Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina voi perustaa oman seuran. 

 

Oma lapseni on urheilullinen ja kilpailuhenkinen ja liikkunut ikäisekseen aina valtavasti, ihan jo ensi neuvolakäynneillä oli "jäntevä" ja rakasti hyppykiikussa oloa ns. Alaikäisenä. 

Hienoa että tälläisille lapsille on väylä edetä jopa mahdollisesti kohti ammattia. Jos taas nämä korkean energian lapset olisivat muualla kuin kilpailemassa kovaa niin jälki voisi olla sen mukaista. Tosiaan höntsäklubeja vaan perustamaan ne joille seurojen juniorityö liian kilpahenkistä.

Ne seurat voisi ja PITÄISI palauttaa kilpailuhenkisyydestä takaisin normaalille harrastustasolle. Niin, että ne sopisivat taas ihan kaikille lapsille. Monoa naama punaisena huutaville valmentajille, ja seurojen rahaa kahmiville johtajille. Ei lasten tarvitse reissata keikkabussilla pelaamaan toiseen kaupunkiin - ei sellaista tehty 20-30 vuotta sitten. Seurat tarvitsisivat oikein kunnon kurinpalautuksen. Kilpailuhenkiset vanhemmat voivat sitten perustaa vaikka keskenään omia "veren maku suussa" -klubejaan, jonne kiskoa kersansa saamaan varhaista vatsahaavaa.

Kyllä minä muistan olleeni bussissa pelireissulla jo reilut 40 vuotta sitten. Eihän nyt ole mitään järkeä lähteä autojonoa ajamaan Oulu-Joensuu kun kaikki saa kerralla yhteen bussiin. Viime kesänä näin senkin, että junnut matkusti junalla. En hoksannut tuliko ne kyytiin jo Helsingistä, mutta oululaisia ne oli.

No hei siis todellakin lahjakkuudella on rooli, myös liikunnassa. Iso rooli. Sitten kun puhutaan ammattilaisuudesta. Luuleeko joku tosiaan että Messi, Maradona, Pelé, Zidane tai Ronaldo eivät olleet myös huippulahjakkaita? Ja "kovalla työllä" kuka tahansa voi yltää tuollaiseen? Suomessa ei ole vaan yritetty? :D Monissa maissa jalkapallo on ainoa tie pois köyhyydestä (ja ainoa järkevä harrastuskin), ne muut jotka jäi sinne köyhyyteen potkimaan palloa, eivät vain yrittäneet?

Lahjakkuudella on ihan samanlainen rooli, kuin vaikka musiikissa. Joo kuka tahansa voi oppia hakkaamaan rumpuja hirveetä vauhtia, kun harjoittelee. Mutta ammattirumpaliksi ei voi kuka tahansa tulla, vain alle 1% on riittävän musikaalisia. Ei ole yksinkertaisesti mitään toivoa, jos ei ole aivan ilmiömäinen rytmitaju jo lapsena. "Sisäinen kello" on paljolti synnynnäistä, eli pystyykö pitämään tempon tasaisena, ilman metronomia. Erot havaitaan jo ihan alakoulussa, kun lapset istutetaan rumpusetin eteen, 5 minuutin soitosta sen huomaa jos luokassa on "joku tyyppi". Monessa luokassa ei ole yhtään sellaista lasta. Sen jälkeen on tietysti edessä vuosien rankka harjoittelu, mutta ei sitä kannata edes aloittaa, jos ei ole sitä lahjaa.

Liikuntaa kannattaa aina harrastaa (koska sillä on yleishyödyllisiä terveysvaikutuksia), mutta samalla tavalla vain pienellä osalla on toivoa huipulle. Taitolajeissa kuten lätkä tämä vielä korostuu. Kaikista ei vaan voi tulla mitään "kynämiehiä", tyyliin Wayne Gretzky. Jos on kynäilijä, kyllä se huomataan jo lapsena

T. liikkuva rumpali, ei huipulla kummassakaan

Lihasmassaa tai kestävyyskuntoa voi kuka vain nuori kehittää. Mutta ei se tarkoita vielä, että olis mitenkään lahjakas. Eihän toi Gretzky edes ollut fyysisesti mitenkään kova pelaaja. Tunnetusti ei oikein viihtynyt punttisalilla

Kaikilla perheillä ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin, ottakaa tämä huomioon!

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla perheillä ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin, ottakaa tämä huomioon!

Tämä on totta. Oikeesti, niin moni nykynuori ei pelaa mitään muuta kuin videopelejä, ja voi tämän vuoksi huonosti. Että jos lapsenne tekee MITÄ TAHANSA missä tulee edes hiki, hän on valtavassa etulyöntiasemassa verrattuna muihin lapsiin. Vaikutta koulumenestykseen myönteisesti. Kannattaa vaan panostaa siihen koulumenestykseen, todennäköisempi reitti hyvään elintasoon, kuin ammattiurheilijan elämä. 

Me pelasimme fudista kesät läheisellä pellolla, ja talvisin pelasimme pihalätkää yhden kaverin pihalla. Samaisen kaverin pihalla oli vääntynyt pihakeinu, siitä yläraudasta vedeltiin leukoja kilpaa, kun puhuttiin paskaa. Lukiossa käytiin pelaamassa sählyä, jos oli koulun liikuntasali tyhjänä. Joskus painittiin pihalla talvella, joskus riidan takia ja joskus huvikseen. Kun menin inttiin, juoksin Cooperissa 3100 ja sain lihaskuntotestistä kiitettävät (16 leukaa jne), ihan noilla eväillä. Ei siihen tarvita mitään urheiluseuraa. Ikinä en ole urheiluseuraan kuulunut. Lenkkarit ja sählymaila oli ainoat kulut. Lätkämailaa lainasin kaverilta, pihalätkään. Tennispallolla sitä pelattiin, ja maali oli kasattu itse puusta. Näin siis 90-luvun lopussa, maalaiskylässä jossa ei hirveän paljoa mitään eri lajeja edes ollut.

Tän tyyppistä liikuntaa voi kuka vain harrastaa. Suomi on täynnä näitä ilmaisia liikuntapaikkoja

https://www.youtube.com/@KES92/videos

Siis monellako on sisua tohon? No todella harvalla. Mutta tyhjinä noi liikuntapaikat on aina, kun ohi ajaa. Kaupunki on pystyttänyt noita joka nurkalle

Ehkä tollaseen vaaditaan aikuisen päämäärätietoisuus. Mutta mahdollista se on köyhienkin lapsille

Mielestäni seuratoiminta on melko rikki, mutta se on rikki, koska lasten kasvatus on rikki. Seurat eivät huvikseen treenauta lapsia viittä kertaa viikossa, vaan vain sen takia, että jos treenejä on kolmesti viikossa, niin niinä kahtena päivänä lapset eivät tee mitään. Vanhemmat eivät vaan kertakaikkiaan vie heitä liikkumaan - kun lapsi sanoo ettei halua, niin tämä on sitten näin. Mitään ei uskalleta vaatia. Tästä johtuu se, että vain kolmasosa nuorista liikkuu tarpeeksi. Vanhempia ei vaan kiinnosta enää tällaiset asiat.

Mitä tulee näihin harrastelijatasoryhmiin, jotka pelailee kerran kaksi viikossa, niin ne eivät yksinkertaisesti vaan toimi. Niissä lopettamisprosentti on sata. Ketään ei kiinnosta pelkkä harrastelu, koska ihminen haluaa oppia. Harrastus loppuu, mutta mitä siitä, vanhempia ei kiinnosta. Todetaan vaan että aika aikaansa kutakin - harmi vaan kun tilalle ei tule muuta kuin videopelit ja poke.

Tasoryhmistä jauhaminen on turhaa, koska niitä on joka tapauksessa ja joka paikassa. Meillä 7-vuotiaat treenaa yhtenä joukkueena, mutta harjoitusten sisällä on tasoryhmiä. Tämä siksi, että se on kaikille paras ratkaisu. Se kehittää niitä huonompiakin enemmän, kun on mahdollisuus päästä pallon kanssa ohi muista.

En tiedä miten paljon todellisuudessa on niitä vanhempia jotka koettavat tekemällä tehdä lapsestaan urheilijaa, varmaan heitäkin on, mutta täällä syrjäkylillä ehkä vähemmän. 

Sen sijaan oma lapsi on jostakin syystä sellainen, että hänellä on pienestä pitäen ollut suunnaton hinku nimen omaan jalkapalloilijaksi, ja sen vuoksi on nyt sitten koetettu järjestelllä että jannu pääsisi mahdollisimman paljon treenaamaan ja pelaamaan. Taustalla on luultavasti osiksi se, että homma on hänelle ollut alusta pitäen helppoa, osiksi varmaan yleiset pikkupoikien kiinnostusasiat.

Paikallinen pikkuseura ei harrasta tasoryhmiä (eikä porukka siihen riittäisikään), mutta pelejä on koetettu järjestellä siten, että kaikki pääsisivät pelaamaan suurin piirtein omantasoisiaan vastaan. Jos muu ei ole auttanut, niin jotkut taitavimmista pelaavat vuotta isompien kanssa. Jos asuisimme ison seuran alueella, niin poika olisi varmasti kinunnut ja vaatinut ja tehnyt kaikkensa päästäkseen kilpajoukkueeseen.

Kupsista sen verran, että aika vähän sieltä minusta kuuluu valituksia tuosta systeemistä, jossa on edarijoukkue, peliryhmät ja sitten kaupunginosaporukat, joskin jakoikä voisi toki olla korkeampikin. Sen verran tiedän, että jonkin verran junnuja siirtyy Kupsista muihin paikallisseuroihin ja päin vastoin. Kaikkia noita vastaan on pelattu, ja Kupsin edarit näyttäisivät olevan taitavia ja suunnitelmallisesti pelaavia joukkueita, ja mielestäni sopivat hyvin taitaville, motivoituneille ja pitempään harrastaneille junnuille.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten paljon todellisuudessa on niitä vanhempia jotka koettavat tekemällä tehdä lapsestaan urheilijaa, varmaan heitäkin on, mutta täällä syrjäkylillä ehkä vähemmän. 

Sen sijaan oma lapsi on jostakin syystä sellainen, että hänellä on pienestä pitäen ollut suunnaton hinku nimen omaan jalkapalloilijaksi, ja sen vuoksi on nyt sitten koetettu järjestelllä että jannu pääsisi mahdollisimman paljon treenaamaan ja pelaamaan. Taustalla on luultavasti osiksi se, että homma on hänelle ollut alusta pitäen helppoa, osiksi varmaan yleiset pikkupoikien kiinnostusasiat.

Paikallinen pikkuseura ei harrasta tasoryhmiä (eikä porukka siihen riittäisikään), mutta pelejä on koetettu järjestellä siten, että kaikki pääsisivät pelaamaan suurin piirtein omantasoisiaan vastaan. Jos muu ei ole auttanut, niin jotkut taitavimmista pelaavat vuotta isompien kanssa. Jos asuisimme ison seuran alueella, niin poika olisi varmasti kinunnut ja vaatinut ja tehnyt kaikkensa päästäkseen kilpajoukkueeseen.

Kupsista sen verran, että aika vähän sieltä minusta kuuluu valituksia tuosta systeemistä, jossa on edarijoukkue, peliryhmät ja sitten kaupunginosaporukat, joskin jakoikä voisi toki olla korkeampikin. Sen verran tiedän, että jonkin verran junnuja siirtyy Kupsista muihin paikallisseuroihin ja päin vastoin. Kaikkia noita vastaan on pelattu, ja Kupsin edarit näyttäisivät olevan taitavia ja suunnitelmallisesti pelaavia joukkueita, ja mielestäni sopivat hyvin taitaville, motivoituneille ja pitempään harrastaneille junnuille.

Kannattaa alkaa etsiä töitä jostain jalkapallokaupungista, vaikka sieltä Kuopiosta. Muutama vuosi ja siinä pikkuseurassa ei ole tarpeeksi pelaajia ja homma loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi muokkautuu sen mukaan mitä eniten tekee. Hyvät ei ole hyviä sattumalta - ne vaan käyttää aikansa toisin. Kehitysnopeus ja henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttaa toki hieman, mutta yleensä ne, jotka on eniten esim pallo jalassa kotona ja käy eniten treeneissä päätyy myös sinne kärkiryhmiin. Jos kotiolot keskittyy jalkapalloilevalla lapsella esim forniteen ja youtubeen,on ryhmä isolla varmuudella eri kuin päivittäin 3-4h vapaa-ajallaan palloa pyörittelevällä... toki se tekeminen pitäisi lähteä lapsesta itsestään ensisijaisesti. Turha silti väittää, että alunperin "kömpelö lapsi" ei voisi kehittyä esim jalkapallossa ohi "divari alueporukan". Sitä se treeni juuri tekee, muuttaa kömpelyyden hiljalleen joksikin muuksi. Treenimäärä ja se mitä tekee vapaa-ajallaan vaikuttaa sata kertaa enemmän kuin mikään muu kun puhutaan perusterveestä ihmisestä, oli sitten kyse futiksesta tai vaikka kitaransoitosta.

Asia on juuri näin. Eikös juuri liikunnassa nämä "lahjakkuudet" ole aika pitkälti kumottukin, eli pienillä lapsilla on suuria eroja liikkumismäärissä jo harrastukseen mentäessä. Pikkulapsilla lahjakkuus on lähinnä innostusta, eikä vielä taitoja. Mutta äkkiäkös vanhemmat sen innokkuuden saa tuhottua, ellei lapsi saa harrastaa ikätovereidensa kanssa.

Murrosiässäkin voi tapahtua ihmeitä. Esim poikani oli joukkueensa huonoimpia siinä ennen kasvupyrähdystä (lyhyehkö, kömpelö, hieman jopa pullea), mutta alla kahdessa vuodessa näyttikin ihan toiselta (lihaksikas, pitkähkö, raamikas). Tuntui että se harjoittelu alkoi siinä vasta näkyä tuloksissakin. Valmentakin lohkaisi, että mitä te olette syöttäneet pojallenne. 😀

Sekoitat ehkä siihen, että lapsuuden menestys ennustaa heikosti huipulle pääsyä. Erityisesti varhaisessa lapsuudessa (alle 12 v.) menestys korreloi aikuisiän huipputasoon yllättävän heikosti monissa lajeissa, ja tämän vuoksi ei suositella, että liian nuorena alettaisiin vaikka jalkapallossa jakamaan tiukkoihin tasoryhmiin. Tämä tietysti vaihtelee aika paljon lajeittain, joissain lajeissa huippu saavutetaan hyvin nuorena.

Olen ymmärtänyt, että sitä tasoryhmiin jakoa tehdään siksi, että porukka saisi pelata suurin piirtein oman tasoisiaan vastaan suurin piirtein oman tasoisessa porukassa, ja siten homma olisi mielekästä ja ehkä kehitystäkin tapahtuisi. Jos siis verrataan tilanteeseen, että muita taitavampi on selvästi aina kentän kingi tai siihen, että muita vähemmän pelannut jää aina täysin kokeneempien jalkoihin.

Itse taas sanoisin, että on kaikkien etu, että lapset jaetaan tasojoukkueisiin. Oma poikani aloitti jalkapallon 4-vuotiaana. 8-vuotiaana tuli jako tasojoukkueisiin. Ei ole mitään lystiä kenenkään pelata ylivoimaisesti parempia tai heikompia vastaan. Ei siinä pääse kehittymään myöskään ne huonommat. Kilparyhmä pelaa tasolla 1, haasteryhmä tasolla 2. Molemmilla ryhmillä harjoitukset 3-4 kertaa viikossa sekä turnauksia ja kilpailuja yhtä paljon. Haasteryhmästä voi nousta kilparyhmään ja päinvastoin, tippua alaspäin. Lisäksi harrastelijajoukkueessa pelaa sellaisia, jotka huvikseen tykkäävät pelata jalkapalloa, mutta eivät halua treenata tavoitteellisesti. Mielestäni kaikille hyvä ja toimiva systeemi. Paljon valitetaan, kun kaikki urheilu pitää olla niin tavoitteellista. Oma poikani on nyt 11v., ja tavoittelee pääsyä akatemiaan. Toiset taas haluavat pelata enemmän huvikseen ja myös heille pitää olla siihen mahdollisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorisourheilu on ihan tajuttoman kilpailuhenkistä. Opetin yläkoulussa liikuntaluokkia ja aina oli jollakulla kainalosauvat tai kyynärsauvat. Nuorena paranee, mutta vanhana ne vaivat alkaa vaivata uudelleen. Tapasin kerran bussissa 24-vuotiaan nuoresta asti lentopalloa kansallisella tasolla pelanneen nuoren naisen, joka eli jatkuvien olkapääkipujen kanssa, pelaaminen oli tietysti täytynyt lopettaa. Hän ihmetteli, että valmentaja ei ollut huolehtinut pelaajien nivelterveydestä.

Armeijassa oli kaveri joka oli aloittanut jääkiekon alle viisi vuotiaana, polvet siinä kunnossa että ei voinut enää leikata.  Oli jo silloin nuorten valmentajana kun itse raakki pelaajana.  Linkutti kyllä armeijan kunnialla läpi.

Suomessa ei osata tehdä enää mitään oikein vaan kaikki pitää paskoa ihan vaan paskomisen ilosta! Ja sitten ihmetellään kun maa ja kansa ihan burn-out.

Jännä tämä keskustelu, kun kokonaiskuva suomalaisten liikkumisesta on kuitenkin tämä:

Professori varoittaa: Suomalaisten liikkumattomuus uhkaa sysätä yhteiskunnan polvilleen

Pitenevistä työurista on turha haaveilla, jos suomalaisten kunto jatkaa heikkenemistään, UKK-instituutti varoittaa. Instituutin laskelmien mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain miljardien kustannukset.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009327161.html

Nyt on karua: Varusmiesten Cooper-tulokset romahtivat ennätysalas – eikä ihme, kun katsoo, mitä keskipainolle on tapahtunut

https://www.is.fi/muutlajit/art-2000006621107.html

Liian vähän liikettä

Vanhemmilla on monesti aivan väärä käsitys lastensa liikuntamäärästä. Tutkimukset paljastavat hälyttäviä tietoja myös niistä lapsista ja nuorista, jotka käyvät treeneissä. Professorilla onkin painava viesti vanhemmille. Monet tekevät karmean virheen yrittäessään olla hyviä vanhempia. Katso, liikkuuko sinun lapsesi riittävästi.

https://www.is.fi/urheilu/art-2000011350183.html

Tutkimus: Liikkumattomuus tappaa miljoonia

Yli viisi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain liikunnan puutteen vuoksi, kerrotaan lääketieteellisessä The Lancet -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

https://www.hs.fi/maailma/art-2000002545288.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuon nyt voisi toteuttaa fiksumminkin. Kaikki samaan joukkueeseen harjoittelemaan ja sitten peleihin tehdään eri tasoiset ryhmät, jotta kaikki saavat onnistumisen kokemuksia. Tämän voi tehdä ihan vaikka punaiset ja vihreät -nimillä, ei tarvi tuonikäisillä olla hyvät ja huonot. Lapset kyllä itsekin sitten myöhemmin tajuavat oman ja muiden tason, mutta noin pienet vielä eivät. Peliryhmiä voisi sekoitella jatkuvasti kun kaikki ovat sitä samaa joukkuetta. 

 

Taitavat valmentajat osaavat jakaa harjoituksissakin porukan niin että kaikki saavat mahdollisuuden kehittyä ja ennenkaikkea niin että kaikilla on kivaa. Toivottavasti saavat Kuopiossa homman toimimaan mutta ei tuo kyllä lapsen etua palvele, ja osa lahjakkaistakin hakeutuu muihin seuroihin tai muihin lajeihin.

 

Missään lajissa tai vaikka taiteissakaan ei tulla huipuksi pelkästään lahjakkuudella tai joukkueessa pelaamalla. Se vaati sisäistä paloa tehdä sitä omaa juttua tuhansia tunteja ihan yksin, harjoitella tekniikoita ja maalintekoa. Ja fakta kuitenkin on että hyvin pieni osa urheilun aloittavista lapsista saa siitä aikuisena elannon. Tärkeämpää olisi luoda sellainen ilmapiiri että kaikilla on kivaa pelata ja harjoitella ja liikunta säilyisi osana elämää aikuisenakin. Kyllä ne huiput sitten ovat huippuja myöhemminkin, vaikka he eskari-ikäisinä harjoittelisivat yhdessä muiden kanssa.

 

Sinänsä kyllä tuo joukkueurheilu on aivan sairas maailma. Aikuiset tekevät kuppikuntia, jakavat lapsia hyviin ja huonoihin, haukkuvat lapsia ja nostavat omaansa jalustalle. Vehkeilevät lasten kaverisuhteita ja valitsevat omalleen sopivia kavereita niin, että se paras pelaaja varmasti on oman lapsen kaveri. Meillä tarjottiin kaikille lapsille mahdollisuus kokeilla useampia joukkuelajeja ja muitakin harrastuksia urheilun lisäksi mutta onneksi kukaan ei innostunut joukkuelajista vuotta pidempään.

No ihan juuri noin tuo homma toimiikin, poislukien tosiaan ne ikäluokan huippujen kilparyhmät/edarit. Tietysti mitä pienemmälle paikkakunnalle mennään, sen vähemmän on mahdollisuuksia pyörittää useamman tasoisia joukkueita tai edes peliryhmiä joukkueen sisällä. 

Meillä on muuten näin - "tasoryhmät" ovat juuri tyyliä siniset ja punaiset ja heillä on eri matsit. Eli nämä vähemmän pelanneet pääsevät myös matseihin. Toivon, että vastajoukkueiden kanssa olisi myös synkattu että sieltäkin tulee vastaava tasoryhmä sitten vastaan, mutta en ole varma miten tuo toimii. Tuo, että ryhmiä kutsutaan "siniset ja punaiset" ei silti poista sitä, etteikö lapset olisi tietoisia siitä että toisessa värissa on ne paremmat pelaajat. 

Jalkapallossa ainakin turnauksissa on usein kilpasarja, haastesarja ja harrastesarja tai ainakin joitakin noista, ja yleensä niihin osuu aika lailla "oikeat" porukat. Aluesarjoissa tulee toisinaan vastaan kovin eritasoisia joukkueita, mutta niissäkin selvästi yleisemmin sakit on aika tasaisia.

Niinpä.

Pojan jalkapalloharjoituksesta tullessa pyöräytin kaupan kautta ja

nyt sitte aattelin juoda kopan kaljaa..

Mä olisin eniten huolissani siitä, että lapselle valitaan vain yksi harrastus, jota tahkotaan kunnes lopetetaan kuin seinään. Sen jälkeen ei ole mitään harrastusta ja ollaan hankalassa jöröiässä, jossa kaikki harrastukset on vaikea aloittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä ollaan mekin surtu. 

Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin. 

 

Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa. 

 

Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen. 

 

Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.

 

Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.  

Seuroissa otettaisiin ilomielin vastaan vapaaehtoisia, jotka alkavat pitämään höntsätiimiä. Itse pidän 10 kertaa kesällä jalkapallojoukkueen nappulafutista. Siellä pelaillaan rennosti.

Talveksi en jaksa ottaa tuota vaivaksi, mutta kyllä sen kesällä kerran viikkoon jaksaa. 

Tuntuu että moni vaatii jotain että pitäisi olla, mutta kukaan ei jaksa pitää

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni seuratoiminta on melko rikki, mutta se on rikki, koska lasten kasvatus on rikki. Seurat eivät huvikseen treenauta lapsia viittä kertaa viikossa, vaan vain sen takia, että jos treenejä on kolmesti viikossa, niin niinä kahtena päivänä lapset eivät tee mitään. Vanhemmat eivät vaan kertakaikkiaan vie heitä liikkumaan - kun lapsi sanoo ettei halua, niin tämä on sitten näin. Mitään ei uskalleta vaatia. Tästä johtuu se, että vain kolmasosa nuorista liikkuu tarpeeksi. Vanhempia ei vaan kiinnosta enää tällaiset asiat.

Mitä tulee näihin harrastelijatasoryhmiin, jotka pelailee kerran kaksi viikossa, niin ne eivät yksinkertaisesti vaan toimi. Niissä lopettamisprosentti on sata. Ketään ei kiinnosta pelkkä harrastelu, koska ihminen haluaa oppia. Harrastus loppuu, mutta mitä siitä, vanhempia ei kiinnosta. Todetaan vaan että aika aikaansa kutakin - harmi vaan kun tilalle ei tule muuta kuin videopelit ja poke.

Tasoryhmistä jauhaminen on turhaa, koska niitä on joka tapauksessa ja joka paikassa. Meillä 7-vuotiaat treenaa yhtenä joukkueena, mutta harjoitusten sisällä on tasoryhmiä. Tämä siksi, että se on kaikille paras ratkaisu. Se kehittää niitä huonompiakin enemmän, kun on mahdollisuus päästä pallon kanssa ohi muista.

Juurikin näin, tässä on asian ydin.

Täydellisesti höntsäilyyn ja harrasteluun tehdyt peliryhmät ei jostain syystä toimi. Lapset kyllä tykkäävät pelata naapurikuntien joukkueita vastaan. Kun höntsäryhmä perustetaan niin siihen pitää olla sellainen koko aikainen markkinointi päällä, että nyt pelaajia tarvitaan. Pelaajia tulee ja menee ja osa käy vaan "perseilemässä" farkut jalassa.

Olin itse 7 vuotta futisvalmentajana ja onhan se järkyttävän hankalaa kun peleihin on lähdössä

esimerkiksi 11 poikaa: joista 5 on taitavia, kolme sellaista, että pärjäävät ja sitten mukaan lähtee vielä kolme, jotka eivät pärjää nopeampaa vastustajaa vastaan ollenkaan vaan ovat lähinnä ohituskeppeinä. 7 + mokke on kuitenkin kentälle saatava, joten peliajassa on pakko peluuttaa näitä kolmea sitten vähäsen kun muuten ollaan kokoajan jatkuvassa alivoimassa. Ei ole pojillekkaan reilua "tahallaan hävitä".

Se on rehellisesti jatkuvaa tasapainottelua, valmentajien mollaaminen ja vit***lu vielä entisestään vaikeuttavat tilannetta

Kukaan ei valita, kun oma lapsi pelaa edarissa ja joukkue johtaa sarjaa…