Liisa Keltikangas-Järvinen: Muuttuuko lapsen oikeus aikuisen avuttomuudeksi?

Vierailija kirjoitti:

Muisto.

Muistan kun lapsena en saanut tahtoani kerran läpi. Olin ehkä noin 4 - 5 - vuotias.

Joten menin lattialle makaamaan. Päätin etten nouse ylös, jos vanhemmat eivät tottele minua.

Muistan vieläkin sen pöyristymisen ja syvän loukkaantumisen, kun he eivät reagoineet minuun mitenkään. Sellainen tuntuma, että makasin siinä tosi pitkään ennen kuin nousin ylös. Kyllähän tuollainen kummasti rauhoitti ja ehkä teki vähän kiltimmäksi.

Kerran sain tahtoni läpi kun jälleen olin maassa ja pidin pöydänjalasta kiinni. He kiskoivat minua, mutta eivät saaneet irrotettua. Voitin sen taistelun. 

Ja niin edelleen.

Hyvä vaan etten aina voittanut.

En halua sekoittaa tätä keskustelua, mutta aikuisena olen ihmetellyt miten ihmeessä vanhempani osasivat olla noin viisaita tuossa tilanteessa?

Ei mitään väkivaltaa. Pelkkä tahallinen reagoimattomuus, kun pikku diktaattori ei voinut koko ajan pompotella vanhempiaan.

Juuri ihan oikein tehty.

Lasten pitäisi vähitellen myös oppia sietämään pettymyksiä. Elämä ei aina tule olemaan ruusuilla tanssimista.

Jos niin luulee, voi romahtaa jo ensimmäisestä vastoinkäymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen fyysinen kurittaminen oli sallittua vielä 1984 asti. Miksi tästä luovuttiin? Kasvoin tukkapöllyn ja luunappien maailmassa. Mutta aikuisena osaan olla nöyrä. 

Nöyryys on eri asia kuin pelokas nöyristely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysytäänkö nyt ihan aikuisten oikeasti 1-vuotiaalta lupaa ruokalappuun? Että jos hän sanookin ei, niin sitä ei sitten ollenkaan laiteta?

Vai olisiko kyseessä sellainen retorinen kysymys, jonka tarkoituksena on valmistella lasta itse tapahtumaan? Sanoitetaan tapahtuva tosiasia, ystävälliseen, kysyvään sävyyn.

Jotenkin kyllästyttää nämä Liisa K-J:n ikuiset valitukset. Onko pientä huomionhakuisuutta, kun hän aina löytää jonkun pöyristyttävää epäkohdan, jota hän sitten pöyristelee?

No jos kyseessä on retorinen kysymys, niin eihän siinä ole mitään järkeä! 

"Saako laittaa ruokalapun?"

"EI"

"No laitetaan nyt kumminkin."

> Tarkoitus oli opettaa lapselle, että hän saa päättää itse. Opetitkin päinvastoin, ettei lapsen mielipiteellä ole merkitystä. 

Olet oikeassa, mutta oletko varma, että keskustelu meni sanasta sanaan noin?

Monella saattaa olla sellainen tyyli, että esimerkiksi sanoo lapselle: "Tuletko tänne?" kun toki tarkoittaa: "Tule tänne."

Sanotko puolisollesi tai isommille lapsille ruokapöydässä, että "Antaisitko suolaa?" vai "Anna suolaa."?

Jälkimmäinen on mielestäni erittäin epäkohtelias tapa puhua, vaikka molemmilla lauseilla on täysin sama tarkoitus, saada toinen tekemään joku asia.

Vaikka kyseessä on kysymys, se esitetään tavalla, jossa ei tosiasiassa oikeastaan ole mitään vaihtoehtoa kieltäytyä. Ihan yhtä hyvin lapsi voi tehdä tenän ja kieltäytyä tottelemasta haukahtelemiasi komentoja.

Niinhän lapset tekevät, etenkin uhmaiässä. Olennaista on, että miten näihin kieltäytymisiin suhtaudutaan.

Sulla menee kyllä iloisesti asiat sekaisin.

Kohtelias kysymys ja käsky EIVÄT OLE SAMA ASIA. 

Toinen on nimenomaan kysymys, johon vastataan, toinen on käsky. Ei todellakaan ole ok käskyttää puolisoa ruokapöydässä. Sen sijaan lapsen tulee oppia, että jotkut asiat on hoidettava ja niistä määrää vanhempi.

Yksi niistä syistä miksi jätin työni päiväkodissa. 

Muistan kun kerrankin pidettiin palaveria jossa väännettiin siitä mistä asioista lasten tulee saada päättää itse. Johtaja ja muutama varhaiskasvatuksen opettaja oli sitä mieltä, että lapsella on oikeus syödä jälkiruoka ennen varsinaista lounasta, jos tämä niin haluaa. Minä taas olin sitä mieltä, että tottakai lapset valitsevat sen makean jälkkärin. Ei lapsella ole vielä sellaista impulssikontrollia jotta osaisi vastustaa sitä pannaria, saati sitten tietoa siitä miten sokeri vaikuttaa verensokeriin ja nälkään. 

Osa kasvattajista on ihan pihalla siitä millaisia päätöksiä on järkevä sysätä lapsen harteille. 

Mutta lapsuuteni oli hyvin onnellinen.

Vanhemmat - varsinkin isä - arvostivat suuresti lahjakkuuttani. ( Olin monipuolisesti lahjakas taiteellisesti jo lapsena.) Sain toteuttaa itseäni mielin määrin. Koko elämä oli jännittävää seikkailua täynnä elämäniloa.

Rajat ja rakkaus, ehdottomasti.

Eli olen edelleenkin tosi  kiitollinen siitä etten aina saanut tahtoani läpi.

Minusta kasvoi erittäin itsenäinen aikuinen henkisesti joka ei kysellyt keneltäkään neuvoja. (Ehkä olisi joskus pitänyt)

Jos mokasin, otin aina täyden vastuun.

Kannattaa kuunnella vaan sitä Keltikangas - Järvistä. Siinä on tosi järkevä ihminen.

Terveisin erittäin itsepäinen kakara lapsena, joskus myös kauhukakara.

Mitään traumoja ei jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Yksi niistä syistä miksi jätin työni päiväkodissa. 

 

Muistan kun kerrankin pidettiin palaveria jossa väännettiin siitä mistä asioista lasten tulee saada päättää itse. Johtaja ja muutama varhaiskasvatuksen opettaja oli sitä mieltä, että lapsella on oikeus syödä jälkiruoka ennen varsinaista lounasta, jos tämä niin haluaa. Minä taas olin sitä mieltä, että tottakai lapset valitsevat sen makean jälkkärin. Ei lapsella ole vielä sellaista impulssikontrollia jotta osaisi vastustaa sitä pannaria, saati sitten tietoa siitä miten sokeri vaikuttaa verensokeriin ja nälkään. 

 

Osa kasvattajista on ihan pihalla siitä millaisia päätöksiä on järkevä sysätä lapsen harteille. 

Tämä. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi niistä syistä miksi jätin työni päiväkodissa. 

 

Muistan kun kerrankin pidettiin palaveria jossa väännettiin siitä mistä asioista lasten tulee saada päättää itse. Johtaja ja muutama varhaiskasvatuksen opettaja oli sitä mieltä, että lapsella on oikeus syödä jälkiruoka ennen varsinaista lounasta, jos tämä niin haluaa. Minä taas olin sitä mieltä, että tottakai lapset valitsevat sen makean jälkkärin. Ei lapsella ole vielä sellaista impulssikontrollia jotta osaisi vastustaa sitä pannaria, saati sitten tietoa siitä miten sokeri vaikuttaa verensokeriin ja nälkään. 

 

Osa kasvattajista on ihan pihalla siitä millaisia päätöksiä on järkevä sysätä lapsen harteille. 

Oikeastiko siellä ajateltiin, että on hyvä idea opettaa pikkulapsille, että aina saa valita jälkkärin, jos ei tee mieli ruokaa? Tuostahan saataisiin jo ihan ennenkuulumattomat ongelmat aikaan, jos laajemmin noin ajateltaisiin.

Yksikään lapsi ei valitse perunaa jos saa valita jäätelön. Siinä sitten kun on vuosia opeteltu, että aina saa syödä ensin jäätelön, niin eipä taida enää mikään muu maistua ja sitten on kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi niistä syistä miksi jätin työni päiväkodissa. 

 

Muistan kun kerrankin pidettiin palaveria jossa väännettiin siitä mistä asioista lasten tulee saada päättää itse. Johtaja ja muutama varhaiskasvatuksen opettaja oli sitä mieltä, että lapsella on oikeus syödä jälkiruoka ennen varsinaista lounasta, jos tämä niin haluaa. Minä taas olin sitä mieltä, että tottakai lapset valitsevat sen makean jälkkärin. Ei lapsella ole vielä sellaista impulssikontrollia jotta osaisi vastustaa sitä pannaria, saati sitten tietoa siitä miten sokeri vaikuttaa verensokeriin ja nälkään. 

 

Osa kasvattajista on ihan pihalla siitä millaisia päätöksiä on järkevä sysätä lapsen harteille. 

Millä tuota perustellaan? Onko perustelu vaan se, että "lapsella tulee olla oikeus"?

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatusyksikössä ei voi pakottaa lapselle sitä ruokalappua tai kurahousuja koska se on fyysistä rajoittamista. Opetushallituksen määräyksen mukaan fyysistä rajoittamista voi käyttää vain hätätilanteissa eikä se niissäkään saa olla ensisijainen tai rutiininomainen toimintapa. Fyysisen rajoittamisen käyttö on myös aina kirjattava ja raportoitava siitä lapsen vanhemmille ja esihenkilölle.

Terve järki on korvattu tälläisellä höpön höpöllä nykyisin.

Autistilapselle niitä kurahousuja ei kannata väkisin pukea. 

Aikuisen pitäisi olla lasta viisaampi. 

Mä en voi uskoa, että aina tulee ihmisiä sanomaan, että käskisitkö aikuista/puolisosi jne. LAPSI EI OLE AIKUINEN!! Lapsella ei ole mitään itsesäätelyä, toiminnanohjausta tai edes kognitiivisia kykyjä siihen, että hän saisi itse päättää omasta elämästään tai valinnoistaan. Ei lapselta kysytä meneekö hän nukkumaan tai lähdetäänkö päiväkotiin vaan sillon mennään kun aikuinen niin katsoo lapsen parhaaksi. 

Jos lapsella tulee aina olla oikeus, hän ehkä voi aikuisenakin ajatella, että nimenomaan hänellä on aina oikeus kaikkeen mahdolliseen.

 Ei velvollisuuksia. ( Kuulostaa jotenkin taas narsistin käytökseltä.)

Joo, meidän taloudessa aikuiset on pomoja ja päättää asiat. Tottakai toiveet otetaan huomioon ja joitain asioita saa itse päättää aikuisten antamista vaihtoehdoista, mutta yhtä kaikki aikuiset päättävät ja lapset tottelevat. Perusteluja saa pyytää, ja useimmiten sellaiset saa. Joskus pakko on kyllä vaan sanoa syyksi se, että koska minä nyt sanon että asia on näin ja piste. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella tulee aina olla oikeus, hän ehkä voi aikuisenakin ajatella, että nimenomaan hänellä on aina oikeus kaikkeen mahdolliseen.

 

 

 Ei velvollisuuksia. ( Kuulostaa jotenkin taas narsistin käytökseltä.)

Tämähän tuntuu nimenomaan suurelta ongelmalta nykyään, porukka luulee että heillä on vain oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia, huoh. Itse todennut lapsille että joo, kun kasvatte saatte lisää oikeuksia ja vapauksia, mutta velvollisuudet kyllä lisääntyvät samaan tahtiin ja ellei niitä velvollisuuksia täytä, vapauksia voidaan myös rajoittaa uudestaan

Niin, ehkäpä ongelma onkin se varhaiskasvatus itsessään, jossa ei ole mahdollisuutta kohdata lasta yksilönä. Ennen lapset hoidettiin kotona, perhepäivähoidoissa tai mummoloissa. Tällöin voitiin käyttää maalaisjärkeä. Jos joku lapsi vaikkapa meinaa oksentaa kalakeitosta, niin onko niin suuri synti hänen antaa syödä jollain aterialla vain pannukakkua. Vai todetaanko, että et saa mitään, ole nälässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella tulee aina olla oikeus, hän ehkä voi aikuisenakin ajatella, että nimenomaan hänellä on aina oikeus kaikkeen mahdolliseen.

 

 

 Ei velvollisuuksia. ( Kuulostaa jotenkin taas narsistin käytökseltä.)

Tämähän tuntuu nimenomaan suurelta ongelmalta nykyään, porukka luulee että heillä on vain oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia, huoh. Itse todennut lapsille että joo, kun kasvatte saatte lisää oikeuksia ja vapauksia, mutta velvollisuudet kyllä lisääntyvät samaan tahtiin ja ellei niitä velvollisuuksia täytä, vapauksia voidaan myös rajoittaa uudestaan

Osaa ihmisistä ei ole vain tarkoitettu sopeutumaan muottiin. Ne piirteet tulevat usein esiin jo lapsena. Näistä lapsista kasvaa aikuisina johtajia, yrittäjiä, urheilijoita tms. Luovat omat sääntönsä ja uusia suuntaviivoja kaikille. 

Lasten oikeuksista ei saa tinkiä. Niin meille kerrotaan.

Ennen sanottiin että rajat on rakkautta. Lapsella on turvallinen olo, kun saa päättää ikään sopivista asioista, esim. laitetaanko punaiset vai siniset hanskat, ei siitä laitetaanko hanskat vai ei. 

Jostain syystä hoitoalalle usein jopa hakeutuu sellaisia ihmisiä, jotka saavat siitä jotakin iloa itselleen, kun ovat valta-asemassa lapseen tai hoidettavaan henkilöön, ja pääsevät sanomaan, että ähäskutti, nyt et saakaan sitä, tätä ja tuota. Elävästä elämästä huomattua. Jotain on kai tuolloin ihmisessä itsessään kesken.