Miksi en pysty enää nauttimaan elämästä? Istun kotona enkä ole innokas menemään tai tekemään asioita.

Vierailija kirjoitti:

Luin kaikki kommentit hartaasti, samaistuin suurimpaan osaan. Ratkaisin itse ihmiseen ja ihmiskuntaan pettymisen tunteet & kestomasennuksen muuttamalla talviasuttavaan mökkiin luonnon keskelle. Kun saan olla omassa mökissäni yksin kissojeni kanssa, olen onnellinen. Pystyn jopa kiinnostumaan uutisista, niin turhaa kuin tämä aivoton tallaaminen tällä planeetalla  välillä onkin. Luonnosta ja maaseudusta saan voimaa. Minut masensi pinnallinen kaupunkiympäristö ja kerrostalo, siellä koin olevani aivan juureton. Ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia. Kirjoitan tämän siltä varalta, että maallemuutto auttaisi jotakin tässä ketjussa. Itse koin tehneeni ainoan oikean ratkaisun. Nyt juon aamukahvin yksinäni mökin portailla istuen. Eilen pellolla näkyi kolme peuraa. Joella on joutsenia. Olen tyytyväinen yksinäisyyteeni ja siihen, että olen karsinut sieluani kauan stressanneet ihmiskontaktit minimiin. En jaksa ihmisiä, patterit kuluvat helposti. Olen onnellinen siitä, että elämäni on yksinkertaista ja kulutan vähän. 

Kauanko olet asunut yksin maalla? 

Minäkin hankin mökin muutama vuosi sitten, ja olin aluksi ihan täpinöissäni.

Tosin osin odotin liikoja, esim. tutustumista naapureihin ja että (muka) solahtaisin sinne maalaismiljööseen ja minusta tulisi osa yhteisöä. No ei tullut. Päin vastoin kuormituin kaikesta tuppautumisesta, minkä jäljeen sitten tein täyskäännöksen eli aloin totaalierakoksi. Ei sekään ole hyvä, kun minulla ei ole nyt sitten mitään ihmiskontakteja. Elämä mökissä on uuvuttavaa, jos sattuu pitkä runsasluminen ja kylmä talvi. Ja kun ei ole mitään verkostoja, on avun saaminen kiven alla ja kallista. Mihin sitten pientä jeesiä tarviskin, tai korjausta. Toki maalla sielu lepää hiljaisuudessa ja selvästi huomaan rauhoittuvani siellä kaupunkireissun jälkeen.

Voisinpa tavata sut, ap, ja pari muutakin tästä ketjusta. Olen elänyt tuon vaiheen läpi, tai ehkä se on vielä vähän kesken. 

Joka tapauksessa, se ettei löydä niitä omia ihmisiä, saattaa olla semmoinen vaihe. Yksinäisyys ja eristäytyminen, kunnes löytää kaiken tarvittavan itsestään. Sitten tajuaa, että pitää löytää ne just oikeat ihmiset, eikä enää halua sopeutua eikä tyytyä. Mutta kun niitä oikeita ihmisiä on tosi vaikea löytää, varsinkin kun suurin osa ihmisistä esittää jotain muuta kuin mitä on. 

Jos sinä esität ja minä esitän, niin kumpikaan ei tunnista, että tuossa se oikeanlainen ihminen on. Vääränlaisia on jo muutenkin maailma täynnä ja heille en enää haluakaan kelvata. Juttu on niin, että täytyy tutustua itseensä, etsiä se oman itsensä puhtain ydin ja olla niin oma itsensä kuin mahdollista. Silloin oikeat ihmiset pystyvät tunnistamaan toisensa. 

Periaatteessa sama koskee koko elämää ja niitä asioita, joista kiinnostuu. Kyllähän se turhauttaa välillä. Ehkä ei kannata liikaa panostaa johonkin yksittäiseen kiinnostuksenkohteeseen ennen kuin näkee, pysyykö kiinnostus vai katoaako se. Sekin voi olla vain vaihe, joka johtaa taas johonkin toiseen. Joskus tapahtuu nopeassa tahdissa sarja muutoksia. 

Kuppni ja muutama lapsi toisivat sisältöä. Ei jaksaisia jauhaa omia ongelmia pariin vuosikymmeneen. Vastuu muista pitäisi ajatukset kurissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut liikuntaa?

Työni on hyvin fyysistä ja vapailla kun jaksan niin menen luontoon kävelemään. Metsässä voisin viettää aikaani enemmän. Metsä on sellainen paikka, jossa kaikki muu katoaa, aistin todella voimakkaana rakkauden tunteen. Se on lohduttavaa ja hyvin pakahduttavaa. Jos minun jotain pitäisi tehdä niin ehdottomasti olla luonnossa enemmän. Olin viime kesänä koko kesän luonnossa ja se oli ihaninta vuosiin. Ehkei kaupungissa asuminen muutenkaan sovi minulle. Joka tapauksessa, pitäisi lähteä pidemmälle vaellukselle kun kesä tulee. Ap 

Miksi ihmeessä sinun edes 'pitäisi' tehdä vapaa-ajallasi yhtään mitään, mitä 'muut' tekevät?

Nauti olemisesta. Vaikka siellä metsässä. Oleminen voittaa tekemisen.

Kuvailemasi vieraantuneisuuden ja epätodellisuuden tunne johtuu yksinäisyydestä ja liiasta yksinolosta. Ihmiset on sosiaalisia eläimiä ja tarvitsemme kontaktia muihin, niin lyhyttä ja ohi menevää, kuin syvempääkin. Näiden syvempien suhteiden löytäminen vain on paljon vaikeampaa, ja siksi saattaa tulla tunne, ettei jaksa ihmisiä, koska ei jaksa juuri niitä pinnallisia suhteita. Vaikea ongelma ratkaistavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa tavata sut, ap, ja pari muutakin tästä ketjusta. Olen elänyt tuon vaiheen läpi, tai ehkä se on vielä vähän kesken. 

Joka tapauksessa, se ettei löydä niitä omia ihmisiä, saattaa olla semmoinen vaihe. Yksinäisyys ja eristäytyminen, kunnes löytää kaiken tarvittavan itsestään. Sitten tajuaa, että pitää löytää ne just oikeat ihmiset, eikä enää halua sopeutua eikä tyytyä. Mutta kun niitä oikeita ihmisiä on tosi vaikea löytää, varsinkin kun suurin osa ihmisistä esittää jotain muuta kuin mitä on. 

Jos sinä esität ja minä esitän, niin kumpikaan ei tunnista, että tuossa se oikeanlainen ihminen on. Vääränlaisia on jo muutenkin maailma täynnä ja heille en enää haluakaan kelvata. Juttu on niin, että täytyy tutustua itseensä, etsiä se oman itsensä puhtain ydin ja olla niin oma itsensä kuin mahdollista. Silloin oikeat ihmiset pystyvät tunnistamaan toisensa. 

Periaatteessa sama koskee koko elämää ja niitä asioita, joista kiinnostuu. Kyllähän se turhauttaa välillä. Ehkä ei kannata liikaa panostaa johonkin yksittäiseen kiinnostuksenkohteeseen ennen kuin näkee, pysyykö kiinnostus vai katoaako se. Sekin voi olla vain vaihe, joka johtaa taas johonkin toiseen. Joskus tapahtuu nopeassa tahdissa sarja muutoksia. 

Itsensä ja ytimensä löytäneet eivät enää esitä mitään. Kyllä kaltaisensa tunnistaa, jos sellaisen kohtaa. Ongelma onkin siinä, että meitä on kai sitten niin harvassa, ettei kohdata. 

Minulle nousee ajoittain voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Nykyään tiedän, etteivät ne kestä kovin pitkään. Eikä se mitään. Tämäkin on minua, elämääni, ja hyväksyttävää. Haluan silti ottaa kaiken irti minua milloinkin kiinnostavasta. Tällaiset asiat tekevästi muuten pelkistyneestä elämästä rikkaamman ja antavat päiviin mielekkyyttä. Meillä on tämä hetki. Kun siinä on levossa ja on hyvä olla, kaikki on hyvin.

N68

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut liikuntaa?

Työni on hyvin fyysistä ja vapailla kun jaksan niin menen luontoon kävelemään. Metsässä voisin viettää aikaani enemmän. Metsä on sellainen paikka, jossa kaikki muu katoaa, aistin todella voimakkaana rakkauden tunteen. Se on lohduttavaa ja hyvin pakahduttavaa. Jos minun jotain pitäisi tehdä niin ehdottomasti olla luonnossa enemmän. Olin viime kesänä koko kesän luonnossa ja se oli ihaninta vuosiin. Ehkei kaupungissa asuminen muutenkaan sovi minulle. Joka tapauksessa, pitäisi lähteä pidemmälle vaellukselle kun kesä tulee. Ap 

Miksi ihmeessä sinun edes 'pitäisi' tehdä vapaa-ajallasi yhtään mitään, mitä 'muut' tekevät?

Nauti olemisesta. Vaikka siellä metsässä. Oleminen voittaa tekemisen.

Nimenomaan. Metsäkylpy ja aistien terävöityminen yksin luonnossa.

Ei marjastusta tms suorittamista, paitsi suoraan onomaan suuhun.

Masennus tai joku muu normaali eksistentiaalinen kriisi. 

Masennukseen voisi löytyä lääkitystä, mutta tuohon toiseen pitää vaan hakea oma ratkaisu jostain muualta. Joku tulee uskoon, joku juoksee maratoonia, joku hankkii kissan. 

Joku hommaa perheen ja lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa tavata sut, ap, ja pari muutakin tästä ketjusta. Olen elänyt tuon vaiheen läpi, tai ehkä se on vielä vähän kesken. 

Joka tapauksessa, se ettei löydä niitä omia ihmisiä, saattaa olla semmoinen vaihe. Yksinäisyys ja eristäytyminen, kunnes löytää kaiken tarvittavan itsestään. Sitten tajuaa, että pitää löytää ne just oikeat ihmiset, eikä enää halua sopeutua eikä tyytyä. Mutta kun niitä oikeita ihmisiä on tosi vaikea löytää, varsinkin kun suurin osa ihmisistä esittää jotain muuta kuin mitä on. 

Jos sinä esität ja minä esitän, niin kumpikaan ei tunnista, että tuossa se oikeanlainen ihminen on. Vääränlaisia on jo muutenkin maailma täynnä ja heille en enää haluakaan kelvata. Juttu on niin, että täytyy tutustua itseensä, etsiä se oman itsensä puhtain ydin ja olla niin oma itsensä kuin mahdollista. Silloin oikeat ihmiset pystyvät tunnistamaan toisensa. 

Periaatteessa sama koskee koko elämää ja niitä asioita, joista kiinnostuu. Kyllähän se turhauttaa välillä. Ehkä ei kannata liikaa panostaa johonkin yksittäiseen kiinnostuksenkohteeseen ennen kuin näkee, pysyykö kiinnostus vai katoaako se. Sekin voi olla vain vaihe, joka johtaa taas johonkin toiseen. Joskus tapahtuu nopeassa tahdissa sarja muutoksia. 

Itsensä ja ytimensä löytäneet eivät enää esitä mitään. Kyllä kaltaisensa tunnistaa, jos sellaisen kohtaa. Ongelma onkin siinä, että meitä on kai sitten niin harvassa, ettei kohdata. 

Minulle nousee ajoittain voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Nykyään tiedän, etteivät ne kestä kovin pitkään. Eikä se mitään. Tämäkin on minua, elämääni, ja hyväksyttävää. Haluan silti ottaa kaiken irti minua milloinkin kiinnostavasta. Tällaiset asiat tekevästi muuten pelkistyneestä elämästä rikkaamman ja antavat päiviin mielekkyyttä. Meillä on tämä hetki. Kun siinä on levossa ja on hyvä olla, kaikki on hyvin.

N68

Koen myös tulleeni omaksi itsekseni koko ajan enemmän, se vaati sen, että jätti kaiken taakseen rohkeasti ja alkoi kuuntelemaan itseään. Minulla ei jäänyt ns entisestä elämästä ihmissuhteita, tavaroita tai paljoa muutakaan, oli vain pakko irrottaa, muuten en olisi päässyt eteenpäin. Kaikki ne oli kuitenkin tullut elämääni silloin kuin elin miellyttäjänä ja aktiivisena addiktina eli elämää, joka ei ollut aitoa. Prioriteetiksi onkin tullut nykyään se, että tahdon aitoja ihmisiä läheisemmin elämääni, vähempi ei vain enää riitä. Huomaan, että minut kohdataan nykyään aivan eri tavalla kun on omassa linjassaan niin sanotusti. Kun on oma itsensä ja kunnioittaa sekä itseään, että muita, niin silloin ihminen säteilee ja tuo tilaan aika nostattavaa energiaa. Tämä on todella ollut hieno matka loppuen lopuksi itseensä mutta tietenkin edelleen ajoittain tipun taas pimeään sisälläni mutta niinhän sen kuuluukin mennä. Se on sitä sisäistä työtä, joka todella kannattaa ja onhan se todella raskasta kun se iskee päälle mutta se menee ohi ja huomaa, että voikin taas paremmin. Myötätuntoa ja rakkautta tämä sisäinen matka kyllä vaatii ja sekin on ihanaa kun sen itselleen alkaa sallimaan. Ap 

Tähän on tultu kun eläminen on tehty niin helpoksi. Ennen vanhaan asioita ei kerinnyt miettiä vaan oli tehtävä alati töitä, niin kotona kuin työelämässäkin. Luppoaikaa ei juuri ollut, köyhyyttä ja kurjuutta sitäkin enemmän. Nyt on sitten kaikki maailman koneet helpottamassa arkea ja itse pyöritellään sormia kun ei ole järkevää tekemistä. Kannattiko ?

Ap, ala keräilemään muumimukeja. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ongelma on vain se, että ei ole tällä hetkellä sopivaa kumppania, jonka kanssa nauttia asioista.

Jännä että tämä kommentti saa alapeukkuja. Itsellä sama, kumppani puuttuu. Tuntuu että ihmiset eivät halua nykyään yrittää saada kumppania, ellei se ole joku joka täyttää tiukkaakin tiukemmat kriteerit ilman  mitään virheitä.

Eutanasia

Ehkä sinulla olisi tarvetta mennä ammatti auttajan juttusille. Toisaalta elämässä on vaiheita jolloin ei jaksa eikä tarvitseekaan ole itsellesi armollinen. Kaikella on aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa tavata sut, ap, ja pari muutakin tästä ketjusta. Olen elänyt tuon vaiheen läpi, tai ehkä se on vielä vähän kesken. 

Joka tapauksessa, se ettei löydä niitä omia ihmisiä, saattaa olla semmoinen vaihe. Yksinäisyys ja eristäytyminen, kunnes löytää kaiken tarvittavan itsestään. Sitten tajuaa, että pitää löytää ne just oikeat ihmiset, eikä enää halua sopeutua eikä tyytyä. Mutta kun niitä oikeita ihmisiä on tosi vaikea löytää, varsinkin kun suurin osa ihmisistä esittää jotain muuta kuin mitä on. 

Jos sinä esität ja minä esitän, niin kumpikaan ei tunnista, että tuossa se oikeanlainen ihminen on. Vääränlaisia on jo muutenkin maailma täynnä ja heille en enää haluakaan kelvata. Juttu on niin, että täytyy tutustua itseensä, etsiä se oman itsensä puhtain ydin ja olla niin oma itsensä kuin mahdollista. Silloin oikeat ihmiset pystyvät tunnistamaan toisensa. 

Periaatteessa sama koskee koko elämää ja niitä asioita, joista kiinnostuu. Kyllähän se turhauttaa välillä. Ehkä ei kannata liikaa panostaa johonkin yksittäiseen kiinnostuksenkohteeseen ennen kuin näkee, pysyykö kiinnostus vai katoaako se. Sekin voi olla vain vaihe, joka johtaa taas johonkin toiseen. Joskus tapahtuu nopeassa tahdissa sarja muutoksia. 

Itsensä ja ytimensä löytäneet eivät enää esitä mitään. Kyllä kaltaisensa tunnistaa, jos sellaisen kohtaa. Ongelma onkin siinä, että meitä on kai sitten niin harvassa, ettei kohdata. 

Minulle nousee ajoittain voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Nykyään tiedän, etteivät ne kestä kovin pitkään. Eikä se mitään. Tämäkin on minua, elämääni, ja hyväksyttävää. Haluan silti ottaa kaiken irti minua milloinkin kiinnostavasta. Tällaiset asiat tekevästi muuten pelkistyneestä elämästä rikkaamman ja antavat päiviin mielekkyyttä. Meillä on tämä hetki. Kun siinä on levossa ja on hyvä olla, kaikki on hyvin.

N68

Nämä kommentit toivat mieleen, että oikeastaan olisin hyvinkin tyytyväinen elämääni, jos olisi niitä läheisiä ystäviä. Ja/tai elämänkumppani, joka olisi samalla läheinen ystävä. Seksiä sisältävää suhdetta en kaipaa vaikka olenkin lisääntymisikäinen.

Haluaisin elämääni nimenomaan aitoja, rehellisiä ihmisiä, joiden kanssa tullaan hyvin juttuun puolin ja toisin. 

Kävin tänään siellä kirjastossa, otin vinkin käyttöön. En jostain syystä ole ennen kävellyt kirjastossa rauhassa miettien mikä minua kiinnostaisi. Lähinnä olen vain saanut idean jossain kiinnostua asiasta x ja sitten olen mennyt kirjastoon lainaamaan aiheeseen liittyvän kirjan. Nyt menin kuitenkin ihan rauhassa, ilman minkäänlaista suunnitelmaa siitä mikä aihe voisi olla. Oli kiva pysähtyä ja katsella, lukea eri kirjoja sivun verran. Kiinnostusta oli eniten ruokakulttuuriin ja luontoon. Innostuin molemmista kirjoista kovasti jotka lainasin. Olen tuon ruoka aiheisen kirjan selannut läpi kokonaan ja on kyllä hyvin mielenkiintoinen, oli ihana lukea ja tutkia sitä. Tuo luonto myös kiinnostaa erityisesti lomaani liittyen, aion mennä ihan täällä Suomessa luonnon keskelle taas viettämään aikaani, joten siihen liittyen ajattelin vähän tutkia mihin kansallispuistoon mahdollisesti lähden tutustumaan. Kiitos vielä siis ideasta, tänään ollut aika mukava päivä. Ap 

Fiksuimmat tajuaa jossain vaiheessa miten sairas ja kieroutunut ihmiskunta todellisuudessa on. Vain uteliaisuus antaa voimia jatkamaan.

up

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa tavata sut, ap, ja pari muutakin tästä ketjusta. Olen elänyt tuon vaiheen läpi, tai ehkä se on vielä vähän kesken. 

Joka tapauksessa, se ettei löydä niitä omia ihmisiä, saattaa olla semmoinen vaihe. Yksinäisyys ja eristäytyminen, kunnes löytää kaiken tarvittavan itsestään. Sitten tajuaa, että pitää löytää ne just oikeat ihmiset, eikä enää halua sopeutua eikä tyytyä. Mutta kun niitä oikeita ihmisiä on tosi vaikea löytää, varsinkin kun suurin osa ihmisistä esittää jotain muuta kuin mitä on. 

Jos sinä esität ja minä esitän, niin kumpikaan ei tunnista, että tuossa se oikeanlainen ihminen on. Vääränlaisia on jo muutenkin maailma täynnä ja heille en enää haluakaan kelvata. Juttu on niin, että täytyy tutustua itseensä, etsiä se oman itsensä puhtain ydin ja olla niin oma itsensä kuin mahdollista. Silloin oikeat ihmiset pystyvät tunnistamaan toisensa. 

Periaatteessa sama koskee koko elämää ja niitä asioita, joista kiinnostuu. Kyllähän se turhauttaa välillä. Ehkä ei kannata liikaa panostaa johonkin yksittäiseen kiinnostuksenkohteeseen ennen kuin näkee, pysyykö kiinnostus vai katoaako se. Sekin voi olla vain vaihe, joka johtaa taas johonkin toiseen. Joskus tapahtuu nopeassa tahdissa sarja muutoksia. 

Itsensä ja ytimensä löytäneet eivät enää esitä mitään. Kyllä kaltaisensa tunnistaa, jos sellaisen kohtaa. Ongelma onkin siinä, että meitä on kai sitten niin harvassa, ettei kohdata. 

Minulle nousee ajoittain voimakkaita kiinnostuksen kohteita. Nykyään tiedän, etteivät ne kestä kovin pitkään. Eikä se mitään. Tämäkin on minua, elämääni, ja hyväksyttävää. Haluan silti ottaa kaiken irti minua milloinkin kiinnostavasta. Tällaiset asiat tekevästi muuten pelkistyneestä elämästä rikkaamman ja antavat päiviin mielekkyyttä. Meillä on tämä hetki. Kun siinä on levossa ja on hyvä olla, kaikki on hyvin.

N68

Nämä kommentit toivat mieleen, että oikeastaan olisin hyvinkin tyytyväinen elämääni, jos olisi niitä läheisiä ystäviä. Ja/tai elämänkumppani, joka olisi samalla läheinen ystävä. Seksiä sisältävää suhdetta en kaipaa vaikka olenkin lisääntymisikäinen.

Haluaisin elämääni nimenomaan aitoja, rehellisiä ihmisiä, joiden kanssa tullaan hyvin juttuun puolin ja toisin. 

Kukapa ei. Elämänkumppani ilman seksiä, kun on vielä lisääntymisiässä. Vastaavaa miestä voi olla vaikea löytää. Miehille kun se kumppanuus lähtee yleensä juuri seksistä. Muu kumppanuus naisen kanssa ei vaan riitä.