Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (657)
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
Tämä on täyttä kukkua tai sitten et kerro koko totuutta, asuit erakkona yksiössäsi ja sitten toiset ihmiset alkoivat kiinnostua sinusta vaikka et käynyt yhtään missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!
Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.
Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä.
Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella? Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.
Rautalangasta vääntäen: sen ystävän olisi ollut hyvien tapojen mukaista edes jättää se somepäivitys tekemättä, koska se ystävä jolle hän kertoi tekosyyn, ei ollut rajattu somepäivityksen näkijöiden ulkopuolelle.
Rautalangasta vääntäen; toinen osapuoli ei tajua ollenkaan olevansa tällaisten velvollisuuksien ja odotusten alla. Hänellä on eri kokemus ihmissuhteen syvyydestä ja laadusta. Hän ei todennäköisesti halua mitään sen enempää.
Hyvään ihmissuhde-elämään kuuluu etäisyyden taju. Kenen kanssa sovitaan yhteen lenkkikavereina 10 min varoajalla (sen, joka elää naapurissa), kenen kanssa käydään leffassa ja kahvilla pari kertaa vuodessa, kenen kanssa vieraillaan toistemme kotona kun on lapsivapaat jne. Miten se ystävyys kenenkin arkeen limittyy ja miten sopii elämäntavat yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Yksi esimerkki lisää rajattomuudesta, ihan tosielämästä. Tutustuin yhteen daamiin, olimme minusta hyvin tiukasti satunnainen tuttava -asteella. No, hän valitteli lenkkiseuran puutetta, joten kysyin viestillä, että "lähdetkö huomisaamuna mun ja koiran kanssa lenkille klo 7:30"? Olimme molemmat työttömiä siis siinä kohtaa. No, vastaus oli, että voitaisiinko mennä vasta yhdeksältä, kun hän ei herää noin aikaisin! Eli minun olisi pitänyt muuttaa aikatauluani ja käyttää koira kahdesti lenkillä, koska kyllähän sen nyt täytyy hätäasioilleen aina päästä samaan aikaan. Vastasin että koiran lenkit tehdään aina samaan aikaan, minkä jälkeen tuli vinkuminen etät "sori jos olin liian needy, ehkä voisin jaksaa nousta..." ilmoitin ettei tarvitse.
Itse en ollut seuraa vailla, hyvä hyvyyyttäni kysyin tahtooko mukaan. Siinä tilanteessa joko suostutaan tai ei suostuta, ei aleta esittää mitään omia säätöjä. Ja sitten vielä tuo uhriutuva kerjääminen perään...
Samainen tyyppi myös oli meidän kanssa kerran retkellä. Olin keittänyt kahvit pulloon. Hän sitten vinkumaan sokeria. Sanoin että en käytä itse kahvissa etkä tietääkseni sinäkään. No ei hän NORMAALISTI, mutta retkellä kyllä! Tämä olisi sitten pitänyt tietää. Olin sentään ottanut hänelle maitoa vaikka itse juon mustana.
Samoin mainitulla retkellä hän jätti kaiken päätöksenteon minulle, siis alkaen siitä että evästelläänkö nyt vai kävelläänkö vielä tuo neljän kilsan silmukka? "tehdään ihan miten haluat". Kun minä päätin että evästellään nyt päästäkseni siitä eroon, hän totesi että ei kyllä olisi jaksanutkaan enempää... Minusta tuollainenkin on jonkinlaista läheisriippuvuutta, yritetään liittää se toinen itseen toisaalta olemalla "joustava", paitsi että ei olla joustavia, vaan se yrittää saada todisteita välittämisestä sillä että sinun pitäisi joustaa oudoissa asioissa, kuten nyt kristallipallosta nähdä sokerin tarve.
Joo, ei olla edes tuttavia enää.
Eri ihmiset on eri lailla joustavia. Mä olisin tolle ekalle sanonut. "No problem. Tuu vaan. Mä lähden klo 7.30, nähdään siellä ja siellä".
Tokasta en olis ottanut itseeni, vaan olisin sanonut jotain, et "ota sä sokerit ens kerralla". Varmaan on läheisriippuvuutta joo, jos liikaa mukautuu. Sitä en jaksa, mut en toisaalta ala myöskään pompottaa. Meen sit mun mukaan, jos toiselle käy kaikki, ja annan vapauden tulla mukaan tai olla tulematta. Mutta en ala erikseen päätä silittelemään tai paijaamaan henkisesti, jos toinen kerjää.
Voit ihan hyvin kertoa asioista joita olet tehnyt yksin.
etsitkö heit vaarista paikoista? Jos liittyy ryhmään , jossa on tarkoitus tutustua uusiin ihmisiin ja lähteä niihin museoihin , kahville ja elokuviin niin ei kai niissä voi liian innokas olla ?
Toisaalta itseäni mietityttää , et miks näihin Fb ja whatsupp ryhmiin liittyy niin paljon ihmisiä, jotka eivät sitten kutenkaan ole valmiita lähtemään kaveriksi ehdotettuihin menoihin ?
eli ensin ollaan ystävää tai vaikka lenkkiseuraa vailla, ja joku sit ehdottaa, et hei lähdetäänkö kävelylle tai kahvilaan ei sit kuitenkaan kelpaa.
Toivon , et AP jaksat olla aktiivinen ja löydät itsellesi kivan ystäväpiirin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo?
Ihminen kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin.
Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt.
Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan!
Ei tuokaan aivan totta ole, jotkut ihmiset ovat todella avoimia ja juttelevat kaikesta keskenään. Toki tuntemattomalta ei kannata aivan kaikkea udella, mutta jos niin käy niin toinen voi kohteliaasti sanoa ettei viitsisi puhua kyseisestä asiasta. Ilkeilyyn ei siis ole tarvetta, pitää vain ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia ja toiset juttelevat mielellään vaikeistakin asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Älä ota mitään stressaavaa asiaa suoraan puheeksi. Anna toisen sanoa siitä ensin. Voit kysyä yleisemmin mitä kuuluu, ja toinen vastaa sitten sillä tasolla, mitä on valmis siinä hetkessä mitäkin asiaa ajattelemaan/jakamaan. Varsinkaan älä kysy mistään toisen ongelmasta, jossa on myös vieraampia ihmisiä.
Niin, täytyy muistaa, että eri ihmisille eri asiat ovat stressaavia. Jollekin ihan vaan kysymys "mitä teet työksesi" saattaa olla epämukava jos on mt-ongelmia taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ystävystyä heidän kanssa, joilla on jo sosiaalista elämää tarpeeksi? Etsi ystäviä heistä, jotka myös etsivät esim kaverihaku, frendie - sovellus tai facen ystäväryhmät.
Tämä! Uskoisin että esim. yksinäiset-ryhmässä lienee paljonkin ihmisiä jotka kaipaavat kovasti ystäviä.
Ongelma noissa on se että siellä niitä ystäviä hakee sellaiset joiden ystävä ei oikein kukaan halua olla. Ei, ap ei itse ole sellainen tapaus, kuten en minäkään, vaikka ystäviä olisikin vähän. Olen joskus kokeillut noita ystäväpalveluja ja sieltä jos jostain sai riippakiviä mt-ongelmaisia, jotka olivat hakevinaan ystäviä vaikka hakivat vain loputonta terapiaa ja yksipuolista heidän auttamistaan. Ihan yhtä helpolla siis löytää kavereita irl, jopa helpommin kun heistä näkee nopeammin millaisia tyyppejä ovat. Lisäksi itsetuntoa laskee entisestään se että ei edes kaveripalvelusta löydy itselle ketään.
Juuri aloittajan kaltaisia ihmisiä kaverihaku.net -sivulla on paljon ja sielähän voi itse päättää mihin ilmoitukseen vastaa. Kannattaa kehittää sitä itsetuntoa ja suvaitsevaisuutta toisia kohtaan, puhut nimittäin aika ikävästi mt-ongelmaisista.
Kuulostaa ap siltä, että häpeilet asioita liikaa. Anna itsesi jännittää ja ole juuri sellainen kuin olet häpeilemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten onnistuit saamaan puolison ja pitämään hänet?
Aito kysymys.
Itse olen erittäin samanlainen kuin ap, ei minulla ole koskaan ollut vaikea löytää parisuhdetta. Nyt olen ollut erittäin onnellisesti naimisissa 8 vuotta. Ystäviä en kuitenkaan onnistu löytämään.
Mutta miten?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ap siltä, että häpeilet asioita liikaa. Anna itsesi jännittää ja ole juuri sellainen kuin olet häpeilemättä.
Aitojen ihmisten seurassa viihdytään ja he antavat muidenkin olla omia itsejään. Älä siis häpeile museoissa ym käymistä yksin, vaan ole rohkeasti sellainen kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!
Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.
Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä.
Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella? Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.
Rautalangasta vääntäen: sen ystävän olisi ollut hyvien tapojen mukaista edes jättää se somepäivitys tekemättä, koska se ystävä jolle hän kertoi tekosyyn, ei ollut rajattu somepäivityksen näkijöiden ulkopuolelle.
Rautalangasta vääntäen; toinen osapuoli ei tajua ollenkaan olevansa tällaisten velvollisuuksien ja odotusten alla. Hänellä on eri kokemus ihmissuhteen syvyydestä ja laadusta. Hän ei todennäköisesti halua mitään sen enempää.
Hyvään ihmissuhde-elämään kuuluu etäisyyden taju. Kenen kanssa sovitaan yhteen lenkkikavereina 10 min varoajalla (sen, joka elää naapurissa), kenen kanssa käydään leffassa ja kahvilla pari kertaa vuodessa, kenen kanssa vieraillaan toistemme kotona kun on lapsivapaat jne. Miten se ystävyys kenenkin arkeen limittyy ja miten sopii elämäntavat yhteen.
Joo muttei aina ole kyse tämän tajun puutteesta vaan siitä että ihmisillä on toisistaan erilaiset toivomukset ja odotukset mitä juuri siltä ihmissuhteelta toivovat. Nämähän on sellaisia asioita ettei niistä yleensä ääneen keskustella.
Joskus ne menee yksiin ja silloin ihmissuhde on helpontuntuinen molemminpuolin, mutta usein näin ei ole. Elämäntilanteet ja ihmiset myös muuttuvat eikä silloinkaan näistä odotuksista keskustella. Se on harmillista, että parisuhteisiin tällainen keskustelu kuuluu mutta ystävyyssuhteissa se on jopa vähän tabu ottaa esille, ettei sua leimata "hirveeksi riippakiveksi ja takertujaksi" kuten monet tässäkin ketjussa on heti haukkuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo?
Ihminen kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin.
Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt.
Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan!
Siis täh? Eihän ihmissuhteet ikinä muodostu syvällisiksi jos henkilökohtaisista aiheista ei voi mitään kysyä. Kummallinen ajattelutapa. Kyllä läheiseltä ystävältä voi kohteliaasti ja hienotunteisesti kysyä (moneen kertaan utelu eri asia), jos ei sitten halua enää aiheesta puhua se on tietenkin täysin ok. Mutta jos minulla on vaikka joku kriisi elämässä käynnissä josta olen ystävilleni jo aiemmin kertonut, eikä kukaan kysy aiheesta mitään kertaakaan ja suorastaan välttelee sitä, tulkitsen sen kyllä niin että eipä heitä kiinnosta miten voin tai se jos sattuisin tukea tarvitsemaan.
Ajatteletko parisuhteista samalla tavalla? Tai sitten olemme tosiaan vain niin erilaisia, monille ystävät tuntuvat olevan tosi pinnallisia eikä heihin edes haluta kiintyä ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo?
Ihminen kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin.
Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt.
Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan!
En ole tiennyt olevani urpo, kun olen mennyt kyselemään asioista, josta puhuttiin aiemmin. Jos ystävän äidillä on syöpä, niin musta on ihan luonnollista kysyä, miten ystävän äiti jaksaa. Tai jos ystävän miehellä on burn out, niin oon kyllä kysynyt miehen vointia ja sitä, miten ystävä tilanteessa jaksaa. Kuvittelin empatiaksi, ilmeisesti ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vastaus lainauksineen katosi lähettäessä!
Vastaus nro 65:lle. Luitko viestejä, joihin vastasin? Kyseessä oli se, että ystävä vastaa muka olevan kotihommia, mutta menee toisen ystävän kanssa elokuviin ja syömään ja tekee siitä postauksen someen.
Sellainen ei oo kohteliasta rajaamista. Epäkohteliaasta rajaamisesta vois mennä.
Voihan olla, että ystävä käytti kotihommiin 10 tuntia viikonlopustaan ja elokuviin 3 tuntia. Miksi tämä kaikki pitäisi jaksaa avata ja perustella? Aika raskasta on kaveruus, jos pitää olla varuillaan toisen tunteista ja yliajatella jokainen viesti.
Rautalangasta vääntäen: sen ystävän olisi ollut hyvien tapojen mukaista edes jättää se somepäivitys tekemättä, koska se ystävä jolle hän kertoi tekosyyn, ei ollut rajattu somepäivityksen näkijöiden ulkopuolelle.
Rautalangasta vääntäen; toinen osapuoli ei tajua ollenkaan olevansa tällaisten velvollisuuksien ja odotusten alla. Hänellä on eri kokemus ihmissuhteen syvyydestä ja laadusta. Hän ei todennäköisesti halua mitään sen enempää.
Hyvään ihmissuhde-elämään kuuluu etäisyyden taju. Kenen kanssa sovitaan yhteen lenkkikavereina 10 min varoajalla (sen, joka elää naapurissa), kenen kanssa käydään leffassa ja kahvilla pari kertaa vuodessa, kenen kanssa vieraillaan toistemme kotona kun on lapsivapaat jne. Miten se ystävyys kenenkin arkeen limittyy ja miten sopii elämäntavat yhteen.
On sitä niitäkin, joilla on toisenlaista. Minun kanssani ystävä ei saanut lyötyä kalenteriin päivää, milloin olisi nähty. Muiden ihmisten kanssa sitten löytyi aina aikaa tapaamiselle. Sitten saattoi joskus yllättäen viestittää minulle tiistai-iltana klo 17.30, että lähdetkö nyt uimahalliin, joka sijaitsi tunnin päästä kotoani. En todellakaan lähtenyt. Ihan liian kaukana ja kaikki kotihommat lapsen kanssa kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sanansta sanaan aivan kuin sinä. En tosin osaa autaa, mutta luulen, että ymmärrän mille sinusta tuntuu. Yritän joskus mennä esim, työporukan iltoihin, uusiin harrastuksiin ja tapahtumiin, mutta olen aina se joka jää ulkopuolelle. Koen olevani kiva, ystävällinen ja avulias tyyppi, mutta edes sellaisia harrastus ja hengailukavereita en saa millään. En oikein tiedä, mikä minussa on sitten vika. Kovasti olen yrittänyt reflektoida ja muuttua, mutta tuloksetta.
Hali nyt täältä tuntemattomalta. Meitä on muitakin.
Olen itse aktiivinen, kiinnostunut monista asioista ja monenlaisista harrastuksista. Olen ollut vapaaehtoinen, toiminut järjestöissä ja harrastusryhmissä. Apu ja seurakin kelpaa, mutta silti jään aina ulkokehälle ja minut unohdetaan helposti. Olen hyväksynyt asian ja ajattelen että tämä on aika vapauttavaakin.
Tää on kyl jännä. Mäkin olin ennen tällainen ja varmaan olen vieläkin. Mutta oon alkanut luomaan omia sisäkehiäni esim. kutsumalla ihmisiä kylään ja kävelylle.
Voi kun onnistuisi itselläni. Minulle tapahtuu näin:
-jos ehdotan jollekin etäiselle tutulle, että olisi kiva mennä yhdessä kahville/tervetuloa käymään kylässä, vastassa on täysi hiljaisuus
-jos ehdotan jollekin työkaverille tms, että nähtäisiinkö vapaa-ajalla, niin toteavat, että arki on jo niin kiireistä, ettei ehdi ja nähdäänhän me töissäkin
Vierailija kirjoitti:
Voit ihan hyvin kertoa asioista joita olet tehnyt yksin.
On suurimmalle osalle melkoinen turn off, jos toinen kertoo olleensa vapaa-ajalla vain yksin. Herättää toisissa ajatuksen, että mikä hänessä on vikana, kun ei ole sukulaisia/ystäviä ympärillä.
Itselläni on paljon ystäviä. Mutta ne parhaat on ne nuoruudesta asti olleet, vaikkei tavata heidän kanssaan kuin muutama kerta vuodessa. Silti helpointa olla sellaisten seurassa, jotka tuntee taustat. En haluaa jakaa elämääni enempää. En itse jaksa millään aloittaa alusta uusia ystävyyksiä enkä kaipaa elämääni arkeen ystäviä tapaamisten muodossa. Soitellaan ennemminkin. Ahdistun, jos joku uusi puolituttu alkaa ehdotella kahvittelua. Riittää jos vaikka tapaa harrastuksen muodossa joskus. Mutta uskoisin, että harrastuspiireissä voisi olla se paras tapa saada kavereita, jos haluaa.
En tajua ollenkaan, kun ketjussa moni hokee, miten ystävyys on vapaaehtoista ja ystävältä ei saa odottaa mitään. Totta hemmetissä saa odottaa! Tuohan on sama, kun sanoisi, että parisuhde on vapaaehtoinen asia ja kumppanilta ei saa odottaa mitään. Ihmissuhteet toki ovat vapaaehtoisia, mutta odotuksia saa olla. Mielestäni on ihan perusasia, että parisuhteelta ja ystävyyssuhteelta odotetaan samoja asioita: samankaltaisuutta esim. arvomaailman osalta, vastavuoroisuutta, halua viettää yhdessä aikaa, kumpikin on kiinnostunut toistensa asioista ja on valmiita tukemaan toisiaan, yhdessä on hyvä olla jne. Miksi nämä asiat eivät pätisi ystävyydessä?
Itsestäni tuntuu, että nämä "ystävältä ei saa odottaa mitään ja ystävyys on vapaaehtoista" -tapaukset ovat juuri niitä, jotka hylkäävät ystävänsä elämän muuttuessa/jos toiselle tapahtuu jotain ikävää. Heiltä ei saa odottaa tukea, vastavuoroisuutta tms. Ystävyys on määräaikaista tavaraa, joka on ok niin kauan, kun se ihmisestä itsestään on kivaa/hyödyllistä. Jos toisella on rankkaa tai hänestä ei saa enää hyötyä irti, niin hän joutaa mennä.
Tää on kyl jännä. Mäkin olin ennen tällainen ja varmaan olen vieläkin. Mutta oon alkanut luomaan omia sisäkehiäni esim. kutsumalla ihmisiä kylään ja kävelylle.