Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?

Kun kerran lapsi on motivoitunut ja nauttii harrastuksestaan niin olisihan se surullista jos ei saisi harrastaa. Toiset ne on jo syntymästään saakka energisiä ja jaksavat hyvin koulut ja harrastukset ilman että mikään osa-alue kärsii. Jos jaksamisongelmia tulee niin sitten voi miettiä harrastuskuvioita uusiksi. 

Olen sitä mieltä että vanhempien on annettava lapsilleen mahdollisuus harrastaa vaikka se sitten vaatisi vanhemmilta ajankäyttöä ja epämukavuusalueelle menemistä. 

Jaksamme normaalia elämää ihan hyvin, kun avioidumme täyspäisen ihmisen kanssa ja teemme lapset hänen kanssaan, emme eroa pikkulapsiaikana, kykenemme ottamaan edes perusasiat selville ennen harrastusten aloittamista, emmekä asu paholaisen persereiässä. Lisäksi ymmärrämme, että lapsiperheeksi hakeuduttaessa elämä tosiaan on lapsiperhe-elämää ja omiin lapsiin halutaan käyttää aikaa.

Voi kun ne lapset on niin rakkaita ja elämä lapsiperheessä pelkkää onnea. Onneksi saatte sen halin illalla, niin taas jaksaa elämän suurinta onnea :)

Vierailija kirjoitti:

Yritä huomata hyvät puolet hararstuksesta, se miten ne vaikuttavat positiivisesti sinuun. Kentän laidalla voi tehdä omia projekteja (läppärillä, neuloa, lukea kirjaa). Tai tehdä omat kuntoilut treenien aikana kentän laidalla tai lähimaastossa. Ekaluokkalainen on pieni, mutta aika vierii nopeasti, ja eipä aikaakaan kun hän jo pärjää yhä enemmän itse. 

Meillä on kolme pientä lasta, yksi niistä koululainen. Jokaisella pari harrastusta. Vaativia joukkuelajeja, missä talkoot pyörii. Välillä väsyttää niin että huojuttaa. Mutta aina kokemukset jää plussan puolelle.

Vanha sananlasku on: harrastukset pitävät poissa pahuuksista. Se on sosiaalisesti, terveyden ja opiskelun kannalta yksi isoimpia lahjoja mitä lapselle voi antaa. Se rakentaa itetuntoa ja kannattelee uskoa pystyvyyteen.

Ota rennosti te vedä välillä vähän vasemmalla kädellä maaliin, äläkä murehdi etukäteen <3

Mun lasten kaveripiirissä ne pahimmat häiriköt ovat juurikin joukkuelajien harrastajia. Samaa muistelen oman ikäluokan kavereista. Ei tullut lätkäkuninkaasta änäritähteä vaan juoppo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä huomata hyvät puolet hararstuksesta, se miten ne vaikuttavat positiivisesti sinuun. Kentän laidalla voi tehdä omia projekteja (läppärillä, neuloa, lukea kirjaa). Tai tehdä omat kuntoilut treenien aikana kentän laidalla tai lähimaastossa. Ekaluokkalainen on pieni, mutta aika vierii nopeasti, ja eipä aikaakaan kun hän jo pärjää yhä enemmän itse. 

Meillä on kolme pientä lasta, yksi niistä koululainen. Jokaisella pari harrastusta. Vaativia joukkuelajeja, missä talkoot pyörii. Välillä väsyttää niin että huojuttaa. Mutta aina kokemukset jää plussan puolelle.

Vanha sananlasku on: harrastukset pitävät poissa pahuuksista. Se on sosiaalisesti, terveyden ja opiskelun kannalta yksi isoimpia lahjoja mitä lapselle voi antaa. Se rakentaa itetuntoa ja kannattelee uskoa pystyvyyteen.

Ota rennosti te vedä välillä vähän vasemmalla kädellä maaliin, äläkä murehdi etukäteen <3

Mun lasten kaveripiirissä ne pahimmat häiriköt ovat juurikin joukkuelajien harrastajia. Samaa muistelen oman ikäluokan kavereista. Ei tullut lätkäkuninkaasta änäritähteä vaan juoppo.

Riippuu valmennuksesta, mitä ne sallii. Itse olen varmaan ikävä valmentaja kun vaadin käytöstapojakin.

T. Mukava valkku

Omaan jaksamisen on auttanut ajatus että tämä on yhteistä aikaa lapsen kanssa vielä kun vanhemman seura kelpaa, koska se aika koittaa nopeammin kuin haluaa että vanhempi ei kelpaa kuin kuskaamiseen ja rahan siirtämiseen mobilepaylla. Ja ajatus myös siitä, että olisiko elämä sitten parempaa jos ei kuskaisi harrastuksiin? Mielestäni kaikki tällainen sosiaalinen toiminta on hyväksi, kun ihmisten elinpiiri vain kapenee kapenemistaan.

olisko kannattanut tätäkin miettiä ennen kuin antoi miehen spurtata sisään? isäähän lapsella ei ole eikö näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Monikin ekaluokkalainen kulkee itse julkisillakin kouluun. Mikset opeta sille lapselle jo huolehtimaan treenikamoista ja kulkemisesta?  Missä vaiheessa se on valmis? Jos vuosien päästä,niin voi sitä silti alkaa harjoittelee. 

Meiltä liian hankala ja vaarallinen reitti, ensin pitää kulkea kilsa pysäkille, ajaa bussilla vaihtopysäkille isoon liikennesolmuun ja siinä osata vaihtaa oikeaan bussiin eri pysäkiltä, ympärillä kova liikenne ja niitä harkkoja on eri paikoissa, eli pitää osata eri reitit eri paikkoihin ja muistaa milloin on missäkin, ja kaikissa paikoissa vielä pysäkiltä pitkä kävely. Ei ole realistista lapsen kulkea itse. Ap

Miksi te asutte hevonperseessä? Ja miksi valitat vauvapalstalla ongelmasta jonka olet ihan itse aiheuttanut? Valita mieluummin lapselle, niin hän syyllistyy kunnolla.

Vtun idiootti.

Miksi sinä käyttäydyt noin tavattoman huonosti?

-ei ap.

miksi niitä kakaroita piti tehdä jonkun hunsvotin kanssa? maailma on valintoja täynnä, lapsen voi varmaan antaa pois jos ei vaan jaksa enää yhyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minua väsytä lasten harrastukset yhtään, makaan sohvalla palstailemassa. Puoli tuntia sitten muistutin yläkoululaista soittotunnista ja sain sen perinteisen "joo, joo" vastauksen. Kyllä se sen muistaisi ilmankin ja innoissaan aina menee. Kohta pitää sitten tuota alakoululaista muistuttaa uintiharkoista. Niin joo, pyörällä menevät ja tulevat. Uimahallille 2,5 km, soittotunnille 2 km. 

Plussana lapsesi saavat hyvän kunnon. Meillä päin urheiluseurat suosittelevat, että alle viiden kilometrin matkat kuljettaisiin itsenäisesti. 

Miksi urheiluseura puuttuu asiaan, joka ei heille kuulu?

No esimerkiksi siksi, että lasten ja nuorten peruskunto olisi kohtuullinen, ja treeniaika voitaisiin käyttää lajitaitoihin.

Vierailija kirjoitti:

Omaan jaksamisen on auttanut ajatus että tämä on yhteistä aikaa lapsen kanssa vielä kun vanhemman seura kelpaa, koska se aika koittaa nopeammin kuin haluaa että vanhempi ei kelpaa kuin kuskaamiseen ja rahan siirtämiseen mobilepaylla. Ja ajatus myös siitä, että olisiko elämä sitten parempaa jos ei kuskaisi harrastuksiin? Mielestäni kaikki tällainen sosiaalinen toiminta on hyväksi, kun ihmisten elinpiiri vain kapenee kapenemistaan.

Tämä on kyllä kaikkein absurdein perustelu, että järjetön harrastusrumba onkin yhteistä aikaa lapsen kanssa.

Kannattaa tosiaan harkita lapselle ennemmin yksilölajia, jos on mahdollisuus vaikuttaa lapsen toiveisiin. Niissä on usein enemmän joustoa. Lapseni treenaa kolme kertaa viikossa tavoitteellisesti, mutta hän voi olla treeneistä pois aina tarvittaessa, jos vaikkapa pää on kipeä, kokeet seuraavana päivänä tai toisen harrastuksen esiintyminen päällekkäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Monikin ekaluokkalainen kulkee itse julkisillakin kouluun. Mikset opeta sille lapselle jo huolehtimaan treenikamoista ja kulkemisesta?  Missä vaiheessa se on valmis? Jos vuosien päästä,niin voi sitä silti alkaa harjoittelee. 

Meiltä liian hankala ja vaarallinen reitti, ensin pitää kulkea kilsa pysäkille, ajaa bussilla vaihtopysäkille isoon liikennesolmuun ja siinä osata vaihtaa oikeaan bussiin eri pysäkiltä, ympärillä kova liikenne ja niitä harkkoja on eri paikoissa, eli pitää osata eri reitit eri paikkoihin ja muistaa milloin on missäkin, ja kaikissa paikoissa vielä pysäkiltä pitkä kävely. Ei ole realistista lapsen kulkea itse. Ap

Jos se vaikka opettelee esim. maanantain harkan reitit ja vaikka torstai. Sitten vain haet,jos kulkee sinne itse. Joo, lapsia kulkee myös kouluun keskellä Helsinkiä ruuhka aikaan. Tiettävästi elossa vielä kaikki. Opettaa vain tavoille. Älä juokse autotielle tai sattuu. Bussi numero xx. Ja tässä pysäkki ja tuolla pysäkillä jäät pois.

Lapset on myös tosi erilaisia. En mä päästä mun 10-vuotiastakaan vielä yksinään bussien kanssa sekoilemaan. Ei ole valmis. Selkeän matkan ratikalla on mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Ensimmäisellä luokalla ja harjoituksia monta kertaa viikossa? Ei kuulosta ihan järkevältä. Milloin se lapsi palautuu ja lepää, jos viikonloputkin on kiinni? Onko tämä jotakin, missä pelataan turnauksia pitkin Suomea viikonloppuisin? Harrastaa voi ihan harrastamisena eikä tarvitse olla jossakin liigajoukkueessa.

Jos sinä et vanhempana tahdo jaksaa, niin miten se lapsi jaksaa? Kannattaa pohtia tätä kuviota.

Jos sinä et vanhempana tahdo jaksaa, niin miten se lapsi jaksaa? 

Tässä on kummallinen ajatusvirhe, johon olen törmännyt ennenkin. Tottakai se keski-ikäisen sohvaperunäidin mielestä tuntuu kohtuuttoman rasittavalta liikkua...herranenaika... useita kertoja viikossa, mutta voin vakuuttaa että jos lapsi on harrastanut 3-4 vuotiaasta liikuntaa useita kertoja viikossa, niin se ei todellakaan kouluiässä häntä rasita. Päinvastoin,  kaipaavat lisää omatoimista liikuntaa päivittäisenkin harrastuksen lisäksi. Kunto kasvaa, lihakset kehittyy ja liikkuminen tuntuu hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Yritä huomata hyvät puolet hararstuksesta, se miten ne vaikuttavat positiivisesti sinuun. Kentän laidalla voi tehdä omia projekteja (läppärillä, neuloa, lukea kirjaa). Tai tehdä omat kuntoilut treenien aikana kentän laidalla tai lähimaastossa. Ekaluokkalainen on pieni, mutta aika vierii nopeasti, ja eipä aikaakaan kun hän jo pärjää yhä enemmän itse. 

Meillä on kolme pientä lasta, yksi niistä koululainen. Jokaisella pari harrastusta. Vaativia joukkuelajeja, missä talkoot pyörii. Välillä väsyttää niin että huojuttaa. Mutta aina kokemukset jää plussan puolelle.

Vanha sananlasku on: harrastukset pitävät poissa pahuuksista. Se on sosiaalisesti, terveyden ja opiskelun kannalta yksi isoimpia lahjoja mitä lapselle voi antaa. Se rakentaa itetuntoa ja kannattelee uskoa pystyvyyteen.

Ota rennosti te vedä välillä vähän vasemmalla kädellä maaliin, äläkä murehdi etukäteen <3

Alle kouluikäisillä vaativia joukkuelajeja?! Miten ulapalle vanhemmat on ajautuneet tässä harrastusrumbassa? Miksi alle kouluikäisellä tai pikkukoululaisilla on ylipäätään joku vaativa harrastus. Vanhempien kunnianhimoa vai mitä. Kyllä niihin vaativiin joukkuelajeihin ehtii myöhemminkin. Sitten kun nämä moneen harrastukseen kiidätettävät pikkuohjukset tulee murkkuikään, saattavat sanoa vanhemmilleen, että harrasta itse.

Naapurissa mennään tukka putkella harkasta toiseen ma-to. Ei ihme, että vähän yli nelikymppiset valittaa väsymystä, kun arki on harkkoja ja viikonloput pelejä ties missä kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin tekoälyllä, paljonko ammattiurheilija harjoittelee viikossa. Vastaus oli lajista riippuen 15-30 tuntia. 
Eli ammattilainenkaan ei pääse noihin lukemiin, mitä tällä palstalla suositellaan pikkukoululaisille.

Kukaan ei puhunut harjoittelusta, vaan liikunnasta. Ammattiurheilijalle tulee liikuntaa varmaan se 60-70 tuntia viikossa.

Ei tule.

No minun entinen perheenjäsen kilpaili MM- tasolla ja harjoitteli olympialaisiin... kyllä se tuota luokkaa oli. Ammatti oli valittu lajia silmälläpitäen, eli pystyi treenaamaan töissäkin. Työmatkat tietysti, sekä salikäynnit ja tekniikkaharkat melkein päivittäin lisäksi. (Jopa jouluaattona.) Vapaa-aikana iltaisin lähinnä kevyttä verryttelevää lenkkeilyä tai uintia. 

Meillä lapsella vain yksi harrastus ja sekin  vain kerran viikossa. Kun vien/viemme hänet harrastuspaikkaan, käytämme ko. ajan hyväksi ja teemme puolentoista tunnin kävelylenkin. Tai jos huono sää, käymme sillä aikaa kaupassa, kun lapsi harrastaa. Mielstäni yksi harrastukerta/viikko on ihan sopiva, lapsella ikää 8v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Ensimmäisellä luokalla ja harjoituksia monta kertaa viikossa? Ei kuulosta ihan järkevältä. Milloin se lapsi palautuu ja lepää, jos viikonloputkin on kiinni? Onko tämä jotakin, missä pelataan turnauksia pitkin Suomea viikonloppuisin? Harrastaa voi ihan harrastamisena eikä tarvitse olla jossakin liigajoukkueessa.

Jos sinä et vanhempana tahdo jaksaa, niin miten se lapsi jaksaa? Kannattaa pohtia tätä kuviota.

Jos sinä et vanhempana tahdo jaksaa, niin miten se lapsi jaksaa? 

Tässä on kummallinen ajatusvirhe, johon olen törmännyt ennenkin. Tottakai se keski-ikäisen sohvaperunäidin mielestä tuntuu kohtuuttoman rasittavalta liikkua...herranenaika... useita kertoja viikossa, mutta voin vakuuttaa että jos lapsi on harrastanut 3-4 vuotiaasta liikuntaa useita kertoja viikossa, niin se ei todellakaan kouluiässä häntä rasita. Päinvastoin,  kaipaavat lisää omatoimista liikuntaa päivittäisenkin harrastuksen lisäksi. Kunto kasvaa, lihakset kehittyy ja liikkuminen tuntuu hyvältä.

Mitä ihmettä, ajatteletko siis että osa lapsista tarvitsee liikuntaa päivittäisen urheiluharrastuksen lisäksi? 

Sehän menee juuri toisinpäin. Tuon ikäinen lapsi kaipaa päivittäistä omatoimista liikuntaa omien vanhempiensa ja kavereidensa kanssa, ja osa mahdollisesti ohjatun urheiluharrastuksen siihen lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Monikin ekaluokkalainen kulkee itse julkisillakin kouluun. Mikset opeta sille lapselle jo huolehtimaan treenikamoista ja kulkemisesta?  Missä vaiheessa se on valmis? Jos vuosien päästä,niin voi sitä silti alkaa harjoittelee. 

Meiltä liian hankala ja vaarallinen reitti, ensin pitää kulkea kilsa pysäkille, ajaa bussilla vaihtopysäkille isoon liikennesolmuun ja siinä osata vaihtaa oikeaan bussiin eri pysäkiltä, ympärillä kova liikenne ja niitä harkkoja on eri paikoissa, eli pitää osata eri reitit eri paikkoihin ja muistaa milloin on missäkin, ja kaikissa paikoissa vielä pysäkiltä pitkä kävely. Ei ole realistista lapsen kulkea itse. Ap

onko kilometrin matka oikeasti joidenkin mielestä liian pitkä  matka koululaiselle ? Ellei kyse ole jääkiekkovesan varusteiden kuljettamisesta niin ihmettelen tätä kovin. Ainakin täällä  pk seudulla ekaluokkalaiset kulkevat nippa nappa 3 km matkan päivittäin kouluun, Omalla on koulurepun  lisäksi kahdesti viikossa selloselässä.    Luulisin myös et , ison liikennesolmun kohdalla on varmaakin jokin kävelytie, mahdollisesti tunneli tai liikenne valot jos siinä on bussipysäkki. Se että liikenteensomukohdissa on paljon liikettä ympärillä ei haittaa, riittää että on kevyenliikenteen väylä jota kulkea ja hallitsee turvallisen tien ylityksen.   Helpottaisi kummasti jos vaikka yhdet treenit tai yhteen suuntaan opetat lapsen kulkemaan .  Hyötyy jatkossakin siitä taidosta.  Erityisesti hyötyy siitä, että kilometrin matkaa eivät vanhemmat pidä pitkänä.  

Vierailija kirjoitti:

Hei! Mulla on ollut vuosia vähän sama tilanne. Lapsi on harrastanut nyt 10 vuotta säännöllisesti ja  loppua ei näy. Olen yh ja lapsen toinen vanhempi ei ole koskaan osallistunut lapsen harrastus menoihinkaan. Tapaavat kyllä, mutta kaikki vastuu minulla. Alkuun lapsi harrasti vain yhtä lajia, sitten mukaan tuli toinen ja kolmaskin laji. Lapsi on lahjakas näissä kaikissa eikä siten halua lopettaa näistä mitään, eikä tarvitsekkaan. Olen aina laittanut lapsen menot omieni edelle. kuskaan ja maksan kaiken ihan mielelläni, kalenteri on ympäri vuoden täynnä harrastusmenoja, joka päivä on jotkin treenit, viikonloppuisin pelit ja turnaukset ja leirityksiäkin. Nykyinen puolisoni tekee reissutöitä eikä siten ole auttamassa edes kun loppuviikosta ja vaikka olisikin paikalla en vaadi häneltä mitään, vaan pysrin hoitamaan oman lapseni menot itse. Miten jaksan.. no eihän sitä aina jaksakkaan, mutta pyri olla näyttämättä sitä lapselle vaan ole kannustava. Olen myös itse mukana parissa näistä lajista joukkueenjohtajana tai huoltajan roolissa ja muutenkin aktiivivanhempi. Koen sen olevan se minun harrastukseni siinä sivussa. Kun paneutuu lajiin itsekkin mukaan näkee asioita vähän eri kantilta. Jos et halua tai voi itse osallistua kyseiseen harrastukseen, niin suosittelen ottamaan hetki omaa aikaa ja käydä lenkillä sillä välin kun lapsi on harrastuksessa. Ehkä pääasia, että löydät myös oman "harrastuksen" jotta pääset yli ajatuksesta olevasi vain kuskaava vanhempi. Luota että harrastaminen palkitaan ja näkyy myöhemmin vain positiivisena asiana. Lapset ovat erilaisia ja kaikki ei sovi kaikille, mutta harrastaminen antaaa paljon enemmän kuin ottaa. Tsemppiä AP!

"Olen aina laittanut lapsen menot omieni edelle."

tässäpä malli esimerkki lapselle miten itsensä ja omat tarpeena on sopia sysätä sivuun ;) Kun vanhemman elämä pyörii lapsen harrastuksen ympärillä, lapsi ei opi näkemään mallia siitä, että aikuisella on oma elämä, omat kiinnostuksen kohteet ja vastuu omasta hyvinvoinnistaan. 

Nykyinen puolisoni tekee reissutöitä eikä siten ole auttamassa edes kun loppuviikosta ja vaikka olisikin paikalla en vaadi häneltä mitään, vaan pysrin hoitamaan oman lapseni menot itse

Kun vanhempi hoitaa kaiken yksin, vaikka toinen aikuinen olisi olemassa, lapselle opetetaan tehokkaasti, että perhe ei ole yhdessä jakamista varten vaan yksin puurtaa paremmin. Avun pyytäminen jää tuntemattomaksi taidoksi, koska “kyllähän minä itse” on tärkeämpi periaate kuin yhteinen vastuu. Ja bonuksena lapsi oppii, että kun tekee kaiken yksin, voi myöhemmin tarvittaessa uhriutua.

Miten jaksan.. no eihän sitä aina jaksakkaan, mutta pyri olla näyttämättä sitä lapselle vaan ole kannustava

Kun vanhempi yrittää aina näyttää jaksavalta ja peittää omat tunteensa, lapsi oppii mallin, jossa omia tunteita ei kuulu näyttää eikä niistä saa puhua. Lapsi kyllä aistii, että jokin on pielessä, mutta oppii silti, että “kaikki on hyvin” -naamio on tärkeämpi kuin rehellisyys. Ja niinhän se menee: miksi opettaa tervettä tunnesäätelyä, kun voi tarjota toksisen positiivisuuden pikakurssin.

Olen myös itse mukana parissa näistä lajista joukkueenjohtajana tai huoltajan roolissa ja muutenkin aktiivivanhempi. Koen sen olevan se minun harrastukseni siinä sivussa.

Jos harrastuksesta tulee vanhemman projekti, lapsi voi tiedostamattaan kokea velvollisuutta jatkaa sitä vain miellyttääkseen vanhempaansa.

 jalkapalloäidit ja jumppavanhempi ei pitäisi olla kenenkään aikuisen minuutta määrittelevä identiteetti. 

AP älä ainakaan tästä tsemppaajasta ota mallia, yritä löytää muita ratkaisuja.

Onpas joillakin lasten harrastaminen raskasta. Itse jaksan jopa valmentaa omaani ja 27 muuta.