Lue keskustelun säännöt.
Miten elämäsi on mennyt eteenpäin 50 - 60 ikävuosien välillä?
Kommentit (86)
50-vuotiaana toteutin pitkäaikaisen haaveeni: lähdin tekemään vapaaehtoistyötä tiettyyn paikkaan ulkomaassa. Myin kaiken omaisuuteni Suomessa ja ostin oman talon uudesta asuinmaastani. En osannut kieltä alunperin juuri aakkosia enempää. Alle 60-vuotiaana olin edennyt pisteeseen, että lähdin toiseen kohteeseen vielä kauempana. Viivyin siellä vuoden, minkä viisumini salli.
Tuossa vaiheessa ikä oli minulle lähinnä numeroita. En kokenut itseäni kolme-nelikymppistä vanhemmaksi. Tosin sain kaihin, mikä piti leikkauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni.
Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.
M55
Minulla ei noita ole tullut eikä tule, siis parisuhdetta/avioliittoa/perhettä.
Se on oma valintani, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat niitä.
Ajattelen vähän eri lailla siitä.
N56
Onhan niitä ihmisiä, jotka ei kykene parisuhteeseen. Eivät pysty rakastamaan ketään, korkeintaan itseään.
Väärä päätelmä.
Esim. minä oikeasti rakastan eläimiä. Siksi minulla ei ole ns. lemmikkejä.
Mielenkiintoinen vuosikymmen!
Perhetilanteessa parisuhde kukoistava, saimme 3 lastenlasta, kuopus muutti kotoa. Aikaa itselle ja toiselle. Naisellisuuteni huipulla 50+ v:nä.
Rakensimme kolmannen talomme jonka ajattelimme olevan loppuiän koti. Uran huipulla mielenkiintoisissa töissä jota mahdollisti reissaamisen ympäri maailmaa muutenkin kuin lomilla.
Nyt 66v:nä harkitsemme talon myynnin ajankohtaa sillä meillä on uusi koti ulkomailla. Terveys takkuilee mutta sisua ja intoa riittää yhä. Paino noussut lääkkeillä vähän yli normaalin mutta jonain päivänä taas kohdillaan. Perhe ja ystävät ovat kaikki kiinteästi elämässämme iloa tuomassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta kiitän kaikkia kommentoijia. Miten hyvältä ja inspiroivalta on tuntunut niitä lukea näin 38-vuotiaana! En tiedä, ovatko muut nuoremmat kokeneet tätä ketjua samoin, mutta minua tämä on puhutellut ja koskettanut, paras ketju aikoihin!
Samaa mieltä! Tämä ketju on malliesimerkki siitä hyvästä, mitä anonyymipalsta parhaimmillaan voi tarjota. Rehellistä kerrontaa omasta elämästä ilman tarvetta kaunistella puoleen tai toiseen. Kiitos!
En ole aloittaja, mutta kiitän kaikkia kommentoijia. Miten hyvältä ja inspiroivalta on tuntunut niitä lukea näin 38-vuotiaana! En tiedä, ovatko muut nuoremmat kokeneet tätä ketjua samoin, mutta minua tämä on puhutellut ja koskettanut, paras ketju aikoihin!
50v oli ehdottomasti upein ikä itsellä, kaikilla mittareilla
#44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toteutettiin puolison kanssa pitkäaikainen haave ja rakennettiin vapaa-ajanasunto järven rannalle. Nyt vietetään siellä paljon aikaa ja tehdään myös etätyötä. Tämä on nostanut elämänlaatuamme ja tyytyväisyyttämme tosi paljon. Projektin läpivienti myös lähensi meitä kun ponnisteltiin yhdessä saman päämäärän eteen.
Kaikki Lapset muuttivat pois, molemmat vanhemmat kuolivat. Sama työ, jossa on nopea. Ulkonäköön tuijottaminen väheni. Oma ego ei enää tunnu tärkeältä. Vähän tuntuu, että kroppa alkaa hajoamaan mutteimitä-m vakavampaa.
Olen 58 v ja elämä on vihdoin, ekaa kertaa ever, helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terveys on romahtanut käytännössä lopullisesti etenevän sairauden mukana - olen lähempänä viittä- kuin kuuttakymmentä.
Olen löytänyt henkisesti hämmästyttävän tasapainoisen tilan, jota ei koskaan aiemmin elämässäni ole ollut. Olen yhä hyvinkin epäilevä agnostikko, mutta viihdyn ortodoksipiireissä.
Taloudellinen tilanne on hyvä, huolimatta työkyvyttömyydestä. Olen tottunut olemaan tekemättä mitään/elämään hyvin pienesti vähäisen jaksamiseni kanssa. Nautin kirjallisuudesta ja elokuvista, musiikista ja taiteesta kotoa käsin.
Kuolema ei pelota, vaan jollakin tapaa odotan sitä. Tuonilmaisissa on jo paljon edesmenneitä läheisiä ja ystäviä.
Ei hätää nykyisen ydinaseuhan valossa. Kuolemasta haaveilevat saatetaan palkita nopealla lähdöllä. Vaivattomuudesta en osaa sanoa.
Rakensin omaa yrittäjän polkuani ja rakastin työtäni kunnes elämä murtui.
Puolisoni kuoli, ja vuosien riita kuolinpesästä vei kodin ja omaisuuden. Väsyin, yritykseni kaatui koronaan. Isäni kuoli, äitini sairastui. Yritin aloittaa alusta, mutta mikään ei tuntunut enää omalta elämältäni.
Rakastuin uudelleen, lopetin yritykseni, sairastuin pysyvästi.
Matkustan ja etsin suuntaa.
Olen menettänyt paljon , mutta en enää itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tympääntyminen työelämään, olen pudonnut tietotekniikassa kärryiltä. Palkka pysynyt jokseenkin samana euromääräisesti koko kymmenen vuoden ajan eli ostovoima on pienentynyt. Läheisen kuolema on ollut kovin isku mitä on tapahtunut. Eläkkeelle reilu 5 vuotta, mutta voisin lopettaa saman tien ja antaisin tilaa nuoremmille, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
50 jälkeen elämä ei mene eteenpäin, vaan taaksepäin ja lipeää otteesta kuin hiekka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melko hurja nuoruus kostautuu. Töitä, töitä ja töitä. Raskaat työt, rankat huvit. Siinä elämä 25-45-vuotiaana. Nyt 60-v ja sairauksia on joka lähtöön.
Ei elämä sentään vielä ohi ole eli töitä vain se 40 tuntia viikko ja rauhallinen vapaa-aika. Tasaisen tappavaa. Moottoripyöräilyä harrastan. Elämä 50-60 välillä oli rauhallisemman elämän opettelua. Välillä lipsahti sinne rankemman puolelle mutta nyt alkaa oppimaan :D
Opiskelin uuden ammatin. Sairastuin. Nyt odotan tutkimuksia ja leikkausjonoon pääsyä.
t. vikaa korvien välissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mari Rantasilalla on laulu Surun ruuhkavuodet. Just noin, naisilla surut kasaantuvat noihin vuosiin, kun lapset lähtevät maailmalle.
Itselläni lasten lähtemisen lisäksi vakava sairaus: iso leikkaus ja kauan sairaalassa, töissä muutoksia, etääntynyt ystävistä, ikääntyneet sairaat vanhemmat ja isän kuolema, väljähtynyt avioliitto, sukulaisia ja tuttuja kuolee koko ajan.
Olen 55 v. Iloa olen koko elämäni saanut kirjojen lukemisesta ja jumppatunneista. Niitä jatkan, niin pää pysyy kasassa. Ja tietenkin tärkeintä olisi, että aikuisilla lapsilla olisi elämässä kaikki hyvin.
Mari Rantasilalla on laulu Surun ruuhkavuodet. Just noin, naisilla surut kasaantuvat noihin vuosiin, kun lapset lähtevät maailmalle.
Itselläni lasten lähtemisen lisäksi vakava sairaus: iso leikkaus ja kauan sairaalassa, töissä muutoksia, etääntynyt ystävistä, ikääntyneet sairaat vanhemmat ja isän kuolema, väljähtynyt avioliitto, sukulaisia ja tuttuja kuolee koko ajan.
Olen 55 v. Iloa olen koko elämäni saanut kirjojen lukemisesta ja jumppatunneista. Niitä jatkan, niin pää pysyy kasassa. Ja tietenkin tärkeintä olisi, että aikuisilla lapsilla olisi elämässä kaikki hyvin
Ei lasten lähteminen kotoa oke mikään suru vaan ylpeyden aihe!? Eiväthän he mihinkään katoa vaan löytävät oman tiensä. Kouluttautuvat, saavat töitä, rakastuvat, valloittavat maailmaa jne.
Ja hyvin usein laittavat viestiä, soittelevat ja palaavat saman pöydän ääreen koko porukka puolisoineen ja lapsineen.
Nivelrikko, hämäränäkö mennyt, yritykseni toimialan kannattavuus romahtanut, puoliso menetti mielenkiinnon seksiin, läheisimmät ystävät kuolleet, vanhemmat dementoituneet.
En voi valittaa. Nuoret naiset käyvät kuumsna minuun. T. Ope M52, 190 cm
Aikahaarukkaan on mahtunut paljon. Sanotaan nyt, että opiskelin nopeasti kaksikin uutta ammattipätevyyttä, joihin olen elämäni aikana muutenkin kerännyt kokemusta. Työllistävät hyvin, ei ikärasismia, palkka hyvä. Erosin ja hankin uuden hyvän miehen.
Lapset valmistuvat, on ihana seurata heidän itsenäistymistään. Kohtelen ihmisiä ja eläimiä hyvin. Se kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Koko ajan kehitetty itseään ja pyritty töihin, mutta ei ole päästy minnekään.
Miten olet kehittänyt itseäsi? Ihminen harvoin pystyy kehittymään itsenäisesti vain omasa seurassaan?
Oletko ollut pitkään työttömänä? Jos alle vuoden toivoa on, tosin kannattaa tehdä työnhaku toisin kuin miten tähän asti, jos se ei ole tuottanut tulosta.
En ole aloittaja, mutta kiitän kaikkia kommentoijia. Miten hyvältä ja inspiroivalta on tuntunut niitä lukea näin 38-vuotiaana! En tiedä, ovatko muut nuoremmat kokeneet tätä ketjua samoin, mutta minua tämä on puhutellut ja koskettanut, paras ketju aikoihin!