Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!

Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.

Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä. 

Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella?  Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.

Miksei voi rehellisesti sanoa, että menee toisen kanssa elokuviin? Kyllä terve ihminen ymmärtää, että toisella on sitten viikonloppu täynnä menoa.

Entäs jos on tehnyt kotihommia koko päivän ja toinen kaveri sattuu soittamaan ja ehdottamaan leffaa. Juuri sillä hetkellä se tuntuu hyvältä idealta ja siihen on energiaa, pitääkö kuitenkin soittaa tälle aiemmin pyytäneelle kaverille ja kysyä häneltä mitä hän puuhaa?

Jos kaveri siellä leffassa tekee fb-postauksen ja tägää siihen, pitääkö sekin kieltää ettei aiemmin kysyneelle tule paha mieli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!

Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.

Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä. 

Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella?  Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.

Miksei voi rehellisesti sanoa, että menee toisen kanssa elokuviin? Kyllä terve ihminen ymmärtää, että toisella on sitten viikonloppu täynnä menoa.

Entäs jos on tehnyt kotihommia koko päivän ja toinen kaveri sattuu soittamaan ja ehdottamaan leffaa. Juuri sillä hetkellä se tuntuu hyvältä idealta ja siihen on energiaa, pitääkö kuitenkin soittaa tälle aiemmin pyytäneelle kaverille ja kysyä häneltä mitä hän puuhaa?

Jos kaveri siellä leffassa tekee fb-postauksen ja tägää siihen, pitääkö sekin kieltää ettei aiemmin kysyneelle tule paha mieli?

Olen persoonana varmasti erilainen kuin sinä:

Jos olen sanonut Raijalle, että olen liian väsynyt lähteäkseni kahville, niin minä todella lepään kotona. Vaikka tulisi virkeämpi olo levätessä ja Leena soittaisi kysyäkseen elokuviin, niin silti jäisin lepäämään. Kokisin ikävänä sen, että olisin kieltäytynyt Raijan näkemisestä väsymyksen vuoksi, mutta Leenan kanssa meneminen olisi ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?

Ap

Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.

Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla. 

Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.

Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.

Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.

Ehkä olen outo:

Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?

Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä. 

Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.

Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?

Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo? 

 

Ihminen  kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin. 

 

Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt. 

 

Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan! 

En ole tiennyt olevani urpo, kun olen mennyt kyselemään asioista, josta puhuttiin aiemmin. Jos ystävän äidillä on syöpä, niin musta on ihan luonnollista kysyä, miten ystävän äiti jaksaa. Tai jos ystävän miehellä on burn out, niin oon kyllä kysynyt miehen vointia ja sitä, miten ystävä tilanteessa jaksaa. Kuvittelin empatiaksi, ilmeisesti ei sitä ole.

Onhan se, mutta samalla se ystävän tapaaminen voi olla se hetki, jolloin haluaa keskittyä johonkin muuhun asiaan niiden omien ongelmien sijaan. Siitäkin huolimatta, että olis niistä ongelmista aiemmin avautunut.

Mä olen ottanut sen linjan, että en puhu enää ongelmistani esim. tietylle kaverille, jos suinkin voin välttää, kun en halua sitten jossain illanistujaisissa vielä vähän isommalla porukalla joutua tilanteeseen, jossa tämä kaveri sitten ottaa sen ongelmani esiin. Sama tyyppi sitten avautuu mulle ongelmistaan ja kertoo, että kyllä mäkin voin hänelle avautua... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!

Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.

Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä. 

Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella?  Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.

Miksei voi rehellisesti sanoa, että menee toisen kanssa elokuviin? Kyllä terve ihminen ymmärtää, että toisella on sitten viikonloppu täynnä menoa.

Entäs jos on tehnyt kotihommia koko päivän ja toinen kaveri sattuu soittamaan ja ehdottamaan leffaa. Juuri sillä hetkellä se tuntuu hyvältä idealta ja siihen on energiaa, pitääkö kuitenkin soittaa tälle aiemmin pyytäneelle kaverille ja kysyä häneltä mitä hän puuhaa?

Jos kaveri siellä leffassa tekee fb-postauksen ja tägää siihen, pitääkö sekin kieltää ettei aiemmin kysyneelle tule paha mieli?

Olen persoonana varmasti erilainen kuin sinä:

Jos olen sanonut Raijalle, että olen liian väsynyt lähteäkseni kahville, niin minä todella lepään kotona. Vaikka tulisi virkeämpi olo levätessä ja Leena soittaisi kysyäkseen elokuviin, niin silti jäisin lepäämään. Kokisin ikävänä sen, että olisin kieltäytynyt Raijan näkemisestä väsymyksen vuoksi, mutta Leenan kanssa meneminen olisi ok.

No siis jos Raijan luo kahville kestää matkat tunti suuntaansa ja Leenan kassa leffaan voi piipahtaa tosta vaan. Tai jos Raija tykkää avautua kaikesta syvällisemmin ja Leenan kanssa voi jutella rennompia - tai toisin päin. Ihmiset on erilaisia ja ihmisten kanssa jaetaan eri asioita. Siksi ihmiset voi myös antaa ja viedä voimaa eri tavalla. 

Esim Raija voi olla aivan ihana ihminen kun omat sosiaaliset akut on täynnä ja jaksaa sen draivia ja silloin hänen seurastaan saa iloa ja pirteyttä, mutta Leena on ihana silloin, kun kaipaa ystävää, jonka seurassa voi vaan levätä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?

Ap

Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.

Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla. 

Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.

Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.

Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.

Ehkä olen outo:

Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?

Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä. 

Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.

Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?

Älä ota mitään stressaavaa asiaa suoraan puheeksi. Anna toisen sanoa siitä ensin. Voit kysyä yleisemmin mitä kuuluu, ja toinen vastaa sitten sillä tasolla, mitä on valmis siinä hetkessä mitäkin asiaa ajattelemaan/jakamaan. Varsinkaan älä kysy mistään toisen ongelmasta, jossa on myös vieraampia ihmisiä.

Niin, täytyy muistaa, että eri ihmisille eri asiat ovat stressaavia. Jollekin ihan vaan kysymys "mitä teet työksesi" saattaa olla epämukava jos on mt-ongelmia taustalla.

Tai vaan, jos oot työtön, niin kuin nyt moni on, etkä halua mitään surkuttelua tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit ihan hyvin kertoa asioista joita olet tehnyt yksin.

On suurimmalle osalle melkoinen turn off, jos toinen kertoo olleensa vapaa-ajalla vain yksin. Herättää toisissa ajatuksen, että mikä hänessä on vikana, kun ei ole sukulaisia/ystäviä ympärillä. 

En kyllä ole koskaan ajatellut noin enkä ole muidenkaan huomannut ajattelevan.

Minulla on ystäviä mutta yhtä hyvin voin mennä leffaan tai taidenäyttelyyn yksin. 

Jos puhutaan vaikka viikonlopun tekemisistä töissä voin sanoa vaikka käyneeni elokuvissa ihan minä-muodossa vaikka olisin ollut jonkun kanssa liikkeellä. Ei ketään kiinnosta kenen kanssa olet jotain tehnyt.

Noissa kaverihakusivustoissa ym on kyllä se hyvä puoli, että niissä voi ilmoituksessaan kertoa, mitä kaveruudelta toivoo ja mitä kaverin kanssa haluaisi tehdä. Näin voidaan varmistua, että toiveet kohtaavat. Jos taas tapaa kaverikandidaatin live-elämässä, ei tällaista metakeskustelua useinkaan tule käytyä ja sitten tulee mielipaha, kun halutaan erilaisia asioita. Itse ainakin jätän kontaktoimatta kaikki sellaiset, jotka haluavat hyvin tiheää yhteydenpitoa ja tapaamisia, ja/tai hyvin spontaanisti lyhyellä varoitusajalla tapahtuvaa toimintaa. Ei olisi aikaa sellaiseen, ja olen enemmän suunnittelijatyyppiä, joten tällaisen tapauksen kanssa tulisi vain turhautumista molemmin puolin.

Ja aiempaan keskusteluun jatkokuulumisten kysymisestä: ymmärrän että joskus voi tilanne imeä jakamaan liikaa asioistaan, eikä sitten haluakaan kertoa enempää, mutta mun mielestä ei ole paikallaan myöskään loukkaantua jos joku kysyy! Aihe, josta on jo aiemmin puhuttu, on tavallaan osoitettu sallituksi aiheeksi, ja kysymällä siitä uudestaan osoittaa kuunnelleensa toisen tarinaa, painaneensa sen mieleen ja olevansa toisen elämästä kiinnostunut. Ei sekään oikein kohteliaalta tuntuisi, jos toinen on avautunut aviokriisistään, ja jatkossa sitten olisi kuin ei olisi mistään aviokriisistä koskaan kuullutkaan. Se voisi tuntua siltä, että toinen ei muista tai ole kiinnostunut kuulumisista, tai vihjeeltä, että pidetään tämä pinnallisemmalla tasolla, en halua puhua tällaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!

Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.

Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä. 

Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella?  Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.

Miksei voi rehellisesti sanoa, että menee toisen kanssa elokuviin? Kyllä terve ihminen ymmärtää, että toisella on sitten viikonloppu täynnä menoa.

Entäs jos on tehnyt kotihommia koko päivän ja toinen kaveri sattuu soittamaan ja ehdottamaan leffaa. Juuri sillä hetkellä se tuntuu hyvältä idealta ja siihen on energiaa, pitääkö kuitenkin soittaa tälle aiemmin pyytäneelle kaverille ja kysyä häneltä mitä hän puuhaa?

Jos kaveri siellä leffassa tekee fb-postauksen ja tägää siihen, pitääkö sekin kieltää ettei aiemmin kysyneelle tule paha mieli?

Olen persoonana varmasti erilainen kuin sinä:

Jos olen sanonut Raijalle, että olen liian väsynyt lähteäkseni kahville, niin minä todella lepään kotona. Vaikka tulisi virkeämpi olo levätessä ja Leena soittaisi kysyäkseen elokuviin, niin silti jäisin lepäämään. Kokisin ikävänä sen, että olisin kieltäytynyt Raijan näkemisestä väsymyksen vuoksi, mutta Leenan kanssa meneminen olisi ok.

Kieltäytyisit vaikka sillä hetkellä tuntuisi kuvalta ajatukselta lähteä?

Tai jos elokuviin meno tuntuisi mukavammalta kuin kahville meneminen?

Varmasti ollaan erilaisia, en ymmärtänyt tuollaista ajattelua. Minä elän elämääni niin kuin parhaaksi näen enkä koe olevani kavereilleni mitään velkaa. En myöskään pahastu, jos he toimivat vastaavalla tavalla.

Itse taas en jaksaisi tylsää small talkia, vaan olisi kivempi jos ihmiset voisi kohdata enempi aidosti. 

Vierailija kirjoitti:

En tajua ollenkaan, kun ketjussa moni hokee, miten ystävyys on vapaaehtoista ja ystävältä ei saa odottaa mitään. Totta hemmetissä saa odottaa! Tuohan on sama, kun sanoisi, että parisuhde on vapaaehtoinen asia ja kumppanilta ei saa odottaa mitään. Ihmissuhteet toki ovat vapaaehtoisia, mutta odotuksia saa olla. Mielestäni on ihan perusasia, että parisuhteelta ja ystävyyssuhteelta odotetaan samoja asioita: samankaltaisuutta esim. arvomaailman osalta, vastavuoroisuutta, halua viettää yhdessä aikaa, kumpikin on kiinnostunut toistensa asioista ja on valmiita tukemaan toisiaan, yhdessä on hyvä olla jne. Miksi nämä asiat eivät pätisi ystävyydessä?

Itsestäni tuntuu, että nämä "ystävältä ei saa odottaa mitään ja ystävyys on vapaaehtoista" -tapaukset ovat juuri niitä, jotka hylkäävät ystävänsä elämän muuttuessa/jos toiselle tapahtuu jotain ikävää. Heiltä ei saa odottaa tukea, vastavuoroisuutta tms. Ystävyys on määräaikaista tavaraa, joka on ok niin kauan, kun se ihmisestä itsestään on kivaa/hyödyllistä. Jos toisella on rankkaa tai hänestä ei saa enää hyötyä irti, niin hän joutaa mennä.

Jos vertaa ystävyyssuhteita parisuhteeseen, ei ole mitään toivoa päästä mun ystäväksi. Mun mielestä ystävyyssuhteet ei nykyään kestä, koska niihin ladataan samankaltaisia odotuksia kuin parisuhteeseen tai perhesuhteisiin. Minusta ei todellakaan riitä täyttämään tällaisen ihmisen tarpeita yståvyyden kautta! 

Yhden kaverin kanssa käydään katsomassa kauhuleffa kerran vuodessa. Yhden kanssa käydään kansallispuistossa, mutta ei edes joka vuosi. Naapurin kanssa lenkkeillään ja höpötellään lapsista. Serkun kanssa puhutaan syvälliset.

Ihmisille voisi antaa enemmän armoa, eikä ladata liikaa odotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit ihan hyvin kertoa asioista joita olet tehnyt yksin.

On suurimmalle osalle melkoinen turn off, jos toinen kertoo olleensa vapaa-ajalla vain yksin. Herättää toisissa ajatuksen, että mikä hänessä on vikana, kun ei ole sukulaisia/ystäviä ympärillä. 

En kyllä ole koskaan ajatellut noin enkä ole muidenkaan huomannut ajattelevan.

Minulla on ystäviä mutta yhtä hyvin voin mennä leffaan tai taidenäyttelyyn yksin. 

Jos puhutaan vaikka viikonlopun tekemisistä töissä voin sanoa vaikka käyneeni elokuvissa ihan minä-muodossa vaikka olisin ollut jonkun kanssa liikkeellä. Ei ketään kiinnosta kenen kanssa olet jotain tehnyt.

Pointti onkin siinä, että sinulla on ystäviä. Ystäväsi tietävät, että sinulla on ystäviä, mutta olet silti itse valinnut lähteä elokuviin, museoon tms yksin. Sillä yksinäisellä se ei ole valinta, koska ystäviä ei yksinkertaisesti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sanansta sanaan aivan kuin sinä. En tosin osaa autaa, mutta luulen, että ymmärrän mille sinusta tuntuu. Yritän joskus mennä esim, työporukan iltoihin, uusiin harrastuksiin ja tapahtumiin, mutta olen aina se joka jää ulkopuolelle. Koen olevani kiva, ystävällinen ja avulias tyyppi, mutta edes sellaisia harrastus ja hengailukavereita en saa millään. En oikein tiedä, mikä minussa on sitten vika. Kovasti olen yrittänyt reflektoida ja muuttua, mutta tuloksetta.

 

Hali nyt täältä tuntemattomalta. Meitä on muitakin.

Olen itse aktiivinen, kiinnostunut monista asioista ja monenlaisista harrastuksista. Olen ollut vapaaehtoinen, toiminut järjestöissä ja harrastusryhmissä. Apu ja seurakin kelpaa, mutta silti jään aina ulkokehälle ja minut unohdetaan helposti. Olen hyväksynyt asian ja ajattelen että tämä on aika vapauttavaakin.

Tää on kyl jännä. Mäkin olin ennen tällainen ja varmaan olen vieläkin. Mutta oon alkanut luomaan omia sisäkehiäni esim. kutsumalla ihmisiä kylään ja kävelylle. 

Voi kun onnistuisi itselläni. Minulle tapahtuu näin:

-jos ehdotan jollekin etäiselle tutulle, että olisi kiva mennä yhdessä kahville/tervetuloa käymään kylässä, vastassa on täysi hiljaisuus

-jos ehdotan jollekin työkaverille tms, että nähtäisiinkö vapaa-ajalla, niin toteavat, että arki on jo niin kiireistä, ettei ehdi ja nähdäänhän me töissäkin

Mä oon osallistunut harrastuksiin paljon ja hitaasti tutustunut. Ensin siis nähdään harrastuksen parissa, sitten jossain vaiheessa lähdetään siitä jatkoille tai sovitaan jotain erikseen ja sitten vasta kun ollaan hengailtu muutenkin, on kahvien jne. aika. Helpointa on tutustua porukalla, että mennään pienellä porukalla ensin jonnekin. Sitten vasta kahdestaan. Näin ainakin mulla ekstroverttina on, että porukoissa on rennompaa kuin kahdestaan. 

Voiskohan olla niin, että monet puhuvat kavereistaan ystävinä?

Esim. itse oon tarkka siitä, kenet määrittelen ystäväkseni ja ketkä ovat kavereita tai tuttuja. Mulla on yksi ystävä, ja hän on mulle rakas kuin perheenjäsen.

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverin kanssa käydään katsomassa kauhuleffa kerran vuodessa. Yhden kanssa käydään kansallispuistossa, mutta ei edes joka vuosi. Naapurin kanssa lenkkeillään ja höpötellään lapsista. Serkun kanssa puhutaan syvälliset.

 

Ihmisille voisi antaa enemmän armoa, eikä ladata liikaa odotuksia.

Lähtökohta teillä on ilmeisesti ollutkin se, että näette harvoin kauhuleffakaverin ja kansallispuistokaverin kanssa. Mutta naapuriasi ja serkkuasi taidat nähdä useammin?

Ei ole liikaa odotettu, että toisen kanssa näkisi useammin kuin kerran vuodessa, esim. 4 kertaa vuodessa. Jokapäiväinen/jokaviikkoinen näkeminen taas olisi liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua ollenkaan, kun ketjussa moni hokee, miten ystävyys on vapaaehtoista ja ystävältä ei saa odottaa mitään. Totta hemmetissä saa odottaa! Tuohan on sama, kun sanoisi, että parisuhde on vapaaehtoinen asia ja kumppanilta ei saa odottaa mitään. Ihmissuhteet toki ovat vapaaehtoisia, mutta odotuksia saa olla. Mielestäni on ihan perusasia, että parisuhteelta ja ystävyyssuhteelta odotetaan samoja asioita: samankaltaisuutta esim. arvomaailman osalta, vastavuoroisuutta, halua viettää yhdessä aikaa, kumpikin on kiinnostunut toistensa asioista ja on valmiita tukemaan toisiaan, yhdessä on hyvä olla jne. Miksi nämä asiat eivät pätisi ystävyydessä?

Itsestäni tuntuu, että nämä "ystävältä ei saa odottaa mitään ja ystävyys on vapaaehtoista" -tapaukset ovat juuri niitä, jotka hylkäävät ystävänsä elämän muuttuessa/jos toiselle tapahtuu jotain ikävää. Heiltä ei saa odottaa tukea, vastavuoroisuutta tms. Ystävyys on määräaikaista tavaraa, joka on ok niin kauan, kun se ihmisestä itsestään on kivaa/hyödyllistä. Jos toisella on rankkaa tai hänestä ei saa enää hyötyä irti, niin hän joutaa mennä.

Jos vertaa ystävyyssuhteita parisuhteeseen, ei ole mitään toivoa päästä mun ystäväksi. Mun mielestä ystävyyssuhteet ei nykyään kestä, koska niihin ladataan samankaltaisia odotuksia kuin parisuhteeseen tai perhesuhteisiin. Minusta ei todellakaan riitä täyttämään tällaisen ihmisen tarpeita yståvyyden kautta! 

Sama. Parisuhteeseen liittyy seksuaalisuus, ajankäyttö ja arjen jakaminen tavalla, joka eroaa kovin ystävyyksistä/kaveruuksista. 

Odotukset kavereita ja ystäviä kohtaan perustuu realismiin ja toisen tuntemiseen, ei sääntöihin tai moraaliin. Esim odotan, että Mirkku lähtee mun kanssa silloin tällöin lenkille, kun ollaan totuttu käymään lenkillä yhdessä, mutta se ei tarkoita, että aina pitäis lähtee tai olis velvollisus lähteä. Samoin voi odottaa, että Justiina vastaa mun viesteihin muutaman päivän sisällä, kun sillä on sellainen tapa, ettei vastaa heti eikä oo koko ajan kännykän ääressä. En ota sitä itseeni, vaan tiedän, että se on sen tapa elää. Sitten katsotaan miten elämäntavat sopii yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Voiskohan olla niin, että monet puhuvat kavereistaan ystävinä?

Esim. itse oon tarkka siitä, kenet määrittelen ystäväkseni ja ketkä ovat kavereita tai tuttuja. Mulla on yksi ystävä, ja hän on mulle rakas kuin perheenjäsen.

Voi olla. Monelle myös riittää se kaveruus. Itselleni ainakin. Ystävyyteen tuntuu monilla liittyvän sellaista kiinteyttä ja vaatimuksia, joita en itse jaksaisi. Pidän kyllä paljon kavereistani ja siitä tietystä avoimuudesta ja rentoudesta, mikä niissä suhteissa on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

 

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Mitäs, jos sillä ystävällä ei ole aikaa tuollaiseen. Minullakaan ei ole montaa ystävää, mutta elämä puolison/harrastusten/sukulaisten ja harvojen ystävien kanssa pitää minut silti kiireisenä. Olisi toki kiva, jos ystäviä olisi enemmän, mutta tarvin myös parisuhde/omaa aikaa paljon. Joku 3 krt vuodessa kahvit olisi se, mihin olisi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiskohan olla niin, että monet puhuvat kavereistaan ystävinä?

Esim. itse oon tarkka siitä, kenet määrittelen ystäväkseni ja ketkä ovat kavereita tai tuttuja. Mulla on yksi ystävä, ja hän on mulle rakas kuin perheenjäsen.

Voi olla. Monelle myös riittää se kaveruus. Itselleni ainakin. Ystävyyteen tuntuu monilla liittyvän sellaista kiinteyttä ja vaatimuksia, joita en itse jaksaisi. Pidän kyllä paljon kavereistani ja siitä tietystä avoimuudesta ja rentoudesta, mikä niissä suhteissa on. 

Lisään vielä, että kyllä mulle kaveruus on monella tapaa vastavuoroista. Ei välttämättä aina, esim. jos mun kaverin on jostain syystä vaikee tulla meille, mutta mä pääsen helposti hänen luokseen, niin varmaan sitten nähdään enemmän hänen luonaan. Tai kun tykkään kutsua ihmisiä kylään, niin kutsun niitäkin, joiden luo en saa kutsua. Mutta se ei tarkoita, että pitäisi laskea tarkkaan, kuka mitäkin antaa ja saa. Tai olis joku tietty malli, että millainen ystävyyden tai ystävän pitäisi olla. Vaan päinvastoin, ne ystävyyden mallit ja muodot elää elämän mukana. Joskus on aikaa ja tilaisuus tiiviimpään, joskus nähdään ja pidetään ystävyyttä harvemmin. Sen mukaan mitä kummallekin aidosti sopii. 

Vierailija kirjoitti:

Noissa kaverihakusivustoissa ym on kyllä se hyvä puoli, että niissä voi ilmoituksessaan kertoa, mitä kaveruudelta toivoo ja mitä kaverin kanssa haluaisi tehdä. Näin voidaan varmistua, että toiveet kohtaavat. Jos taas tapaa kaverikandidaatin live-elämässä, ei tällaista metakeskustelua useinkaan tule käytyä ja sitten tulee mielipaha, kun halutaan erilaisia asioita. Itse ainakin jätän kontaktoimatta kaikki sellaiset, jotka haluavat hyvin tiheää yhteydenpitoa ja tapaamisia, ja/tai hyvin spontaanisti lyhyellä varoitusajalla tapahtuvaa toimintaa. Ei olisi aikaa sellaiseen, ja olen enemmän suunnittelijatyyppiä, joten tällaisen tapauksen kanssa tulisi vain turhautumista molemmin puolin.

 

Ja aiempaan keskusteluun jatkokuulumisten kysymisestä: ymmärrän että joskus voi tilanne imeä jakamaan liikaa asioistaan, eikä sitten haluakaan kertoa enempää, mutta mun mielestä ei ole paikallaan myöskään loukkaantua jos joku kysyy! Aihe, josta on jo aiemmin puhuttu, on tavallaan osoitettu sallituksi aiheeksi, ja kysymällä siitä uudestaan osoittaa kuunnelleensa toisen tarinaa, painaneensa sen mieleen ja olevansa toisen elämästä kiinnostunut. Ei sekään oikein kohteliaalta tuntuisi, jos toinen on avautunut aviokriisistään, ja jatkossa sitten olisi kuin ei olisi mistään aviokriisistä koskaan kuullutkaan. Se voisi tuntua siltä, että toinen ei muista tai ole kiinnostunut kuulumisista, tai vihjeeltä, että pidetään tämä pinnallisemmalla tasolla, en halua puhua tällaisista.

Voi loukkaantua, jos siitä aviokriisistä kysytään tilanteessa, jossa siitä kuulee sellaisetkin, joita tämä ihminen ei ole valinnut uskotuikseen. Eli älä kysy esim. juhlissa suureen ääneen, kun on hiljainen hetki.