 aikaan illalla. Eihän lasten kehot kerkeä rauhoittumaan ennen aikaista nukkumaan menoa koulua varten.
Bussikortti käteen, niin homma toimii jos noin pitkä matka.
Jalkapallo on just tuollainen. Lapsi meni eka treeneihin 6-vuotiaana ja heti tuli pitkä lista, mitä pitää ostaa, sukista lähtien. Ei ostettu kun ei tiedetty, kuinka kauan hän siellä viihtyy. Ja eipä sitten niin kauaa viihtynytkään. Whatsapp ryhmä jäi vielä hetkeksi laulamaan ja olis lauantaina pitänyt olla mokkapalojen kanssa toisella puolen kaupunkia.
Toinen lapsi pelaa koripalloa ja on kyllä paljon rennompaa. Päätettiin heti ettei leivota. Toimitsijavuoro osuu kohdalle kerran muutamassa kuukaudessa. Jos ei päästä peleihin, niin mennä, ei ole tullut sanomista.