Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Siskon ’mustasukkaisuus’ omasta vauvastaan
10.04.2026 |
Voiko joku, jolla on omia lapsia selittää mistä voi johtua siskoni jonkinlainen mustasukkaisuus omista lapsistaan. Olemme siis aina olleet siskon kanssa läheisiä, mutta lasten tulon myötä siskolleni on noussut pintaan joku outo mustasukkaisuus omista lapsistaan tai en oikein tiedä millä sanalla sitä paremmin kuvailisin. Emme näe kovinkaan usein pitkän välimatkan takia, mutta kyläillessäni kun lapset iloisena juoksevat tervehtimään aistin siskostani, että se ei jotenkin hänestä ole mieluista? Jos lapsi kiipeää syliini niin hän voi jo pian kutsua lasta ”keittiöön” katsomaan jotain.
Ihan kuin hän ei haluaisi, että lapset liikaa kiintyvät minuun, ja jos vaikka leikin vauvan kanssa rauhassa lattialla ja vauvaa jokeltelee ja nauraa niin siskoni rientää pian ottamaan vauvan syliinsä. Tarjoudun apuihin esimerkiksi iltasadun tai hampaidenpesun yhteydessä, mutta sisko ei koskaan ota tätä apua vastaan ja lopulta en enää ole kysynyt ollenkaan. Ystävien lasten kanssa mitään tällaista ongelmaa ei ole vaan jotenkin he ovat enemmän helpottuneita, että ”ota tämä hetkeksi”. Haluaisin siis vain aidosti ymmärtää, että tunteeko muut tällaista mustasukkaisuutta omista lapsistaan vai mistä on kyse?
Olemme molemmat yli kolmekymppisiä, meidän välillä ei ole ollut mitään kilpailuasetelmaa lapsena ja minulla ei ole mitään tarvetta kilpailla hänen äidinrakkautensa kanssa. Haluaisin vaan aidosti auttaa ja tutustua rakkaisiin sisarenlapsiin.
Kommentit (82)
Todennäköisesti hän huomaa että tilanne on lähtemässä vähän laukalle ja rauhoittaa tilannetta ennenkuin lapset ovat täysin ylikierroksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsuudessanne tai siskon menneisyydessään jotain turvattomuutta aiheuttavaa? Onko jossain elämänvaiheessa kokenut jotain traumaattista? Itsellä lasten syntymä aktivoi kaikenlaisia pelkoja ja etenkin menettämisen pelkoa ja olin lasten ollessa pienia alun hormonihuuruisssa todella ylisuojeleva ja halusin tehdä kaiken ns. ”oikein”. Tätä kesti ehkä siihen asti kuin nuorinkin n. 4-5 v. Siihen mennessä taisi pahimmat hormonihuurut haihtua ja opin myös paremmin käsittelemään elämän epävarmuutta ja epätäydellisyyttä myös suhteessa lapsiin.
Tai toinen mikä tulee mieleen, onko teillä ollut millainen dynamiikka lapsena keskenänne kun olitte ihan pieniä? Kumpi on vanhempi, kumpi nuorempi? Kumpi ns. vahvempi persoona? Kumpi saattoi itkeä jonkun asian perään pidempään ja viedä lelut tms? Oliko teillä yhteisiä kavereita? Kumpi on sosiaalisempi, kumman on ollut helpompi löytää yhteyksiä muihin ihmisiin?
Pienten lasten äidit on aika alkukantaisessa tilassa. Toimintaa ohjaa enemmän erilaiset alitajunnan automaatiot kuin monissa muissa elämäntilanteissa. Sanoisin, että odota, ota rauhassa, älä liikaa murehdi asiaa, asiat hyvin todennäköisesti muuttuu ja normalisoituu kun lapset on isompia.
Ei tuo ole mitään hormonihuurua tai "yli"suojelua vaan juuri niin kuin luonto ja biologia on asian tarkoittanut. Vauvakin haluaa olla äitinsä kanssa ja kiintyä tähän, alkaa itkemään jos äiti katoaa, jää elinikäiset traumat. Alkaa itkemään ylipäätään miehen läsnäolosta, koska vuosimiljardien biologinen vaste on kirjannut soluihin, että mies on paha.
Ennemminkin se mitä naisilta ja lapsilta nyky-yhteiskunnassa vaaditaan on sairasta, että se lapsi pitäisi jakaa muiden kanssa. Jopa ihan tuntemattomien, jotka ovat hankkineet itselleen valtiolta jonkun tittelin. Tämä on ihan psykoottista ja äärimmäistä naisvihaa ja väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.
Siis mitä? Oman siskon lasten kanssa ei saa leikkiä, kun se on melkein sama asia kuin lainaisi siskon aviomiestä? No älkää sitten ihmetelkö, jos lapsille ei löydy hoitajaa tms :D
Mieluummin sitä luottaa johonkin ulkopuoliseen hoitajaan kuin sukulaiseen, joka on jo lapsuudessa osoittanut esim. väkivaltaisen, rajattoman tai varastelevan luonteensa.
No nyt menee pikkuisen pitkälle! Syytät ap:tä väkivaltaiseksi, varastelevsksi, rajattomaksi. Kertoistko mitä perusteita sinulle on tällaisille väitteille?
No en oikeastaan, vaan oma sisarukseni oli tuollainen ja siksi en haluaisi omien lasteni tapaavan lapsuudenperhettäni ollenkaan. Miksi ihmeessä haluaisin? Kuvittelin, että tuo olisi aikuisiällä loppunut, mutta ei ole. Pahaa sakkia koko porukka. Jos omasta pimpistäni tulee lapsi ulos niin heillä ei ole mitään asiaa tekemisiin sen tai minun kanssani.
Mutta joo taisi sinuun vähän kalikka kalahtaa niin sanotusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.
Hämmentävää lukea tätä ketjua, kun maailman sivu olen kuvitellut, että lapsiperheissä vieraillessa nimenomaan kuuluu ja pitää osoittaa huomiota lapsille esim. juttelemalla tai leikkimällä, jotta vanhemmat eivät pidä ihan huonotapaisena ääliönä, mutta näköjään se(kin) on nykyään ihan päinvastoin. Vähän myös ihmettelen, miten lapsi muka kokee pettymyksen ja hylkäämisen, jos kyläilemässä oleva ja lapsen kanssa leikkivä täti tai setä lähtee kyläilyn päätteeksi kotiin.
On ok esim. heilutella ja etäämmältä osoittaa ystävällisyyttä. Sitten on sellaisia rajattomia ja sairaita yksilöitä, jotka haluavat viedä vauvan toiseen huoneeseen yksin vaihtaakseen heiltä vaipan eli hiplatakseen heidän sukuelimiään ja ollakseen heidän kanssa YKSIN. Tai tunkevat 5cm etäisyydelle vauvasta saadakseen tämän huomion itseensä. Tällainen on ihan sairasta ja siinä todellakin tulee varsin selväksi että vauvaan yritetään rakentaa luonnotonta suhdetta, mihin liittyy vahvasti normaalin hoivasuhteen rikkominen ja sabotointi.
Ethän sinä mene persettäsikään ystävällisyydestä toisen aviomiehen etumukseen hinkkaamaan. Niin miksi tunkisit vauvan iholle tai sukuelimiin? Mietipä. Mutta tätä tehdään lapsille tietyissä porukoissa.
Ja syy miksi tuollaista voidaan sietää kavereilta on se, että kaverit ovat etäisiä eikä niin suurta riskiä lapsenryöstöön, mustamaalaamiseen tai muihin rajattomiin väkivaltaisuuksiin ole, kuin sisaruksen kohdalla. Ja samasta syystä etäisempi hoitaja on parempi (nuori nainen, ei mikään vanha mummo). Vanhoilla mummoilla on yleensä todella perverssejä ja vahingollisia mielipiteitä, eivätkä he ole äidille alisteisia vaan kuvittelevat päsmäröivänsä tilannetta. Vanhat naiset tai "ammattilaiset" ovat nimenomaan suurin uhka uudelle äidille ja lapselle sekä luonnolliselle, biologiselle äitisuhteelle. Heillä on ihan muita agendoja yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otatko kovasti sellaista vanhemman roolia? Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta se saattaa alitajuisesti häiritä lasten äitiä. Siskosikin pitäisi yrittää ymmärtää, että yrität auttaa ja olla mukava, mutta vauvahuuruissa se voi olla vaikeaa. Tuokin vaihe menee ohi.
Jos oikeasti haluat auttaa, pienen lapsen äidiltä voi ihan suoraan kysyä minkälaista apua hän haluaisi. Joku saattaa kaivata lastenhoitoapua ja joku muu aikuista seuraa.
Mieheni lapseton disko koitti kanssa aikoinaan ottaa kovasti roolia perheessämme. Se ei päättynyt hyvin. Ajatus oli että voi välillä halutessaan touhuta lasten kanssa jotain, tai kyläillä ym.
Lopulta hurahti lapsijuttuun niin täysillä että alkoi kilpailla vanhimman lapsemme suosiosta vanhempien kanssa. Sekaantui jatkuvasti mun tapaan hoitaa taloutta, olla lasten kanssa ym. Yritti olla rakkain ja tärkein henkilö vanhimmalle lapsellemme. Nuoremmista lapsistamme ei piitannut. Tehtiin vanhemmilta salassa kaikkea . Mm. jatkuva karkin syönti josta oltiin sovittu karkkipäivien muodossa aiemlin. Rikkoi kaikkia mahdollisia rajoja - koska ilmeisesti kateus ja oman lapsen kaipuu yltyi niin kovaksi.
Lasta ei voi ”varastaa” naapurista😬. Välit meni lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.
Siis mitä? Oman siskon lasten kanssa ei saa leikkiä, kun se on melkein sama asia kuin lainaisi siskon aviomiestä? No älkää sitten ihmetelkö, jos lapsille ei löydy hoitajaa tms :D
Ap:n sisko ei ole pyytänyt häntä kotileikkiin mukaan.
Erikoinen ketju, joka kertoo nykyajan perhekäsityksestä: sulkeudutaan pieneen ydinperheeseen ja uuvutaan lopulta siihen. Olen aina toivonut, että minulla olisi sisko, josta olisi tullut läheinen myös lasteni kanssa: yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämäänsä. Tädin kanssa voi ehkä jutella asioista, joista ei halua puhua omien vanhempien kanssa esim. murrosiässä. Mielestäni on aina parempi mitä enemmän lasten elämässä on turvallisia aikuisia tukemassa. Ei ole luonnollista käpertyä vain pieneen ydinperheyksikköön. Jos ap on tosiaan läheinen siskonsa kanssa, näistä asioista voi ja kannattaa puhua. Kannattaa ylläpitää läheisiä suhteita muihinkin, kun omaan puolisoon ja omiin lapsiin. Ymmärrän toki nuo hormoonihuurut vauvan kohdalla, mutta isompien lasten kohdalla en. Jos ap on luotettava ja täysjärkinen aikuinen, tuo suhtautuminen ei ole normaalia siskolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vanhempi suojelee lasta sellaisilta pettymyksiltä, että toivottu ja läheinen vieras, kuten sukulainen, lähtee vierailulta kotiin, niin voi kyllä todeta, että lapsella tulee olemaan erittäin vaikea elämä edessään.
Tuli mieleen narttukoirani käytös. Kun pennut syntyivät, ennen niin sosiaalisesta emosta tuli muriseva pesänvahti,. Suojeluhalu hellitti sitä mukaan kun pennut kasvoivat. Siis jokin alkukantainen suojeluvaisto on ottanut vallan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jestas miten sairaan kuuloisia on jotkut viestit. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä enemmän rakastavia aikuisia on lapsen ympärillä, sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla aikuisilla, joilla ei ole omia lapsia (ja joskus niilläkin, joilla on) on joku tarve leikkiä kotia toisten ihmisten lasten kanssa. Lapset ovat ihania ja pehmoisia ja luottavaisia, niin tottakai niiden kanssa on ihana olla ja saada heiltä sitä ihanaa vastakaikua, jota vain lapsilta saa. Minulla nousee helposti tällaisesta niskakarvat pystyyn. Lapset eivät ole mitään leluja, joilla vieraat aikuiset saavat toteuttaa omia skenaarioitaan. Ei se ole minusta kauhean eri asia kuin se että vähän lainaisi toisen naisen miestä aviomiesleikkiin. Pitää olla kunnioittava ja pitää rajoja ja tutustua lapsiin vähitellen eikä tunkea heti iholle. Lapset kaiken lisäksi helposti menevät kaikenlaisten tätien ja setien leikkeihin mukaan, ja sitten kun kyseinen aikuinen kyllästyy leikkiin tai lähtee, niin tulee pettymys ja hylkäämisen tunne ja itku. Jos haluat olla tämän perheen elämässä, niin sitten pitää olla myös ymmärtää vastuunsa.
Siis mitä? Oman siskon lasten kanssa ei saa leikkiä, kun se on melkein sama asia kuin lainaisi siskon aviomiestä? No älkää sitten ihmetelkö, jos lapsille ei löydy hoitajaa tms :D
Mieluummin sitä luottaa johonkin ulkopuoliseen hoitajaan kuin sukulaiseen, joka on jo lapsuudessa osoittanut esim. väkivaltaisen, rajattoman tai varastelevan luonteensa.
No nyt menee pikkuisen pitkälle! Syytät ap:tä väkivaltaiseksi, varastelevsksi, rajattomaksi. Kertoistko mitä perusteita sinulle on tällaisille väitteille?
No en oikeastaan, vaan oma sisarukseni oli tuollainen ja siksi en haluaisi omien lasteni tapaavan lapsuudenperhettäni ollenkaan. Miksi ihmeessä haluaisin? Kuvittelin, että tuo olisi aikuisiällä loppunut, mutta ei ole. Pahaa sakkia koko porukka. Jos omasta pimpistäni tulee lapsi ulos niin heillä ei ole mitään asiaa tekemisiin sen tai minun kanssani.
Mutta joo taisi sinuun vähän kalikka kalahtaa niin sanotusti.
Ei kalahtanut minuun ollenkaan. En vaan ole koskaan ymmärtänyt / hyväksynyt, että lähdetään täysin perusteetta solvaamaan muita. Tällä palstalla sitä tapahtuu hyvin usein, vedetään pitkälle meneviä johtopäätöksiä ilman, että oikeasti tiedetään faktoja ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletettavasti häntä ärsyttää ajatus, että olisit jotenkin muita ihmisiä tärkeämpi sen perusteella, että olet hänen siskonsa. Sukulaisuus ei tuo sinulle mitään oikeuksia hänen lapsiinsa.
Kun omat lapseni olivat pieniä, minulle tuli voimakas suojeluvietti lapsiani kohtaan, mitä tuli sukulaisiin, jotka tunkivat kaikin tavoin liian lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Jestas miten sairaan kuuloisia on jotkut viestit. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä enemmän rakastavia aikuisia on lapsen ympärillä, sen parempi.
Kyllä, rakastavia ihmisiä on hyvä olla. Ei silti pidä alkaa omimaan toisen lapsia, eikä alkaa sanelemaan perheeseen omia sääntöjään. Hankkikoot lapsettomat omaa jälkikasvua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas miten sairaan kuuloisia on jotkut viestit. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä enemmän rakastavia aikuisia on lapsen ympärillä, sen parempi.
Kyllä, rakastavia ihmisiä on hyvä olla. Ei silti pidä alkaa omimaan toisen lapsia, eikä alkaa sanelemaan perheeseen omia sääntöjään. Hankkikoot lapsettomat omaa jälkikasvua
Olen samaa mieltä. Sitten, kun on itsellä omia lapsia, ymmärtää mitä edellinen kommentti tarkoittaa. Tietysti on jo ihan lapsen edun mukaista, että ympärillä on mahdollisimman iso yhteisö, mutta eihän kukaan oikeasti mene vaikka ruokkimaan toisen lasta ilman lupaa? On kaksi turvallista lähestymistapaa: 1) odottaa, että vanhempi itse pyytää apua, 2) kysyy voiko olla avuksi. Meillä yhteisö tarkoittaa myös sitä, että lastani saa komentaa muutkin kuin minä, mutta varsinkaan vielä taaperoikäistä (alle 4 ei kyllä aleta ruokkimaan ilman vanhemman lupaa eikä tehdä yhtään mitään muutakaan. Viihdyttää toki voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jestas miten sairaan kuuloisia on jotkut viestit. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä enemmän rakastavia aikuisia on lapsen ympärillä, sen parempi.
Kyllä, rakastavia ihmisiä on hyvä olla. Ei silti pidä alkaa omimaan toisen lapsia, eikä alkaa sanelemaan perheeseen omia sääntöjään. Hankkikoot lapsettomat omaa jälkikasvua
Olen samaa mieltä. Sitten, kun on itsellä omia lapsia, ymmärtää mitä edellinen kommentti tarkoittaa. Tietysti on jo ihan lapsen edun mukaista, että ympärillä on mahdollisimman iso yhteisö, mutta eihän kukaan oikeasti mene vaikka ruokkimaan toisen lasta ilman lupaa? On kaksi turvallista lähestymistapaa: 1) odottaa, että vanhempi itse pyytää apua, 2) kysyy voiko olla avuksi. Meillä yhteisö tarkoittaa myös sitä, että lastani saa komentaa muutkin kuin minä, mutta varsinkaan vielä taaperoikäistä (alle 4 ei kyllä aleta ruokkimaan ilman vanhemman lupaa eikä tehdä yhtään mitään muutakaan. Viihdyttää toki voi.
Lisään vielä, että mielestäni on outoa, että ap alkaa heti spekuloimaan siskonsa käyttäytymistä, kun ei tartu avuntarjouksiin. Ehkä ei halua sinulta apua ja aistii rajattomuutta? Tuntuu tyhmältä sanoa näin, mutta sitten pitää hankkia niitä omia lapsia ja olla niiden kanssa, kuten itse tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Jestas miten sairaan kuuloisia on jotkut viestit. Minäkin olen sitä mieltä, että mitä enemmän rakastavia aikuisia on lapsen ympärillä, sen parempi.
Olen kyllä samaa mieltä. Tämän yhden kirjoittajan omat traumat paistaa melko kirkkaina kommenttien läpi.
Suvussa lapsettomuudesta kärsivä pariskunta. Vaimon sisarus sai lapsen, ja on kyllä (vähän traagisesti) nyt tämä täti innostunut ja kierroksilla siitä lapsesta. Kaikille selostetaan lapsen asiat ja kaikissa tilanteissa tuon lapsen tekemiset pääasia. Ymmärrän jos lapsen äiti kokee tilanteen kiusallisena, vaikka täti ei tarkoita pahaa ja on kyllä normaali ihminen, ettei mitään älyttömyyksiä tee.
Toisaalta tiedän tilanteen, joissa esim äidin sisko ollut paljon läsnä perhe-elämässä, eikä ketään haittaa. Siinä kyseessä pikkusisko, joka taitaa olla iloinen tätiydestä, mutta ei yli-innokas varaäiti.
Alue: Aihe vapaa
Onko lapsuudessanne tai siskon menneisyydessään jotain turvattomuutta aiheuttavaa? Onko jossain elämänvaiheessa kokenut jotain traumaattista? Itsellä lasten syntymä aktivoi kaikenlaisia pelkoja ja etenkin menettämisen pelkoa ja olin lasten ollessa pienia alun hormonihuuruisssa todella ylisuojeleva ja halusin tehdä kaiken ns. ”oikein”. Tätä kesti ehkä siihen asti kuin nuorinkin n. 4-5 v. Siihen mennessä taisi pahimmat hormonihuurut haihtua ja opin myös paremmin käsittelemään elämän epävarmuutta ja epätäydellisyyttä myös suhteessa lapsiin.
Tai toinen mikä tulee mieleen, onko teillä ollut millainen dynamiikka lapsena keskenänne kun olitte ihan pieniä? Kumpi on vanhempi, kumpi nuorempi? Kumpi ns. vahvempi persoona? Kumpi saattoi itkeä jonkun asian perään pidempään ja viedä lelut tms? Oliko teillä yhteisiä kavereita? Kumpi on sosiaalisempi, kumman on ollut helpompi löytää yhteyksiä muihin ihmisiin?
Pienten lasten äidit on aika alkukantaisessa tilassa. Toimintaa ohjaa enemmän erilaiset alitajunnan automaatiot kuin monissa muissa elämäntilanteissa. Sanoisin, että odota, ota rauhassa, älä liikaa murehdi asiaa, asiat hyvin todennäköisesti muuttuu ja normalisoituu kun lapset on isompia.