Oletko valmis hoivaamaan iäkkäitä läheisiäsi? "Kyllähän monella vapautuu lastenhuone kun lapset aikuistuu*

Olen 60+ ikäinen eikä tulisi mieleenikään asettua riippakiveksi aikuisten lasteni luokse. He saavat autella mua omassa kodissani jos haluavat mutta jos vanhuudenheikkous tai sairaudet iskevät niin olen varautunut ostamaan palveluita tai muuttamaan laitokseen (jos niitä enää tulevaisuudessa edes on).

Lapsillani on oma elämänsä, perheensä ja lapsensa. Miten siinä muka pystyisi hoitamaan mummoa joka ei enää pärjää itsekseen?

Jos olis vuorotteluvapaa käytössä, voisi vuoden verran hoitaa vanhempaani. Muutoin en yksinkertaisesti voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa enkä jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaahan voisi kokeilla lastenhoidossa. Ajetaan päiväkoteja alas ja äidit tai isät jää kotiin lastensa eskarivaiheeseen asti. Tulisi huima säästö! :)

Näinhän fiksut vanhemmat jo tekevät. 

En nyt sanoisi, että toimeentulotuella on kiva elää. Se on kuitenkin niin pieni, että lapsetkin elävät köyhyydessä.

Toimeentulotuella? Miksi kukaan tekisi lapsia, jos joutyisi toimeentulotuelle heitä hoitaessaan? 

Sekä päiväkodit että vanhusten hoivalaitokset ovat niin kauheita paikkoja nykyään, että kukaan selväjärkinen ei laita perheenjäseniään niihin. 

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä vanhukset on sitten niin tavattoman rasittavia että!

Joo suomalaiset ovay huolissaan vanhuksistaan vain arvostellaan palveluasumista.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kaikki edes tule toimeen vanhempiensa/appivanhempiensa kanssa tai välit on varsin etäiset ja muodolliset. Mistä ihmeestä tulee ajatus että perheenjäsenten kanssa olisi kivempi elää kuin jossain hoivakodissa? Oman anoppini kanssa olemme niin kovin erilaisia että pari tuntia kerran puolessa vuodessa riittää yhteydenpitoon. 

Kauhea ajatus että pitäisi hoitaa anoppia tai appea joihin on kohteliaan muodolliset välit. Ajatelkaa nyt kaikkia intiimeitä hoitotoimenpiteitä kuten vaikka vessakäynnit ja kylvetys.

"Eläkettä saavan hoitotuki on tarkoitettu eläkkeensaajille, joilla on pitkäaikainen vamma tai sairaus. Hoitotuen tarkoitus on helpottaa arkea sekä tukea hoitoa ja kuntoutusta."

hoitotuki on kolmitasoinen 85 eurosta lähtien aina 359 euroon asti kuukaudessa. tämä siis eläkeen lisäksi. 

lähteenä kelan sivut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kaikki edes tule toimeen vanhempiensa/appivanhempiensa kanssa tai välit on varsin etäiset ja muodolliset. Mistä ihmeestä tulee ajatus että perheenjäsenten kanssa olisi kivempi elää kuin jossain hoivakodissa? Oman anoppini kanssa olemme niin kovin erilaisia että pari tuntia kerran puolessa vuodessa riittää yhteydenpitoon. 

Kauhea ajatus että pitäisi hoitaa anoppia tai appea joihin on kohteliaan muodolliset välit. Ajatelkaa nyt kaikkia intiimeitä hoitotoimenpiteitä kuten vaikka vessakäynnit ja kylvetys.

helpompihan nuo on hoitaa, jos on vain kohteliaan muodolliset välit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä,  joiden mielestä kotihoito voi hoitaa muistisairasta omaisen työpäivän ajan ja omainen illat,  yöt ja viikonloput,  on itse elänyt edes kahta viikkoa niin,  että koko viikon aikana nukkuu enintään 15 tuntia? Voin kertoa, että ei mene edes yhtä viikkoa,  kun keskittymiskyky on aika olematon ja seuraavan viikon lopulla päätä särkee jäätävästi,  verenpaineet on tapissa  ja töissä ei meinaa tajuta,  mikä tämän palaverin aihe oikein olikaan ja miksi ylipäätään olen tässä palaverissa.  Been there, done that. 

Lapsen saaneet voivat kuvitella. Käytännössä elät vuosikausia, kuin vastasyntyneen kanssa, joka valvottaa öisin. 

Vastasyntyneen kanssa on sikäli helpompaa, että hän ei paina kuin muutaman kilon, vanhus yleensä vähintään 50kg, monet reilusti yli 100 kg. Vauva ei myöskään liiku levottomasti koko ajan etsien kotiaan ja lapsiaan.

Siinä on myös se, että vauva kehittyy koko ajan taitavammaksi ja sen kanssa on hauskaa. Vauvassa on elämä.

Hoidettu on, työn ohella. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä,  joiden mielestä kotihoito voi hoitaa muistisairasta omaisen työpäivän ajan ja omainen illat,  yöt ja viikonloput,  on itse elänyt edes kahta viikkoa niin,  että koko viikon aikana nukkuu enintään 15 tuntia? Voin kertoa, että ei mene edes yhtä viikkoa,  kun keskittymiskyky on aika olematon ja seuraavan viikon lopulla päätä särkee jäätävästi,  verenpaineet on tapissa  ja töissä ei meinaa tajuta,  mikä tämän palaverin aihe oikein olikaan ja miksi ylipäätään olen tässä palaverissa.  Been there, done that. 

Lapsen saaneet voivat kuvitella. Käytännössä elät vuosikausia, kuin vastasyntyneen kanssa, joka valvottaa öisin. 

Tähän tosin sen verran,  että jos vauvan äitinä torkahdatkin sohvalle,  se vauva ei kömmi pinnasängystä ylös ja mene soittelemaan naapurin ovikelloa,  ole puolessa välissä kohti kauppaa,  heitä kännykkääsi vessanpönttöön  tai muuta vastaavaa.  

Eikä edes kulje pitkin taloa maalamassa seiniä paskalla. 

Tosin poikani aikanaan 11 kk iässä maalasi kankkusessa kalsareissaan sohvalle nukahtaneen isinsä paskalla. Minusta se oli oikein hyvin tehty.å

Ei todellakaan tule tapahtumaan.

Kauhea miten ihmiset suhtautuu vanhempiinsa. Noh, heitä kohdellaan sitten samoin heidän lasten toimesta, että kaipa he sitä haluavat. Perheh*lvetti ja sukupolvitrauma vahvana täällä. 

 

Olen 46-v lapseton sinkku ja asun tällä hetkellä yksiössä. Olen kyllä hankkimassa isoa kaksiota kunhan saa tämän nykyisen myydyksi (hyvin vaikeaa vaikka asun pk-seudulla). Äitini on 73 v ja hyväkuntoinen asuu 300 km päässä. Olen päättänyt että jos ei jossain vaiheessa enää pärjää otan asumaan tulevaan kaksiooni makuuhuoneeseen ja muuta itse olohuoneeseen. 

Veljestäni ei ole apua. Hän ei ole perheellinen, mutta elämäntyyli semmoinen että ei onnistu äitini huolto.

Isäni on jo kuollut 15 vuotta sitten eli minulla on tulevaisuudessa vain yksi vanhus huollettavana ja uskon että saan hänet hoidettua ellei nyt ihan mahdottomaksi mene. 

Mutta mutta.....veroja on syytä kyllä keventää jos mennään tähän tyyliin. Mihin ne muuten menevät. haluaisin kuulla perustelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä,  joiden mielestä kotihoito voi hoitaa muistisairasta omaisen työpäivän ajan ja omainen illat,  yöt ja viikonloput,  on itse elänyt edes kahta viikkoa niin,  että koko viikon aikana nukkuu enintään 15 tuntia? Voin kertoa, että ei mene edes yhtä viikkoa,  kun keskittymiskyky on aika olematon ja seuraavan viikon lopulla päätä särkee jäätävästi,  verenpaineet on tapissa  ja töissä ei meinaa tajuta,  mikä tämän palaverin aihe oikein olikaan ja miksi ylipäätään olen tässä palaverissa.  Been there, done that. 

Lapsen saaneet voivat kuvitella. Käytännössä elät vuosikausia, kuin vastasyntyneen kanssa, joka valvottaa öisin. 

Vastasyntyneen kanssa on sikäli helpompaa, että hän ei paina kuin muutaman kilon, vanhus yleensä vähintään 50kg, monet reilusti yli 100 kg. Vauva ei myöskään liiku levottomasti koko ajan etsien kotiaan ja lapsiaan.

Siinä on myös se, että vauva kehittyy koko ajan taitavammaksi ja sen kanssa on hauskaa. Vauvassa on elämä.

Vanhuksia hoitaessa on yhtäkkiä sidottuna yli 10 vuotta, kun vanhusten kun romahtelee eri tahtiin. Kenen terveys kestää 24/7/365 hälytystilassa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siihen kotihoitoon voi / kannata liikaa luottaa. Anopilla oli kotihoito 3 x vrk. Aamulla pikakäynti, päivällä käynti, ja iltakäynti usein jo 18 aikaan. Usein anoppi nukkui päivävaatteissa. Yksin oli ison ajan vuorokaudessa ja alkoikin sitten karkailla yöllä ulos kävelylle merenrantaan. Siinä sitten oven hälytys pirahtaa ja vartijat hakee pitkin kaupunkia. Muistisairaus aiheuttaa myös kovia harhoja. Monesti läksin paikalle katsomaan mikä oikein on tilanne, puhelimessa ei asiat aukene. Raskasta ja ikävää, kun hauras kiltti vanhus kyseessä. 

Miksi et ottanut kotiisi? 

Niinpä. Raskasta ja ikävää, mutta ei niin ikävää, että tekisi jotain asialle. 

Toivottavasti saat pian omat ja hyvässä lykyssä puolisosi muistisairaat vanhemmat hoidettaviksesi. Neljän tuulen suuntaan kun juokset yöt ja sammuttelet palon alkuja ja työpaikalla teet pari kolmen työt, niin ei säälipisteitä heru. Pääasia, että Sinä! teet jotakin. Tiedoksesi, että yksikin muistisairas riittää!

suurin osa normaalijärkisistä ja -psyykeisistä ihmisistä osaa kyllä löytää ja etsiä apua vanhukselleen niihin hetkiin, kun itse ei voi olla hoitamassa tai katsomassa perään

eri

Vierailija kirjoitti:

Kauhea miten ihmiset suhtautuu vanhempiinsa. Noh, heitä kohdellaan sitten samoin heidän lasten toimesta, että kaipa he sitä haluavat. Perheh*lvetti ja sukupolvitrauma vahvana täällä. 

 

Omat vanhempani eivät piitanneet minusta tai lapsistani. Eivätkä hoitaneet omia vanhempiaan. Ja kyllä me siitä huolimatta niitä autoimme, kotiini en olisi ottanut.

Itse autan lapsiani ja hoidan lapsenlapsiani, kun pyydetään ja kun vain voin. En odota ja halua että minua joskus hoidettaisiin: en käy kauppaa.

Että miten tämä mielestäsi menee?

Hyvään vanhaan aikaan perheen polvet asuivat samassa ja katsoivat toisiaan isovanhemmat vanhemmat lapset samassa hoitivat. Nykyään ihmiset on kylmiä, oman perseen tuijoittelijoita.

Jos jotain pakkohoitovelvoitetta lapsille tulee niin pitää olla tasavertaisesti sekä pojille että tyttärille. Mennään tasa-arvossa sata vuotta taaksepäin jos miehiä ei jollain lailla velvoiteta hoitoon - vain naisoletettuja. Sanoin veljelleni, että olen yhtä vähän hoitoalan ihminen kuin hänkin. Eli millaista hoivaa vanhempamme tulevat tarvitsemaan - siinä olemme sitten veljen kanssa ihan samalla viivalla kun pohdimme miten asiat hoidetaan.

Vanhempamme ovat jääneet pikkupaikkakunnalle asumaan omasta tahdostaan. Ok-talo on myyty, mutta eivät suostuneet muuttamaan minun tai veljeni kaupunkiin. Nytkin ollut jatkuvasti valitusta kun emme tule usein käymään. Tästä mainitsimme jo aiemmin. Vanhemmilla on itsemääräämisoikeus, saavat asua missä haluavat. Meillä on vihdoinkin veljeni kanssa oikeus elää omaa elämäämme tuon tuskaisen nuoruuden jälkeen, jolloin kotona oli tärkeää vaan kulissien pitäminen ulospäin ja hyvän maineen ylläpito. Aikamoiset traumat tulleet kotoa ja kun vihdoinkin saanut napanuoran katki, en todella ramppaa kotipaikkakunnalla mistä on tuskaisia muistoja nuoruudesta. Onneksi vanhemmat selviävät vielä itse - kun eivät enää selviä tuleekin haaste, minne heidät laitetaan. Olisi mukava nähdä heitä vaikka kerran viikossa, mutta kahden tunnin ajomatkan ja lapsuuden traumojen vuoksi, ei tee mieli mennä kotipaikkakunnalle. 

Voiko ne vanhukset pakottaa sitten muuttamaan tänne kun eivät pärjää siellä pikkupaikassaan enää itsekseen?

Saman katon alle en heitä suostu ottamaan, mutta jos ovat jonkun 30 min ajomatkan päässä niin käyn kyllä monta kertaa kuussa katsomassa ja hoitamassa asioita. Jos muuttavat samaan kaupunkiin niin voin käydä viikoittainkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä ei ole yksikään lastenhuone vapautunut, kaksi neljästä on kuollut ja yksi niin painava, etten pysty nostelemaan.

Muista että tuo kohtalo odottaa myös sinua.

Ihme syyllistämistä taas. Eletään päivä kerrallaan, ei tässä mitään kohtaloa tarvitse kenenkään odotella. Pue sinä kunnon marttyyrinviitta vaan omille harteillesi. 

Nyt riita poikki ja voita väliin