Siskon ’mustasukkaisuus’ omasta vauvastaan

Vierailija kirjoitti:

Normaalia naiselle joka imettää tai on synnytyksestä vähän aikaa.  Se on nimenomaan mustasukkaisuutta, mutta luonnon sanelemaa. Minua aikoinaan iljetti ja kun ihmiset sylittelivät ja lääppivät vauvaani. Varsinkin jos joku oli yli-innokas. Tuntui että sen tapainen läheisyys oli vain minun ja lapsen välistä. Tuntui tosi inhottavalle, kun hyvä ystäväni otti vauvani syliin ja alkoi tuuditella sitä jotenkin äidillisesti ja oikein fiilisteli miten ihanalta minun vauvani tuntuu hänen sylissään ja piti sitä pitkään. Ei tarvitse ottaa itseensä, tuo menee ajan kanssa pois. Usein pikkuvauvojen äideillä on myös irrationaalisia pelkoja, että vauvalle tapahtuu jotakin pahaa jos joku toinen koskee siihen. Tällaisessa tilanteessa myös isommat lapset voivat olla välikaikaisesti siinä äidin mustasukkaisuudessa sisällä.  En pidä tuota asiaa mitenkään niin kauhean pahana, se menee ohi ja on merkki siitä että äiti on todellinen leijonaemo, ja sehän on ihan hyväkin asia. Ei se johdu ap:sta.  

Mutta eikö ap kirjoittanut, että samanlainen asenne ollut myös isompien lasten suhteen ts sisar muuttunut sen jälkeen kun tuli äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että ylianlysoit tilannetta. Ketä se hyödyttää?

En usko, kyllähän tuollaisen huomaa ts ap tuntee itsensä sisarensa luokse ei-toivotuksi vieraaksi?

 Vartioiko sisaresi esim miestään suhteessa sinuun, pelkää että teillä on sutinaa?

Auttako tilanter nimeämonen mustasukkaisuideksi jotakin. En oikein usko. Ylisnslysointia on juuri se että yrittää analysoida ja vaikuttaa tiksnteeseen johon ei voi vaikuttaa.

Minusta tilanteeseen voi toki vaikuttaa ottamalla asian puheeksi. 

Voi kysyä esim haluaako sisko häntä ylipäänsä kylään? Nimittäin jos ap:lle jää vierailun jälkeen ajatus, että oliko hän ollenkaan tervetullut, niin minä ottaisin asian puheeksi.

Sen voi myös kysyä, miten sisko toivoisi, että häntä autetaan, jos ylipäänsä haluaa mitään apua?

Harvoin se puheeksi ottaminen mitään auttaa. Ap mielestä sisko ei käyttäydy kten hän haluaa mutta se vanha totuus on että toista ei voi mielensä muksiseksi muuttaa. Ainostaan sen voi muuttaa miten toimii itse tilanterssa ja miten siihen reakoi. Parasta on antaa siskon olla sellainen kun hän on ja pyytää apua jos sitä kaipaa.

Itselläni nousisi kyllä niskakarvat pystyyn, jos joku alkaisi satuilemaan tuollalailla. Että äiti pitäisi niin kovana uhkana sitä, että lapset kiintyvätkin tätiin tmv. Ehkä oletkin tietämättäsi uhka, kun edes keksit tuollaista? Ehkä siskosi aistii sen sinusta.

 Veikkaan, että ap on itse kateellinen siskolle. 

Voisiko siskosi olla omasta puolestaan mustasukkainen? Jos kokee nyt jäävänsä huomiostasi hopealle? Joka tapauksessa itse antaisin lasten olla. Juttelisin siskoni kanssa meidän omia ”siskojuttujamme” enkä juuri käestäisi lapsista mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että nykymaailmassa lapsikuviot on mennyt niin ihmeelliseksi etten ota oikein mitään osaa muiden lapsiin eikä kiinnosta asettaa itseäni ikävämielisen tarkkailun kohteeksi. Tehkööt miten tykkäävät.

Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.

Voiko olla, että sisko suorittaa ja elää äitiyttä niin täysin, että hänen pasmansa menevät sekaisin, jos joku auttamisella "sekoittaa" hänen järjestyksensä? Tai vaikka vauvaa viihdyttäessä hän ei tiedä, miten päin olisi, kun onkin hetki, jolloin häntä ei tarvita. Jos pitää koko ajan kaikkia lankoja perhearjessa käsissään, tuo se kontrolli tietyllä tapaa turvaa ja pienikin hellittäminen voi tuntua kaoottiselta omassa päässä, kun hermosto on ylikierroksilla.

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.

Siis mitä? Oman siskon lasten kanssa ei saa leikkiä, kun se on melkein sama asia kuin lainaisi siskon aviomiestä? No älkää sitten ihmetelkö, jos lapsille ei löydy hoitajaa tms :D