Positiivisia synnytyskokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Harvemmin se ensimmäinen lapsi tulee kevyesti vatsalihaksilla työntäen :D seuraavat kyllä tuppaavat monilla tulemaan kuin vettä vaan, jos esim. lyhyt aika edellisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2 synnytystä takana. Molemmissa onnistunut kivunlievitys ja aivan huikeat kätilöt. Ainoa miinus toisen kohdalla oli käynnistys. Ne kivut oli aika hirveät ja lähetettiin vielä kotiin odottamaan ballonkin kanssa... Pakko oli tulla miltei heti takaisin, eipä auttanut Panadol.

.Mitä te teitte kimpassa kätilöitten kaa?

Kerro.

Kerro niitten etunimien alkukirjaimet.

Kerro.

Mitä? Kätilö kuunteli, neuvoi, tsemppasi, osasi ajoittaa kivunlievityksen jne. Eikä pakotettu siihen puoli-istuvaan asentoon. 

Kalme synnytystä takana. Kaksi ekaa Suomessa Kätilöopiston Haikaranpesässä kolmas Alankomaissa kotona. Luin kiroja luonnollisesta- ja aktiivisynnytksestä, jotka kasvattivat luottamustani omaan kehooni. Ensimmäisessä synnytyksessä oli päsmäröivä kätilö ja vauvalla oli jossain vaiheessa hieman tukala olo, joten pitikin saada nopeasti ulos, jolloin se luottamus saada luottaa omaan kehoon hieman horjui. Olin kyllä aktiivisesti liikkeellä ihan melkein ponnistusvaiheeseen saakka, kivunlievityksenä ilokaasua, mutta en kyllä saanut siitä mitään irti, repesin hieman, pari tikkiä.

Toinen oli todella kaunis synnytys. Kävelin puolisoni kanssa Kätilöopiston ympäristössä niin kauan kuin vain mahdollista. Synnytyshuonressa käytin lämmintä suihkua kivunlievityksenä kun puoliso suihkutteli alaselkää samalla kun itse puolittain roikuin seisovassa asennossa. Ponnistusvaiheessa kyykin lattialla nojaten puolisoon ja otin itse vauvan vastaan. Koko prosessin aikana kätilöt lähinnä tulivat katsomaan miten sujuu ja tarvitsenko jotain. Taisivat kaksi kertaa kuunnella sydäntä ja silloinkin laskeutuivat sinne lattialle mun tasolle. Koska kaikki vaikutti sujuvan hyvin eivät tehneet mitään sen kummempia tutkimuksia ja näin myös antoivat minun olla rauhassa siinä synnytyskuplassa ja näin vahvistivat luottamustani tähän prosessiin. Ei mitään kivunlievityksiä eikä repeämiä. Oli todella rauhallinen olo ja kätilökin sanoi, että oli kaunein synnytys mitä oli koskaan saanut avustaa.

Kaikissa kolmessa synnytyksessä oli vaihe ihan loppupuolella, että oli olo että en pysty enää ja kipu on aivan sietämätöntä. Ja joka kerta olin siinä vaiheessa jo niin pitkällä, että pystyin tuntemaan vauvan päälaen. Ja sen koskettaminen liikutti, joka kerta ja antoi uskomattoman paljon voimaa ja luottamusta saattaa prosessi loppuun.

Mun vinkit olisi: lue aktiivisesta synnytyksestä, vahvista luottamustasi prosessiin ja omaan kehoosi. Ole aktiivinen liikkuja niin pitkälle kuin mahdollista. Älä suunnittele liikaa ja ole hyvä itsellesi, kuuntele tarkasti itseäsi mitä tarvitset ja luota omiin tuntemuksiisi. Kaikki apu on ok. Kipu voi olla ihan mieletöntäntä, mutta synnytyksen jälkeen se onkin jo poissa. Synnytyksessä on mielestäni jotain maagista, toivottavasti löydät tien siihen luottamukseen ap.

(Halusin myös jakaa kolmannen synnytyksen, mutta olisi jo mennyt liian pitkäksi.)

Vierailija kirjoitti:

Kalme synnytystä takana. Kaksi ekaa Suomessa Kätilöopiston Haikaranpesässä kolmas Alankomaissa kotona. Luin kiroja luonnollisesta- ja aktiivisynnytksestä, jotka kasvattivat luottamustani omaan kehooni. Ensimmäisessä synnytyksessä oli päsmäröivä kätilö ja vauvalla oli jossain vaiheessa hieman tukala olo, joten pitikin saada nopeasti ulos, jolloin se luottamus saada luottaa omaan kehoon hieman horjui. Olin kyllä aktiivisesti liikkeellä ihan melkein ponnistusvaiheeseen saakka, kivunlievityksenä ilokaasua, mutta en kyllä saanut siitä mitään irti, repesin hieman, pari tikkiä.

Toinen oli todella kaunis synnytys. Kävelin puolisoni kanssa Kätilöopiston ympäristössä niin kauan kuin vain mahdollista. Synnytyshuonressa käytin lämmintä suihkua kivunlievityksenä kun puoliso suihkutteli alaselkää samalla kun itse puolittain roikuin seisovassa asennossa. Ponnistusvaiheessa kyykin lattialla nojaten puolisoon ja otin itse vauvan vastaan. Koko prosessin aikana kätilöt lähinnä tulivat katsomaan miten sujuu ja tarvitsenko jotain. Taisivat kaksi kertaa kuunnella sydäntä ja silloinkin laskeutuivat sinne lattialle mun tasolle. Koska kaikki vaikutti sujuvan hyvin eivät tehneet mitään sen kummempia tutkimuksia ja näin myös antoivat minun olla rauhassa siinä synnytyskuplassa ja näin vahvistivat luottamustani tähän prosessiin. Ei mitään kivunlievityksiä eikä repeämiä. Oli todella rauhallinen olo ja kätilökin sanoi, että oli kaunein synnytys mitä oli koskaan saanut avustaa.

Kaikissa kolmessa synnytyksessä oli vaihe ihan loppupuolella, että oli olo että en pysty enää ja kipu on aivan sietämätöntä. Ja joka kerta olin siinä vaiheessa jo niin pitkällä, että pystyin tuntemaan vauvan päälaen. Ja sen koskettaminen liikutti, joka kerta ja antoi uskomattoman paljon voimaa ja luottamusta saattaa prosessi loppuun.

Mun vinkit olisi: lue aktiivisesta synnytyksestä, vahvista luottamustasi prosessiin ja omaan kehoosi. Ole aktiivinen liikkuja niin pitkälle kuin mahdollista. Älä suunnittele liikaa ja ole hyvä itsellesi, kuuntele tarkasti itseäsi mitä tarvitset ja luota omiin tuntemuksiisi. Kaikki apu on ok. Kipu voi olla ihan mieletöntäntä, mutta synnytyksen jälkeen se onkin jo poissa. Synnytyksessä on mielestäni jotain maagista, toivottavasti löydät tien siihen luottamukseen ap.

(Halusin myös jakaa kolmannen synnytyksen, mutta olisi jo mennyt liian pitkäksi.)

Älä kerro. Olet oksettava.

Naisellisuus täysi nolla.

Jättiläinen tekok.lli peräsuoleen. Töpseli seinään tai kaksi ladattavaa. Vaihtelet niitä. Kätilö tai äitisi vatkaa sillä.

Ei tuu lasta eikä p.scaa.. ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Buahhhah, yritäppä pusata lähes viisikiloinen "kevyesti työntämällä" 😂

Soita märiä nyrdeenille. Pyydä synnytysvalmentajaksi ja

The Synnytykseen mukaan.

Märiä Nyrden pitää kotonaan synnytysammeen valmiina.

Lisänä suitsukkeita ja äänimelua bong.

Tuntitaksa:  700e / tunti.

.

Märiä paksuna pitää vastaanottoa.

700e / tunti.

Suunniteltu sektio. Sen jälkeen jouduin pyytämään yhden kerran kipulääkettä ja siinä se. En ymmärrä mitä pelättävää siinä on. Nerokkain keksintö ikinä. Tuntikausien tuska ja pelko siitä, että lapsi esimerkiksi jää jumiin ja kärsii hapenpuutteesta vs. vatsa auki ja lapsi ulos. Ehdottomasti jälkimmäinen. Mitään muuta ei jäänyt kuin arpi jota hädin tuskin huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2 synnytystä takana. Molemmissa onnistunut kivunlievitys ja aivan huikeat kätilöt. Ainoa miinus toisen kohdalla oli käynnistys. Ne kivut oli aika hirveät ja lähetettiin vielä kotiin odottamaan ballonkin kanssa... Pakko oli tulla miltei heti takaisin, eipä auttanut Panadol.

.Mitä te teitte kimpassa kätilöitten kaa?

Kerro.

Kerro niitten etunimien alkukirjaimet.

Kerro.

Mitä? Kätilö kuunteli, neuvoi, tsemppasi, osasi ajoittaa kivunlievityksen jne. Eikä pakotettu siihen puoli-istuvaan asentoon. 

.

Kuusysissä 69

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan aivopesty suomalainen nainen synnyttää alateitse. Virtsankarkailua koko loppuelämä. 

On myös naisia jotka haaveilee useasta lapsesta, jolloin alatiesynnytys on ehdottomasti toimivin vaihtoehto, koska sektion rasitusta kohtu ei montaa kertaa kestä. 

Kestää. Suomessa annetaan kuva ettei kestäisi koska maksaa. Sektiolla voi helposti synnyttää viisi.

Ei se kestä. Muualla sitä tehdään juuri siksi kun siitä saa rahaa, mitä väliä ihmisen hyvinvoinnilla on. 

Alatiesynnytys on aina parempi. Että olet hölmö.. "koska maksaa, niin ei sitä saa".

Koska maksaa niin ulkomailla saa, jotta saadaan tyhmiltä rahat. Että osaatte olla tyhmiä ku uskotte tollasen.

Luuletko, että Suomessa siitä "saa ihmisiltä rahat"?

Kun se sairaalamaksu on ihan murto-osa leikkauksen kuluista, niin se sairaala on se, joka sen maksaa. Ja määrärahaa ei liiaksi ole, kaikkea vähennetään.

Yksityisellä ei sektiota saa Suomessa.

Siksi sitä ei saa kuin kauhealla väännöllä.

Kuinkahan tyhmä itse mahdat olla..

Tämä on täysin totta. Itse jouduin ramppaamaan sekä lääkäreillä, neuvolassa että synnytyspelkoklinikalla yli 10 kertaa ennen kuin olin niin loppu, että melkein itkin lekurissa sitä, että MIKSI en voi saada sitä sektiota? (Mies)lääkäreiden suhtautuminen oli tylyä, vähättelevää ja ilkeää, kun taas naiskätilöt jaksoivat vaan jankata sitä, kuinka "Lapset syntyvät alakautta" ja hymistelyä päälle. Onneksi en antanut periksi ja lopulta sainkin ajan sektioon. Mutta naurettavan vaikeaksi se on tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Buahhhah, yritäppä pusata lähes viisikiloinen "kevyesti työntämällä" 😂

Nelikiloinen tuli ainakin ulos kevyesti työntämällä. Viisikiloiset taitaa olla aika harvinaisia?

Kannattaa muistaa, että paljon treenaavilla naisilla voi treenatut lihakset tehdä tiukkaa, plösöillä lapsi tulee ulos helpommin. Myös lantion rakenne vs lapsen koko vaikuttaa. 

Kyllä ne treenatutkin lihakset saa pysymään rentoina, kyse on siitä, että jännittynyt kudos ei jousta vaan repeää. Mutta ehkä tosiaan mun kohdalla on vaan kyse plösöydestä, ja sattumalta vaan ponnistusvaiheet on olleet helppoja. Ehkä on vaan ollut niin löysät paikat ja lantio kuin hehtaarihalli, joten vauvat on vaan liukuneet ulos?

En ollut mukana, mutta vaimo sanoi että oli ihan tosi hauskaa. Tai ainakin väitti revenneen ihan täysin!

Vierailija kirjoitti:

Jättiläinen tekok.lli peräsuoleen. Töpseli seinään tai kaksi ladattavaa. Vaihtelet niitä. Kätilö tai äitisi vatkaa sillä.

 

Ei tuu lasta eikä p.scaa.. ei pidä paikkaansa.

😆

Mun synnytys käynnistettiin ja pahinta oli, kun supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä ja kipuun ei auttanut mikään. Tai en tiedä oliklo se kipu itsessään ongelma, vaan se, että saanut niiltä hetken rauhaa. Avauduin tosi hitaasti ja vasta kolmannen päivän iltana lapsi syntyi. Itse synnytys oli kuitenkin.. mä en pidä sanasta voimaannuttava, muta sitä se oli.  Katsoin itseäni kuin yksi ylimääräinen persoona miehen ja kätilön välissä. Olin vähän kuin taivaassa. Ja siis painotan, että ikään kipulääke ei vieläkään auttanut, eli en ollut edes pöllyissä, tosi vaikea kuvailla sitä. Vähän kuin olisin irtaantunut ruumiistani tai ollut jossain euforiaryöpyssä.

Perse auki.. mä tuli päivin öin...ja laiminlöin...sokka auki

T. Keekki

Vierailija kirjoitti:

Perse auki.. mä tuli päivin öin...ja laiminlöin...sokka auki

T. Keekki

Taidatte olla väärässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Buahhhah, yritäppä pusata lähes viisikiloinen "kevyesti työntämällä" 😂

Soita märiä nyrdeenille. Pyydä synnytysvalmentajaksi ja

The Synnytykseen mukaan.

Märiä Nyrden pitää kotonaan synnytysammeen valmiina.

Lisänä suitsukkeita ja äänimelua bong.

Tuntitaksa:  700e / tunti.

Synnyttäisin sata kertaa mieluummin maria nordinin kanssa kuin silpomis- ja r aiskauslaitos pharman.

Vierailija kirjoitti:

En ollut mukana, mutta vaimo sanoi että oli ihan tosi hauskaa. Tai ainakin väitti revenneen ihan täysin!

1. Oletko nähny jjo?

2. Millainen/mikä jälkeläinen sun ssiittiöistä syntyi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessä, sen jälkeen ei ollut mikään kivuliasta. Ponnistusvaiheet oli maltillisen pituisia eikä kätilön tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä, nolla repeämää ja nolla tikkiä. Tärkeintä on pitää lantionpohja rentona ponnistaessa, kevyt työntö vatsalihasten yläosalla riittää, ei mitään hampaat irvessä runttaamista tai ison hädän ponnistamisen matkimista.

Buahhhah, yritäppä pusata lähes viisikiloinen "kevyesti työntämällä" 😂

Soita märiä nyrdeenille. Pyydä synnytysvalmentajaksi ja

The Synnytykseen mukaan.

Märiä Nyrden pitää kotonaan synnytysammeen valmiina.

Lisänä suitsukkeita ja äänimelua bong.

Tuntitaksa:  700e / tunti.

.

 

Märiä paksuna pitää vastaanottoa.

700e / tunti.

Kukaa käyny? 

Se tulee myyntiin.

Märinä kutee taas. Money.

Esikoinen. Laitokselle. Ei alkanut supistella. Tipalla käynnistys. Sitten alkoikin tapahtua. Toki oli terävät ja kipeät supistukset. Epiduraali oli luojan lahja ihmiskunnalle. Sitten ponnistettiin 8min ja poika syntyi. Toki pientä sorttia 2,8kg, mutta en valita.

Toinen ja viimeinen. Alkoi supistella klo16 aikaan iltapäivällä. Ei paha. Liikkeessä pysyin ja puutarhakalusteita (semmoset polyrottinkiset) kasasin. Ajatuksella, että laitokselle lähtö luutavasti ja olisi kiva saada valmiiksi. Klo.21 alkoi olla jo tukalampaa. Ei mahoton. Esikoinen nukkumaan ja laitokselle. Sinne saavuttiin. Sisälle. 8cm auki. Kalvot puhkaistiin, Minispinaali (toimi loistavasti). 10min ponnistettiin ja tyttö syntyi. Ei iso hänkään. 3,2kg. Eli käytännössä puolitoista tuntia ehti olla synnärillä ja luulin olevani toooodella hyvissä ajoin liikkeellä. 

Synnärille esikoiselta matkaa 300m. Nuoremmalta 3km. 

En voi mitään kauhujuttuja kertoa. Osui kaikki kohdilleen ja henkilökuntakin oli mukavaa.

Pelkäsin synnyttämistä siihen pisteeseen asti, että harkitsin, voinko ikinä hankkia omaa lasta.

Raskauduttuani sain neuvolasta tukea/keskusteluapua synnytyspelkoon. Kuuntelin synnytyspelkoa käsittelevän kirjan, joka antoi hyviä henkisiä työkaluja. Pelkäsin isokokoista vauvaa, ja neuvolan/pelkopolin kautta olisin saanut pelkoperusteella kokoarvionkin, vaikkei minulla ollut raskausdiabetestä tmv. Kävi kuitenkin niin, että vauva syntyi juuri ennen varattua kokoarvioaikaa.

Minua auttoivat ennen kaikkea synnytyspelkokeskusteluiden ja aihetta käsittelevän kirjan työkalut. Siis toisin sanoen henkisesti valmistautuminen siihen, että synnytyskipu ei ole samanlaista "pahaa kipua" kuin vaikkapa luun murtamiseen liittyvä kipu, vaan toisenlaista "hyvää kipua" (kirjassa verrattiin liikuntasuoritukseen liittyvään tunteeseen lihaksissa). Tämän ajatuksen voimin en supistusten aikana hätääntynyt, vaan pystyin asennoitumaan/rentoutumaan ihan eri tavalla. Ponnistusvaiheen lopussa visualisoin punaisen seinämän, jota kohti/läpi on ainoa reitti ulos, enkä siksi harannut kehollani vastaan ja keskittynyt kiputuntemuksiin, vaan jatkoin ponnistamista.

Otin myös "kaikki mahdolliset kivunlievitykset" (= avautumisen alkuvaiheessa Panadolia, sitten Oxanestia kun synnytys oli kestänyt pari vuorokautta, ja lopulta salin puolella epiduraalin [jota sain lisää aina kun tuntemukset alkoivat palata]). Jos nyt synnyttäisin uudestaan, en pelkäisi kipua läheskään yhtä paljon, sillä luotan ihan eri tavalla siihen, että kivunlievitystä saa ja se toimii.

Hurja ja eläimellinen kokemushan se synnyttäminen on, ja toki tämä omakin kokemukseni olisi voinut olla aivan toisenlainen jos jotain olisi mennyt pahasti pieleen, mutta ainakin minulle siitä jäi päällimmäisenä muistikuvana todella voimaantunut ja euforinen olo.