Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en pysty enää nauttimaan elämästä? Istun kotona enkä ole innokas menemään tai tekemään asioita.
08.04.2026 |
Minä jotenkin kyllästytän itseänikin kun en vain innostu enää oikein mistään. Käyn töissä ja siellä olen iloinen, minua pidetään todella pirteänä ihmisenä ja aidosti sitä olenkin kun töissä käyn.
Kotona minulla ei ole mitään. Ei mitään. Ei vain ole yhtään mitään mitä odottaa, mitä tehdä, minne mennä. Ei ystäviä, ei perheenjäseniä, ei sukulaisia. Ei kiinnosta nähdä ketään koska en vain jaksa. Minulla menee voimat jo jos käyn ulkona ihan vaan ihmisten keskellä. Mielummin olen sivusta tarkkailijana tai keskityn omaan elämääni vapaa-ajalla. Minä kai jännitän ihmisiä aika paljon ja pidän uhkaavina jos vapailla täytyisi olla sosiaalinen.
Minua ei myöskään mitkään harrastukset kiinnosta. Kun yritän opiskella tai perehtyä johonkin aiheeseen niin max viikko tai kaks niin ei kiinnosta enää. Mistään ei jää oikein käteen mitään mitä yritän aloittaa koska masennun ja väsyn keskenkaiken tai menetän totaalisesti mielenkiinnon. Olo on suuren osan ajasta tyhjä, ulkopuolinen ja jotenkin sellainen, että odotan tavallaan että elämä päättyy.
Sori negatiivinen vuodatus. Tiedän, että jokainen on vastuussa omasta elämästään eikä kukaan voi minulle kertoa mitä minun pitäisi tehdä. Kuitenkin tämä turhauttaa kun tuntuu ettei tässä elämässä ole mitään mikä minua aidosti kiinnostaa tai jota kohti haluaisin pyrkiä ihan tosissani. Minä vain elän ihan jossain omassa maailmassani enkä kykene jostain syystä elämään ja kokemaan tätä "oikeaa" elämää. Joka tuntuu sekin täysin illuusiolta ja jotenkin epäaidolta. Näen asioiden läpi enkä vain pysty samaistumaan normaalina pidettyyn elämään. Enkä kuitenkaan saa mistään muustakaan kiinni. Tuntuu kuin mitään ei olisi olemassa ja kuitenkin vain hengitän täällä ja mietin mitä ihmettä minä täällä oikein teen.
Kommentit (94)
Mistä toi johtuu että Suomessa suositaan kauheasti täysin yksinoleminen? Mikä siinä on että pitäisi vaa erakoitua eikä olla vuorovaikutuksessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannabis voi toimia masentunutta mieltä virkistävänä luonnollisena kemikaalikoktailina.
Olen juuri miettinyt, kuinkahan outoa on, että haluan vain olla kotona... Jos olisi tarpeeksi rahaa, en kävisi missään kuin ehkä max. kolme kertaa vuodessa. Pelkkä ajatus siitä, että pitää mennä jonnekin, on liikettä, ihmisiä, autoja, melua ympärillä, saa toivomaan, että kuolla kupsahtaisin niille sijoilleni. Kunpa olisikin vain samanlainen kumppani, ja voisi tehdä 100% etätyötä, ja keitellä teetä kaiket päivät ja lukea ja rapsutella kissoja... Kuolisin onnellisena.
Elämä on jaettu sosiaaliseen, fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Mielestäni tämä henkisyys unohdetaan aina. Siitä tulee mieleen pelkkä uskonto, vaikka sen ei tarvitse tarkoittaa sitä. Joku täyttää elämänsä taiteella ja joku on luonnon kanssa yhtä ja joku ajaa heikompien asemaa. Mitä vaan. Jokainen tarvitsee terveyden ja toisten ihmisten lisäksi myös jotain suurempia voimia elämäänsä. Muuten millään ei ole tarkoitusta.
Aatteet ovat muuten yleensä uskontoja kanssa. Silloin uskotaan vain ihmiseen eikä Jumalaan.
Minulla on samaa. Olen yksinäinen. Mutta toisaalta en löydä samanhenkisiä ihmisiä joiden seurassa olisi hyvä olla.
Tämä on kamala kierre joka ruokkii itseään.
Toivottavasti en katkeroidu.
Tykkään kyllä myös erakoitua sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Ne vievät kaikki voimani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme vuotta. Vaivoin saan itseni ulos ovesta. Ei kiinnosta enää. Kauppa ja apteekki pakko.
Minusta yksi elämän suurimmista iloista on aina ollut se, ettei ole ollut mitään pakkoa tehdä tai yrittää mitään töissä ja kaupassakäynnin ohella. Ihanaa olla vain kotona omissa oloissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea noin pitkiä vuodatuksia. Mutta oletko mitannut ferritiinin ja hemoglobiinin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ei tarvitse enää pelätä katkeroituvani, se tapahtui jo. Lisäksi olen ihan hirveän vihainen nykyään. Varmaan katkeaa pian joku verisuoni näiden raivarien takia.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea noin pitkiä vuodatuksia. Mutta oletko mitannut ferritiinin ja hemoglobiinin?
Voisi olla tarpeen ainakin sinulle kun et tuotakaan vähää jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus.
Suurempi ihme se olisi jos totaaliyksinäisyys ei masentaisi. Etenkin kun se ei miltään osin ole toivottua tai oma valinta.
Raudanpuutteesta puheenollen, vetäisin rautakuurin ja kyllä sen myötä virkistyin/piristyin ja moni muukin raudanpuutteesta johtuva oire helpotti/katosi mutta ei mua siltikään innosta oikein mikään. Sinällään siis jaksaisin taas kun oli jo vaihe etten edes jaksanut, mutta kaiken tekeminen aina yksin ei vaan enää nappaa yhtään. Kiintiö on tätä laatua aivan täys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen aamulla kuulin telkkarista, että ihmisellä pitäisi olla 90min viikossa merkityksellistä keskustelua ja vuorovaikutusta puolisonsa kanssa. Siihen päälle sitten tietenkin kaikki muu sosiaalinen elämä muiden ihmisten kanssa.
Jäin oikein miettimään tuota että mulla on ollut viimeisen vuoden aikana ehkä tuo 90 minuuttia keskustelua toisten ihmisten kanssa ja sekin osissa ja suurimmaksi osaksi työkkärin virkailijan kanssa.
Ei ole elämänkumppania, ei perhettä, ei ystäviä, ei kavereita eikä edes hyvänpäivän tuttuja ja tällä hetkellä ei edes työpaikkaa. Tuntuu että sekoan kohta.
Eikä mikään enää huvita vaan kaikki tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Automodella käy lenkillä ja tekee arkiset pakolliset eikä näitä parane yhtään miettiäkään, koska mitä väliä millään? Mikään ei muutu paremmaksi eikä korjaannut hyväksi vaikka sätkii ja tekee kuinka. Huominen on vaan huonompi mitä tämä päivä joka on eilistä pahempi.
Sama tilanne. Töissä nyt tulee keskusteltua jostain työkavereiden kanssa, mutta vapaalla olen ihan yksin. Aamulla, iltaisin töiden jälkeen, vapailla ja lomilla olen hiljaa. Pelottaa mitä se tekee aivoille. Pitkien vapaiden jälkeen kun menee töihin tuntuu että pitää ihan opetella uudestaan miten puhutaan, lihakset veltostuu. Naamasta näkee ettei ole sellaista normaalia puhetta ja ilmeilyä mitä normaaleilla ihmisillä on. En sitten tiedä mistä löytyisi jutteluseuraa vapaille. Olen introvertti enkä jaksaisi töiden lisäksi enää lisää merkityksetöntä small talkia, en jaksaisi tässä iässä enää taas tutustumalla tutustua ihmisiin (olen sitä sitä yrittänyt) kun se ei ehkä edes johda mihinkään. Harrastusryhmät ei enää kiinnosta. Juu, olen vaikea tapaus. Joku ehdottaa kohta sukulaisia - voi kun olisikin! Meidän suvussa ei pidetä ihmisiin yhteyttä.
Heh! Samat jutut. Tosin en ole työelämässä, joten työkavereitakaan ei ole.
Meidänkään suvussa ei pidetä yhteyttä. Ei edes sisarukset, nyt kun olemme kaikki kypsässä keski-iässä.
Joskus kauan sitten yritin pitää siskooni ja veljeeni jotain kontaktia, mutta aloin kokea jopamtuppautuvani, niin lopetin. Eli enää ei yhtään mitään. Tämmöiseksi meni, kun äitimmekin oli kuollut ja perinnöt jaettu. Siinäkin tuli ihme välistävetoa, vaikka välirikosta ei ole kysymys, kun yhteyksiä ei ollut aiemminkaan siskoni ja veljen kesken.
Sama kokemus sisaruksistakin. Meitä ei edes kasvatettu läheisiksi, enemmän jopa vertailtiin ja kilpailutettiin vanhempien taholta. Olen yrittänyt joskus lähettää siskolle viestejä mutta hän on niin kiireinen omassa elämässään valitsemiensa ihmisten kanssa ettei ehdi vastata tai sitten ei välitä. Luulen ettei välitä, koska kyllä sukulaisille on aikaa jos välittää. Ainakin muilla on? olen miettinyt, että jos saisin jonkun vakavan sairauden niin en kertoisi siitä sisaruksille. Siinä tilanteessa en itse jaksaisi kohdata sitä, jos heitä ei kiinnostaisi edes se. Kuulostan nyt varmasti tosi masentavalta tyypiltä ja joku tulee sanomaan että ei ihme että kukaan ei halua olla kanssani. Vakuutan että olen tai olisin ihan hauskaa seuraa, minulla on paljon kiinnostuksen kohteita ja seurailen maailman ilmiöitä ja osaan kyllä keskustella. terv nro 50
Mene matkalle ja sukella vaikka tai hyppää laskuvarjohyppy jos vesi ei ole sun elementti. Kun palaat kotiin varaa seuraava matka ja tee joka matkalla jotain ainutkertaista. Tai sukella uudestaan niinkuin minä teen. En ajattele iltaisin mitään muuta kuin seuraavaa sukelluskohdettani ja olen viiskyt. Töissä surettaa nelikymppiset asiakkaat joista näkee että elämä meni jo. Älä anna sen mennä!
Mulle paras turva ja merkitys tulee uskosta.
Saarnaajan kirja, joka alkaa "turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta" loppuu ajatuksiin siitä miten ihmisen kannattaa elää ( vaikka, kuten kirjan kirjoittaja, kokeekin tuon turhuuskokemuksen). Saarnaajassa myös tämä: Mitä hyötyä ihmiselle on kaikesta vaivannäöstään, jolla hän vaivaa itseään auringon alla.
Usko on tuonut mulle syvän merkityksen elämään, koska mulle on luvattu se, että saan vaeltaa etukäteen minulle varatuissa teoissa. Se on ihmeellistä, tavallaan ihnisaivoilla käsittämätöntä, ja kuitenkin niin totta, sitten kun on keskellä kaiken tapahtumista. Siinä on silloin se syvä rauha ja merkitys läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Mene matkalle ja sukella vaikka tai hyppää laskuvarjohyppy jos vesi ei ole sun elementti. Kun palaat kotiin varaa seuraava matka ja tee joka matkalla jotain ainutkertaista. Tai sukella uudestaan niinkuin minä teen. En ajattele iltaisin mitään muuta kuin seuraavaa sukelluskohdettani ja olen viiskyt. Töissä surettaa nelikymppiset asiakkaat joista näkee että elämä meni jo. Älä anna sen mennä!
Millä rahalla?
Vierailija kirjoitti:
Mene matkalle ja sukella vaikka tai hyppää laskuvarjohyppy jos vesi ei ole sun elementti. Kun palaat kotiin varaa seuraava matka ja tee joka matkalla jotain ainutkertaista. Tai sukella uudestaan niinkuin minä teen. En ajattele iltaisin mitään muuta kuin seuraavaa sukelluskohdettani ja olen viiskyt. Töissä surettaa nelikymppiset asiakkaat joista näkee että elämä meni jo. Älä anna sen mennä!
Satunnaiset äärikokemukset ei ole se mikä toisi elämääni merkityksen tunnetta. Eikä ne ratkaise yksinäisyyttä
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samaa. Olen yksinäinen. Mutta toisaalta en löydä samanhenkisiä ihmisiä joiden seurassa olisi hyvä olla.
Tämä on kamala kierre joka ruokkii itseään.Toivottavasti en katkeroidu.
Tykkään kyllä myös erakoitua sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Ne vievät kaikki voimani.
Jep. Itsekin olin aina ihan puhki vääränlaisten sosiaalisten tilanteiden jälkeen, mutta olen ollut myös sellaisessa seurassa mikä ei aiheuttanut tuota väsähtämistä vaan pikemminkin päinvastoin. Joskus myös ihan sellainen ohimennen-kohtaaminen vaikka jossain kaupassa että jää hetkeksi juttelemaan myyjän kanssa antaa aivan älyttömän energiaboostin jonka jälkeen on kuin toinen ihminen. Tuosta onkin sitten karua palata omaan yksinäiseen elämään.
Alue: Aihe vapaa
Jos ei ole erakkoluonteinen ihminen niin ei ainainen yksinäisyys elämänlaatua paranna. Ei tietysti huono seurakaan hyväksi ole, mutta haitat on erilaisia eikä varmaan vertailtavissakaan mikäli se nyt tarpeen olisikaan. Itsekin olin pitkään ihan hyvinvoiva yksinäinen tai no, ainakin normaalin hyvinvoiva mutta kyllä tämä kaikenlaista ikävää aikaan saa ihan yllärinä ja pyytämättä. Osa ilmaantuu äkkiä tai ainakin pahenee äkisti vaikka sitä ensin ei huomaakaan. Elämänhalu vaan hiipuu pois.