Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (567)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?
Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse.
Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.
ApMonikin ekaluokkalainen kulkee itse julkisillakin kouluun. Mikset opeta sille lapselle jo huolehtimaan treenikamoista ja kulkemisesta? Missä vaiheessa se on valmis? Jos vuosien päästä,niin voi sitä silti alkaa harjoittelee.
Meiltä liian hankala ja vaarallinen reitti, ensin pitää kulkea kilsa pysäkille, ajaa bussilla vaihtopysäkille isoon liikennesolmuun ja siinä osata vaihtaa oikeaan bussiin eri pysäkiltä, ympärillä kova liikenne ja niitä harkkoja on eri paikoissa, eli pitää osata eri reitit eri paikkoihin ja muistaa milloin on missäkin, ja kaikissa paikoissa vielä pysäkiltä pitkä kävely. Ei ole realistista lapsen kulkea itse. Ap
onko kilometrin matka oikeasti joidenkin mielestä liian pitkä matka koululaiselle ? Ellei kyse ole jääkiekkovesan varusteiden kuljettamisesta niin ihmettelen tätä kovin. Ainakin täällä pk seudulla ekaluokkalaiset kulkevat nippa nappa 3 km matkan päivittäin kouluun, Omalla on koulurepun lisäksi kahdesti viikossa selloselässä. Luulisin myös et , ison liikennesolmun kohdalla on varmaakin jokin kävelytie, mahdollisesti tunneli tai liikenne valot jos siinä on bussipysäkki. Se että liikenteensomukohdissa on paljon liikettä ympärillä ei haittaa, riittää että on kevyenliikenteen väylä jota kulkea ja hallitsee turvallisen tien ylityksen. Helpottaisi kummasti jos vaikka yhdet treenit tai yhteen suuntaan opetat lapsen kulkemaan . Hyötyy jatkossakin siitä taidosta. Erityisesti hyötyy siitä, että kilometrin matkaa eivät vanhemmat pidä pitkänä.
Riippuu reitistä. Esim hyvä pyörätie, ei ongelmaa. Vilkkaasti liikennöity tie jossa ei edes jalkakäytävää = en päästäisi lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?
Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse.
Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.
Ap
Leikkikööt hiekkalaatikolla siihen asti kun muuttavat pois omillee, harrastakoot sitten mitä tykkäävät niinkui Sanna Marinikin.
-minä juon nyt kaljaa
Vierailija kirjoitti:
Onpas joillakin lasten harrastaminen raskasta. Itse jaksan jopa valmentaa omaani ja 27 muuta.
Kai jaksat kettuilla myös niille valmennettavillesi?
Räikkösestä ei olis tullut F1-kuskia jos isä jä äiti eivät olisi uhranneet sille kaikkeansa. Valintojen maailma. Jos lapsesi on riittävän hyvä, mieti kannattaako tukea. Jos ei, koita jutella että voisko olla joku toinen harrastus mihin voit itse kulkea.
Miten ekaluokkalaisella voi olla "harrastusrumba"? Eikö voisi vähän löysätä ja miettiä miten paljon harrastukset kuormittavat lasta jos vanhemmallekin tulee siitä stressiä? En kyllä ymmärrä näitä vanhempia, joiden on pakko suorittaa kaikkea elämässä ja siinä sivussa lasten myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas joillakin lasten harrastaminen raskasta. Itse jaksan jopa valmentaa omaani ja 27 muuta.
Kai jaksat kettuilla myös niille valmennettavillesi?
Tottakai, v*ttuilu on välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Miten ekaluokkalaisella voi olla "harrastusrumba"? Eikö voisi vähän löysätä ja miettiä miten paljon harrastukset kuormittavat lasta jos vanhemmallekin tulee siitä stressiä? En kyllä ymmärrä näitä vanhempia, joiden on pakko suorittaa kaikkea elämässä ja siinä sivussa lasten myös.
Varhaisen erikoistumisen urheilulaji todennäköisesti kyseessä. Treeneissä pakko käydä jos haluaa pyayä ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä huomata hyvät puolet hararstuksesta, se miten ne vaikuttavat positiivisesti sinuun. Kentän laidalla voi tehdä omia projekteja (läppärillä, neuloa, lukea kirjaa). Tai tehdä omat kuntoilut treenien aikana kentän laidalla tai lähimaastossa. Ekaluokkalainen on pieni, mutta aika vierii nopeasti, ja eipä aikaakaan kun hän jo pärjää yhä enemmän itse.
Meillä on kolme pientä lasta, yksi niistä koululainen. Jokaisella pari harrastusta. Vaativia joukkuelajeja, missä talkoot pyörii. Välillä väsyttää niin että huojuttaa. Mutta aina kokemukset jää plussan puolelle.
Vanha sananlasku on: harrastukset pitävät poissa pahuuksista. Se on sosiaalisesti, terveyden ja opiskelun kannalta yksi isoimpia lahjoja mitä lapselle voi antaa. Se rakentaa itetuntoa ja kannattelee uskoa pystyvyyteen.
Ota rennosti te vedä välillä vähän vasemmalla kädellä maaliin, äläkä murehdi etukäteen <3Alle kouluikäisillä vaativia joukkuelajeja?! Miten ulapalle vanhemmat on ajautuneet tässä harrastusrumbassa? Miksi alle kouluikäisellä tai pikkukoululaisilla on ylipäätään joku vaativa harrastus. Vanhempien kunnianhimoa vai mitä. Kyllä niihin vaativiin joukkuelajeihin ehtii myöhemminkin. Sitten kun nämä moneen harrastukseen kiidätettävät pikkuohjukset tulee murkkuikään, saattavat sanoa vanhemmilleen, että harrasta itse.
Naapurissa mennään tukka putkella harkasta toiseen ma-to. Ei ihme, että vähän yli nelikymppiset valittaa väsymystä, kun arki on harkkoja ja viikonloput pelejä ties missä kaukana.
No ei todellakaan ehdi, paitsi jos asuu niin isolla paikkakunnalla että lätkässä tai futiksessa on harrastejoukkueitakin. Joukkuevoimistelussa tai taitoluistelussa ei sellaisia taida olla oikein missään.
Vierailija kirjoitti:
Räikkösestä ei olis tullut F1-kuskia jos isä jä äiti eivät olisi uhranneet sille kaikkeansa. Valintojen maailma. Jos lapsesi on riittävän hyvä, mieti kannattaako tukea. Jos ei, koita jutella että voisko olla joku toinen harrastus mihin voit itse kulkea.
F1 on esimerkki lajista, jossa edetään suhteilla. Vanhojen kehäraakkien lapset kisaavat toisiaan vastaan. En suosittele muille kuin miljonääreille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas joillakin lasten harrastaminen raskasta. Itse jaksan jopa valmentaa omaani ja 27 muuta.
Kai jaksat kettuilla myös niille valmennettavillesi?
Tottakai, v*ttuilu on välittämistä.
Siinäpä jokaiselle mietintään, paljonko olisi valmis kuljettamaan, kannustamaan ja kustantamaan, kun tarjolla on 28 kullannupun ryhmä ja kettuileva valmentaja.
Kovasti täällä puhutaan aikaisesta erikoistumisesta, mutta tosiasiassa aika harvoin se tekeminen noissa pienten ryhmissä on niin laadukasta, että sieltä ei voisi kaverisynttärien vuoksi olla poissa.
Surullista on nykyajan lasten elämä! Menestyspaineet niskassa jo taaperosta ja vanhemmilta on täysin hukassa onnen eväät. Rakkaus ja läsnäolo, ei kaukalon reunalla karjuminen ja taksikuskina toimiminen. Lapsesta kasvatetaan kriitikitön suorittaja oravanpyörän uhriksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kimppakyydit oli meidän perheen pelastus tyttären ringetteharrastuksessa. Naurattaa vieläkin (eivätkä tytöt edes koskaan valittaneet) kun kolme tyttöä ahtautui kaksioviseen pikkuautooni jättikokoisten varustekassiensa kanssa :). Mutta teillehän ei ollut kimppakyytimahdollisuutta niin ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin koittaa jaksaa. Itsekin hoidin kauppa-asioita treenien aikana tai kävin ystävän luona piipahtamassa.
Vierailija kirjoitti:
Kimppakyydit oli meidän perheen pelastus tyttären ringetteharrastuksessa. Naurattaa vieläkin (eivätkä tytöt edes koskaan valittaneet) kun kolme tyttöä ahtautui kaksioviseen pikkuautooni jättikokoisten varustekassiensa kanssa :). Mutta teillehän ei ollut kimppakyytimahdollisuutta niin ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin koittaa jaksaa. Itsekin hoidin kauppa-asioita treenien aikana tai kävin ystävän luona piipahtamassa.
Meillä kyllä tytär itse innostui lajista 8 vuotiaana, kun kaveritkin halusivat aloittaa. Aluksi harkat oli vain kerran viikossa, peliviikonloput ja tiheämät harkkakerrat tuli vasta vuoden-parin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kimppakyydit oli meidän perheen pelastus tyttären ringetteharrastuksessa. Naurattaa vieläkin (eivätkä tytöt edes koskaan valittaneet) kun kolme tyttöä ahtautui kaksioviseen pikkuautooni jättikokoisten varustekassiensa kanssa :). Mutta teillehän ei ollut kimppakyytimahdollisuutta niin ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin koittaa jaksaa. Itsekin hoidin kauppa-asioita treenien aikana tai kävin ystävän luona piipahtamassa.
Niin itse piti kuskata tavalla tai toisella, matkaa oli 5 km suuntaansa, pikkupaikkakunnan harvoja julkisia ei kulkenut iltaviiden jälkeen. Pikkutyttöjen jäähallivuorot aina viimeisenä, koska aikuisten raavaitten miesten jääkiekkoharkat parhaaseen aikaan menivät edelle. Kimppakyyti toimi joskus niinkin että minä vein tytöt ja joku toinen vanhempi haki. Yhteistyö toimi hyvin. Joskus ikävä noita aikoja. Nyt tytär 30v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei! Mulla on ollut vuosia vähän sama tilanne. Lapsi on harrastanut nyt 10 vuotta säännöllisesti ja loppua ei näy. Olen yh ja lapsen toinen vanhempi ei ole koskaan osallistunut lapsen harrastus menoihinkaan. Tapaavat kyllä, mutta kaikki vastuu minulla. Alkuun lapsi harrasti vain yhtä lajia, sitten mukaan tuli toinen ja kolmaskin laji. Lapsi on lahjakas näissä kaikissa eikä siten halua lopettaa näistä mitään, eikä tarvitsekkaan. Olen aina laittanut lapsen menot omieni edelle. kuskaan ja maksan kaiken ihan mielelläni, kalenteri on ympäri vuoden täynnä harrastusmenoja, joka päivä on jotkin treenit, viikonloppuisin pelit ja turnaukset ja leirityksiäkin. Nykyinen puolisoni tekee reissutöitä eikä siten ole auttamassa edes kun loppuviikosta ja vaikka olisikin paikalla en vaadi häneltä mitään, vaan pysrin hoitamaan oman lapseni menot itse. Miten jaksan.. no eihän sitä aina jaksakkaan, mutta pyri olla näyttämättä sitä lapselle vaan ole kannustava. Olen myös itse mukana parissa näistä lajista joukkueenjohtajana tai huoltajan roolissa ja muutenkin aktiivivanhempi. Koen sen olevan se minun harrastukseni siinä sivussa. Kun paneutuu lajiin itsekkin mukaan näkee asioita vähän eri kantilta. Jos et halua tai voi itse osallistua kyseiseen harrastukseen, niin suosittelen ottamaan hetki omaa aikaa ja käydä lenkillä sillä välin kun lapsi on harrastuksessa. Ehkä pääasia, että löydät myös oman "harrastuksen" jotta pääset yli ajatuksesta olevasi vain kuskaava vanhempi. Luota että harrastaminen palkitaan ja näkyy myöhemmin vain positiivisena asiana. Lapset ovat erilaisia ja kaikki ei sovi kaikille, mutta harrastaminen antaaa paljon enemmän kuin ottaa. Tsemppiä AP!
"Olen aina laittanut lapsen menot omieni edelle."
tässäpä malli esimerkki lapselle miten itsensä ja omat tarpeena on sopia sysätä sivuun ;) Kun vanhemman elämä pyörii lapsen harrastuksen ympärillä, lapsi ei opi näkemään mallia siitä, että aikuisella on oma elämä, omat kiinnostuksen kohteet ja vastuu omasta hyvinvoinnistaan.
Nykyinen puolisoni tekee reissutöitä eikä siten ole auttamassa edes kun loppuviikosta ja vaikka olisikin paikalla en vaadi häneltä mitään, vaan pysrin hoitamaan oman lapseni menot itse
Kun vanhempi hoitaa kaiken yksin, vaikka toinen aikuinen olisi olemassa, lapselle opetetaan tehokkaasti, että perhe ei ole yhdessä jakamista varten vaan yksin puurtaa paremmin. Avun pyytäminen jää tuntemattomaksi taidoksi, koska “kyllähän minä itse” on tärkeämpi periaate kuin yhteinen vastuu. Ja bonuksena lapsi oppii, että kun tekee kaiken yksin, voi myöhemmin tarvittaessa uhriutua.
Miten jaksan.. no eihän sitä aina jaksakkaan, mutta pyri olla näyttämättä sitä lapselle vaan ole kannustava
Kun vanhempi yrittää aina näyttää jaksavalta ja peittää omat tunteensa, lapsi oppii mallin, jossa omia tunteita ei kuulu näyttää eikä niistä saa puhua. Lapsi kyllä aistii, että jokin on pielessä, mutta oppii silti, että “kaikki on hyvin” -naamio on tärkeämpi kuin rehellisyys. Ja niinhän se menee: miksi opettaa tervettä tunnesäätelyä, kun voi tarjota toksisen positiivisuuden pikakurssin.
Olen myös itse mukana parissa näistä lajista joukkueenjohtajana tai huoltajan roolissa ja muutenkin aktiivivanhempi. Koen sen olevan se minun harrastukseni siinä sivussa.
Jos harrastuksesta tulee vanhemman projekti, lapsi voi tiedostamattaan kokea velvollisuutta jatkaa sitä vain miellyttääkseen vanhempaansa.
jalkapalloäidit ja jumppavanhempi ei pitäisi olla kenenkään aikuisen minuutta määrittelevä identiteetti.
AP älä ainakaan tästä tsemppaajasta ota mallia, yritä löytää muita ratkaisuja.
No olipa taas keittiöpsykologin määritelmiä tuntemattoman perheen tilanteesta 🙄
En lukenut kaikkia viestejä läpi, joten en tiedä mistä harrastuksesta on kyse. Oma poika aloitti omasta toiveestaan jalkapallon vasta 4. luokalla ja nopeasti pysyi muiden mukana, jotka olivat aloittaneet harrastuksen alle kouluikäisinä. Ennen tätä ei ollut missään ohjatussa harrastuksessa. Hän kävi treeneissä niin usein kuin halusi, eli ei ollut pakko osallistua kaikkiin treeneihin ja peleihin viikossa eikä hän osallistunutkaan. Eli armollisuutta itselle ja lapselle. Asumme pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä läpi, joten en tiedä mistä harrastuksesta on kyse. Oma poika aloitti omasta toiveestaan jalkapallon vasta 4. luokalla ja nopeasti pysyi muiden mukana, jotka olivat aloittaneet harrastuksen alle kouluikäisinä. Ennen tätä ei ollut missään ohjatussa harrastuksessa. Hän kävi treeneissä niin usein kuin halusi, eli ei ollut pakko osallistua kaikkiin treeneihin ja peleihin viikossa eikä hän osallistunutkaan. Eli armollisuutta itselle ja lapselle. Asumme pk-seudulla.
No se on vähän eri asia jossain pk-seudulla kun P12 ikäluokassakin on vielä kuusi divaria + liiga niin tasoryhmiä on ihan joka jakoon ja lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minua väsytä lasten harrastukset yhtään, makaan sohvalla palstailemassa. Puoli tuntia sitten muistutin yläkoululaista soittotunnista ja sain sen perinteisen "joo, joo" vastauksen. Kyllä se sen muistaisi ilmankin ja innoissaan aina menee. Kohta pitää sitten tuota alakoululaista muistuttaa uintiharkoista. Niin joo, pyörällä menevät ja tulevat. Uimahallille 2,5 km, soittotunnille 2 km.
Plussana lapsesi saavat hyvän kunnon. Meillä päin urheiluseurat suosittelevat, että alle viiden kilometrin matkat kuljettaisiin itsenäisesti.
Miksi urheiluseura puuttuu asiaan, joka ei heille kuulu?
No siksi kun teillä vanhemmilla ei näköjään oma järki pelaa. Siksi seurojen ja opettajien ja viranomaisten pitää kaitsia teitä hysteerisimpiä vanhempia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla näistä harrastuslimboon joutuneista vanhemmista on sellainen outo käsitys, että lapset ja nuoret, jotka eivät harrasta ohjatusti urheilua, olisivat erityisen kiinnostuneita alkoholista eivätkä sitten mistään muusta. En tiedä, mistä tällainen käsitys on tullut. Ehkä heidän omien lastensa kohdalla asia onkin näin, ovathan urheilijat usein addiktioherkkiä.
Minun esikoiseni ei harrasta mitään kummempaa. Hänellä ei ole juurikaan kilpailuviettiä. Silti hän ei ole koskaan toimeton. Hän on omasta tahdostaan ottanut ison osan perheen ruokahuollosta vastuulleen ja kokeilee koko ajan uusia reseptejä. Hän seuraa tarkkaan uutisia ja usein opiskelee itsenäisesti jotain netissä, tällä hetkellä shakkia ja erästä soitinta. Kavereiden kanssa hänellä on bändi, ja hän käy seurakunnan tapahtumissa. Ylipäätään hän on tekevä ihminen, joka kehittää itseään ihan koko ajan.
Kuopus urheilee, ja hän kyllä on selvästi addiktoituvampi ihminen. Jos hän ei urheilisi, pelaaminen karkaisi käsistä.
Eihän kukaan sitä sanonut, että jos ei harrasta ohjatusti, joutuu huonoille teille. Ylipäätään on puhuttu harrastamisesta ja että on vapaa-ajalla muutakin tekemistä kuin notkuminen. Esikoisesi ei harrasta mitään kummempaa? Onhan tuohan jo harrastamista, että pelaa shakkia ja soittaa bändissä. Hyvä homma!
Tarkoittaa varmaan että ei harrasta seuroissa. Harrastaa voi tosiaan myös itsenäisesti.
Itselläni ei ollut ohjattuja harrastuksia. Silti minä ja kaverini oltiin kovemmassa kunnossa kuin koulukaverit ketkä harrasti seuroissa. Lapsena me liikuttiin ulkona ja potkittiin palloa tai jotain joka päivä tai vaan kirmattiin pitkin lähiötä. Käytiin juoksu lenkillä. Teininä alettiin treenata punttiksella.
Eipä siinä muuta kuin tsemppiä.
Kohta lapsi on niin iso että pystyy kulkemaan julkisilla yksin? Sitten paine vähenee.
Itse vähensin vaan omia menoja ja panostin lapsen elämään. Sitten kun lapsi kasvoi palasin omiin harrastuksiini.