Miksi hindulaisuus ja muut idän uskonnot kiinnostavat suomalaisia

Vierailija kirjoitti:

Jaha, mikähän se mystiikka niiden takana on? Intian alueella on säilynyt se vanha viisaus minkä länsimaiset menetti kirjaston palossa ja viimeistään kristinuskon noitavainoissa.

Tyhmät ihmiset jaksaa aina paasata joogasta ja muusta ymmärtämättä laisinkaan mitä ne edes tarkoittaa. Useimmiten kyse on himokristityistä, lestoista tms. jotka niistä paasaa ja laittaa niitä lappusia postilaatikkoon ja katulyhtyihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatanastahan kaikki nuo epäjumalauskonnot ovat, joogaa mukaan lukien! 

 

Etsikää elävää, kaikkivaltiasta, kaiken luojaa ; Kolmiyhteistä Jumalaa! 

missä se kolmijakomielinen jumalasi elää?

Vatikaanissa tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hindulaisuus ja buddhalaisuus on kyllä varsin fiksuja uskontoja jos vertaa kristinuskoon ja islamiin.

No jos haluaa jotain patsasta kumartaa ...

Onhan se parempi kuin ikuinen kristinuskon helvetti.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?

Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.

Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.

Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.

Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.

Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.

Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?

Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta te-loit-taa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.

Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hindulaisuus ja buddhalaisuus on kyllä varsin fiksuja uskontoja jos vertaa kristinuskoon ja islamiin.

No jos haluaa jotain patsasta kumartaa ...

Ja sinä jotain näkymätöntä satuhahmoa ja satukirjaa?

Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.

Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sa-distia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.

Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miksi pitäisi olla kristinuskon kanssa missään tekemisissä? 

Vierailija kirjoitti:

Hindulaisuus on puhtaasti rasistinen, naisvihamielinen, nationalistinen ideologia.

Mitä kristinusko ja islam ovat?

Mistähän krisinusko mahtaa olla peräisin, ap? 

Mainitse edes yksi uskonto, joka on peräisin lännestä, kun MAGA-kulttia eli hihhelievankelikaalisuutta ja Lentävän spagettihirviön kirkkokuntaa ei lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Jaha, mikähän se mystiikka niiden takana on? Intian alueella on säilynyt se vanha viisaus minkä länsimaiset menetti kirjaston palossa ja viimeistään kristinuskon noitavainoissa.

Bravo bravissimo!

Jaakob 5:11 "Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava."

Job 42:10 "Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut."

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei ainakaan kirkko ole halunnut pesäeroa joogaan, kirkossani harrastetaan sitä. Sekin panee ajattelemaan kuin pitkään viitsii olla enää kirkon jäsen

Jäitä hattuun hölömö!

Vierailija kirjoitti:

Saatanastahan kaikki nuo epäjumalauskonnot ovat, joogaa mukaan lukien! 

 

Etsikää elävää, kaikkivaltiasta, kaiken luojaa ; Kolmiyhteistä Jumalaa! 

Voi uittu teidän tekopyhien kanssa! Jooga on minulle vain jumppaa, ei mitään uskontoa.

Hindut vainoavat köyhiä kastittomia eli daliteja väkivaltaisesti. Aika karua luettavaa, jos perehtyy aiheeseen. Tilanne vertautuu Etelä-Afrikan apartheidiin. Muutenkin länsimaisilla on meille kaunisteltu kuva hindulaisuudesta, mutta selkaista se on tietämättömillä. 

Vierailija kirjoitti:

Hindut vainoavat köyhiä kastittomia eli daliteja väkivaltaisesti. Aika karua luettavaa, jos perehtyy aiheeseen. Tilanne vertautuu Etelä-Afrikan apartheidiin. Muutenkin länsimaisilla on meille kaunisteltu kuva hindulaisuudesta, mutta selkaista se on tietämättömillä. 

Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?

Max Weber lähestyi luokkajärjestelmää laajemmin kuin Marx. Hän ei pitänyt taloudellista asemaa ainoana ratkaisevana tekijänä, vaan erotti toisistaan kolme ulottuvuutta: luokan, joka liittyy ihmisen markkina-asemaan ja taloudellisiin mahdollisuuksiin; statuksen, joka tarkoittaa sosiaalista arvostusta ja kunniaa; sekä vallan, joka kytkeytyy poliittiseen vaikutusvaltaan ja kykyyn ohjata muiden toimintaa. Weberin ajattelu käy ilmi erityisesti teoksessa Economy and Society, jossa hän rakentaa moniulotteisen analyysin modernista yhteiskunnasta. Hänen mukaansa kaksi ihmistä voi kuulua samaan tuloluokkaan mutta eri statusryhmiin, tai heillä voi olla taloudellista vaurautta ilman poliittista valtaa. Yhteiskunta ei siis ole kaksijakoinen, vaan kerrostunut useilla samanaikaisilla tavoilla.
Pierre Bourdieu puolestaan syvensi luokkateoriaa kulttuurin suuntaan. Hänen tunnetuin teoksensa La Distinction analysoi ranskalaista yhteiskuntaa ja osoittaa, kuinka maku, koulutus ja elämäntyyli eivät ole pelkkiä yksilöllisiä valintoja, vaan heijastavat ja uusintavat luokka-asemaa. Bourdieu kehitti käsitteet kulttuurinen pääoma (koulutus, sivistys, makutottumukset), sosiaalinen pääoma (verkostot ja suhteet) ja taloudellinen pääoma. Näiden lisäksi hän puhui habitus-käsitteestä, joka tarkoittaa yksilön sisäistettyjä tottumuksia ja ajattelutapoja, jotka muotoutuvat hänen yhteiskunnallisessa asemassaan. Bourdieun mukaan luokka ei näy vain tuloissa vaan myös siinä, miten ihminen puhuu, mitä hän arvostaa ja millaisissa piireissä hän liikkuu.

Erik Olin Wright edusti myöhempää, empiirisempää marxilaista tutkimusta. Hän pyrki yhdistämään Marxin teorian nykyaikaiseen yhteiskuntatieteelliseen analyysiin. Teoksessaan Classes hän tarkasteli erityisesti niin sanottuja ristiriitaisia luokka-asemia: esimerkiksi esimiehiä, jotka eivät omista yritystä mutta käyttävät valtaa työntekijöihin, tai asiantuntijoita, joilla on erityisosaamista mutta ei pääomaa. Wrightin mukaan moderni länsimainen yhteiskunta ei jakaudu vain kahteen luokkaan, vaan sisältää monimutkaisia väliportaita ja valtasuhteita. Hänen työnsä toi luokkateoriaan tarkempaa mittaamista ja tilastollista analyysia, mutta säilytti Marxilta perityn ajatuksen siitä, että omistus ja valta tuotannossa ovat edelleen keskeisiä eriarvoisuuden lähteitä.


Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?

Max Weber – Economy and Society

Max Weber: Economy and Society (kirjan esittely ja tiedot)
— julkaisutiedot ja kirjastotietue, josta löytyy myös eri painoksia ja mahdollisuudet lainata tai katsoa kirjaa kirjastoverkoista.

Pierre Bourdieu – La Distinction: Critique sociale du jugement

Pierre Bourdieu: Distinction – PDF‑versio (sosiaalisen eron analyysi)
— ilmainen PDF-versio teoksesta Distinction, jossa näkyy alkuperäisen englanninkielisen käännöksen (osa) sisältöä.

La Distinction – Internet Archive (painettu teos verkossa)
— painettu kirja kokonaisuutena Internet Archive -palvelussa (vaatii rekisteröitymistä katselua varten).

Bourdieu’n klassikko käsittelee makua, kulttuuria ja luokkia, ja sen online-versioiden katselu voi vaatia rekisteröitymistä.

Erik Olin Wright – Classes

Erik Olin Wright: Classes (kirjailijan ja julkaisun sivu)
— virallinen kirjasivu, josta voit ostaa tai tilata kirjanjulkaisun mukaan e-kirjan.

Classes – Google Books (esittely)
— Google Books esittelee kirjan sisällön ja antaa usein pienen osan viitteeksi.

Erik Olin Wright Classes PDF (akseleobock‑lähde)
— PDF-näyte (ei täydellinen julkaisu, mutta sisältää kirjan metatietoja ja osia) — käyttö saattaa edellyttää latausta tai selainta, joka sallii PDF-tiedostot.

Vierailija kirjoitti:

Hindut vainoavat köyhiä kastittomia eli daliteja väkivaltaisesti. Aika karua luettavaa, jos perehtyy aiheeseen. Tilanne vertautuu Etelä-Afrikan apartheidiin. Muutenkin länsimaisilla on meille kaunisteltu kuva hindulaisuudesta, mutta selkaista se on tietämättömillä. 

Etkö tiedä, että myös lännessä on luokkajärjestelmä?

TÄSTÄ AIHEESTA ON LUKUISIA TUTKIMUKSIA, JOITA VOIT TUTKIA ITSE, JA ERI KIRJASTOJEN KAUTTA SUOMESSA VOIT TILATA KIRJOJA PAIKALLISEEN KIRJASTOON, AIHE ON ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA JA TUTKIMISEN ARVOISTA.