Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Olisikohan kaiken pointti kuitenkin siinä, että kaksi ihmistä, joista toinen kokee ystävyyden olevan velvollisuusperustaista ja toinen vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ovat kavereina ja ystävinä täysin yhteensopimattomat. Eikö kumpikin osapuoli voisi kokea vain kiitollisuutta ja helpotusta, jos tällainen epäsopiva kaveruus päättyy? Eihän sillä kaveruudella muutenkaan ollut mitään mahdollisuutta kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Olen ihan varma, että on monia yksinäisempiä ihmisiä, joiden ongelma ei ole rajattomuus. Mutta maksatte hintaa siitå tuhosta, mitä rajattomat aiheuttavat. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Tämä ketju ilmentää ongelmaa liiankin hyvin.
En pidä loukkaantua. Monella on elämässä työ ja muita velvollisuuksia, perhe, omat ja lasten harrastukset, ettei oikein jää aikaa tutustua uusiin ystäviin. Uusi ihmissuhde voi tuntua yhdeltä kuormalta lisää täyteen buukatussa arjessa ja viikonloput halutaan viettää perheen kanssa.
Moni hoitaa ystävyyssuhteita samalla kun itse harrastaa, esim yhdessä lenkkeillen, koiran kanssa kun koira pitää kuitenkin lenkittää, tavataan lasten yhteisissä harrastuksissa, oman harrastuksen parissa ym. Jonkun uuden tutun kanssa ei ehdi viikottain kahvilaan istumaan pariksi tuntia.
"Minä toivon, että ystävä tuollaisessa tilanteessa toteaisi, että "Kiitos ehdotuksesta, mutta nyt ei sovi, on muuta menoa viikonloppuna." En kysele, mitä se muu meno on - se on ystävän asia ja hän kertoo, jos haluaa kertoa. Jos ystävä sanoisi lähtevänsä reissuun, niin toivottaisiin mukavaa matkaa. Mutta se tuntuu valehtelulta, että sanotaan viikonlopun menevän kotitöiden merkeissä ja sitten kuulen ystävän vaikka lähteneen tyttöjenreissulle viikonloppuna.
En ole rajaton, en tunge itseäni mukaan ja ystävällä on oikeus viettää aikansa miten haluaa. Mutta epärehellisyyttä en siedä. Jos toinen ei uskalla olla rehellinen edes noin pienessä asiassa, mistä muusta hän olisi epärehellinen? Jos toinen ei ole/uskalla olla avoimesti oma itsensä, tunnenko hänen todellista persoonaansa lainkaan? "
***
Alkuperäisessä esimerkissä toinen sanoi tekevänsä kotitöitä ja tekikin, mutta sai ne ennakoitua aiemmin valmiiksi. Näin hän oli vapaa lähtemään elokuviin, kun kolmas henkilö ehdotti.
Tämä ei mielestäni ole valehtelua, eikä alkuperäisellä kysyjällä myöskään ole tähän mitään nokan koputtamista.
Jos taas joku väittäisi tekevänsä kotitöitä, kun tiedossa olisi ennalta sovittu reissu toisten ystävien kanssa, se olisi minunkin mielestäni valehtelua, enkä itse toimisi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Olen ihan varma, että on monia yksinäisempiä ihmisiä, joiden ongelma ei ole rajattomuus. Mutta maksatte hintaa siitå tuhosta, mitä rajattomat aiheuttavat. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Tämä ketju ilmentää ongelmaa liiankin hyvin.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kaiken pointti kuitenkin siinä, että kaksi ihmistä, joista toinen kokee ystävyyden olevan velvollisuusperustaista ja toinen vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ovat kavereina ja ystävinä täysin yhteensopimattomat. Eikö kumpikin osapuoli voisi kokea vain kiitollisuutta ja helpotusta, jos tällainen epäsopiva kaveruus päättyy? Eihän sillä kaveruudella muutenkaan ollut mitään mahdollisuutta kestää.
Haluaako joku oikeasti ystävän, joka kaveeraa kanssasi pelkästään, koska kokee sen velvollisuudekseen? Luulen, että jokainen on pelkästään helpottunut, jos sellaisesta "ystävästä " pääsee eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kaiken pointti kuitenkin siinä, että kaksi ihmistä, joista toinen kokee ystävyyden olevan velvollisuusperustaista ja toinen vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ovat kavereina ja ystävinä täysin yhteensopimattomat. Eikö kumpikin osapuoli voisi kokea vain kiitollisuutta ja helpotusta, jos tällainen epäsopiva kaveruus päättyy? Eihän sillä kaveruudella muutenkaan ollut mitään mahdollisuutta kestää.
Haluaako joku oikeasti ystävän, joka kaveeraa kanssasi pelkästään, koska kokee sen velvollisuudekseen? Luulen, että jokainen on pelkästään helpottunut, jos sellaisesta "ystävästä " pääsee eroon.
Niin voisi luulla. Mutta luepa kaikki tämäkin ketjun viestit....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sanon vaan että ole varoivainen. Nykyään ainakin (minä 30v) niin parasystävästi onkin lopulta selkäänpuukottaja huijari. En vielä kunnolla osaa sanoa mistä huomaa kunnolla kunnon kaverin. Pari semmoista on minulla, ja sitten jotain sukulaisia,; joihin siis luotan, ainakin jonkin verran. Muuten on kyllä luottamus mennyt viimevuosina.
Vierailija kirjoitti:
Minulle toisen henkilön liian nopea halu etenemiseen ihmissuhteeessa ja ns. rakkauspommitus saa minut ottamaan kaksi askelta taaksepäin ja pitämään henkilöä käsivarren mitan päässä.
Minulla ei ole aikaa ihmiselle, joka ryysii sisään ja haluaa ja haluaa, pitää nähdä viikottain, viestiä pukkaa, haloo??
Joko he ovat sosiaalisia päiväperhosia, tulevat ja menevät tai ripustautujia, joilla on tarpeita, joihin minulla ei resurssit riitä.
Hyvät ihmissuhteet kypsyvät hitaasti.
Minun kokemukseni on, että hitaat ihmissuhteet hiipuvat pois. Yhteydenotot vähenevät ja tapaamiset harventuvat. Lopulta ei tule edes joulutervehdystä. Se siitä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Olen ihan varma, että on monia yksinäisempiä ihmisiä, joiden ongelma ei ole rajattomuus. Mutta maksatte hintaa siitå tuhosta, mitä rajattomat aiheuttavat. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Tämä ketju ilmentää ongelmaa liiankin hyvin.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ymmärrettävää, ja samalla valitettavaa. Jos on jo monia ystäviä, kalenteri on todennäköisesti tupaten täynnä ja ystävystyminen on siksi hankalampaa. Tietysti, jos harvoin näkeminen ei haittaa, tämä ei välttämättä ole ongelma.
Toisaalta tässä esimerkissä yksinäinen itse tekee oletuksen, että toinen yksinäinen on todennäköisemmin rajaton, eli toimii juuri niin, mistä sivun alussa joku syytti moniystäväisiä ihmisiä 💡
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Tämän ketjun keskustelu pyörii paljolti rajattomuuden ympärillä ihan siksi, että muutama yksinäinen kirjoittaja alusta asti on puhunut vaatimuksista, joita heillä on tulevia ystäviään kohtaan, ja toiset (tai samat, ei voi tietää) eivät halua hyväksyä sitä, että toinen osapuoli ei ole halunnut jatkaa tutustumista tai on päättänyt ystävyyden.
Näiden kirjoittajien vaikeuksia ystävystyä selittää nimenomaan heidän rajattomuutensa. Siitä väännetään rautalankaa ja ratakiskoa, koska asia herättää heissä raivokkaita vastaväitteitä.
Voin vakuuttaa, että tiedän, ettei kaikilla yksinäisillä ole ongelmia rajojen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Olen ihan varma, että on monia yksinäisempiä ihmisiä, joiden ongelma ei ole rajattomuus. Mutta maksatte hintaa siitå tuhosta, mitä rajattomat aiheuttavat. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Tämä ketju ilmentää ongelmaa liiankin hyvin.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ymmärrettävää, ja samalla valitettavaa. Jos on jo monia ystäviä, kalenteri on todennäköisesti tupaten täynnä ja ystävystyminen on siksi hankalampaa. Tietysti, jos harvoin näkeminen ei haittaa, tämä ei välttämättä ole ongelma.
Toisaalta tässä esimerkissä yksinäinen itse tekee oletuksen, että toinen yksinäinen on todennäköisemmin rajaton, eli toimii juuri niin, mistä sivun alussa joku syytti moniystäväisiä ihmisiä 💡
Mutta oletuksille on usein perusteensa ja jos tähänkin ketjuun on ilmestynyt useampi rajaton raivoaja uhriutumaan, on se muistutus meille ihan kaikille, että varovainen saa ja pitää olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kaiken pointti kuitenkin siinä, että kaksi ihmistä, joista toinen kokee ystävyyden olevan velvollisuusperustaista ja toinen vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ovat kavereina ja ystävinä täysin yhteensopimattomat. Eikö kumpikin osapuoli voisi kokea vain kiitollisuutta ja helpotusta, jos tällainen epäsopiva kaveruus päättyy? Eihän sillä kaveruudella muutenkaan ollut mitään mahdollisuutta kestää.
Haluaako joku oikeasti ystävän, joka kaveeraa kanssasi pelkästään, koska kokee sen velvollisuudekseen? Luulen, että jokainen on pelkästään helpottunut, jos sellaisesta "ystävästä " pääsee eroon.
Niin voisi luulla. Mutta luepa kaikki tämäkin ketjun viestit....
Oisko niin, että eivät ymmärrä sen toisen esittävän kaveria vain velvollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.
Olen ihan varma, että on monia yksinäisempiä ihmisiä, joiden ongelma ei ole rajattomuus. Mutta maksatte hintaa siitå tuhosta, mitä rajattomat aiheuttavat. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Tämä ketju ilmentää ongelmaa liiankin hyvin.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ja tämä ehkä selittää, miksi joku yksinäinen mieluummin hakee ystävyyttä joltain, jolla on jo paljon ystäviä. Jos on paljon ystäviä, ei todennäköisesti ole rajaton. Terve yksinäinen rajoja kunnioittava ihminen ei halua olla tekemisissä rajattoman kanssa yhtään sen enempää kuin monia ystäviä omaava.
Ymmärrettävää, ja samalla valitettavaa. Jos on jo monia ystäviä, kalenteri on todennäköisesti tupaten täynnä ja ystävystyminen on siksi hankalampaa. Tietysti, jos harvoin näkeminen ei haittaa, tämä ei välttämättä ole ongelma.
Toisaalta tässä esimerkissä yksinäinen itse tekee oletuksen, että toinen yksinäinen on todennäköisemmin rajaton, eli toimii juuri niin, mistä sivun alussa joku syytti moniystäväisiä ihmisiä 💡
Yksinäisemmilläkin on samat oikeudet suojella itseään. Mieti, jos olisi erehtynyt päästämään yksityiselämäänsä yhdenkään tämän ketjun rajattomista jankkaajista. Ja moni on tehnyt tämän virheen, eikä halua samaa toiste!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Ehkä kannattaisi lähteä siitä, että aikuinen ihminen vastaa tarpeistaan lähtökohtaisesti itse. Toissijaisesti tarpeita täytetään parisuhteissa ehkäpä perhesuhteissa ja hyvin pienenpieneltä osin ystävyyssuhteissa, kaverisuhteissa ei sitäkään vähää.
Kyllä ystävä on kullan arvoinen siinä vaiheessa kun parisuhteeseen tulee ongelmia. Toki ystävyyssuhteensta on pitänyt pitää huolta ennen sitäkin, muuten ei auta ihmetellä että miksei ystäviä löydy kun niitä tarvitsisi.
On yksi asia pyytää apua ja saada sitä luotetulta ystävältä, ja kokonaan toinen ajatella, että on oikeutettu saamaan apua, ja toinen velvoitettu auttamaan.
Todellakin on. Ystävät ovat ystäviä syystä, eikä heiltä tarvitse erikseen pyytää apua. Mutta että pienen pieniltä osin tarpeita täytetään ystävyyssuhteissa saa aikaan kysymyksen onko ihmissuhteet vain ja ainoastaan omien tarpeiden tyydyttelyä?
No siltä se ainakin vaikuttaa useiden mielestä olevan, kun näitä kommentteja lukee. Toinen ihminen on olemassa vain heitä itseään varten. Kuin esine, joka otetaan kaapista, kun tarvitsee tai huvittaa. Kamalaa luettavaa.
Kumman ajattelit olevan se esine? Hän, joka haluaa tihempää yhteydenpitoa ja näkemistä, vai hän joka haluaa harvempaa?
Hänen, jonka käsketään niellä omat tunteensa, kun hänelle valehdellaan. Hänen, joka kelpaa hyvinä aikoinaan, muttei huonoina hetkinään. Hänen joka joutuu odottamaan, että toinen osapuoli kertoo mitä ja milloin voidaan tehdä sitä ja tätä saamatta itse kysyä ystäväänsä menoihin enää, jos ensimmäisellä kerralla ei käynyt. Ts. Hän jonka suurin osa teistä katsoo hyväksi ystäväksi. Hän jonka tehtävä on viihdyttää teitä, hylkäämällä ja siirtämällä syrjään omat tunteensa ja tarpeensa.
Ilmeisesti rajattomuuteen liittyvät ketjun lukuisat viestit eivät ole avanneet sulle mitään uutta näkökulmaa. Harmi. Harmi sun puolesta. Mutta et mitenkään voi enää yllättyä, miksi sulla on haasteita ystävyydessä. Lue viestisi huolella ja pohdi, kuka ikinä voisi haluta osakseen tuollaista painostavaa syyllistystä.
Ihmiselle, jolla on terveet rajat ja tunteiden tasapaino ja säätely lähtee omasta itsestä, rajattomat ihmiset näyttäytyvät kaoottisina ja pelottavina.
Tämä! Näin ex-rajattomana ja myös muiden rajatonta käytöstä ihan liikaa sietäneenä voin lisätä, että kun sen kuvion myrkyllisyyden sisäistää, ei halua sitä enää elämäänsä missään muodossa.
Miten sinä oivalsit oman rajattomuutesi ja pystyit muuttamaan toimintaasi? Näetkö, että tässä ketjussa on mitään, mikä voisi auttaa rajattomuudesta kärsivää nåkemään asiat toisin? Minusta sulla on arvokasta tietoa muutoksesta, joten olisi hienoa, jos jakaisit kokemuksiasi!
Vierailija kirjoitti:
Miten myös minusta tämä tuntuu välillä aika kamalalta keskustelulta. Onkohan ikäkysymys. Nuoremmalla polvella on erilaiset tavat ja käsitykset ystävyydestä.
Eihän se niinkään voi olla, että toisen pitää vain odottaa kiltisti siihen saakka kuinka kauan joku on ottamatta yhteyttä ja sitten tyytyä jos jossain raossa sattuisi olevan aikaa. Ystässuhdetta ei voi suoraan verrata parisuhteeseen, mutta aika pitkälle samat kriteerit ja määreet kuitenkin pitävät paikkansa. Jos kumppani tai ystävä kiinnostaa ja hänet haluaa pitää elämässään niin ei voi välillä laittaa hyllylle ja ottaa taas esille.
Joka päivä/viikko/ehkä kuukausikaan ei tarvitse tavata, mutta melko säännöllinen yhteydenpito kuitenkin on suotavaa hyvässä ystävyydessä. Niin kiire ei ole kun nykyään vaikka mitä pelejä ja vempeleitä yhteydenpitoon. Tuntuu, että onko nykyään edes sellaista käsitettä kuin hyvä ystävä olemassa. Mitenköhän ennen onnistui kun ei edes lankapuhelinta ollut joka kodissa. Mutta kyllä silti onnistui ja ehkä jopa omalla tavallaan paremmin.
Mitenköhän ennen onnistui?
Ainakin meillä 1980-luvulla sekä vanhempien että isovanhempien sukupolvi opetti selkeästi, että toisille pitää antaa myös omaa aikaa. Sanottiin esimerkiksi, että koko ajan ei sovi pyytää leikkimään.
Ehkä aiemmat sukupolvet ovat asettaneet rajan toisella tavalla ja toiseen paikkaan, mutta ovat sen kuitenkin asettaneet. Syitäkin on helppo löytää: ennen oli paljon yleisempää tulla kylään ilmoittamatta, eikä oikein ollut etiketin mukaista olla ottamatta vierasta vastaan. Siksi on opetettu (ainakin meitä) että jatkuvasti ei sovi pyrkiä vieraisille. Muitakin sääntöjä on ollut: sunnuntaisin ei sovi kyläillä, iltarauha annettava nuorelleparille, jne. – jos siis mennään wanhoihin aikoihin, minun isovanhempieni nuoruuteen. Näillä on varmistettu sitä "omaa aikaa", jota tässäkään keskustelussa kaikki eivät haluaisi ystävilleen suoda.
Rajaton alkaa muuttua, kun kyllästyy draamantäyteisern elämäänsä tai negatiivisiin tunteisiinsa. Yleensä vasta terapiassa aukeaa, mikä mättää, ja siihenkin menee aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten myös minusta tämä tuntuu välillä aika kamalalta keskustelulta. Onkohan ikäkysymys. Nuoremmalla polvella on erilaiset tavat ja käsitykset ystävyydestä.
Eihän se niinkään voi olla, että toisen pitää vain odottaa kiltisti siihen saakka kuinka kauan joku on ottamatta yhteyttä ja sitten tyytyä jos jossain raossa sattuisi olevan aikaa. Ystässuhdetta ei voi suoraan verrata parisuhteeseen, mutta aika pitkälle samat kriteerit ja määreet kuitenkin pitävät paikkansa. Jos kumppani tai ystävä kiinnostaa ja hänet haluaa pitää elämässään niin ei voi välillä laittaa hyllylle ja ottaa taas esille.
Joka päivä/viikko/ehkä kuukausikaan ei tarvitse tavata, mutta melko säännöllinen yhteydenpito kuitenkin on suotavaa hyvässä ystävyydessä. Niin kiire ei ole kun nykyään vaikka mitä pelejä ja vempeleitä yhteydenpitoon. Tuntuu, että onko nykyään edes sellaista käsitettä kuin hyvä ystävä olemassa. Mitenköhän ennen onnistui kun ei edes lankapuhelinta ollut joka kodissa. Mutta kyllä silti onnistui ja ehkä jopa omalla tavallaan paremmin.
Mitenköhän ennen onnistui?
Ainakin meillä 1980-luvulla sekä vanhempien että isovanhempien sukupolvi opetti selkeästi, että toisille pitää antaa myös omaa aikaa. Sanottiin esimerkiksi, että koko ajan ei sovi pyytää leikkimään.
Ehkä aiemmat sukupolvet ovat asettaneet rajan toisella tavalla ja toiseen paikkaan, mutta ovat sen kuitenkin asettaneet. Syitäkin on helppo löytää: ennen oli paljon yleisempää tulla kylään ilmoittamatta, eikä oikein ollut etiketin mukaista olla ottamatta vierasta vastaan. Siksi on opetettu (ainakin meitä) että jatkuvasti ei sovi pyrkiä vieraisille. Muitakin sääntöjä on ollut: sunnuntaisin ei sovi kyläillä, iltarauha annettava nuorelleparille, jne. – jos siis mennään wanhoihin aikoihin, minun isovanhempieni nuoruuteen. Näillä on varmistettu sitä "omaa aikaa", jota tässäkään keskustelussa kaikki eivät haluaisi ystävilleen suoda.
Nykyaika kuormittaa kun yhteiskunta pyörii 24/7. Lepoajat saa, mutta samalla pitää, itse säätää ja vaatia.
Vierailija kirjoitti:
"Minä toivon, että ystävä tuollaisessa tilanteessa toteaisi, että "Kiitos ehdotuksesta, mutta nyt ei sovi, on muuta menoa viikonloppuna." En kysele, mitä se muu meno on - se on ystävän asia ja hän kertoo, jos haluaa kertoa. Jos ystävä sanoisi lähtevänsä reissuun, niin toivottaisiin mukavaa matkaa. Mutta se tuntuu valehtelulta, että sanotaan viikonlopun menevän kotitöiden merkeissä ja sitten kuulen ystävän vaikka lähteneen tyttöjenreissulle viikonloppuna.
En ole rajaton, en tunge itseäni mukaan ja ystävällä on oikeus viettää aikansa miten haluaa. Mutta epärehellisyyttä en siedä. Jos toinen ei uskalla olla rehellinen edes noin pienessä asiassa, mistä muusta hän olisi epärehellinen? Jos toinen ei ole/uskalla olla avoimesti oma itsensä, tunnenko hänen todellista persoonaansa lainkaan? "
***
Alkuperäisessä esimerkissä toinen sanoi tekevänsä kotitöitä ja tekikin, mutta sai ne ennakoitua aiemmin valmiiksi. Näin hän oli vapaa lähtemään elokuviin, kun kolmas henkilö ehdotti.
Tämä ei mielestäni ole valehtelua, eikä alkuperäisellä kysyjällä myöskään ole tähän mitään nokan koputtamista.
Jos taas joku väittäisi tekevänsä kotitöitä, kun tiedossa olisi ennalta sovittu reissu toisten ystävien kanssa, se olisi minunkin mielestäni valehtelua, enkä itse toimisi näin.
Hyviä pointteja, jotka täysin allekirjoitan. Näinhän se on, että jos sanoo, että en pääse, on muuta menoa sovittuna, ei toisen pidä alkaa tivaamaan, että mitä menoa. Jos haluaa tarkemmin kertoa, niin sitten kertoo itse, mutta kukaan ei ole velvollinen omia menojaan toiselle tilittämään.
Valehteleminen ei tietenkään ole koskaan reilua. Jos on sopinut valmiiksi muuta menoa vaikka toisen ystävän kanssa, niin sitten sanotaan, että on muuta sovittua menoa, ei sepitetä jotain tekemättömistä kotitöistä.
Varmaan jokainen on kuitenkin jossain tilanteessa valkoiseen valheeseen turvautunut. Itse tunnustan, että joskus olen sanonut minulla olevan muuta sovittua siinä tilanteessa, kun on pyydetty johonkin, johon en vain ole halunnut lähteä (ei ole kiinnostanut, tai en ole jaksanut). Jostain ihmisistä tietää valmiiksi, että loukkaantuvat, jos vain sanoo, että jätän tuon väliin - ei ole mun juttu.
Alue: Aihe vapaa
Itseäni ihmetyttää, miten tässä ketjussa kuvitellaan, että kaikki "vähemmän suositut" osapuolet olisivat jotenkin rajattomia. Eivät ole. En minä soittele/viestittele ystäville jatkuvasti (joidenkin kanssa laitetaan puolin ja toisin viestiä viikoittain, toisten kanssa joidenkin kuukausien välein). Näkeminen kasvokkain ei ole mitään kalenteripuuhaa x kertaa vuodessa, vaan elää aikataulujen mukaan. Kyllä sitä yhteistä aikaa tai yhteydenpitoa on hyvä olla edes joskus - muuten ystävyys kuivuu kasaan.
Sekin turhauttaa, kun aina ajatellaan, että ihmiset kyselisivät jotain todella asiatonta. En minä kysele toisilta mitään mulkeroa. Jos hyvä ystävä on kertonut vaikka parisuhdekriisistä ja kertoo käyneensä parisuhdeterapeutilla, niin voin kysyä, että millainen fiilis käynnistä jäi ja oliko ymmärtäväinen terapeutti. Ei minulle tarvitse avata tarkemmin keskustelun sisältöä tai parisuhdekriisin käänteitä, ellei ystävä itse oma-aloitteisesti tee niin. Tai jos ystävä on kertonut miehensä pettäneen, niin en minä mene kyselemään, että vieläkö Mikolla on se toinen nainen. Sen sijaan kysyn, miten ystävä jaksaa.
Voisitteko olla leimaamatta meitä vähemmän suosittuja osapuolia ikäviksi ihmisiksi? Moni meistä on ihan tavallinen, vaikka ystäviä onkin vähän.