Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen

Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä. 

Vai ei voi sinusta päätellä mitään. Tutkijoiden päätelmiä voi kuitenkin lukea kyseisestä tutkimusraportista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina ihmetellyt noita lääkäreitä, jotka lähtevät pillun tai pippelin leikkaukseen mukaan oletuksena, että sillä jonkun päänuppi paranee.

Itseä ihmetyttää miksi moni muu kosmeettinen leikkaus ei onnistu yhteiskunnan rahoilla, vaikka miten ahdistaisi. 

Saako esim nenänsä leikkautettua verorahoilla? Tietääkseni ei. Sen lisäksi toivon ettemme matki jenkkilää tai muutamaa muuta maata joissa kasvojen leikkely on hyvin yleistä. 

Vaikuttaa jotenkin siltä että kaikkea kehon kirurgista muokkailua halutaan valtavirtaistaa. Ehkä juuri siksi että transmuokkailu menisi siinä ohessa vain yhtenä varianttina. Voidaan loppuun saakka hokea oikeutta "saada olla mitä haluaa". Mikä tähän haluun olennaisesti vaikuttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Kyllä, eivätkä tässä keskustelussa transhoitoja puolustaneet oikein millään taida ymmärtää, että tutkimuksen tarkoitus oli tutkia hyötyjä mitä hoidoilla saa siihen sijoitettujen resursseihin verrattuna. 

Transihmisillä on vakavia mielenterveysongelmia useimmilla, jolloin vointi aaltoilee kuten muillakin vastaavilla potilailla. Valitettavasti meillä ei ole sellaista maailmaa, missä tavoitteeksi voitaisiin asettaa täydellinen hoito transihmiselle, missä hän koko ajan saisi kaiken tarvitsemansa resurssin omaan käyttöönsä. Siksi pitää etsiä tehokkain hoito ja jättää sijoitukseen nähden tehoton keinovalikoimasta pois. 

Ideaalimaailmassa toki tapaisimme kaikki psykiatriset potilaat avohoidossa päivittäin heidän halutessaan ja olisi kaikenlaista tekemistä ja toimintaa musiikkiterapiasta kosmetologin palveluihin. Hyvinvointi varmasti kohenisi kaikilla psykiatrisilla potilailla eli eihän näin voitaisi toimia vain transihmisten kohdalla, vaan muidenkin potilaiden. Totuus on se, että transihmiset ovat saaneet todella paljon parempaa hoitoa nykyisin kuin vaikkapa narkomaanisekakäyttäjät saavat. Vaikka jälkimmäinen ryhmä on isompi ja aiheuttaa hoitamattomana isoja kuluja terveydenhuollolle ja koko yhteiskunnalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Aika monesti se lääkitys on vaihtoehto terapialle. Eli useammat psykiatrikäynnit tässäkin mielessä viittaisivat mieluummin parempaan vointiin kuin harvemmat käynnit.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä. 

Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään. 

 Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Olet ilmeisesti se, joka halusi keskustella kanssani aiemmin skitsofreniatutkimuksesta. Tähän totean, että ideaalimaailmassa neuroleptejä ja psykiatrisia hoitojaksoja olisi todella vähän ja kyllä minäkin tietäisin miten sellaista maailmaa kohti voitaisiin edetä. Ideaaalimaailmassa on helppo elää, mutta tässä todellisessa vaikeampi. Myös skitsofrenian hoidossa olisi paljon parannettavaa, mutta siihen ei ole varaa. En haluaisi asettaa eri potilasryhmiä vastakkain, mutta käytännössä transihmiset ovat saaneet paljon parempaa hoitoa skitsofreenikkoihinkin verrattuna. Reaalimaailmassa potilasryhmät ovat vastakkain, kun  mietitään mihin on varaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Kyllä, eivätkä tässä keskustelussa transhoitoja puolustaneet oikein millään taida ymmärtää, että tutkimuksen tarkoitus oli tutkia hyötyjä mitä hoidoilla saa siihen sijoitettujen resursseihin verrattuna. 

 

Transihmisillä on vakavia mielenterveysongelmia useimmilla, jolloin vointi aaltoilee kuten muillakin vastaavilla potilailla. Valitettavasti meillä ei ole sellaista maailmaa, missä tavoitteeksi voitaisiin asettaa täydellinen hoito transihmiselle, missä hän koko ajan saisi kaiken tarvitsemansa resurssin omaan käyttöönsä. Siksi pitää etsiä tehokkain hoito ja jättää sijoitukseen nähden tehoton keinovalikoimasta pois. 

 

Ideaalimaailmassa toki tapaisimme kaikki psykiatriset potilaat avohoidossa päivittäin heidän halutessaan ja olisi kaikenlaista tekemistä ja toimintaa musiikkiterapiasta kosmetologin palveluihin. Hyvinvointi varmasti kohenisi kaikilla psykiatrisilla potilailla eli eihän näin voitaisi toimia vain transihmisten kohdalla, vaan muidenkin potilaiden. Totuus on se, että transihmiset ovat saaneet todella paljon parempaa hoitoa nykyisin kuin vaikkapa narkomaanisekakäyttäjät saavat. Vaikka jälkimmäinen ryhmä on isompi ja aiheuttaa hoitamattomana isoja kuluja terveydenhuollolle ja koko yhteiskunnalle. 

Tutkijat olisivat myös voineet tutkia, mikä SP-identiteetin tutkimuksissa aiheuttaa mielenterveyden huonontumisen. Ehkä se olisi ollut heidän kannaltaan epäedullista...

Tosiaan korjattavaa niissä tutkimuksissa olisi paljon. Nyt tutkimus pyrkii ennalta määrätyllä tavoitteella todistamaan, että hoitaa ei kannata, kun nuoret voi huonosti. Sen sijaan että keskityttäisiin korjaamaan tutkimusprosessin ongelmat, etteivät nuoret voisi sen jälkeen huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Aika monesti se lääkitys on vaihtoehto terapialle. Eli useammat psykiatrikäynnit tässäkin mielessä viittaisivat mieluummin parempaan vointiin kuin harvemmat käynnit.

Melko hurja loikka jos lääkitykseksi määrätään vastakkaisen sukupuolen hormonit. Että tuolla ongelmasi hoituvat!

En pysty ohittamaan ajatusta ihmisyyden sielullisuuden täydellisestä ohittamisesta. Sen sijaan tulee mielikuva tuunattavasta koneesta jollaisia meidän halutaan ehkä tulevaisuudessa kaikkien olevan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä. 

Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään. 

 Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan. 

Tämä on kyllä totta, eikä ole kenenkään etu jos vääriä diagnooseja tulee. Suomalaiset poliklinikat toimivat kuitenkin lähtökohtaisesti huonosti siinä, miten ne suhtautuvat samanaikaisten mielenterveysongelmien ja sukupuolidysforian tutkimiseen. Se saa osan piilottelemaan mielenterveysongelmiaan. Mielestäni syy ei ole niiden ihmisten, vaan rikkinäisen prosessin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Kyllä, eivätkä tässä keskustelussa transhoitoja puolustaneet oikein millään taida ymmärtää, että tutkimuksen tarkoitus oli tutkia hyötyjä mitä hoidoilla saa siihen sijoitettujen resursseihin verrattuna. 

 

Transihmisillä on vakavia mielenterveysongelmia useimmilla, jolloin vointi aaltoilee kuten muillakin vastaavilla potilailla. Valitettavasti meillä ei ole sellaista maailmaa, missä tavoitteeksi voitaisiin asettaa täydellinen hoito transihmiselle, missä hän koko ajan saisi kaiken tarvitsemansa resurssin omaan käyttöönsä. Siksi pitää etsiä tehokkain hoito ja jättää sijoitukseen nähden tehoton keinovalikoimasta pois. 

 

Ideaalimaailmassa toki tapaisimme kaikki psykiatriset potilaat avohoidossa päivittäin heidän halutessaan ja olisi kaikenlaista tekemistä ja toimintaa musiikkiterapiasta kosmetologin palveluihin. Hyvinvointi varmasti kohenisi kaikilla psykiatrisilla potilailla eli eihän näin voitaisi toimia vain transihmisten kohdalla, vaan muidenkin potilaiden. Totuus on se, että transihmiset ovat saaneet todella paljon parempaa hoitoa nykyisin kuin vaikkapa narkomaanisekakäyttäjät saavat. Vaikka jälkimmäinen ryhmä on isompi ja aiheuttaa hoitamattomana isoja kuluja terveydenhuollolle ja koko yhteiskunnalle. 

Tutkijat olisivat myös voineet tutkia, mikä SP-identiteetin tutkimuksissa aiheuttaa mielenterveyden huonontumisen. Ehkä se olisi ollut heidän kannaltaan epäedullista...

Tosiaan korjattavaa niissä tutkimuksissa olisi paljon. Nyt tutkimus pyrkii ennalta määrätyllä tavoitteella todistamaan, että hoitaa ei kannata, kun nuoret voi huonosti. Sen sijaan että keskityttäisiin korjaamaan tutkimusprosessin ongelmat, etteivät nuoret voisi sen jälkeen huonosti. 

Tietenkin täytyy hoitaa nimenomaan perinteisin keinoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä. 

Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään. 

 Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan. 

Kyllä, toki väite transition hoitotuloksista oli alun alkaen epäuskottava, minkä takia sitä varmaan ryhdyttiinkin tutkimaan. Tiedämmehän sen miten psykiatristen häiriöiden kohdalla ei useinkaan tapahdu täydellistä paranemista, vaan vointi aaltoilee, lisäksi tiedämme plastiikkakirurgian tyytyväisyystutkimuksista, että BDD:stä kärsivät eivät hyödy leikkauksista tehtiin niitä miten monta hyvänsä. Missä määrin tämä pätee transsukupuolisiin, on yksi alue, jota kai ei vielä ole tutkittu riittävän kattavasti (muilla kuin kyselytutkimuksilla pian leikkauksen jälkeen, sillä sen jälkeen euforiset tuntemukset ovat tavallisia). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Olet ilmeisesti se, joka halusi keskustella kanssani aiemmin skitsofreniatutkimuksesta. Tähän totean, että ideaalimaailmassa neuroleptejä ja psykiatrisia hoitojaksoja olisi todella vähän ja kyllä minäkin tietäisin miten sellaista maailmaa kohti voitaisiin edetä. Ideaaalimaailmassa on helppo elää, mutta tässä todellisessa vaikeampi. Myös skitsofrenian hoidossa olisi paljon parannettavaa, mutta siihen ei ole varaa. En haluaisi asettaa eri potilasryhmiä vastakkain, mutta käytännössä transihmiset ovat saaneet paljon parempaa hoitoa skitsofreenikkoihinkin verrattuna. Reaalimaailmassa potilasryhmät ovat vastakkain, kun  mietitään mihin on varaa. 

Yhdenvertaisuus. Miten se toteutuu eri potilasryhmien hoidon kesken. Hoetaan näitä taikasanoja mutta kun sanat itsessään eivät tuota yhdenvertaisuutta, se toteutetaan teoilla. Ja näiden syvenevä ristiriita lisää ihan kaikkien turhautumista, kyynistymistä, jopa epätoivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden takainen saksalaistutkimus paljastaa, että yli 60 prosentilla nuoren ihmisen transdiagnoosi ei ollut enää voimassa viiden vuoden jälkeen ja että yli 70 prosentilla oli lisäksi vähintään yksi psykiatrinen diagnoosi.
"The Gender Dysphoria Diagnosis in Young People Has a “Low Diagnostic Stability,” Finds a New German Study
The study suggests that adolescent gender dysphoria may not persist for most"
"For most young people, the gender-identity related diagnosis (F64) does not persist after 5 years."
"Youth diagnosed with gender dysphoria suffer from a high rate of mental health comorbidities."
https://segm.org/gender-dysphoria-diagnosis-desistance-germany
Epäilemättä transit rääkyvät tästäkin tutkimustuloksesta, mutta muut ihmettelevät, että miten näin elävän ja häilyvän diagnoosin varaan on rakennettu terveyden, hedemällisyyden, seksuaalisuuden ja kehollisen eheyden tuhoava hoitopolku.

Jos argumenttisi lähde on SEGM, niin sen uskottavuuden voi kyseenalaistaa samantien.

Ei ole SEGMin tekemä tutkimus. Kannattaa tsekata linkki, ennen kuin alat panikoimaan.

Mutta, jos SEGM sitä jakaa, se on sen omaan agendaansa valjastanut. 

Jännä muuten, että tuo tutkimus mitä tuo segmin artikkeli käsittelee, tuntuu vesittävän täysin täällä esitetyt väitteet, että sosiaalinen transitio lukitsee lapset/nuoret transpolulle ja että he jatkavat kaikki sen vuoksi hoitoihin. Kun tuo tutkimushan osoittaa, että niin ei todellakaan käy, vaan nuori saattaa saada diagnoosin, transituoitua sosiaalisesti täysin ja sitten kuitenkin palata syntymäsukupuoleen.

Tutkimuksen tulokset olisivat samat, vaikka Hesari ne julkistaisi :DDD

Tutkimuksen tulokset ovat toki eri asia kuin SEGMin analyysit niistä <3

Millä kompetenssilla kiistät SEGMin analyysit? Uskotko, että Hesari ja Yle päätyisivät erilaiseen lopputulemaan? Hesari ja Yle epäilemättä löytäisivät alaikäisten transiuttamisesta elantonsa saavan "asiantuntijan" kumoamaan löydökset :DDD

"The Society for Evidence-Based Gender Medicine (SEGM) is an anti-trans organization that is known for its opposition to gender-affirming care for transgender youth and for engaging in political lobbying. SEGM is known for transgender health care misinformation.[1][2][3][4] It has falsely claimed that the majority of transgender children desist, argued that gender exploratory therapy should be the first line treatment for those under 25, and promoted the scientifically unsupported theory of rapid-onset gender dysphoria.[1][2][5] SEGM is often cited in anti-transgender legislation and court cases, sometimes filing court briefs."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Kyllä, eivätkä tässä keskustelussa transhoitoja puolustaneet oikein millään taida ymmärtää, että tutkimuksen tarkoitus oli tutkia hyötyjä mitä hoidoilla saa siihen sijoitettujen resursseihin verrattuna. 

 

Transihmisillä on vakavia mielenterveysongelmia useimmilla, jolloin vointi aaltoilee kuten muillakin vastaavilla potilailla. Valitettavasti meillä ei ole sellaista maailmaa, missä tavoitteeksi voitaisiin asettaa täydellinen hoito transihmiselle, missä hän koko ajan saisi kaiken tarvitsemansa resurssin omaan käyttöönsä. Siksi pitää etsiä tehokkain hoito ja jättää sijoitukseen nähden tehoton keinovalikoimasta pois. 

 

Ideaalimaailmassa toki tapaisimme kaikki psykiatriset potilaat avohoidossa päivittäin heidän halutessaan ja olisi kaikenlaista tekemistä ja toimintaa musiikkiterapiasta kosmetologin palveluihin. Hyvinvointi varmasti kohenisi kaikilla psykiatrisilla potilailla eli eihän näin voitaisi toimia vain transihmisten kohdalla, vaan muidenkin potilaiden. Totuus on se, että transihmiset ovat saaneet todella paljon parempaa hoitoa nykyisin kuin vaikkapa narkomaanisekakäyttäjät saavat. Vaikka jälkimmäinen ryhmä on isompi ja aiheuttaa hoitamattomana isoja kuluja terveydenhuollolle ja koko yhteiskunnalle. 

Tutkijat olisivat myös voineet tutkia, mikä SP-identiteetin tutkimuksissa aiheuttaa mielenterveyden huonontumisen. Ehkä se olisi ollut heidän kannaltaan epäedullista...

Tosiaan korjattavaa niissä tutkimuksissa olisi paljon. Nyt tutkimus pyrkii ennalta määrätyllä tavoitteella todistamaan, että hoitaa ei kannata, kun nuoret voi huonosti. Sen sijaan että keskityttäisiin korjaamaan tutkimusprosessin ongelmat, etteivät nuoret voisi sen jälkeen huonosti. 

Jos joku polilla työskentelevä sattuisi tuon kommentin lukemaan, niin kyllä varmaan vituttaisi, jos suoraan sanon. Ensinnäkin tuollaisen perustaminen ja olemassaolo on ihme ja sinne hakeudutaan töihin omakohtaisesta kiinnostuksesta lähtien ja nimenomaisesti tästä potilasryhmästä kiinnostuneena (usein jollain tavalla omakohtaista). Olen itsekin ollut töissä vastaavassa paikassa (toinen erittäin haavoittuva potilasryhmä) ja siellä kaikille tulee herkästi voimakas samaistuminen potilaisiin ja heidän asioidensa hoitaminen sydämen asiaksi. Sitten saa lukea tällaista suoraan sanottuna hävytöntä tekstiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Olet ilmeisesti se, joka halusi keskustella kanssani aiemmin skitsofreniatutkimuksesta. Tähän totean, että ideaalimaailmassa neuroleptejä ja psykiatrisia hoitojaksoja olisi todella vähän ja kyllä minäkin tietäisin miten sellaista maailmaa kohti voitaisiin edetä. Ideaaalimaailmassa on helppo elää, mutta tässä todellisessa vaikeampi. Myös skitsofrenian hoidossa olisi paljon parannettavaa, mutta siihen ei ole varaa. En haluaisi asettaa eri potilasryhmiä vastakkain, mutta käytännössä transihmiset ovat saaneet paljon parempaa hoitoa skitsofreenikkoihinkin verrattuna. Reaalimaailmassa potilasryhmät ovat vastakkain, kun  mietitään mihin on varaa. 

Ei ole näyttöä siitä, että lääkekeskeinen hoito vakavissa psykiatrisissa häiriöissä olisi halvempaa kuin tarpeen mukainen, yksilöllisesti räätälöity potilaskeskeinen hoito.

Tämä johtuu lähinnä siitä, että lääkekeskeinen hoito on paljon laitosvetoisempaa ja johtaa usein todennäköisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle. Laitoshoito ja nuorten ihmisten työkyvyttömyys ovat kaksi asiaa, jotka oikeasti maksavat yhteiskunnalle. Usein esimerkiksi avoimen dialogin tyyppinen hoito on myös vähemmän lääkärivetoista, ja lääkärit ovat psykiatriassa kallein työntekijäresurssit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Miksi ei-transien transsaus ei huoleta transihmisiä?

Miten niin ei huoleta. Ei ole kenenkään etu, jos joku saa väärän transdiagnoosin. Siitähän tässä ei ole kyse.

"Ei ole kenenkään etu, jos joku saa väärän transdiagnoosin."

1. Kaikki transdiagnoosit tuottavat rahaa ainakin lääketeollisuudelle ja sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoitten pseudotieteellisille "poppatohtoreille", osa diagnooseista myös sukupuolenmuokkauskirurgeille.

2. Transdiagnoosi on lääketeollisuuden, omassa ahneessa taloudellisen voiton tavoittelussaan, keksimä täysin pseudotieteellinen diagnoosi.

3. Transkokemus on oire jostain seuraavista mielenterveyshäiriöistä: 1. ahdistuneisuushäiriö, 2. kehonkuvanhäiriö, 3. pakko-oireinen häiriö tai 4. skitsofrenia. 3 ensin mainittua voivat esiintyä myös päällekkäin. Oikea hoito kaikkiin edellä mainittuihin on psykoterapia ja tarvittaessa psyykenlääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Olet ilmeisesti se, joka halusi keskustella kanssani aiemmin skitsofreniatutkimuksesta. Tähän totean, että ideaalimaailmassa neuroleptejä ja psykiatrisia hoitojaksoja olisi todella vähän ja kyllä minäkin tietäisin miten sellaista maailmaa kohti voitaisiin edetä. Ideaaalimaailmassa on helppo elää, mutta tässä todellisessa vaikeampi. Myös skitsofrenian hoidossa olisi paljon parannettavaa, mutta siihen ei ole varaa. En haluaisi asettaa eri potilasryhmiä vastakkain, mutta käytännössä transihmiset ovat saaneet paljon parempaa hoitoa skitsofreenikkoihinkin verrattuna. Reaalimaailmassa potilasryhmät ovat vastakkain, kun  mietitään mihin on varaa. 

Yhdenvertaisuus. Miten se toteutuu eri potilasryhmien hoidon kesken. Hoetaan näitä taikasanoja mutta kun sanat itsessään eivät tuota yhdenvertaisuutta, se toteutetaan teoilla. Ja näiden syvenevä ristiriita lisää ihan kaikkien turhautumista, kyynistymistä, jopa epätoivoa.

Teot toteuteteaan rahalla. Lopeta joutava lässytys ja syyllistäminen itse, jos haluat asioita parantaa. Olet ylemmyydentuntoinen ja röyhkeä kaikkia niitä kohtaan, jotka oikeasti tekevät jotain transsukupuolisten hyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tutkimus osoittaa juuri sen mistä olen koko ajan puhunut. Mitä sukupuolivaihdos tekee nuorten mielenterveydelle. 

Olen seurannut hyvin läheltä tämmöistä prosessia, ihminen, joka haluaa vaihtaa, sukupuolensa on mielessään muodostanut jo uuden minuuden ja minäkuvan uudessa sukupuolessa. Sitten, kun raskaiden hoitojen uuvuttamana henkilö huomaakin, ettei se mitä hän on halunnut olla vastaakaan todellisuutta, eikä hän olekaan tyytyväinen omaan persoonallisuuteensa tai ”uuteen kehoonsa”. 

Syntyy kierre, mahdollisesti jo taustalla olevat mielenterveysongelmat eivät häviä, päinvastoin raskaat hoidot ja lääkkeet lisäävät mielenterveysongelmia- ja ahdistuneisuutta. Nuoret eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka raskas prosessi sukupuolen vaihdos on myös mielenterveydelle, lapsista puhumattakaan. 

Kysymys onkin; miksi tästä asiasta on pitänyt tehdä väkisin trendi? Miksi esimerkiksi SETA- kannustaa nuoria olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole tai oikeasti edes halua olla. 

Ainoa vaan, että tutkimus ei tutkinut mielenterveyden tilaa lainkaan. Ainoastaan laski psykiatrikäyntejä käyttäen verrokkiryhmänä nuoria, joita ei rutiininomaisesti ohjata psykiatrille (kuten sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia). Tutkimus itse toteaa tämän puutteeksi sen johtopäätöksissä. Mutta mitäpä siitä, jos voi käyttää puutteellista tutkimusta lyömäaseena.

Vastusta vaan transihmisiä, hoitoja ja kaikkea mitä mieleen tulee, mutta jos edes tekisit sen paikkansa pitävin argumentein sitten? 

Transition käyneiden käynnit eivät vähentyneet, vaan lisääntyivät hieman, turhaanhan psykiatrille ei mennä.

Mun mielestä on hieman kieroutunut ajatus, että psykiatrilla käyvät ihmiset (joilla mahdollisesti on syntynyt siellä SP-identiteetin tutkimuksissa hoitokontakti) olisivat psyykkisesti huonovointisempia kuin he, jotka ei käy psykiatrilla/psykologilla. Yleensä he, jotka käyvät terapiassa voivat ajan kanssa paremmin ja käyntejä voi esim. psykoterapiassa olla tiiviistikin. Ei kukaan mitannut sitä, mikä niiden kotona olevien verrokkinuorten mielenterveyden tila on. Ainoastaan laskettiin, että heillä on vähän tai ei lainkaan psykiatrikäyntejä. Eihän se käyntien määrä siinä mielessä kerro mitään mielenterveyden tilasta. 

Sellainen on myös käynyt mielessä, että mikä Suomessa on tutkimuksissa vikana, jos niiden jälkeen täytyy hakeutua tiiviimmin psykiatrin hoitoon. Miksi nuoret voi pahoin tutkimusten jälkeen (jos heidän psykiatrian käynneistä vedetään suora johtopäätös, että näin on). Onko kenties hoitamattomuus, pallottelu, kyseenalaistaminen, pitkät odotusajat jne. tähän syynä. 

Olen eri, mutta verrokkiryhmäasia käsiteltiin jo, keskustelu alkaa kiertää kehää. Kehotan sinua lukemaan lehtijutun uudelleen muilta osin. Siinä tutkimuksen vastuulääkäri tiivistää hyvin johtopäätökset. Erityisesti ne, jotka saivat kajoavia transsukupuolisuuden hoitoja, sairastivat enemmän, joten voi todella olla, että hoidoista on osalle haittaa ja on syytä harkita niiden rajaamista tarkemmin tai keskeyttää, kunnes saamme enemmän tietoa siitä kuka hoidoista hyötyy. Voidaan myös miettiä sitä onko erillinen poliklinikka näitä potilaita varten todella tarpeellinen. Minusta ei. Ei sellaisia ole muillekaan potilasryhmille. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni ihmisryhmä lukumääräisesti.  

Olen täysin samaa mieltä tuosta poliklinikka-asiasta, mutta tuo seikka, että psykiatrikäyntien määrä ei kerro mielenterveyden tilasta pätee edelleen. Samoin kuin verrokkiryhmän ongelmallisuus. Toki he ovat tuollaisia johtopäätöksiä tutkimuksessaan tehneet, mutta itsekin puutteet todenneet. 

No ehkäpä kuitenkin jotain mt-tilasta kertoo psykiatrikäyntien määrä. Eivät terveet tarvitse siinä määrin erikoislääkäripalveluita kuin he, joilla ongelmia on. Nykyisten psykiatriresurssien aikana ainakaan. Julkisella sektorilla on todella korkea kynnys näille ajoille, käytännössä vain lääkitys- ja lausuntoasioissa ajan voi saada.  Erittäin harva psykiatri antaa pykoterapiaa, ja sekin on määritelmällisesti ihan oikeasti hoitomuoto mt-asioissa joidenkin oireiden hoitoon eikä mitään kivan muodikasta, mielenkiintoista itsetutkiskelua.

Minä ainakin voin kertoa, että voin paremmin aloitettuani käynnit psykiatrilla kuin ne edeltävät n. 10 vuotta, jotka voin psyykkisesti todella huonosti enkä käynyt kertaakaan psykiatrilla (ei liity transsukupuolisuuteen, en ole trans). Psykiatrikäynnit (mitä tiiviimmin kävin, sen parempi) korreloivat paremman, ei huonomman mielenterveyden kanssa.

Huomaan miettiväni että se, mitä voin ajatella arjen logiikaksi ehkä hieman horjuisi jos olisi otettava oletukseksi, että mitä enemmän psykiatrian "palveluja", sitä terveempi ihminen. Juuri tämä samankaltainen samea ja oudohko päättely tulee kyllä transasiassa vastaan usein.

 

Minä olin kyllä erittäin heikossa hapessa kun olin psykiatrien kanssa tekemisissä, mutta rekisteritutkimuksessa ei lähtökohtaisesti kysellä henkkoht fiiliksiä.

En kylläkään sanonut noin. Vaan, että mielenterveysongelmat paranee paremmin niillä, jotka saa hoitoa kuin niillä, jotka ei hakeudu hoitoon. Ja käyntien määrän seuraus saattaa siis aivan yhtä hyvin olla, että mielenterveys on parempi, ei huonompi kuin lähtötilanteessa. Ei tuo tutkimus tosiaan pysty osoittamaan muuta ja myöntää sen itsekin. 

Tuo on väite, jota on täysin mahdotonta objektiivisesti tutkia. Ihmiset jotka eivät hakeudu hoitoon, eivät myöskään saa diagnoosia eikä heidän mt-ongelmansa tuke koskaan ilmi. 

 

Esimerkiksi monilla psykiatrisilla häiriöillä on suuri spontaanin parantumisen todennäköisyys, eikä välttämättä kaikkien mt-ongelmien kehystäminen sairaudeksi ja siihen samaistuminen edistä ihmisten toimintakykyä. Tämä perustuu ihan oppimisen neurobiologiaan: ne reaktiot ja tunteet, mitä vahvistat osana identiteettiäsi, se voimistuu hermoverkostoissasi. Osin siksikin erityisesti erikoissairaanhoitoa vaativat vakavammat häiriöt ovat kroonisia ja johtavat usein työkyvyttömyyseläkkeelle. 

 

Esimerkiksi itsemurhariski on moninkertainen psykiatrisen diagnoosin saaneilla, eikä kansainvälisissä vertailuissa itsemurhien määrä ole laskenut psykiatrisen hoidon kattavuuden myötä, vaan jollain alueilla jopa noussut. 

Voi miten toivonkaan, että tämä sama ilmiö keisarin uusien vaatteiden tipahtamisesta, mikä nyt näyttää pikkuhiljaa tapahtuvan tämän transtouhun ympärillä, vielä seuraavaksi tapahtuisi suhteessa psykiatriaan. Että hieman kyseenalaistettaisiin ja tuotaisiin päivänvaloon mitä se psykiatrinen hoito todella on ja kuinka paljon tuhoa se aiheuttaa ja on aiheuttanut. Kiitos siis tästä kommentista, ehkä toivoa on.

 

Ihmiset esim toipuvat tilastollisesti psykoosista sitä paremmin, mitä vähemmän neuroleptejä käytetään. Kts. Tomi Bergströmin väitös. Kroonikkopotilaita toki neurolepteillä saadaan ja psykiatrit + lääketeollisuus kiittää. 

Olet ilmeisesti se, joka halusi keskustella kanssani aiemmin skitsofreniatutkimuksesta. Tähän totean, että ideaalimaailmassa neuroleptejä ja psykiatrisia hoitojaksoja olisi todella vähän ja kyllä minäkin tietäisin miten sellaista maailmaa kohti voitaisiin edetä. Ideaaalimaailmassa on helppo elää, mutta tässä todellisessa vaikeampi. Myös skitsofrenian hoidossa olisi paljon parannettavaa, mutta siihen ei ole varaa. En haluaisi asettaa eri potilasryhmiä vastakkain, mutta käytännössä transihmiset ovat saaneet paljon parempaa hoitoa skitsofreenikkoihinkin verrattuna. Reaalimaailmassa potilasryhmät ovat vastakkain, kun  mietitään mihin on varaa. 

Ei ole näyttöä siitä, että lääkekeskeinen hoito vakavissa psykiatrisissa häiriöissä olisi halvempaa kuin tarpeen mukainen, yksilöllisesti räätälöity potilaskeskeinen hoito.

 

Tämä johtuu lähinnä siitä, että lääkekeskeinen hoito on paljon laitosvetoisempaa ja johtaa usein todennäköisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle. Laitoshoito ja nuorten ihmisten työkyvyttömyys ovat kaksi asiaa, jotka oikeasti maksavat yhteiskunnalle. Usein esimerkiksi avoimen dialogin tyyppinen hoito on myös vähemmän lääkärivetoista, ja lääkärit ovat psykiatriassa kallein työntekijäresurssit. 

Nyt taitaa meikäläiselle olla hyvä aika lopettaa tämä keskustelu, kun alan kimmastua liikaa.