Miten elämäsi on mennyt eteenpäin 50 - 60 ikävuosien välillä?

Näin myös meillä, omat juttumme ihan kaksin:) Olemme siirtymässä yhä enemmän ulkomaille asumaan ja nautimme kaikesta kivasta mitä yhdessä voimme kokea. Lasten vierailut ja yhteydenotot sitten kirsikkana kakun päällä

 

ed.

Oletko sinäkin kotirouva? Myös me olemme noin kolmasosa ajasta ulkomailla nykyään. Mielestäni täällä on aika paljon itseni kaltaisia, meillähän on aikaa käydä täällä. (Ei todellakaan olisi, jos olisin vielä töissä.) Meitä on väestössä äärimmäisen vähän, mutta täällä yliedustus :)

Tavallaan, jäin eläkkeelle 3v sitten. Miehellä vielä työvuosia jäljellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Samoin, ei enää kivirekeä vedettävänä. Lapsi on jo lähes 40v., omillaan hyvinkin pärjäävä DI ;), pääsin eroon väkivaltaisesta puolisosta, nyt nautin kun saan elää itselleni, tehdä mitä haluan milloin haluan. Harrastaa ilman että kukaan ilkkuu, väheksyy tai paheksuu.

Pääsin myös eroon itsekeskeisistä, itseriittoisista vanhemmistani, joiden ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä. Perintö kasvamassa korkoa, taloudellinen tilanne turvattu.

N62

plussaa henkinen uteliaisuus ja uhmamieli kasvaneet. Maailmahan on aivan kauheassa jamassa enkä pysty enää vain katselemaan kaikkea välinpitämättömänä sivusta. Olen lapseton, mutta tiedostan oman aikani rajallisuuden ja eräänlaisen ponnisteluvelan tuleville, nuoremmille. En voi ymmärtää hedonistista ikääntymistä joka ehkä osaa valittaa ja kauhistella, muttei ota minkäänlaista riskiä esim osallistumalla protestointiin.

miinusta kolotukset ja vitaliteetin lasku. Tietyt asiat ovat masentaneet paljonkin, hetkittäin näkymä Suomeen on lohduton ja toivoton, omat kyvytkin tulevat vastaan siinä miten voin vaikuttaa. Niin paljon pahaa on jo saatu tässäkin maassa tehtyä. Voinko silti lähteä pakoon, turvaan, työntää kaiken sietämättömän pois tietoisuudestani, sekin tuntuu vaikealta. Kysymys on vähän siitä että minkä puolesta taistelen ja olen valmis kuolemaan. En pidä itseäni tähän astisen elämäni kautta erityisen rohkeana, mutta jokin outo äksyys minusta löytyy ja se tuntuu vain vahvistuvan aikojen kovetessa. Olen vähän yllättynytkin että mistä se nousee. Ehkä oman elämän oikeutus on jotenkin yritettävä lunastaa kun tietää miten paljon tässäkin maassa on aikoinaan saatu aikaan, miten paljon järkeä ja viisautta meistäkin on löytynyt. Haluaisin liputtaa tuon arvostaan tietoisen kansallisylpeyden puolesta omalta pieneltä osaltani koska tämä kaikki on niin helposti pois pyyhittävissä täyteen unohdukseen.

Samaa rataa on kulkenut, nyt ikää 54. Olen töissä, samoissa it-alan hommissa kuin aina ennenkin, ja samanlaista se työnteko on nyt kuin 30-vuotiaanakin. Itselläni ei ole vielä mitään vaivoja tai jaksamisen ongelmia. Tosin sellainen näyttämisen halu on hävinnyt, minkä näen nuorissa kollegoissa, he vähän kuin kilpailevat toisiaan vastaan että kuka täällä on kovin tekijä ja osaaja. Itseäni taas ei enää kiinnosta sellainen, minä vaan teen hommiani enkä tee siitä numeroa. 

Toki nyt kun tekoäly tulee kovalla vauhdilla alalleni, sitä huolestuttaa, että mitä jos tulee isot yt:t, ja joudun tässä iässä pois. Mulla on vielä asuntovelkaakin, ja olen sinkku, se olisi paha paikka. Mutta ei sitäkään kannata etukäteen murehtia, sellaista ihmisille joskus käy, ja tässä maassa vielä jotenkin hengissä selviää vaikka joutuisi olemaan eläkeikään asti työtönkin (se olisi todennäköinen skenaario jos työttömyys tulisi, alalla on pahasti ikärasismia, ja jos tosiaan AI vie suuren osan töistä, niin tuskin ne mun ikäistä ensin ottaa).

Vanhenevat vanhemmat myös vähän huolestuttaa. Nyt ovat 80-vuotiaita, ja pärjäilevät. Mutta eihän se loputtomiin voi jatkua. Ja kun asun eri paikkakunnalla, niin käytännön auttaminen on vaikeaa sitten kun sitä aletaan tarvita. Ainakin siis, jos saan pitää työpaikkani ja olen sidottu Helsinkiin hommiin. Ja olen ainoa lapsi.

Mutta ihan mukavaa se elämä tällä hetkellä on. Ei ole vaivoja eikä jaksamisongelmia. Menopaussikin meni jo, ja mielialat tasoittui tasaiseen tyytyväisyyteen ja rauhaan. Töissä on ihan jees ja hyvä palkka. Nautiskelen elämän pienistä iloista, ja välillä matkoita tai mökin vuokraamisesta vaikka. Ei elämä mene niin ihmeemmin "eteenpäin", mutta miksi tarvitsisikaan, kun se on hyvää näin.

Nyt on varallisuutta matkustaa ja tehdä asioita, joihin ei nuorempana ollut varaa. Lapsi muuttaa omilleen kesällä ja jäädään puolison kanssa kahden. Ollaan ajateltu, että pannaan asunto myyntiin vuoden tai kahden sisään. Nivelrikko on tullut kuvioihin tässä iässä sekä kolesteroolilääkitys. Mutta onneksi mitään vakavaa ei vielä. Isä on kuollut ja äitini riutuu tuskaisen hitaasti hoivakodissa alzheimer-potilaana. Isossa kuvassa kaikki on aika hyvin. Työpaikkakin on säilynyt vielä toistaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin samaa tuossa viestissä. Täysin tuntematon ilmiö itselleni ja lähipiirissäni oleville, että koko elämä on kiinnittynyt lapsiin? Lasten aikuistuminen on tervettä ja normaalia, mahtaako olla kyseessä äiti, joka sitoo lapsia eri tavoin itseensä omien haavojensa takia. Vaikka lapsuus oli äidille ihanaa aikaa, on myös vapaus ja uusi elämänvaihe ihanaa. Kuten jo kerroinkin ketjussa, olemme mieheni kanssa kuin vastarakastuneet, on taas vain me kaksi ja omat juttumme.

 

Näin myös meillä, omat juttumme ihan kaksin:) Olemme siirtymässä yhä enemmän ulkomaille asumaan ja nautimme kaikesta kivasta mitä yhdessä voimme kokea. Lasten vierailut ja yhteydenotot sitten kirsikkana kakun päällä

 

ed.

vilpittömästi onnittelen teitä joilla on hyvä parisuhde, olen eri kuin lainaamasi hlö. Itse olen aikanaan eronnut, nyt yksin, enkä uutta parisuhdetta kaipaa. Lapsen itsenäistymisessä on vielä vähän eri vire silloin kun jää oikeasti tyhjään pesään, ilman puolisoa. Vaikka olen onnellinen hyvin pärjäävästä lapsesta ja tajuan että lasten tehtävä on itsenäistyä, on tässä ollut ihmettelemistä. 

Toiset eivät vaan eroa helposti. Ei mikään suhde ole aina pelkkää ihanuutta.