Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Minä myönnän suoraan, että minä en halua kenellekään etäisemmäksi kaveriksi. Joko haluan olla ystävä tai sitten tuttavatasolla. Saan työssäni jauhaa niin paljon pintapuolisempia asioita vaihtuvien ihmisten kanssa, etten kaipaa mitään kerran vuodessa kahville kaveruutta. Kipeitä ovat olleet tilanteet, joissa pitkänkin ystävyyden (ystävyys on ollut molemminpuolista) päätteeksi toinen on todennut, että haluaisi siirtää minut etäinen kaveri -osastoon.

En minä halua olla ihminen, joka arvostetaan niin vähän, että viesteihini vastataan harvoin tai minua on aikaa nähdä vain pari hassua kertaa vuodessa lyhyestä välimatkasta huolimatta. En halua olla ihminen, jonka kanssa mennään ehkä kahville ja sitten kahvitellessa saan kuulla, miten Emman kanssa on käyty reissussa, Oonan perheen kanssa on lähdetty Lintsille ja Sofian kanssa nähdään parikin kertaa viikossa. Ehkä se on sitten mustasukkaisuutta ja surua, mutta minua ei kiinnosta kuulla toisen sosiaalisesti aktiivisesta elämästä, jos minulle ei ole aikaa.

Olen ehdottoman samaa mieltä kanssasi. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ystävyyden keskiössä? Onko se vaikeuksissa auttaminen vai yhdessä mukavien juttujen tekeminen? Tästä näkyy olevan eri käsityksiä palstalla. Joillakin ystävyydet määrittyy niiden pahimpien vaikeuksien kautta, toisilla taas mukavan yhdessä tekemisen. 

Entisenä rajattomana auttajasuhteissa olleena arvostan nykyään noita jälkimmäisiä. Apuakin annetaan ja saadaan, mutta se ei ole ystävyyksien ydin eikä mitta. 

Niin ja sekin että mikä on auttamista? Itse ainakin koen, että mukavan seuran ja tekemisen puitteet tarjoamalla silloin kun kaverilla on vaikeaa on myös omanlaista auttamista. Antaa hänelle tilaa ajatella ja tehdä kivoja juttuja, eikä vain murehtia. Tietysti, jos hän haluaa samalla puhua sekin on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti AP ei ole tämän tyylinen, et ainakaan kirjallisesti välitä ollenkaan tällaista kuvaa, mutta tässä myös yksi autistisen henkilön tarina:

 

Eli työporukassa on autistinen henkilö. Hän on ajoittain tosi hauskaakin seuraa ja hyvällä tuulella ollessaan mukava. Hän on saanut ammatin aikaiseksi ja osaa käydä työssä ja toimia työyhteisön sääntöjen puitteissa noin 80% ajasta, aina ajoittaisia kömmähdyksiä tapahtuu kyllä. Mutta siis kellonajat, tämänkaltaiset asiat hoitaa tunnollisesti. Me teemme työyhteisönä asioita ja hänet on aina myös kutsuttava, koska olisi erittäin epäasiallista jättää yksi kutsumatta. Tämä henkilö kuitenkin a) ei vastaa ollenkaan kutsuun, mutta suuttuu verisesti, jos olemme menneet ilman häntä ja syyttää meitä liittoutumisesta häntä vastaan b) vastaa kutsuun, mutta peruu aivan h-hetkellä, usein kun joku on jo hakemassa häntä autolla pihasta, syyt ovat olleet mitä moninaisimpia, esimerkiksi kerran Ukrainan sota c) saapuukin yhtäkkiä paikalle mutta niin myöhässä, että esim ravintolassa kaikki muut ovat jo syöneet tai teatteriin ei enää päästetä sisälle ja tällöinkin vika on meissä kaikissa, kun olemme tahallamme suunnitelleet näin. 

 

Minun on ihan hirvittävän vaikea ymmärtää, että tämä henkilö osaa työssä vastata puhelimeen tai saapua jonnekkin paikkaan x tiettyyn kellonaikaan, eikä esimerkiksi saikuta tai peru työasioita koskaan, mutta sitten kun tilanne on sosiaalinen, (missä niissäkin annetaan hänelle selkeät ohjeet) menee ihan helkutin sekavaksi, vihamieliseksi ja vaikeaksi. 

Uudet ja rutiineista poikkeavat tilanteet voi jännittää, vaikka olis tarkat ohjeetkin. Mutta ymmärrän hyvin, ettei muut jaksa tuollaista. 

Ollaan aika helisemässä, kun ei oikein enää tiedetä, mitä tehtäisiin. Jos kutsutaan, pitää aina kestää tämä epävarmuus ja sekoilun mahdollisuus ja myös ne jälkipuinnit, kun henkilö turhautuu tai suuttuu. On joskus ottanut esim luottamusmieheen asti yhteyttä.. Mutta jos jätämme hänet kutsumatta ja emme myöskään keskustele enää töissä tulevista tapaamisista tai menoista, tai niistä ei enää koskaan niiden jälkeenkään jutella hänen seurassaan, niin se on sitten oikeasti "liittoutuma" ja työpaikkasyrjimistä. Alkaa olla tosi vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos nykykyään ystävienkin yleisauttaminn on liian vaativaa niin mistä kuvittelette ne inhimilliset muut auttajat ilmestyvän? Vielä vähemmän näitä yleisihmisiä on saatavissa kun apua tarvitsee. 

Ystäviä ja tuttavia pitää olla sen verran laaja verkosto, että löytyy ihmisiä. Tai sitten panostaa muutamaan suhteeseen, jossa tietää, että asiat menee sopivasti yhteen kumpaankin suuntaan. 

Mutta kuinka usein päädytte tilanteeseen, jossa tarvitsette apua? Eihän se ole ystävyyden pääasia, vaan suurin osa on muuta. 

Tuttavat eivät tule avuksi samalla tavalla kuin ystävät. Ja minulla on vähän ystäviä ja ystävystymisessä voi mennä vuosiakin. En voi kiirehtiä sitä toisen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löytyy kun lakkaa etsimästä. Juttele ihmisille niissä tapahtumissa joissa käyt, on ainakin yhteinen kiinnostuksen kohde jo valmiiksi. Joskus sitten löytyy frendi.

Minä en ole löytänyt, vaikka tervehdin muita ja juttelen vierustoverin kanssa tilaisuuksissa, joissa käyn. Juttelen myös kaupoissa, torilla ja muualla ventovieraitten kanssa. Ystävää ei ole löytynyt. Enää en edes etsi. Lapsena ja nuorena minulla oli ystäviä ja kuuluin aina johonkin porukkaan. Aikuisena en ole kelvannut mihinkään porukkaan.

Ystävä vieruskaverista, torilta, kaupoista? 

 

Eijeijeiii....:'(

 

Ne on hyvänpäiväntuttuja, minuuttien höpötyksiä. Ystävyys tarvitsee pitkällistä (kuukausien/vuosien) yhteistä raamia: koululuokka, työpaikka, naapuruus, pitkällinen yhteinen harrastus. 

Joillekin tuollainen lyhyt juttuhetki on tärkeä asia. Se voi olla päivän/viikon  ainoa ihmiskontakti. 

Semmoinen lyhyt juttuhetki esimerkiksi naapurin kanssa ei ole keneltäkään pois. Optimisti pyrkii luomaan hyvää tunnelmaa lähes kaikkien tapaamistensa ihmisten kanssa ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Ei ihmissuhteita kannata luokitella turhan jyrkkärajaisesti. Joidenkin kanssa se henkilökemia toimii alusta alkaen ja joidenkin kanssa ne sukset tuntuvat menevän ristiin vaikka yrittäisi puhua vain säästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee se, että monilla on tapana projisoida tunteensa toisiin ja syyllistää toisia.

"Olet yli-innokas" = haluat olla kanssani, mutta minä en halua olla sinun kanssasi samalla tavalla

"Yrität liikaa" = en vain pidä sinusta ja asia ei tule muuttumaan, vaikka kuinka yrittäisit olla ystäväni

"Olet liian intensiivisesti tekemisissä" = en saa itse sanottua, että minä kaipaan vähemmän yhteydenpitoa

"Et saa vaatia ystävältä mitään" = en ole valmis auttamaan sinua (mutta toisia olen)

Surettaa, kun moni kiltti ja mukava ihminen saa tuollaisia kommentteja osakseen, vaikka oikeasti kommentin sanojan pitäisi katsoa peiliin ja puhua rehellisesti omista ajatuksistaan. :(

Tässä kerrottiin hyvin mikä on minuakin keskustelussa vaivannut. Syyllistetään asioista jotka ovat kuitenkin mahdottomia onnistumaan teki mitä teki. Kun en vain halua olla ystävä juuri sinun kanssasi. Mietitäänpä niinpäin, että olisi ihminen, johon haluaisi mielellään tutustua, vaivaisiko silloin tämän innokkuus tutustua enemmän? Tai olisi ihminen jonka kanssa mielellään viettäisit aikaasi, vaivaisiko silloin yhteydenpito ja menemisten ehdottelu? Tuskin. 

Kyllä se on niin, että "vika" on siinä, että kun toisen innokkuus tai yhteydenpito tms. vaivaa niin tähän ihmisen kanssa ei vain huvita olla tekemisissä. Nyt siis puhutaan normaalin puitteissa olevista asioista. Mutta ei ole kanttia sitä tunnustaa ja siirtää syyn itsestään siihen toiseen ihmiseen. Turha myös vedota, että voi kyllä pitää pitkiäkin taukoja, jopa vuosi tai vuosia, yhteydenpidossa kun on sitä ja tätä.  Jos toinen ihminen ja ystävyys kiinnostaa ja on tärkeä, niin aikaa ja voimia tai mahdollisuuksia yhteydenpitoon kyllä löytyy jossain muodossa. Itse ainakin, jos olisin niin sairas tai kiireinen, etten millään pysty, niin käskisin jonkun läheisen laittamaan puhelimellani tms. viestiä, että nyt on tilanne tämä, mutta yritän pitää yhteyttä kuitenkin koska olet tärkeä. Eikä jättää ystävää radiohiljaisuuteen. 

Nyt siis puhutaan ketjussa ystävyydestä, ei jostain kenestä tahansa puolitutusta ihmisestä. 

Tätä minäkin olen miettinyt. En nimittäin usko, että nämä ihmiset jotka jättävät ihmisiä hyllylle odottelemaan viettävät sitä omaa arkeaan ilman ihmisiä ympärillään. Eli oikeasti heillä kyllä on sosiaalistaa aikaa, mutta vain muille. Ainahan ajankäyttö on loppupelissä valinta ja arvokysymyskin. Jos toinen lopettaa säännöllisen yhteydenpidon, joka on ystävyyteen aikaisemmin kuulunut niin mielestäni siinä ystävä aika oikeutetusti voi päätellä, että ok nyt hänet on syrjäytetty lähipiiristä ja ystävän statukselta ainakin toistaiseksi pois. Se on sitten jokaiset oma asia haluaako odotella sen mahdollista muuttumista vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee se, että monilla on tapana projisoida tunteensa toisiin ja syyllistää toisia.

"Olet yli-innokas" = haluat olla kanssani, mutta minä en halua olla sinun kanssasi samalla tavalla

"Yrität liikaa" = en vain pidä sinusta ja asia ei tule muuttumaan, vaikka kuinka yrittäisit olla ystäväni

"Olet liian intensiivisesti tekemisissä" = en saa itse sanottua, että minä kaipaan vähemmän yhteydenpitoa

"Et saa vaatia ystävältä mitään" = en ole valmis auttamaan sinua (mutta toisia olen)

Surettaa, kun moni kiltti ja mukava ihminen saa tuollaisia kommentteja osakseen, vaikka oikeasti kommentin sanojan pitäisi katsoa peiliin ja puhua rehellisesti omista ajatuksistaan. :(

Tässä kerrottiin hyvin mikä on minuakin keskustelussa vaivannut. Syyllistetään asioista jotka ovat kuitenkin mahdottomia onnistumaan teki mitä teki. Kun en vain halua olla ystävä juuri sinun kanssasi. Mietitäänpä niinpäin, että olisi ihminen, johon haluaisi mielellään tutustua, vaivaisiko silloin tämän innokkuus tutustua enemmän? Tai olisi ihminen jonka kanssa mielellään viettäisit aikaasi, vaivaisiko silloin yhteydenpito ja menemisten ehdottelu? Tuskin. 

Kyllä se on niin, että "vika" on siinä, että kun toisen innokkuus tai yhteydenpito tms. vaivaa niin tähän ihmisen kanssa ei vain huvita olla tekemisissä. Nyt siis puhutaan normaalin puitteissa olevista asioista. Mutta ei ole kanttia sitä tunnustaa ja siirtää syyn itsestään siihen toiseen ihmiseen. Turha myös vedota, että voi kyllä pitää pitkiäkin taukoja, jopa vuosi tai vuosia, yhteydenpidossa kun on sitä ja tätä.  Jos toinen ihminen ja ystävyys kiinnostaa ja on tärkeä, niin aikaa ja voimia tai mahdollisuuksia yhteydenpitoon kyllä löytyy jossain muodossa. Itse ainakin, jos olisin niin sairas tai kiireinen, etten millään pysty, niin käskisin jonkun läheisen laittamaan puhelimellani tms. viestiä, että nyt on tilanne tämä, mutta yritän pitää yhteyttä kuitenkin koska olet tärkeä. Eikä jättää ystävää radiohiljaisuuteen. 

Nyt siis puhutaan ketjussa ystävyydestä, ei jostain kenestä tahansa puolitutusta ihmisestä. 

Tätä minäkin olen miettinyt. En nimittäin usko, että nämä ihmiset jotka jättävät ihmisiä hyllylle odottelemaan viettävät sitä omaa arkeaan ilman ihmisiä ympärillään. Eli oikeasti heillä kyllä on sosiaalistaa aikaa, mutta vain muille. Ainahan ajankäyttö on loppupelissä valinta ja arvokysymyskin. Jos toinen lopettaa säännöllisen yhteydenpidon, joka on ystävyyteen aikaisemmin kuulunut niin mielestäni siinä ystävä aika oikeutetusti voi päätellä, että ok nyt hänet on syrjäytetty lähipiiristä ja ystävän statukselta ainakin toistaiseksi pois. Se on sitten jokaiset oma asia haluaako odotella sen mahdollista muuttumista vai ei.

Tämä. Törmäsin ihmiseen, jolla oli tapana aina ottaa itselleen joku uusi läheinen ystävä. Samalla etäännytti entisen läheisimmän ystävän. Tämä oli tapahtunut mooooonta kertaa. Sitten ihmetteli, kun entiset ystävät ihan järjestäen tulivat hänelle valittamaan, että kun heille ei löydy aikaa. Ystävä vetosi siihen, että ei hänellä ole mahdollisuutta antaa niin paljon aikaa kuin toiset toivovat, kun on työt ja lapset. Ei tuosta oikeasti ollut kyse - olihan hänellä riittänyt aikaa minulle ja minua edeltäneille ystäville, vaikka oli jo tuo työ ja nuo lapset. Kummasti sitä aikaa löytyi aina paljon sille sen hetken läheisimmälle ystävälle, mutta muille ei. Ihan priorisointikysymys tuo ajankäyttö on. Olisi sitä aikaa riittänyt muillekin ystäville, jos ei olisi aina ottanut uutta bestistä, jolle antoi kaiken aikansa. Jos ei kiinnosta antaa aikaansa muille ystäville, niin toki osa tekee siitä johtopäätöksensä. Minäkään en jäänyt odottelemaan, kun näkeminen jäi toisen osalta niin harvaksi ja asenne oli tuo, että vanhat ystävät voi nostaa kaappiin odottamaan.

Nää valitukset siitä, että on muille aikaa ja itselle ei kuulostaa musta ihan teinidraamalta. 

Jo ihan heti julkaisuketjun alusta jäi mieltäni vaivaamaan eräs asia kirjoittajassa henkilönä. Kaksi tuntia sen jälkeen kun oli aloituksensa kirjoittanut, penää vastauksia ja kyselee miksi ei kukaan ole kommentoinut.

Meneekö ystävyyden aloittaminen hänen kanssaan samoilla tahtipuikoilla? Kun on kerran kahvitellut pitäisi samalla sopia jo seuraavat treffit ja mielellään pikaisella aikataululla?

Itse en usko, että olisin kiinnostunut tällaiseen ihmiseen tutustumaan. Pahimmassa tapauksessa hän kuvittelisi olevansa bestikseni jo alta aikayksikön. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Jo ihan heti julkaisuketjun alusta jäi mieltäni vaivaamaan eräs asia kirjoittajassa henkilönä. Kaksi tuntia sen jälkeen kun oli aloituksensa kirjoittanut, penää vastauksia ja kyselee miksi ei kukaan ole kommentoinut.

Meneekö ystävyyden aloittaminen hänen kanssaan samoilla tahtipuikoilla? Kun on kerran kahvitellut pitäisi samalla sopia jo seuraavat treffit ja mielellään pikaisella aikataululla?

Itse en usko, että olisin kiinnostunut tällaiseen ihmiseen tutustumaan. Pahimmassa tapauksessa hän kuvittelisi olevansa bestikseni jo alta aikayksikön. Ei kiitos.

Eiköhän kyse ole siitä, että ko. henkilö on silloin ollut ruudun ääressä odottamassa vastauksia. Ainakin itselläni on sinä iltana usein vilkaista, onko vastauksia tullut, jos olen aloittanut jonkun ketjun. Herkästi muuten unohtuu koko asia.

Suositun on mahdoton ymmärtää tilannetta yksinäisen kannalta

Pieni asia, joka tuntuu auttavan on se, että puhuu tarkoituksella rauhallisemmassa tahdissa. Se muuttaa "olemusta" muutenkin. Kun alkaa puhumaan hitaaammmin niin se saattaa tuntua omasta mielestä ehkä jopa vähän epäkunnoittavalta toista ihmistä kohtaan, mutta vaikuttaa siltä, että toiset ihmiset ei koe asiaa noin.

Yli-innokkuudesta ja odotuksista. Jos sinulla on kova tarve saada ystäviä ja katsot ihmisiä sillä silmällä, että miten he voisivat  olla sinulle sitä mitä sinä haluat, niin se sinun tarpeesi ja odotuksesi voi olla niin iso, ettet näe ihmistä sellaisena kuin hän on, etkä anna hänelle vapautta olla sellainen kuin hän on. Eli sen sijaan että katsot ihmisiä sillä silmällä, että mitä sinä voit saada heistä, katso ihan rauhassa sitä kuka he ovat ja kiinnostu heistä oikeasti. Kun toinen osaa olla läsnä ja nähdä ihmisen, sellaisessa tunnelmassa on hyvä ja vapaa olla. Ja silloin näet itsekin kuka oikeasti sopii sinulle ystäväksi ja on samanhenkinen, sen sijaan että yrität vain laittaa kaikkia sopimaan sinun tarvitsemaan ystävämuottiin, ilman että edes tunnet heitä.

Vierailija kirjoitti:

Suositun on mahdoton ymmärtää tilannetta yksinäisen kannalta

Myös monen yksinäisen on mahdoton ymmärtää, kuinka paljon työtä se sosiaalisen piirin rakentaminen on vaatinut.  Sekä tunnetyötä että konkreettista työtä. Ei kaikille ihmiset tipu taivaasta, vaan on voinut vaatia monenlaista. 

Vierailija kirjoitti:

Yli-innokkuudesta ja odotuksista. Jos sinulla on kova tarve saada ystäviä ja katsot ihmisiä sillä silmällä, että miten he voisivat  olla sinulle sitä mitä sinä haluat, niin se sinun tarpeesi ja odotuksesi voi olla niin iso, ettet näe ihmistä sellaisena kuin hän on, etkä anna hänelle vapautta olla sellainen kuin hän on. Eli sen sijaan että katsot ihmisiä sillä silmällä, että mitä sinä voit saada heistä, katso ihan rauhassa sitä kuka he ovat ja kiinnostu heistä oikeasti. Kun toinen osaa olla läsnä ja nähdä ihmisen, sellaisessa tunnelmassa on hyvä ja vapaa olla. Ja silloin näet itsekin kuka oikeasti sopii sinulle ystäväksi ja on samanhenkinen, sen sijaan että yrität vain laittaa kaikkia sopimaan sinun tarvitsemaan ystävämuottiin, ilman että edes tunnet heitä.

Tätä ei voi kompata tarpeeksi. Voin todeta omasta puolestani, että omien mielikuvien ja fantasioiden projisointi toiseen on yksi tehokkaimmista tavoista saada uusi ihmissuhde sössittyä. Sanon tämän sekä projisoinnin kohteeksi joutuneena että itse omia haavekuviani toiseen heijastaneena. Siihen on helppo langeta, jos yksinäisyyttä on jatkunut pitkään eikä kivan ja kiinnostavan oloisia tuttavuuksia tule kovin usein vastaan. Jos tunnistaa itsessään taipumusta projisointiin, se on jo iso askel ja tätä kautta sitä voi oppia hillitsemään. Jos uutta ihmistä pyrkii survomaan tiettyyn muottiin ja toimimaan ennalta kaavaillun käsikirjoituksen mukaan, niin lopputulos on kuin perhonen, jonka sitä ihaileva taapero puristi ymmärtämättömyyttään hengiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suositun on mahdoton ymmärtää tilannetta yksinäisen kannalta

Myös monen yksinäisen on mahdoton ymmärtää, kuinka paljon työtä se sosiaalisen piirin rakentaminen on vaatinut.  Sekä tunnetyötä että konkreettista työtä. Ei kaikille ihmiset tipu taivaasta, vaan on voinut vaatia monenlaista. 

Tämä. Mulla on kaikki ystävät aikuisiältä, ei ole lapsuudenystäviä tai perhetuttujen samanikäisiä lapsia tms. Kun tutustuu ihmiseen, varmaan 2/5 tulee ihan hyvä kaveri ja jostain 1/7 ystävä. Olet aktiivinen, olet mukana toisten elämäntilanteissa, pidät yhteyttä yllä, ajaudut paikkoihin joissa voi tutustua, järjestät tekemistä, petyt, petyt uudelleen etkä silti masennu tai luovuta. Sitten kun sulla on ne ihmissuhteet, näet edelleen vaivaa ja laitat vähäisestä ajastasi niihin. Kaikki yksinäiset eivät ole tällaisia vaan yrittävätkin paljon, mutta olen minä tavannut niitäkin, jotka istuvat kotona hiljaa eivätkä esim uskalla lähettää koskaan ensimmäistä viestiä, vaan toisen pitäisi aina tehdä aloitteet. 

Vierailija kirjoitti:

Suositun on mahdoton ymmärtää tilannetta yksinäisen kannalta

Sama kuin varakkaan tai hyvin toimeentulevan on mahdotonta ymmärtää pienituloisia, köyhiä tai työttömiä.

Se mitä on itsellä hyvin ja runsaasti oletetaan olevan muillakin. Tai ei edes haluta ymmärtää, että näin ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Suositun on mahdoton ymmärtää tilannetta yksinäisen kannalta

Varmasti näin.

Ap:lle Koen itse ajoittain kirvelevää yksinäisyyttä, läheisten ystävien puutetta, mikä kirpaisee kovasti siksi, että minulla ei ole puolisoa eikä juuri muutakaan lähipiiriä.

Siitä huolimatta olen torjunut joitain yli-innokkaita reviirille tunkeutumisia. Olen itsekin ollut viime vuosina ehkä kerran yli-innokas, kun pyysin erään ihmisen numeron ja ehdotin kahvittelua joskus puolen vuoden päästä. Nyt on mennyt melkein kolme vuotta, kahvilla on käyty kerran, ja olen jo aika päivää sitten nähnyt, että kaupassa juttelijoina pysymme - tosin voin kyllä lähteä kahvillekin, jos kutsu tulee häneltä. Itse en aio olla ainakaan näillä näkymin aktiivinen.

Alan sopeutua ajatukseen, että näin vanhempana uusien kavereiden/ystävien saaminen on aika vaikeata. Ja neuvoksi kaikille: ällää ainakaan kuvitelko, että politiikasta niitä löytyisi. Sieltä löytyy vihamiehiä:) Olin siitä kyllä aika tietoinen mutta en ihan tällaiseksi uskoisi. Tosin hyvä puoli on se, että toisaalta on helpottunut, kun kohtaamiset ovat aina kulloinkin ohi.

Hakeudu harrastuksen pariin. Melkein mikä tahansa harrastus on paikka, missä into on tervetullutta ja tuottaa aina uusia yhteyksiä. Ystävyys ei voi olla tavoite itsessään, se tarvitsee jonkinlaista pohjaa.

Harrastukset ovat hiukan niin ja näin ystävyyden kannalta. Jos on jo pitkään samalla porukalla kokoontunut sakki, niin vaikeata on päästä uutena muulle asteelle kuin hyvänpäiväntutuksi tai jotain pientä jutellaan harrastuksen aikana. Vanhat tutut juttelevat omia asioitaan, usein on niin, että vain tullaan paikalle, tehdään mitä sitten tehdäänkin ja sitten lopussa kukin lähtee omille teilleen moikaten ohimennen. Usein aletaan kovalla touhulla kertoa, että voi kun on taas kiire sinne tai tänne. Harrastajat ovat usein kiireistä sakkia, on monta rautaa tulessa ja kalenteri täynnä.