Miten elämäsi on mennyt eteenpäin 50 - 60 ikävuosien välillä?

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

M55

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin kokopäivätyön ohessa korkeakoulututkinnon. Valmistuin 55-vuotiaana. Piti varmistaa, että pysyy työelämän vauhdissa mukana. Ensi vuonna täytän 60 ja työtahti sen kuin kiihtyy kansainvälisessä konsernissa, ja kyllä se jo luissa tuntuu tän ikäisenä, että on tehnyt kokopäivätyötä 38 vuotta. Vielä on 7 vuotta alimpaan eläkeikään, eli 45 vuotta saa töitä tehdä ennen eläkettä. Siinä sivussa sijoittelen sen mitä yli jää. Elämä menee kyllä jotenkin ihan väärin päin, perse edellä puuhun. Ihmisellä pitäisi nuorena olla käytössään kaikki se tieto ja taito mikä on yli 5-kymppisellä. Onhan elämä nyt paljon mukavampaa kuin vaikkapa 3-kymppisenä. 

Älä nyt, olen samanikäinen ja minulla alimpaan eläkeikään on 6 v ja 4 kk.

Tietäkää kuinka moni KUNINGAS tai KUNINGATAR ei ole KOSKAAN ehtinyt 50-60 vuoden IKÄÄN

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Minulla ei noita ole tullut eikä tule, siis parisuhdetta/avioliittoa/perhettä.

Se on oma valintani, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat niitä.

Ajattelen vähän eri lailla siitä.

N56

Vauhdilla, pitkäaikaisesta työpaikasta pois vähän ennen 5-kymppisiä. Sitten pätkätöitä muutama, joissa oli mahis pidempään, mutta aina vaihtui pomo, joka ei sitten palkannutkaan. Koulutuksen kautta uuteen ammattiin, jossa nyt kuutisen vuotta takana.

Sitten on huoli omien nuorten työllistymisestä, muistisairaasta vanhemmasta, omasta sairaudesta, pelko kuolemasta, kun työelämä on tänä päivänä niin rankkaa, yksi tekee vähintään kolmen ihmisen työt...

Lopetin yritykseni kannattamattomana  kun täytin 55 vuotta.. se oli paha paikka kun yli 34 vuotta olin yrittänyt.. onneksi olin sijoittanut pienet voittoni vuosien varrelta että pärjään ilman tukiaisia jos en osta mitään suurta ,nyt vaan olen yksin kotona. Vähän minua harmittaa heittää ammattitaitoni roskiin..kun tiedän että olin hyvä työssäni.

Railakkaasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Minulla ei noita ole tullut eikä tule, siis parisuhdetta/avioliittoa/perhettä.

Se on oma valintani, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat niitä.

Ajattelen vähän eri lailla siitä.

 

N56

Eli ajattelet juuri niinkuin toi M55. Se reppana vaan ehti mennä tohon harhaan ja tajus yli 20 vuotta liian myöhään.

M51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Mikset sitten elämää aloittanut jo nuorempana? Ilman noita rasitteita. 

Sain 51-vuotiaana vakavan sairaskohtauksen.  Vastoin lääkäreiden odotuksia selvisin kuin selvisinkin hengissä.  Mulle se oli elämäni käännekohta.  Lakkasin paiskimasta 60-80 - tuntisia työviikkoja.  Aloin pitää myös kaikki lomani ja kesälomat yhteen menoon  eikä pätkissä pitkin kesää. Ylitöitä tein satunnaisesti,  mutta vain siten,  että otin vapaana heti seuraavalla viikolla enkä  "sitten joskus". Moni ihmissuhteeni päättyi sairastumiseeni,  mutta enpä ole niitä ihmisiä elämääni enää kaivannutkaan.  Kaikenkaikkiaan nuo vuodet olivat aika hyvää aikaa.  Sitten alkoikin ikääntyneistä vanhemmistani huolehtiminen. 

Elämäni raskain ajanjakso. Toivottavasti on nyt takanapäin ja alkaisi paremmat ja kevyemmät ajat.  Silloin tapahtui aivan liikaa yhtä aikaa ja päällekkäin. Toki iloisia ja hyviäkin asioita tapahtui, mutta kaikkea oli vain liikaa. Kuormituin, uuvuin, terveys melkein meni. Monesti iltaisin toivoin, etten aamulla enää heräisi. 

"1 läheisen kuolema ja työssä tuntuu raskaalta. Silti kaikki muuten hyvin yksityiselämässä."

Tämä olisi voinut olla minunkin kirjoittama. Lisättäköön vielä, että pidän työstäni erittäin paljon. En vain pidä ainaisista ylitöistä, jotka periaatteessa olisivat vapaaehtoisia, mutta koska meitä on niin vähän, jokainen joutuu tekemään 3-4 kertaa viikossa ylitöitä, onneksi palkallisia.

Tästä johtuen, en voi suunnitella mitään säännöllisiä harrastuksia, vaan menen sinne minne pääsen. Haluaisin harrastaa kaikkea urheilua ja kielten opiskelua monta kertaa viikossa, mutta nykyisin hyvä, jos pääsee 1-2 kertaa viikossa salille, juoksemaan tai tanssitunnille. Ja opiskelukin tapahtuu Duolingon kautta.

On se kumma, etteivät asiat jakaannu tasaisesti Suomessa. Joillakin ei ole työtä eikä rahaa, mutta vapaa-aikaa sitäkin enemmän. Sitten taas ne, jotka ovat työssä, niin niistä revitään kaikki irti. Ennen joutui korvaamaan yhden irtisanotun työtehtävät; nykyisin se on enemmänkin 5 työntekijän työt.  No kohta tulee tekoäly ja korvaa meidät kaikki, onko elämä sitten onnellisempaa?

Ei ole eteenpäin mennyt, ennemminkin taaksepäin, kroppaan erinäisiä vaivoja tulee lisää, aivot ei enää toimi työelämässä niin kuin ennen. Vähän täytyy jo alkaa mietiskellä elämän loppupuolta. Omanikäisiä sairastuu/kuolee ympäriltä/ läheisien menetystä. 

Ei se ole mennyt eteenpäin, vaan taaksepäin. Jäin työttömäksi, enkä ole saanut uutta työpaikkaa. Säästöt syöty, kunto romahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin kokopäivätyön ohessa korkeakoulututkinnon. Valmistuin 55-vuotiaana. Piti varmistaa, että pysyy työelämän vauhdissa mukana. Ensi vuonna täytän 60 ja työtahti sen kuin kiihtyy kansainvälisessä konsernissa, ja kyllä se jo luissa tuntuu tän ikäisenä, että on tehnyt kokopäivätyötä 38 vuotta. Vielä on 7 vuotta alimpaan eläkeikään, eli 45 vuotta saa töitä tehdä ennen eläkettä. Siinä sivussa sijoittelen sen mitä yli jää. Elämä menee kyllä jotenkin ihan väärin päin, perse edellä puuhun. Ihmisellä pitäisi nuorena olla käytössään kaikki se tieto ja taito mikä on yli 5-kymppisellä. Onhan elämä nyt paljon mukavampaa kuin vaikkapa 3-kymppisenä. 

Älä nyt, olen samanikäinen ja minulla alimpaan eläkeikään on 6 v ja 4 kk.

No en ala tänne tarkempia tietoja syntymäajastani laittamaan, mutta minulla alin eläkeikä koittaa 2033 eli 7 vuotta vielä menee. Siihen en ota kantaa, voiko jotain osittain varhennettua eläkettä nostella jo aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Mikset sitten elämää aloittanut jo nuorempana? Ilman noita rasitteita. 

Äläpä muuta sano. Olin nuori ja naiivi. Ja lopulta lasten takia taistelin sen pskan läpi. Onneksi nyt vapaa ja onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Minulla ei noita ole tullut eikä tule, siis parisuhdetta/avioliittoa/perhettä.

Se on oma valintani, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat niitä.

Ajattelen vähän eri lailla siitä.

 

N56

Onhan niitä ihmisiä, jotka ei kykene parisuhteeseen. Eivät pysty rakastamaan ketään, korkeintaan itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan huonoiten tähän mennessä. Olen junnannut paikallani vaikka pyrkimys ja yritys muuhun on ollut kova. En ole ollenkaan tyytyväinen tilanteeseeni. Asun väärässä paikassa eikä parempaa asuntoa löydy millään. En saa toteutettua aikomuksiani juuri ollenkaan unelmista puhumattakaan. Toivon kovasti, ettei elämäni nyt ihan lässähtänyt tähän.

Minusta on hienoa kuulla, että sinulla on kuitenkin unelmia ja yritystä on ollut. Niin kauan kun terveys säilyy hyvänä on mahdollisuuksia ja vaikka jotain tulisi voi silloinkin elää vielä hyvää elämää sekä oppia. Tuossa iässä vielä ehtii toteuttaa unelmiaan.

Ei siitä ole mitään iloa eikä hyötyä jos sitkeä yrittäminenkään ei auta. Unelmat on itsessään turhia jos ei pääse ollenkaan lähemmäs niitä. Tyhjän haaveileminen ja kuvitteleminen on ihan haaskausta. En näe mitään itseisarvoa pelkässä yrittämisessä jos toivottua tulosta ei synny. Ei se palkitse eikä tuo tyytyväisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odottelen vielä että elämä alkaisi parisuhde/avioliitto/perhe voisi jo tulla minunkin elämääni. 

Elämä alkoi sillä hetkellä, kun noi poistui elämästäni.

 

M55

Minulla ei noita ole tullut eikä tule, siis parisuhdetta/avioliittoa/perhettä.

Se on oma valintani, ja olen siihen varsin tyytyväinen. Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat niitä.

Ajattelen vähän eri lailla siitä.

 

N56

Onhan niitä ihmisiä, jotka ei kykene parisuhteeseen. Eivät pysty rakastamaan ketään, korkeintaan itseään. 

Ja se heille suotakoon. Kaikki ovat tyytyväisiä.