Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

"Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä."

Tässä tunnistan itsessäni sen, miten huonoa ystävämateriaalia olen. En oikein usko, että osaan kovin hyvin antaa toiselle palautumista, iloa ja kivaa yhdessä tekemistä. Pohdin aika paljon syvällisiä tai vakaviakin asioita, töissäkin olen paljon tekemisissä sairauden ja kuoleman kanssa. Toisaalta pidän itseäni positiivisena, mutta isoissa vastoinkäymisissä märehdin turhankin pitkään. Ja kivassa yhdessä tekemisessä olen huono, kun lähinnä tykkään jutella, käydä ravintolassa/kahvilassa, kävelyllä ja ehkä jossain museossa/kylpylässä.

Ymmärrän siis hyvin, että hauskat, kepeät ja virkistävät ihmiset löytävät ystäviä. En sanoisi itse olevani tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys:

Pidätkö lapsellisena sitä, että ihminen loukkaantuu, jos kriisitilanteen osuessa omalle kohdalle ystävä kieltäytyy kuuntelemasta/lohduttamasta ja haluaa lopettaa välit? Seuraan nyt vierestä tilannetta, jossa tuo jätetty ystävä on surullinen ja vihainen ystävänsä teosta. Ystävä taas sanoo toisen olevan katkera, kun on surullinen ja vihainen, eikä suostu juttelemaan hyväntuulisesti pintapuolisia kuulumisia. Onko tässä joku nyt kohtuuton?

No se osapuoli, joka jättää ystävän yksin, kommentoi katkeraksi ja vielä pitäisi jutella hyväntuulisesti tuollaisen käytöksen jälkeen! En minäkään small talkaisi tuollaisen jälkeen.

Joskus tulee vastaan todella hämmentäviäkin juttuja. Minulla katkesi ystäväni kanssa välit, kun hän oli loukannut minua syvästi. Ystävä ei itse ymmärtänyt loukanneensa minua noin pahasti, vaikka asiasta hänelle kerroin ihan suoraan. Mutta sitä jaksoi parikin kertaa ääneen sanoa, että voisinko millään olla näkemättä häntä noin ikävässä valossa. Että minun pitäisi nähdä hänet positiivisemmin, eikä suhtautua häneen niin ikävästi.

Mitä ihmeen väliä sillä on, miten minä häneen suhtaudun? Mielestäni on ihan oma asiani, vaikka mielessäni ajattelisin hänestä todella ikävästi. En minä sitä ole hänelle kertomassa, vaan pidän ihan omana tietonani. Enkä ymmärtänyt sitäkään, miksi olisi pitänyt jolla jonkinasteisissa tekemissä tämän ex-ystäväni toiveesta. Ei minulla ole mitään tarvetta olla joku heippatuttu ihmisen kanssa, joka on loukannut minua syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi tulla yllätyksenä se, miten erilaiset käsitykset ihmisillä ystävyydestä on. Silmät pyöreänä kuuntelin, kuinka eräs ihminen selitti, ettei hänen tarvitse olla sellaisen ystävän tukena, joka oli häntä tiukassa paikassa paljon tukenut. Oli vain todennut: Mä tuen jotakuta toista ja tuo ihminen tukee sitten toista ja niin edelleen. Ja saa se ystäväkin tuen sitten jostain muualta kuin minulta. Ei mun tarvitse olla juuri hänelle tukena.

Siinä sitten hoomoilasena ihmettelin, että tällaistakin logiikkaa voi joku pitää ystävyytenä.

No, minä olin se, joka tästä tähän ketjuun kirjoitin. Ystävä on rinnalla kulkija, ei resurssi, joka omistetaan. 

Ja vieläkin uskomattomampaa seuraa: se nimittäin toimii! Voit uskoa korkeampaan voimaan tai olla uskomatta, mutta niin vaan sattuman tai jonkin kautta palaset järjestyy maailmassa paikalleen, kun sille on avoin. Ihmisille löytyy tilaisuuksia olla tukena ja sitä tukea myös saa kun tarvitsee, vaikka ne eivät mene yksi yhteen laskemalla. Se johtuu siitä, että ihmiset ovat erilaisia, voivat antaa ja saada eri asioissa. Kun on avoin elämälle (tai Jumalalle, karmalle, ihan miten maailmankuvaan sopii), niin asiat järjestyvät. Löytyy se paras ihminen kuhunkin kohtaan auttamaan ilman että kenenkään tarvitsee venyä vastoin voimiaan tai luontoaan. 

Jos tälle polulle ei ole löytänyt, niin voi olla vaikea uskoa että näin on. Varsinkin jos on elämä jossain vaiheessa pettänyt. Tai on tottunut, että pitää pitää kaksin käsin ja kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi tulla yllätyksenä se, miten erilaiset käsitykset ihmisillä ystävyydestä on. Silmät pyöreänä kuuntelin, kuinka eräs ihminen selitti, ettei hänen tarvitse olla sellaisen ystävän tukena, joka oli häntä tiukassa paikassa paljon tukenut. Oli vain todennut: Mä tuen jotakuta toista ja tuo ihminen tukee sitten toista ja niin edelleen. Ja saa se ystäväkin tuen sitten jostain muualta kuin minulta. Ei mun tarvitse olla juuri hänelle tukena.

Siinä sitten hoomoilasena ihmettelin, että tällaistakin logiikkaa voi joku pitää ystävyytenä.

No, minä olin se, joka tästä tähän ketjuun kirjoitin. Ystävä on rinnalla kulkija, ei resurssi, joka omistetaan. 

Ja vieläkin uskomattomampaa seuraa: se nimittäin toimii! Voit uskoa korkeampaan voimaan tai olla uskomatta, mutta niin vaan sattuman tai jonkin kautta palaset järjestyy maailmassa paikalleen, kun sille on avoin. Ihmisille löytyy tilaisuuksia olla tukena ja sitä tukea myös saa kun tarvitsee, vaikka ne eivät mene yksi yhteen laskemalla. Se johtuu siitä, että ihmiset ovat erilaisia, voivat antaa ja saada eri asioissa. Kun on avoin elämälle (tai Jumalalle, karmalle, ihan miten maailmankuvaan sopii), niin asiat järjestyvät. Löytyy se paras ihminen kuhunkin kohtaan auttamaan ilman että kenenkään tarvitsee venyä vastoin voimiaan tai luontoaan. 

 

Jos tälle polulle ei ole löytänyt, niin voi olla vaikea uskoa että näin on. Varsinkin jos on elämä jossain vaiheessa pettänyt. Tai on tottunut, että pitää pitää kaksin käsin ja kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä on. 

Ei ole kohtuutonta olettaa, että apua saa ystävältä, jolle sitä on antanut. Tuolla sinun logiikallasi voisi vain olla omahyväinen ja jos saa jotain hyvää itselleen, niin ei vaan kiitä, arvosta ja ole vastavuoroinen. 

Kerrothan tuosta omasta logiikastasi muille, jotta löydät kaltaistasi seuraa? Minua ei kiinnostaisi ystävä, jonka logiikalla minä voin auttaa sinua ja minun tarvitessa apua sinusta on vastineeksi ok auttaa Markkua minun sijastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys:

Pidätkö lapsellisena sitä, että ihminen loukkaantuu, jos kriisitilanteen osuessa omalle kohdalle ystävä kieltäytyy kuuntelemasta/lohduttamasta ja haluaa lopettaa välit? Seuraan nyt vierestä tilannetta, jossa tuo jätetty ystävä on surullinen ja vihainen ystävänsä teosta. Ystävä taas sanoo toisen olevan katkera, kun on surullinen ja vihainen, eikä suostu juttelemaan hyväntuulisesti pintapuolisia kuulumisia. Onko tässä joku nyt kohtuuton?

Kyllä minä ainakin pidän tätä kuuntelemasta kieltäytyjää todella kohtuuttomana.

Usein sitä paitsi vaikeista kriiseistä kyllä edetään aika piankin normaalimpaan tilaan.

Pahinta mitä toiselle voi tehdä on kriisien vähättely ja selän kääntäminen ilman, että edes hetken kuuntelee.-

Tiedän, että joidenkin logiikka on se, ettei toista tarvitse kuunnella, jos itsellä ei jaksamista siihen (siinä hetkessä ole). Itse en ole ikinä tajunnut tuota. Jos ystävä tulisi kertomaan jostain isosta kriisistä, niin ei kävisi mielessäkään sanoa, että keskityn nyt itseeni ja ei huvita kuunnella murheitasi.

Joillekin huvittamisen ja jaksamisen ero ei ole kovin selvä. Ehkä jos koskaan ei ole oma tankki niin tyhjä, että sitä pitää tietoisesti täyttää vaikka yksin olemalla, niin ei ymmärrä, että sellaiseenkin voi olla jollakin ihan toimintakyvyn pysymiseksi välttämätön tarve. 

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

Tässäpä se. Siihen on varmaan syynsä miksi on tarjolla pari- ja perheterapiaa. Ystäväterapiasta en ole kuullut. Ei ihmisestä vaan riitä kaikkeen. Eikä jokaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

Ja sekin, että aika harva ottaa tällaisia ehdotuksia kovin hyvin. Yleensä siinä ovet paukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi tulla yllätyksenä se, miten erilaiset käsitykset ihmisillä ystävyydestä on. Silmät pyöreänä kuuntelin, kuinka eräs ihminen selitti, ettei hänen tarvitse olla sellaisen ystävän tukena, joka oli häntä tiukassa paikassa paljon tukenut. Oli vain todennut: Mä tuen jotakuta toista ja tuo ihminen tukee sitten toista ja niin edelleen. Ja saa se ystäväkin tuen sitten jostain muualta kuin minulta. Ei mun tarvitse olla juuri hänelle tukena.

Siinä sitten hoomoilasena ihmettelin, että tällaistakin logiikkaa voi joku pitää ystävyytenä.

No, minä olin se, joka tästä tähän ketjuun kirjoitin. Ystävä on rinnalla kulkija, ei resurssi, joka omistetaan. 

Ja vieläkin uskomattomampaa seuraa: se nimittäin toimii! Voit uskoa korkeampaan voimaan tai olla uskomatta, mutta niin vaan sattuman tai jonkin kautta palaset järjestyy maailmassa paikalleen, kun sille on avoin. Ihmisille löytyy tilaisuuksia olla tukena ja sitä tukea myös saa kun tarvitsee, vaikka ne eivät mene yksi yhteen laskemalla. Se johtuu siitä, että ihmiset ovat erilaisia, voivat antaa ja saada eri asioissa. Kun on avoin elämälle (tai Jumalalle, karmalle, ihan miten maailmankuvaan sopii), niin asiat järjestyvät. Löytyy se paras ihminen kuhunkin kohtaan auttamaan ilman että kenenkään tarvitsee venyä vastoin voimiaan tai luontoaan. 

 

Jos tälle polulle ei ole löytänyt, niin voi olla vaikea uskoa että näin on. Varsinkin jos on elämä jossain vaiheessa pettänyt. Tai on tottunut, että pitää pitää kaksin käsin ja kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä on. 

Ei ole kohtuutonta olettaa, että apua saa ystävältä, jolle sitä on antanut. Tuolla sinun logiikallasi voisi vain olla omahyväinen ja jos saa jotain hyvää itselleen, niin ei vaan kiitä, arvosta ja ole vastavuoroinen. 

Kerrothan tuosta omasta logiikastasi muille, jotta löydät kaltaistasi seuraa? Minua ei kiinnostaisi ystävä, jonka logiikalla minä voin auttaa sinua ja minun tarvitessa apua sinusta on vastineeksi ok auttaa Markkua minun sijastani.

Minulle tämä tapa tuli siitä, että tajusin haluavani auttaa ystävää, jolta tiesin, että en voi saada vastaavaa takaisin. Ihan jos siksi, että meillä oli niin erilaiset resurssit elämässä. Mutta luotin, että saan apua kun sitä itse tarvitsen ja olen saanutkin. Ystävät myös ymmärtävät nämä jaksamisen ja muiden resurssien erot. 

Olen löytänyt kaltaistani seuraa. Siis sellaista, joka ei laske apua, vaan antaa sitä suuntaan ja toiseen silloin kun voi ja ilolla. Jos ei voi, niin sitten sitä ei jäädä märehtimään. Esim. voi pyytää muuttoapua isolta porukalta. Ne tulevat, jotka pääsevät. Joku ehkä kutsuu tätä kaveruudeksi eikä ystävyydeksi. 

Vähän epäilen, että emme me viihtyisi toistemme seurassa muutenkaan. Sen vaan huomaisi pienistä jutuista, että nyt ei klikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

Ja sekin, että aika harva ottaa tällaisia ehdotuksia kovin hyvin. Yleensä siinä ovet paukkuu.

Tämä. Tulee vaan lisää ikäviä tunteita ja voi osua pahemminkin. Ihminen ottaa sen toisen palautteen itseensä ja pahimmillaan yrittää vetää jotain roolia siitä eteenpäin, kun se oikea ratkaisu olisi vaan ollut etsiä itsensä kaltaisia yhteensopivia ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastukset ovat hiukan niin ja näin ystävyyden kannalta. Jos on jo pitkään samalla porukalla kokoontunut sakki, niin vaikeata on päästä uutena muulle asteelle kuin hyvänpäiväntutuksi tai jotain pientä jutellaan harrastuksen aikana. Vanhat tutut juttelevat omia asioitaan, usein on niin, että vain tullaan paikalle, tehdään mitä sitten tehdäänkin ja sitten lopussa kukin lähtee omille teilleen moikaten ohimennen. Usein aletaan kovalla touhulla kertoa, että voi kun on taas kiire sinne tai tänne. Harrastajat ovat usein kiireistä sakkia, on monta rautaa tulessa ja kalenteri täynnä. 

Samoin harrastuspiireissä on vähän se, että se yhdessä oleminen keskittyy helposti vain sinne harrastuksen pariin. Sitä on yllättävän vaikeaa siirtää siitä ympäristöstä muualle. Samoin kuin työkaverit usein jäävät vain työpaikalla nähtäviksi ihmisiksi, vaikka olisivat kuinka mukavia.

Mitä vikaa siinä että harrastuksen parissa puhutaan pääosin juuri siitä kyseisestä harrastuksessa? Jos ne mielenkiinnon kohteet ovat samanlaisia, niin ei ole tarvetta selittää kaikki pikkujuttuja alusta alkaen vaan molemmilla on tietyt perustiedot ja perustaidot olemassa ja se keskustelu voidaan viedä syvämmälle tasolle sen harrastuksen suhteen.

 Erilaisten ihmisten seurassa voi tuoda itsestäänkin esille uusia puolia eikä esimerkiksi tarvitse puhua työasioista kuten usein tehdään niiden työkavereitten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastukset ovat hiukan niin ja näin ystävyyden kannalta. Jos on jo pitkään samalla porukalla kokoontunut sakki, niin vaikeata on päästä uutena muulle asteelle kuin hyvänpäiväntutuksi tai jotain pientä jutellaan harrastuksen aikana. Vanhat tutut juttelevat omia asioitaan, usein on niin, että vain tullaan paikalle, tehdään mitä sitten tehdäänkin ja sitten lopussa kukin lähtee omille teilleen moikaten ohimennen. Usein aletaan kovalla touhulla kertoa, että voi kun on taas kiire sinne tai tänne. Harrastajat ovat usein kiireistä sakkia, on monta rautaa tulessa ja kalenteri täynnä. 

Samoin harrastuspiireissä on vähän se, että se yhdessä oleminen keskittyy helposti vain sinne harrastuksen pariin. Sitä on yllättävän vaikeaa siirtää siitä ympäristöstä muualle. Samoin kuin työkaverit usein jäävät vain työpaikalla nähtäviksi ihmisiksi, vaikka olisivat kuinka mukavia.

Mitä vikaa siinä että harrastuksen parissa puhutaan pääosin juuri siitä kyseisestä harrastuksessa? Jos ne mielenkiinnon kohteet ovat samanlaisia, niin ei ole tarvetta selittää kaikki pikkujuttuja alusta alkaen vaan molemmilla on tietyt perustiedot ja perustaidot olemassa ja se keskustelu voidaan viedä syvämmälle tasolle sen harrastuksen suhteen.

 

 Erilaisten ihmisten seurassa voi tuoda itsestäänkin esille uusia puolia eikä esimerkiksi tarvitse puhua työasioista kuten usein tehdään niiden työkavereitten kanssa. 

Ei siinä mitään pahaa olekaan, vaan tarkoitin sitä että niistä harrastuskavereista on hankala saada myös muulle ajalle oikeasti ystäviä. Helposti ne jäävät vain sinne harrastuspiireihin, mikä sekin on tietysti mukavaa. Jos harrastus loppuu niin helposti myös nuo suhteet jää.

Mäkin taidan puhua aika paljon syvällisiä ja varmaan siksi kukaan ei jaksa nähdä mua kuin kerran vuodessa. En mitenkään tarkoita tehdä sitä, ja aina alku on kepeä, mutta aika nopeasti loppuu ne keveät kuulumiset ja en oikein tiedä mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä? Ehkä puhua pidemmin lasten koulusta, uusista kevättakeista, hiustyyleistä tai tanssitunneista? Mutta miten? Siis nuo aiheet ovat jotenkin sellaisia että ei niistä voi järkevästi sanoa paljoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

"Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä."

Tässä tunnistan itsessäni sen, miten huonoa ystävämateriaalia olen. En oikein usko, että osaan kovin hyvin antaa toiselle palautumista, iloa ja kivaa yhdessä tekemistä. Pohdin aika paljon syvällisiä tai vakaviakin asioita, töissäkin olen paljon tekemisissä sairauden ja kuoleman kanssa. Toisaalta pidän itseäni positiivisena, mutta isoissa vastoinkäymisissä märehdin turhankin pitkään. Ja kivassa yhdessä tekemisessä olen huono, kun lähinnä tykkään jutella, käydä ravintolassa/kahvilassa, kävelyllä ja ehkä jossain museossa/kylpylässä.

Ymmärrän siis hyvin, että hauskat, kepeät ja virkistävät ihmiset löytävät ystäviä. En sanoisi itse olevani tuollainen.

Tämä kepeyden, hauskuuden ja virkistävyyden puute on syy siihen, miksi en ole koskaan rypenyt suuren ystävämäärän keskellä. Olen aika tylsä, asiallinen ja tunnollinen. Ei suurinta hottia ystävämarkkinoilla.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

Mulle on luontevaa olla ystävälle kuuntelija ja tukena, kun ystävän elämässä tapahtuu jokin suru tai vastoinkäyminen. Vakava sairastuminen,  läheisen  - tai ihan vain kissan  - kuolema tms. Mutta en ala terapeutiksi enkä edes kuuntelijaksi johonkin sellaiseen asiaan,  mikä on toiselle tapahtunut jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten. 

Miksi et? Kyllä sä musta vähän kylmältä tai matalaempaattiselta vaikutat. Niinkuin ylemmässä viestissä oli, mulle ei tulis mieleenkään olla toiselle joka avautuu herkästä asiasta, että "älä nyt jaksa mulle avautua, ei kiinnosta ", tai nyökätä vaan ja vaihtaa puheenaihetta. 

Vierailija kirjoitti:

Mäkin taidan puhua aika paljon syvällisiä ja varmaan siksi kukaan ei jaksa nähdä mua kuin kerran vuodessa. En mitenkään tarkoita tehdä sitä, ja aina alku on kepeä, mutta aika nopeasti loppuu ne keveät kuulumiset ja en oikein tiedä mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä? Ehkä puhua pidemmin lasten koulusta, uusista kevättakeista, hiustyyleistä tai tanssitunneista? Mutta miten? Siis nuo aiheet ovat jotenkin sellaisia että ei niistä voi järkevästi sanoa paljoakaan.

Hyvin kiteytetty! Vien tämän saman askelta pidemmälle: minun sairauteni ja kärsimykseni etenee, ja ilmestyn tapaamisiin apuvälineineni ja selkeästi kituneena. Ei tällaista voi peitellä. Tokikaan en enää avaudu loputtomasta kivustani ja arkeni vaikeudesta, mutta kuinka olla olemassa ihmisille, jotka haluavat elämäänsä ystäviltä kepeyttä, hauskuutta ja pientä kivaa? Etenkään kun elämä ei sellaista ole - ei kenellekään, se on hetken illuusio. Olenkin päättänyt olla ilmestymättä. Kirjoittelen  hyvinä hetkinäni auringonpaisteisia ja tuulen hyväilemiä, valheellisia höpöviestejä. Suurimman osan aikaa olen tuomittu yksinäisyyteen, koska en voi olettaa ihmisten - etenkään nykyaikana - kestävän minkään valtakunnan kärsimystä. Voi ihmisyyttä.

Kyllä on ystävyyden ja ystävystymisen tiellä niin monta näkymätöntä kuperkeikkaa, että odotukseni ystävyydelle on laskenut tän ketjun myötä jotain 40 pinnaa. Kyllä tähän maailmaan synnytään yksin ja ollaan todella yksin, valitettavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on ystävyyden ja ystävystymisen tiellä niin monta näkymätöntä kuperkeikkaa, että odotukseni ystävyydelle on laskenut tän ketjun myötä jotain 40 pinnaa. Kyllä tähän maailmaan synnytään yksin ja ollaan todella yksin, valitettavasti. 

Kiteytettynä näin. Miten surullista. Jo raamatussa jumala loi toisen ihmisen, koska huomasi, ettei ihmisen ole hyvä yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Mäkin taidan puhua aika paljon syvällisiä ja varmaan siksi kukaan ei jaksa nähdä mua kuin kerran vuodessa. En mitenkään tarkoita tehdä sitä, ja aina alku on kepeä, mutta aika nopeasti loppuu ne keveät kuulumiset ja en oikein tiedä mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä? Ehkä puhua pidemmin lasten koulusta, uusista kevättakeista, hiustyyleistä tai tanssitunneista? Mutta miten? Siis nuo aiheet ovat jotenkin sellaisia että ei niistä voi järkevästi sanoa paljoakaan.

Tunnistan itsessäni myös sen, että mun on vaikea päätellä, mikä on sopivan kevyttä, mutta samalla sopivan läheistä puhuttavaa. En itse jaksaisi jutella uusista kevättakeista ja tanssitunneista loputtomasti. Mutta ne henkilökohtaisemmat jututkin on sellaisia, että toiset tykkää puhua niistä ja toiset ei. Jollekin on täysin ok, jos kyselen perhesuhteista ja toinen loukkaantuisi tuosta. Hankala, kun en osaa toimia. Ja jos olen joskus erehtynyt kysymään kerran jostakin "väärin", niin ystävä on pysyvästi ottanut etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin taidan puhua aika paljon syvällisiä ja varmaan siksi kukaan ei jaksa nähdä mua kuin kerran vuodessa. En mitenkään tarkoita tehdä sitä, ja aina alku on kepeä, mutta aika nopeasti loppuu ne keveät kuulumiset ja en oikein tiedä mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä? Ehkä puhua pidemmin lasten koulusta, uusista kevättakeista, hiustyyleistä tai tanssitunneista? Mutta miten? Siis nuo aiheet ovat jotenkin sellaisia että ei niistä voi järkevästi sanoa paljoakaan.

Mitä ne syvälliset jutut ovat, joista haluat jutella? Itseäni ei kiinnosta ollenkaan nuo mainitsemasi "kevyet" jutut (kevättakit, hiustyylit jne), mutta en jaksa myöskään puida ainakaan liikaa kenenkään henkilökohtaisia asioita, esim. työmurheita. Parhaat ja innostavimmat keskustelut liittyvät esim. kirjallisuuteen, politiikkaan, yhteiskunnallisiin kysymyksiin, taiteeseen jne. Ihan parasta on jutella jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka on laajasti sivistynyt ja jolla on tietoon pohjautuvaa sanottavaa asioista. Ehkä myös selkeä kanta, esim. poliittisiin kysymyksiin liittyen. Tällaisten ihmisten seurassa viihdyn parhaiten.