Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Tälleen autistina kyllä todellinen turnoff jos joku kuvailee olevansa asperger-henkinen. 😂 Oikeasti nyt, ei tämä ole mitään kivaa tai valinta.
No eihän se olekaan. Se asp-henkinen ei ole itse sitä henkisyyttään valinnut, vaan saanut omanlaisensa kimpun kirjon piirteitä. Vähemmän kuin ne asset jotka saisivat diagnoosin, mutta riittävästi, jotta ne näkyvät esim. ihmissuhteiden muodostamisen vaikeutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille, jotka kärsitte yksinäisyydestä ja ystävien puutteesta. Tästä ketjusta pääsette nyt päättelemään sen, että ystävyydet vain harvoin ovat yhteydenpidon kannalta kovin tiiviitä, välillä ystävät eivät näe pitkään aikaan, katkokset yhteydessä ovat tavanomaisia ja juuri kenenkään ystävyyssuhteet eivät ole sellaisia, missä ystävyys on priorisoitu elämässä kärkipaikalla. Helpottaako tämä tieto teitä? Tarkoitan siis, että jos on päässyt syntymään sellaisia käsityksiä, että muiden runsaat ystävyyssuhteet ovat valtavan intensiiviä ja elämän täyttäviä, niin ehkä on mukava päästä lukemaan kuvaksia siitä, että ei juuri kenenkään ystävyys ole tällaista tyttökirjojen ystävyysromantiikkaa.
Minä näen ympärilläni tällaista intensiivistä ystävyyttä. Ihmiset kertovat siitä itse ja onhan minulla silmätkin päässä.
-Yhdet ystävykset töistä näkevät töissä paljon ja vielä viestittelevät vapaa-ajan asioista päivittäin. Näkevät myös vapaalla usein. Neli-viisikymppisiä naisia molemmat.
-Alle nelikymppinen naiskaksikko on ollut kuin paita ja peppu nuoruudesta asti. Naimisissa miesten kanssa, jotka ovat keskenään hyvät kaverit. Asuvat naapureina, viettävät paljon aikaa yhdessä.
-Kolmekymppinen nainen, joka näkee usein lähimpien ystäviensä kanssa ja viestittelevät päivittäin.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Kyllä, monilla aikuisilla ystävyys on etäisempää, mutta sitten on myös heitä, joilla on hyvin tiiviit välit ystäviinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo?
Ihminen kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin.
Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt.
Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan!
Minun mielestäni taas on suorastaan epäkohteliasta olla seuraavalla kerralla nähdessä kysymättä miten tyypin vakavasti sairastunut lapsi tai onnettomuuteen joutunut vanha isä nyt voi, jos tällaisesta on minulle itse ensin tullut avautumaan. Se olisi suorastaan empatiakyvyttömän kylmää olla osaaottavasti kysymättä vointia.
Jos tällaisesta sitten suuttuu, niin henkilö voi itse katsoa peiliin, opetella pitämään turpansa kiinni asioistaan ja lopettaa hyväksikäyttämästä muita ilmaisterapeutteinaan ja oksennusämpäreinään.
Lisäksi on mielestäni suorastaan sadistista, ettei sitten suostu kertomaan mihin suuntaan asia on kehittynyt, onko vanhus toipumassa vai lapsi menossa kohti kuolemaa. Tosi inhottava olo jää toiselle, kun tällaisia joutuu sitten miettimään.
Eri asia sitten toki jotkut parisuhdeongelmat, mutta näiden "avautujien" kannattaisi ennen purkauksiaan miettiä, haluavatko nyt oikeasti juuri tälle henkilölle niistä kertoa, siinä kun on se riski, että tulee myöhemmin kysymään miten menee nyt.
Tilannetajua. Jos kaveri on avautunut jostain raskaasta, kysyn siitä ensin vain, jos hän on silminnähden huolissaan tai rasittuneen oloinen. Jos kaveri on hyvällä tuulella, silloin en ota mitään ikävää asiaa puheeksi, vaan odotan, että hän itse kertoo tai tulee keskustelussa joku syvällsempi hetki.
Eritysen tarkka olen, että en möläyttele yksityisasioita seurassa.
Katson myös, että mitään velvollisuutta ei kenelläkään ole viihdyttää minua tai täyttää utelaisuuttani omilla tragedioillaan. Saan kyllä sitten kuulla niistä aikanaan, jos tarve on.
Et ole oma itsesi. Esität jotain.
Olet liian innokas. Etene varovaisemmin.
Mikset voi kertoa käyneesi museoissa yms. jos käyt siellä yksin.
Mulle tulee mieleen, että ap:lla on hirveen vahva malli sille, mitä ystävyysden pitäisi olla, ja etsitään tietynlaista ihmistä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä ehdottomasti on hyvä kahvihuoneen puheenaihe, että kävi museossa yksin. Siinä on annettu tarttumapintaa jollekin, jota sattuisi myös kiinnostamaan museot ja on museoseuraa vailla.
Olet asperger. Siinä syy. "Neurotypical Peers are Less Willing to Interact with Those with Autism based on Thin Slice Judgments"
"Here, across three studies, we find that first impressions of individuals with ASD made from thin slices of real-world social behavior by typically-developing observers are not only far less favorable across a range of trait judgments compared to controls, but also are associated with reduced intentions to pursue social interaction. These patterns are remarkably robust, occur within seconds, do not change with increased exposure, and persist across both child and adult age groups. However, these biases disappear when impressions are based on conversational content lacking audio-visual cues, suggesting that style, not substance, drives negative impressions of ASD."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille, jotka kärsitte yksinäisyydestä ja ystävien puutteesta. Tästä ketjusta pääsette nyt päättelemään sen, että ystävyydet vain harvoin ovat yhteydenpidon kannalta kovin tiiviitä, välillä ystävät eivät näe pitkään aikaan, katkokset yhteydessä ovat tavanomaisia ja juuri kenenkään ystävyyssuhteet eivät ole sellaisia, missä ystävyys on priorisoitu elämässä kärkipaikalla. Helpottaako tämä tieto teitä? Tarkoitan siis, että jos on päässyt syntymään sellaisia käsityksiä, että muiden runsaat ystävyyssuhteet ovat valtavan intensiiviä ja elämän täyttäviä, niin ehkä on mukava päästä lukemaan kuvaksia siitä, että ei juuri kenenkään ystävyys ole tällaista tyttökirjojen ystävyysromantiikkaa.
Minä näen ympärilläni tällaista intensiivistä ystävyyttä. Ihmiset kertovat siitä itse ja onhan minulla silmätkin päässä.
-Yhdet ystävykset töistä näkevät töissä paljon ja vielä viestittelevät vapaa-ajan asioista päivittäin. Näkevät myös vapaalla usein. Neli-viisikymppisiä naisia molemmat.
-Alle nelikymppinen naiskaksikko on ollut kuin paita ja peppu nuoruudesta asti. Naimisissa miesten kanssa, jotka ovat keskenään hyvät kaverit. Asuvat naapureina, viettävät paljon aikaa yhdessä.
-Kolmekymppinen nainen, joka näkee usein lähimpien ystäviensä kanssa ja viestittelevät päivittäin.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Kyllä, monilla aikuisilla ystävyys on etäisempää, mutta sitten on myös heitä, joilla on hyvin tiiviit välit ystäviinsä.
Jos tuollaista haluaa, eikä muu kelpaa, niin tilanne on kyllä erittäin haastava. Itse toivoisin, että jos joku mua lähestyy toiveenaan tuollainen symbioosi, se kerrottaisiin jo alussa, että voisin torjua ystävällisesti ja tehokkaasti, sillä mitään tuollaista mulla ei ole tarjolla kenellekään ja en halua antaa vääriä käsityksiä tai tuottaa mielipahaa.
Suoraan sanottuna, tuollainen ystävyys näin aikuisena olisi minulle täysi painajainen.
Vierailija kirjoitti:
Olet asperger. Siinä syy. "Neurotypical Peers are Less Willing to Interact with Those with Autism based on Thin Slice Judgments"
"Here, across three studies, we find that first impressions of individuals with ASD made from thin slices of real-world social behavior by typically-developing observers are not only far less favorable across a range of trait judgments compared to controls, but also are associated with reduced intentions to pursue social interaction. These patterns are remarkably robust, occur within seconds, do not change with increased exposure, and persist across both child and adult age groups. However, these biases disappear when impressions are based on conversational content lacking audio-visual cues, suggesting that style, not substance, drives negative impressions of ASD."
Pirteet ei tarkoita yksinäisyyttä. Pitää vaan löytää omanlaiset ihmiset. Mulla on paljon ystäviä/kavereita. Enemmistö kirjolla, koska me nyt vaan viihdytään yhdessä ja ymmärretään toisiamme. Kyllä, välillä jonkun selitysvimma rasittaa, mutta niitä voi sitten nähdä vaikka vähän isommassa porukassa, niin löytyy joku parempi keskeyttämään. Ja ihmiset hyväksytään sellaisina kuin ovat. Jokainen on omalla tavallaan outo ja saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on todella mielenkiintoinen keskustelu, ja ainakin kertoo sen, että ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.
Luulen, että yksi taso on se, että ennenkuin ollaan ”syväystäviä”, sinne pääseminen edellyttää aikaa ja tekemistä yhdessä. Aikuisiällä on vaiheita, jolloin aikaa uuden ystävyyden rakentamiseen on vain vähän.
Omaan korvaani särähti kommentti, että kenenkään seura ei kiinnosta niin paljon, että kahville lähtisi, mutta oopperaan lähtisi. Ajattelen, että henkilö arvostaa kokemuksia enemmän kuin toista ihmistä ja ystävää. Muutenkin vähän vierastan ajatusta ”kilpavarustelusta”, jotta saa ”ystävän” kiinnostumaan seurastaan. Kyse ei tällöin ole ystävyydestä. Ystävän voi kohdata matalalla kynnyksellä - aina siihen ei tietysti ole aikaa tai omaa jaksamista. Ystävälle senkin voi minusta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille, jotka kärsitte yksinäisyydestä ja ystävien puutteesta. Tästä ketjusta pääsette nyt päättelemään sen, että ystävyydet vain harvoin ovat yhteydenpidon kannalta kovin tiiviitä, välillä ystävät eivät näe pitkään aikaan, katkokset yhteydessä ovat tavanomaisia ja juuri kenenkään ystävyyssuhteet eivät ole sellaisia, missä ystävyys on priorisoitu elämässä kärkipaikalla. Helpottaako tämä tieto teitä? Tarkoitan siis, että jos on päässyt syntymään sellaisia käsityksiä, että muiden runsaat ystävyyssuhteet ovat valtavan intensiiviä ja elämän täyttäviä, niin ehkä on mukava päästä lukemaan kuvaksia siitä, että ei juuri kenenkään ystävyys ole tällaista tyttökirjojen ystävyysromantiikkaa.
Minä näen ympärilläni tällaista intensiivistä ystävyyttä. Ihmiset kertovat siitä itse ja onhan minulla silmätkin päässä.
-Yhdet ystävykset töistä näkevät töissä paljon ja vielä viestittelevät vapaa-ajan asioista päivittäin. Näkevät myös vapaalla usein. Neli-viisikymppisiä naisia molemmat.
-Alle nelikymppinen naiskaksikko on ollut kuin paita ja peppu nuoruudesta asti. Naimisissa miesten kanssa, jotka ovat keskenään hyvät kaverit. Asuvat naapureina, viettävät paljon aikaa yhdessä.
-Kolmekymppinen nainen, joka näkee usein lähimpien ystäviensä kanssa ja viestittelevät päivittäin.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Kyllä, monilla aikuisilla ystävyys on etäisempää, mutta sitten on myös heitä, joilla on hyvin tiiviit välit ystäviinsä.
Joo, tuollaista on. Itselläni 2-3 hyvää ystävää. Mutta jos sä seuraat vaikka töissä koko työporukkaa, niin tuollaisia "paitajapeppuja" on vain pieni osa.
Loput on kaveria, tai vain työkaveria toisilleen. Tai hyvänpäiväntuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys teille, jotka kärsitte yksinäisyydestä ja ystävien puutteesta. Tästä ketjusta pääsette nyt päättelemään sen, että ystävyydet vain harvoin ovat yhteydenpidon kannalta kovin tiiviitä, välillä ystävät eivät näe pitkään aikaan, katkokset yhteydessä ovat tavanomaisia ja juuri kenenkään ystävyyssuhteet eivät ole sellaisia, missä ystävyys on priorisoitu elämässä kärkipaikalla. Helpottaako tämä tieto teitä? Tarkoitan siis, että jos on päässyt syntymään sellaisia käsityksiä, että muiden runsaat ystävyyssuhteet ovat valtavan intensiiviä ja elämän täyttäviä, niin ehkä on mukava päästä lukemaan kuvaksia siitä, että ei juuri kenenkään ystävyys ole tällaista tyttökirjojen ystävyysromantiikkaa.
Minä näen ympärilläni tällaista intensiivistä ystävyyttä. Ihmiset kertovat siitä itse ja onhan minulla silmätkin päässä.
-Yhdet ystävykset töistä näkevät töissä paljon ja vielä viestittelevät vapaa-ajan asioista päivittäin. Näkevät myös vapaalla usein. Neli-viisikymppisiä naisia molemmat.
-Alle nelikymppinen naiskaksikko on ollut kuin paita ja peppu nuoruudesta asti. Naimisissa miesten kanssa, jotka ovat keskenään hyvät kaverit. Asuvat naapureina, viettävät paljon aikaa yhdessä.
-Kolmekymppinen nainen, joka näkee usein lähimpien ystäviensä kanssa ja viestittelevät päivittäin.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Kyllä, monilla aikuisilla ystävyys on etäisempää, mutta sitten on myös heitä, joilla on hyvin tiiviit välit ystäviinsä.
Joo, tuollaista on. Itselläni 2-3 hyvää ystävää. Mutta jos sä seuraat vaikka töissä koko työporukkaa, niin tuollaisia "paitajapeppuja" on vain pieni osa.
Loput on kaveria, tai vain työkaveria toisilleen. Tai hyvänpäiväntuttuja.
Ja usein nämä ystävät ovat peräisin lapsuudesta tai nuoruudesta. Harvoin aikuisena ystävystyneet ovat noin läheisiä. On toki heitäkin, mutta se on harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen outo:
Olisin ollut tiiviisti tekemisissä ystävän x kanssa. Ystävä x ottaisikin etäisyyttä niin, että haluaisi enää nähdä pari kertaa vuodessa tai tulisi jopa vuosien tauko, jolloin toisesta ei kuuluisi mitään. En olisi enää kiinnostunut lämmittelemään ystävyyttä. Minulle ystävyys ei ole asia, joka laitettaisiin yksipuolisesti pauselle määrittämättömän pitkäksi ajaksi. Toki voi olla hetkiä, jolloin yhteydenpito ei ole kovin tiivistä, mutta jos toisella ei ole yhteydenpidolle aikaa kuin pari kertaa vuodessa tai ei vuosiin viitsitä ottaa yhteyttä/vastata yhteydenottoihin, ei minulla ole kiinnostusta olla tekemisissä. Kertoo mielestäni siitä, että ystävän asiat eivät kiinnosta, jos hänelle ei viitsi antaa aikaa.
Niin no. Minulla on ollut vanhan ystäväni kanssa aikoja, jolloin olemme ehtineet nähdä juuri sen muutaman kerran vuodessa, eri syistä johtuen. Erilaisia kiireitä, matkoja, aikataulut eivät sopineet yhteen. Ei tullut kummallekaan mieleen loukkaantua, vielä vähemmän katkaista välejä. Jokainen tyylillään.
Tapasimme vuonna 1998.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsitkö ystävää vai kaveria?
Tosiystäviä on harvassa, mutta kavereille ja työkavereille kerrotaan usein samanlaisia asioita. Ei toki syvimpiä.
Jos pystyy kertomaan syvimmät asiansa miehelle ja 1-2 ystävälle, niin se on jo hyvin. Loput hölötetään niiden kaverien kanssa ja se riittää monelle sosiaalisuuden täyttymiseksi. Viikonlopun kuulumiset, mikä töissä hankalaa/kivaa, on sairautta, lastenkasvatus on kuopuksen kohdalla sitä sun tätä, mihin reissuun kesällä. Toki ei kerrota toisen salaisuuksia ja tilannetaju oltava.
Vierailija kirjoitti:
Etsitkö ystävää vai kaveria?
Tosiystäviä on harvassa, mutta kavereille ja työkavereille kerrotaan usein samanlaisia asioita. Ei toki syvimpiä.
Jos pystyy kertomaan syvimmät asiansa miehelle ja 1-2 ystävälle, niin se on jo hyvin. Loput hölötetään niiden kaverien kanssa ja se riittää monelle sosiaalisuuden täyttymiseksi. Viikonlopun kuulumiset, mikä töissä hankalaa/kivaa, on sairautta, lastenkasvatus on kuopuksen kohdalla sitä sun tätä, mihin reissuun kesällä. Toki ei kerrota toisen salaisuuksia ja tilannetaju oltava.
Eli tosiystävät on laskettavissa 1 käden sormilla ja niitä et voi suunnitella etukäteen. Niitä joko tulee tai ei.
Mutta itse katson että mulla on elämässä sellaista vaihtelevaa kaverin-tutuntuttua joiden kanssa höpöttelen: työkaverit, harrastekaverit, naapurit. Joitakin työkavereita nähdään vapaa-ajalla, mutta sekin vaihtelee.
Enkä stressaa siitä, onko joku mun ystävä vai kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Minä olen tavannut monta tällaista "kohteliasta rajaajaa". Yhteistä heille on ollut se, että ovat itse ensin jakaneet jostakin asiasta, jopa todella paljon. Ovat saattaneet vaikka kertoa riidasta puolison kanssa, avioerosta tms. Sitten yhtäkkiä kun kysyy, millainen tilanne miehesi kanssa on tai miten jaksat eron kanssa, niin todetaan vain "en tahdo puhua tästä asiasta". Hämmentyneenä mietin, että mistä minun pitäisi tajuta, että ihminen ensin haluaa puhua jostakin ja sitten lyö liinat kiinni?
Toisen henkilökohtaisten asioiden kysely ei ole KOSKAAN kohteliaista. Ei koskaan. Voit kysyä "mitä kuuluu" ja toinen jakaa sitten mitä hyväksi näkee. Mutta ei niin, että mites ne teidän Riston erektio-ongelmat, joko seisoo?
Ihminen kun voi tilanteen ollessa päällä päätyä tuskassaan jakamaan enemmän kuin aikoikaan, ihmiselle jolle EI jakaisi, tai asioita joita ei oikeastaan olisi tahtonut jakaa. On äärettömän epähienoa palata niihin.
Toinen vaihtoehto on, että ihminen on päässyt asiasta yli, eikä oikeasti koe tarvetta puhua siitä. Ainakin minulle usein riittää se, että "pauhaan" jostain yhden kerran ja sen jälkeen olen sen käsitellyt.
Kertoo kyllä aivan tavattomasta käytöstapojen puutteesta, että ihan oikeasti menet utelemaan jotain kipeää henkilökohtaista asiaa! Ihan kuin tahtoisit jatko-osan jännittävään sarjaan!
Minun mielestäni taas on suorastaan epäkohteliasta olla seuraavalla kerralla nähdessä kysymättä miten tyypin vakavasti sairastunut lapsi tai onnettomuuteen joutunut vanha isä nyt voi, jos tällaisesta on minulle itse ensin tullut avautumaan. Se olisi suorastaan empatiakyvyttömän kylmää olla osaaottavasti kysymättä vointia.
Jos tällaisesta sitten suuttuu, niin henkilö voi itse katsoa peiliin, opetella pitämään turpansa kiinni asioistaan ja lopettaa hyväksikäyttämästä muita ilmaisterapeutteinaan ja oksennusämpäreinään.
Lisäksi on mielestäni suorastaan sadistista, ettei sitten suostu kertomaan mihin suuntaan asia on kehittynyt, onko vanhus toipumassa vai lapsi menossa kohti kuolemaa. Tosi inhottava olo jää toiselle, kun tällaisia joutuu sitten miettimään.
Eri asia sitten toki jotkut parisuhdeongelmat, mutta näiden "avautujien" kannattaisi ennen purkauksiaan miettiä, haluavatko nyt oikeasti juuri tälle henkilölle niistä kertoa, siinä kun on se riski, että tulee myöhemmin kysymään miten menee nyt.
En itse kysyisi suoraa kysymystä ystävän raskaasta tilanteesta, enkä varsinkaan ihmiseltä, joka on hetki sitten avautunut minulle, vaikkemme ole tunteneet kovin kauaa.
Antaisin joko toisen ottaa asiat halutessaan esille tai kysyisin neutraalimmin, miten menee. Huolehtisin kyllä, että keskustelussa on tilaa.
Erityisesti, jos tutustuminen on jo vasta alullaan, ja toinen on ottanut edellisellä kerralla askelen ja osoittanut luottamusta kertomalla asiasta, varoisim läväyttämästä sitä pöytään. Että "moikka, no miten nyt olet pärjäillyt Pasin syrjähypyn jälkeen, tapaako se vielä sitä toista?" En suosittele.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni oli ainakin luotaantyöntävää tuo, että mainostat ettei sinulla ole mt-ongelmia, ja sitten tuo asperger-henkisyys. Eli olet mahdollisesti tuomitseva niitä kohtaan, kenellä on mt-ongelmia, vaikka mielenterveyden ongelmat eivät välttämättä tee ihmisestä sellaista, että se ystävyydessä haittaisi jotenkin.
Autismi on asia, josta on yksilölle lähes aina paljon haittaa ja vaikeutta, vaikka monet kokevat hyviäkin puolia siinä ja jotkut jopa pärjäävät hyvin elämässä. Kuitenkin joku 80% autisteista ovat työttömiä, kuolevat muita nuorempina jne. ym. sen tuomien haasteiden kertymisen myötä, joten se särähtää kyllä korvaan, jos joku kuvaa itseään asperger-henkisenä ihan kuin autismi olisi joku kiva ja vapaaehtoinen harrastus.
Nyt olet pistänyt rivien väliin jotain mitä siellä ei ole. Jos AP on neurokirjolla, hän ei ole mitään sen kummempaa tarkoittanut kuin sanoi. Missään tuossa ei ollut tuomitsemista havaittavissa. Eli voit löysätä sitä omaa ponnaria vähän.
AP:lle, on tärkeää varmaan tuntea itsensä ja se, että veikkaat olevasi neurokirjolla on yksi viite jota hyvä seurata. Itse olen huomannut, että ystävyydet ns. neurotyypillisten ihmisten kanssa eivät kestä ja hyvät ystävät enemmän ja vähemmän neurokirjolla myös. Voisitko hakeutua vaikka johonkin vertaistukiryhmään tai jonkun liiton kautta toimintaan, niitä löytyy kyllä. Netinkin kautta löytyy ryhmiä.
Ei kannata luoda liikaa paineita mistään mystisestä "elämää suuremmasta ja syvällisestä tosiystävyydestä". Ja varsinkaan mennä sellaiset tuntosarvet pystyssä ja miettiä kuumeisesti/pakkomielteisesti "olisko tuossa minulle The Ystävä?"
Kaikki lähtee ensin ryhmästä missä olet, koska siinä on ns.matteus-vaikutus. Mitä paremmin tulet ryhmän jäsenten kanssa toimeen, sen parempi maine sinulla on, jolloin
-> kahdenvälisten kaverisuhteiden luonti helpottuu
-> ehkä kymmenen vuoden välein jostain kaverisuhteista tarjoutuu se Tosiystävyys.
...kun taas toisinpäin: jos taas olet ryhmässä ulkoreunalla, alkaa ne sun tiiraamat ystäväkandidaatit pälyillä epävarmana ryhmän pomohahmojen suuntaan "ilkeänkö tuon ulkoreunalaisen kanssa olla" ja sulle saattaa tulla hylätyksi tulemisen leima siinä porukassa.
Eli, yritä olla mahdollisimman pitkään ryhmän naurunremakassa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata luoda liikaa paineita mistään mystisestä "elämää suuremmasta ja syvällisestä tosiystävyydestä". Ja varsinkaan mennä sellaiset tuntosarvet pystyssä ja miettiä kuumeisesti/pakkomielteisesti "olisko tuossa minulle The Ystävä?"
Kaikki lähtee ensin ryhmästä missä olet, koska siinä on ns.matteus-vaikutus. Mitä paremmin tulet ryhmän jäsenten kanssa toimeen, sen parempi maine sinulla on, jolloin
-> kahdenvälisten kaverisuhteiden luonti helpottuu
-> ehkä kymmenen vuoden välein jostain kaverisuhteista tarjoutuu se Tosiystävyys.
...kun taas toisinpäin: jos taas olet ryhmässä ulkoreunalla, alkaa ne sun tiiraamat ystäväkandidaatit pälyillä epävarmana ryhmän pomohahmojen suuntaan "ilkeänkö tuon ulkoreunalaisen kanssa olla" ja sulle saattaa tulla hylätyksi tulemisen leima siinä porukassa.
Eli, yritä olla mahdollisimman pitkään ryhmän naurunremakassa mukana.
..jatkan:
Kaverisuhteissa toimii valitettavasti sama kuin parisuhteen luomisessa: ne jotka on hyväksytty aiemmin kavereiksi/seurustelukumppaneiksi, hyväksytään paremmin jatkossakin.
Ihmiset kyttäävät kaverivalinnoissaan valitettavan usein ensin sitä, kuinka muut suhtautuvat johonkin porukan jäseneen. Jos ns.avainhenkilöt antavat jostakusta muille hyvää palautetta, on tämän portti auki. Porukan inhokin kanssa ei uskalleta kaveerata, vaikka joku haluaisikin, ja ryhmän pomojen ohikaan ei kivat tyypit uskalla toimia.
Tosin aikuisuus tuo tähän kivoja poikkeuksia.
Eli ap: tee olosi mukavaksi ryhmässä. Syyt: sun maine on kaikille hyvä, se ryhmähöpötys täyttää sosiaalisuuden tarvetta ja huijaa aivojasi siitä, että sulla on kavereita. Tarvitset sitä huijaavaa tunnetta rentouden saavuttamiseen ja epätoivoisuuden välttämiseen, jolloin kaveria/ystävää alkaa pukata.
Alue: Aihe vapaa
Minun mielestäni taas on suorastaan epäkohteliasta olla seuraavalla kerralla nähdessä kysymättä miten tyypin vakavasti sairastunut lapsi tai onnettomuuteen joutunut vanha isä nyt voi, jos tällaisesta on minulle itse ensin tullut avautumaan. Se olisi suorastaan empatiakyvyttömän kylmää olla osaaottavasti kysymättä vointia.
Jos tällaisesta sitten suuttuu, niin henkilö voi itse katsoa peiliin, opetella pitämään turpansa kiinni asioistaan ja lopettaa hyväksikäyttämästä muita ilmaisterapeutteinaan ja oksennusämpäreinään.
Lisäksi on mielestäni suorastaan sadistista, ettei sitten suostu kertomaan mihin suuntaan asia on kehittynyt, onko vanhus toipumassa vai lapsi menossa kohti kuolemaa. Tosi inhottava olo jää toiselle, kun tällaisia joutuu sitten miettimään.
Eri asia sitten toki jotkut parisuhdeongelmat, mutta näiden "avautujien" kannattaisi ennen purkauksiaan miettiä, haluavatko nyt oikeasti juuri tälle henkilölle niistä kertoa, siinä kun on se riski, että tulee myöhemmin kysymään miten menee nyt.