Positiivisia synnytyskokemuksia

Kolme lasta olen synnyttänyt eikä niistä ole jäänyt kuin enimmäkseen positiivisia muistoja. Ensimmäistä lasta saadessani reipas kätilö kiskoi useamman kerran kävelemään ja se helpotti oloa paljon, ilokaasua sain loppuvaiheessa, siitäkin apua. Kaksi muuta syntyivät kuukauden etuajassa ja olivat melko nopeita synnytyksiä. Niissäkin liikunta helpotti, kivun lievitystä en saanut kun kaikki kävi niin nopeasti, enpä juuri olisi tarvinnutkaan, suht siedettävää  oli. Kurjaa kun enimmäkseen puhutaan ikäviä synnytyskokemuksia.

En ole synnyttänyt, olen ollut yhdessä synnytyksessä mukana tukihenkilönä. Se synnytys meni rauhallisesti ja turvallisesti, meitä oli useampi tukihenkilö mukana, kukin oli paikalla 2-3 tuntia, koska äiti on täysin yksinhuoltaja. Doulaa ei ollut. Haluaisin suositella ap:lle, katso Youtube-kanavan Wild we roam videoita. Pariskunnalle syntyi heidän toinen lapsi loppukesällä 2025, he valmistautuivat todella hienosti siihen synnytykseen ja mikä tärkeintä myös siihen aivan vauvan varhaisiin kuukausiin. Heillä syntyi tosi vahva side vauvaan ja myös vauvan ja isoveljen välille. Myös äidille varattiin jo etukäteen paljon aikaa keskittyä vauvaan, lepoon, palautumiseen. Aivan rauhassa. Ei paineita tavata hirveesti uteliaita sukulaisia tms. Vaan tehdä sitä, mikä on tärkeintä tuossa vauvan varhaisessa ajassa: olla läsnä, nukkua, syödä. Liikkua alussa niin vähän kuin haluaa ja toipua rauhassa. Toivon, että sinulla menee kaikki hyvin ja keräät riittävästi rohkeutta, luotat siihen, että selviät, annat itsellesi mahdollisuuden rakentaa hyvä alku teidän perheelle. Toinen on mielenkiintoinen syntymävideo, jota suosittelen katsomaan, on Talasbuan -kanavan video, jossa perheen esikoinen syntyy kotona keskellä korona-aikaa keväällä 2020. Se on vaikuttava, alkuvoimainen. 

Minulla neljä positiivista synnytyskokemusta. Kipuun olen aluksi käyttänyt lämmintä kauratyynyä, lopussa olen saanut epiduraalin tai spinaalin tilanteen mukaan. Spinaali kaikista parhaiten vei kivun, toki selkäpuudutteiden jälkeen ei päässyt enää kävelemään mutta minulla on vauvat syntyneet n. 30min kuluttua puudutuksista ettei ole ollut tarvettakaan. Olen siitä onnellisessa asemassa, että ekan lapsen epparia lukuunottamatta en ole lopuissa revennyt vaikka synnytyksillä on ollut pisimmillään väliä 7v. Olen kertaalleen välissä kokenut sektionkin vauvan tilanteen heikennyttyä loppuraskaudessa. Siis päätös sektiosta piti tehdä ennen kuin synnytys oli edes käynnistynyt. Siitäkin selvisin vaikka alatiet on olleet itselleni helpompia ja kivuttomampia, ainakin jälkikäteen

Eikä mene jakeluun että synnytys on naiselle elävänä teurastamista. 

Esikoisen synnytys oli melkoinen kokemus, mutta seuraavat kerrat eivät jännittäneet yhtä paljon. Kaksi kertaa olen saanut epiduraalin ja jalat ovat molemmilla kerroilla kantaneet ihan hyvin. Kolmannella kerralla sain spinaalipuudutuksen, joka oli parempi kuin epiduraali. Lääkäri, joka laittoi spinaalin, kävi kyselemässä miten voin, kun aikaisemmin ei lääkäreitä kiinnostanut. Tunnelma oli rento, vaikka mies joutui jäämään vanhempia lapsia hoitamaan, eikä ollut mukana kuten aiemmin. Kätilö oli osaavan oloinen ja synnytys sujui nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei etukäteen stressaa ja pelkää vaan luottaa kroppaansa, se ole edes kivuliasta. Migreeni on pahempi kipu, kun se on koko ajan päällä, synnytyksessä vain supistuksen ja ponnistuksen ajan. Suurimmat kivut on omassa päässä. 

Mitä tulee kivunlievitykseen, niin siinä vähempi on parempi, niin pysyy kontrolli kropassa ja hommassa. Hengittelet ne lyhyen hetket, kun sattuu ja homma on sillä selvä. 

Tsemppiä

Hah, noin lässyttää sellainen ihminen, joka ei ole kokenut niin pahaa avautumiskipua, että ennemmin hyppäisi ikkunasta alas kuin kestäisi sitä ilman kunnollista kivunlievitystä. Puhaltelu ja positiiviset ajatukset auttavat vain lieviin synnytyskipuihin. Et ole kokenut sellaista synnytyskipua, joka tuntuu siltä, että dynamiitit räjähtelisivät sisälläsi puolen minuutin välein taukoamatta. 

Mutta ap, ei hätää. Sellaisestakin selvittiin epiduraalilla. Ei kannata tehdä minkäänlaisia ehdottomia suunnitelmia ja päätöksiä etukäteen. Jos kivut ovat helvetilliset, niin olisi tosella typerää tehdä periaatteellinen päätös siitä, että kieltäytyy aina ja kaikissa tilanteissa ehdottomasti epiduraalista. 

Aikoinaan naisia ja lapsia kuoli sankoin joukoin synnytykseen, koska synnytettiin ’luonnollisesti’ ja ainut mihin pystyi turvautumaan, oli yrittää pysyä hengissä. Näihin ’luonnollisiin’ ideaaleihin ei kannata itseään ja muita synnyttäjiä hirttää, koska vaihtoehtojakin on kunhan pitää mielensä avoimena. Synnytystä ei voi kontrolloida eikä synnytyksen kulkua voi päättää etukäteen. Se menee siten kuten menee ja onneksi nykytieteen valossa lähestulkoon kaikkiin ennakoimattomiin ja kontrolloimattomiin tilanteisiin löytyy lääketieteestä jokin ratkaisu.

En ole tuo aiempi, mutta käsittämätöntä vähättelyä. Kipu on ihan oikeasti pitkälti päästä kiinni, jos kipu on ns. normaalia. Olen itse synnyttänyt kahdesti. Ekalla kerralla käynnistettiin enkä ehtinyt saada epiduraalia kuin kerran ja olihan ne tauottomat supistukset kipeitä, mutta synnytyksen jälkeen oli heti sellainen olo, että tässäkö se oli. Toinen synnytys syöksynä ja ilman lääkkeitä. Syöksysynnytys on sinänsä aika raju kokemus, MUTTA en suostunut makaamaan vaan piuhat oli mahassa ja kävelin, jotta pystyin hallitsemaan kipua. En ymmärrä miksi ihmiset ylipäänsä makaavat sängyssä, jos voisivat liikkua. 

 

Olen kokenut elämässäni paljon, paljon pahempia kipuja kuin (luomu)synnytyksen tai käynnistetyn synnytyksen. Toisessa synnytyksessä lähdin heti suihkuun ja liikkeelle. Ei repeämiä kummassakaan synnytyksessä. Kun ei ole puutuneena, osaa myös ponnistaa oikein ja toimin kätilöiden ohjeen mukaan. 

 

Silti on vähättelyä sanoa, että ei ole voinut olla oikeaa kipua, jos kokee synnytyskivut helpoksi. Minun mittarilla vaan synnytyskivut ei mene top viiteen. Läpilyöntikipu ja hermokipu on olleet sellaisia, joissa kipu on mennyt sen yli, että ei ole pystynyt hallitsemaan mielellä. 

Läpilyöntikipu!?

Niin? Ja siinä meni morfiinia niin paljon kuin pystyivät antamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Suunniteltu sektio. Sen jälkeen jouduin pyytämään yhden kerran kipulääkettä ja siinä se. En ymmärrä mitä pelättävää siinä on. Nerokkain keksintö ikinä. Tuntikausien tuska ja pelko siitä, että lapsi esimerkiksi jää jumiin ja kärsii hapenpuutteesta vs. vatsa auki ja lapsi ulos. Ehdottomasti jälkimmäinen. Mitään muuta ei jäänyt kuin arpi jota hädin tuskin huomaa.

Jos olisit kokenut helpon synnytyksen, ymmärtäisit. 

No eihän sitä kivuttomaksi saa mutta itselle ei ole jäänyt mitään traumoja. Molemmissa synnytyksissä sain piikin pakaraan ja sitten tippa käteen ja käynnistys. Sama kätilö sattui olemaan vaikka väliä oli 4,5 vuotta.

Itse koitin vaan ponnistaa niin paljon, että silmät pullistui kun ajattelin että lapsi pitää saada mahdollisimman pian ulos ettei tule happivajausta. Sitä eniten pelkäsin, että lapselle käy jotain. Tajusin ekassa synnytyksessä etten pidä mitään ääntä siis suun kautta huuda enkä ähki ja ähise enkä muuta koska se heikentää tosi paljon ponnistuksen voimaa. Tokassa synnytyksessä ponnistusvaihe kesti alle 10 minuuttia. Muuten ehdin olla vajaa 4 tuntia sairaalassa. Ajoin vielä itse sinne.

Etkö tiedä miten synnytykset saa lakkaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Buahhhah, yritäppä pusata lähes viisikiloinen "kevyesti työntämällä" 😂

Nelikiloinen tuli ainakin ulos kevyesti työntämällä. Viisikiloiset taitaa olla aika harvinaisia?

Kannattaa muistaa, että paljon treenaavilla naisilla voi treenatut lihakset tehdä tiukkaa, plösöillä lapsi tulee ulos helpommin. Myös lantion rakenne vs lapsen koko vaikuttaa. 

Kyllä ne treenatutkin lihakset saa pysymään rentoina, kyse on siitä, että jännittynyt kudos ei jousta vaan repeää. Mutta ehkä tosiaan mun kohdalla on vaan kyse plösöydestä, ja sattumalta vaan ponnistusvaiheet on olleet helppoja. Ehkä on vaan ollut niin löysät paikat ja lantio kuin hehtaarihalli, joten vauvat on vaan liukuneet ulos?

Tämä asia on juuri päin vastoin kun monesti luullaan. Mitä treenatumpi ja vahvempi lantionpohjan on sitä helpompi sitä on rentouttaa ja taas välillä käyttää. Niin kuin ponnistuksessa kuuluukin. Kaikista heikoimpia ponnistamaan on lihaksiaan jännittävät ja me jotka eivät ole liikkuneet ollenkaan. 

Ensimmäisen jälkeen jäi kammo, joka poistui kun kävimme puolison kanssa hypnosynnytyskurssin. Siinä opeteltiin rauhoittumaan ja hengittämään kipu pois. Oli selkeät toiveet mitä tehdä ja puolisolla myös omat tehtävänsä. Toki helpompi suunnitella kun jo tiedossa mitä on tulossa. 

Toinen synnytys oli positiivinen kokemus. Kävelin aina välit ja supistuksen tullessa halasin puolisoa seisten ja yritin muistaa hengittää. Sain kohdunkaulan puudutteen ja synnytin jakkaralla. Mies istui takanani ja tuki sieltä. Lapsi syntyi neljä tuntia siitä kun tulimme sairaalaan. 

Suosittelen siis tuota kurssia pelon poistamiseksi. Siinä selvitetään synnytys vaihe vaiheelta ja miten helpottaa omaa ja vauvan oloa ja edistää synnytystä. Jännittäminen ja irvistely pidentää synnytystä joten mitä rennompana pystyy pysyttelemään sitä paremmin synnytys etenee ja paikat pysyy ehjinä kun kroppa saa tehdä työnsä ilman mielen tai lihasten vastustusta. 

Peräsuoleen kamaa

Olin esikoisen kohdalla päättänyt jo etukäteen, että haluan yrittää synnyttää ilman kivunlievitystä. Vältän yleensäkin kipulääkkeitä ja muitakin lääkkeitä, jos vain voin. Rehellisesti sanottuna en ollut ihan valmistautunut synnytyskipuun. Kun synnytys etenkin oli jo liian myöhäistä saada epiduraalia tai muuta. Mutta niin vain selvisin ja sain ihanan vauvan. 

Tämä oli siinä mielessä tarkoitettu rohkaisevaksi esimerkiksi, että oman kokemukseni perusteella synnytyskipu on kestettävissä. En epäröisi synnyttää uudestaan mutta ottaisin kyllä puudutteita!

Olin yllättynyt siitä, että supistukset olivat niin kivuliaita, olin ajatellut että se ponnistusvaihe olisi se pahin. Mutta supistuksiin sain kunnon lääkkeet vaikka avautuminen pitkään kestikin. Kun viimein pääsin ponnistamaan niin vauva tuli tokalla työnnöllä ulos. Pari tikkiä taidettiin laittaa, en tarvinnut jälkikäteen kipulääkkeitä, renkaita istumiseen tai muuta ja toivuin tosi nopeasti. Eihän se nyt mikään elämän kivoin kokemus ollut, mutta ei jäänyt mitään traumoja tai huonoja muistoja. 

Vierailija kirjoitti:

Eikä mene jakeluun että synnytys on naiselle elävänä teurastamista. 

Höpönlöpö. Synnytys ja vanhemmaksi tulo on parasta elämässä. Todella oikeasti voimaannuttavaa ja kaunista. Kauhukertomukset on provoja tai sitten jokin on mennut pieleen, jolloin kyse ei ole ollut normaalista synnytyksestä tai toipumisesta ja ne ovat hyvin hyvin harvinaisia. Niitä ei kannata synnytykseen valmistautuessa lukea ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olin esikoisen kohdalla päättänyt jo etukäteen, että haluan yrittää synnyttää ilman kivunlievitystä. Vältän yleensäkin kipulääkkeitä ja muitakin lääkkeitä, jos vain voin. Rehellisesti sanottuna en ollut ihan valmistautunut synnytyskipuun. Kun synnytys etenkin oli jo liian myöhäistä saada epiduraalia tai muuta. Mutta niin vain selvisin ja sain ihanan vauvan. 

Tämä oli siinä mielessä tarkoitettu rohkaisevaksi esimerkiksi, että oman kokemukseni perusteella synnytyskipu on kestettävissä. En epäröisi synnyttää uudestaan mutta ottaisin kyllä puudutteita!

Pystyt menemään leikkauksiinkin ilman kivunlievitystä.

Silmäleikkaus ilman rauhoittavia ja kipulääkkeitä yesss.

(Silmäleikkauksessa ei tietenkään nukuteta)

Hyvin se yleensä menee. Ja jos jotain onkin, vauva saa heti tai myöhemmin rakastumaan ja oksitoniin virtaamaan.

Lopulta unohtuu, vaikkei kaikki olisikaan ollut niin "kivaa".

Yleensä niitä vaikeuksia synnytyksestä kerrotaan suu vääränä, koska halutaan vain paisutella ja märehtiä ja tehdä itsestä sankaria. 

Oikeasti mahdollinen kipukin kestää vain hetken. Sen kestää kyllä, vaikka hetken onkin hankalampaa. Kivun unohtaa osin ja on valmis taas uuteen synnytykseen. 

Molemmat, äiti ja lapsi, jäivät henkiin. Sehän on riittävän hyvä synnytys nykyään tässä maassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunniteltu sektio. Sen jälkeen jouduin pyytämään yhden kerran kipulääkettä ja siinä se. En ymmärrä mitä pelättävää siinä on. Nerokkain keksintö ikinä. Tuntikausien tuska ja pelko siitä, että lapsi esimerkiksi jää jumiin ja kärsii hapenpuutteesta vs. vatsa auki ja lapsi ulos. Ehdottomasti jälkimmäinen. Mitään muuta ei jäänyt kuin arpi jota hädin tuskin huomaa.

Jos olisit kokenut helpon synnytyksen, ymmärtäisit. 

Mähän koin. Sitä kutsutaan sektioksi. Ja siinä on se hyvä puoli kaiken muun lisäksi, ettei tarvitse arvuutella sujuuko hyvin vai huonosti, koska sektiossa se lapsi tulee varmuudella ulos ilman traumoja kummallekaan.