Miten elämäsi on mennyt eteenpäin 50 - 60 ikävuosien välillä?

Vierailija kirjoitti:

50 jälkeen elämä ei mene eteenpäin, vaan taaksepäin ja lipeää otteesta kuin hiekka.

Toki se eteenpäin menee, mutta on sisäistettävä, että ollaan jo polun loppusuoralla. Myös vanheneminen on hyväksyttävä. Tuo lipeämisen tunne tulee siitä, kun on valheellisesti sisäistänyt elämään kuuluvaksi vain nuoruuden, etenemisen ja terveyden. Eihän se toki niin ole. 

Olen vaihtanut uuteen rooliin töissä ja opettelen uutta, olen löytänyt uuden rakkauden ja muuttanut avoliittoon, suunnittelemme häitä. Nuorin käy vielä alakoulua ja isommatkin etenevät elämissään kivasti. Kaikkea tapahtuu ja elämä on hyvää

Paskaa, ei oo duunia ei oo rahaa, töitä ei saa kun on näin "vanha" vaikka on haluja hommiin. N 56

Pätkätyöhelvetti jatkuu, tosin nykyään on vieläkin vaikeampi löytää sitä seuraavaa työtä. Seuraan sivusta kun suvun nuoriso kasvaa ja kehittyy. Harrastelen aikani kuluksi jotain pientä. Parisuhdekin on taas vaihteeksi, mutta en tiedä kuinka kauan sitä jatkuu. Säästöjä on, mutta ei mitään kovin merkittäviä summia, että niillä mitään ihmeitä tekisi.

Ystäviä ja tuttavia "tulee vastaan" nykyään jo enemmän kylän hautausmaalla kuin kaupassa. 

Olen vasta 40v ja toivottavasti 50-60v ei enään etene mikään. Olen toivottavasti Kreikan mökilläni vuohien ja aasien kanssa viettämässä rauhallisia eläkepäiviä. 

Up!

Hyvin. Jäin eläkkeelle. Elän uutta nuoruutta, mukaan lukien deittailen nättiä 20 v tyttöä. M57

Ei ole mennyt eteenpäin mitenkään, vaan se on täysin paikalleen jämähtänyt joka elämän osa-alueella. Viimeiset 8 vuotta ovat olleet ihan samaa rutiinia. Vaikka jotain muutosta on yrittänyt, mikään ei vain muutu. N58

Vapaus on lisääntynyt, kun lapset on muuttaneet kotoa. Rahaa on enemmän, kun lainat on maksettu. Töissäkäynti välillä väsyttää liikaa ja kunto on huonompi kuin nuorena. Iloa saan lasten pärjäämisestä ja rennosta olosta puolison kanssa. Eläkkeelle pääsyä suunnitellaan säästäen.

Sain elämäni ensimmäisen parisuhteen viisikymppisenä! Ihana henkilö, josta olen kiitollinen. Töissä olen opetellut uusia tehtäviä ja iso elämänmuutoskin on ehkä vielä edessä. Pientä kremppaa tullut muistuttamaan ajan kulumisesta.   

Hyvin, hyvin huonosti ja kohtalaisesti.  Eläke tuli viiskymppisenä, rahallisesti pärjään hyvin. Mutta vaivat häiritsee askarteluja välillä vähemmän ja välillä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

50 jälkeen elämä ei mene eteenpäin, vaan taaksepäin ja lipeää otteesta kuin hiekka.

Mitä tarkoitat konkreettisesti?

Kysyy 55-v joka elää elämänsä parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mari Rantasilalla on laulu Surun ruuhkavuodet. Just noin, naisilla surut kasaantuvat noihin vuosiin, kun lapset lähtevät maailmalle. 

Itselläni lasten lähtemisen lisäksi vakava sairaus: iso leikkaus ja kauan sairaalassa, töissä muutoksia, etääntynyt ystävistä, ikääntyneet sairaat vanhemmat ja isän kuolema, väljähtynyt avioliitto, sukulaisia ja tuttuja kuolee koko ajan. 

Olen 55 v. Iloa olen koko elämäni saanut kirjojen lukemisesta ja jumppatunneista. Niitä jatkan, niin pää pysyy kasassa. Ja tietenkin tärkeintä olisi, että aikuisilla lapsilla olisi elämässä kaikki hyvin

 

Ei lasten lähteminen kotoa oke mikään suru vaan ylpeyden aihe!? Eiväthän he mihinkään katoa vaan löytävät oman tiensä. Kouluttautuvat, saavat töitä, rakastuvat, valloittavat maailmaa jne.

Ja hyvin usein laittavat viestiä, soittelevat ja palaavat saman pöydän ääreen koko porukka puolisoineen ja lapsineen.

Ihmettelin samaa tuossa viestissä. Täysin tuntematon ilmiö itselleni ja lähipiirissäni oleville, että koko elämä on kiinnittynyt lapsiin? Lasten aikuistuminen on tervettä ja normaalia, mahtaako olla kyseessä äiti, joka sitoo lapsia eri tavoin itseensä omien haavojensa takia. Vaikka lapsuus oli äidille ihanaa aikaa, on myös vapaus ja uusi elämänvaihe ihanaa. Kuten jo kerroinkin ketjussa, olemme mieheni kanssa kuin vastarakastuneet, on taas vain me kaksi ja omat juttumme.

Ei mitenkään...ei ole perintöjä tippunut mistään suunnasta,kuten muille näyttää tulevan jo paljon aikaisemmin..v i t u t t a a kaikki tää paska..

Tulin isoäidiksi, sain uuden ystävän, entisten lääkittävien sairauksien seuraksi tuli vielä yksi krooninen, jouduin irtisanotuksi, moni läheinen nukkui pois. Elämässä on aina hyviä ja huonoja tapahtumia. Mieli on valoisa kuitenkin.

Ihmettelin samaa tuossa viestissä. Täysin tuntematon ilmiö itselleni ja lähipiirissäni oleville, että koko elämä on kiinnittynyt lapsiin? Lasten aikuistuminen on tervettä ja normaalia, mahtaako olla kyseessä äiti, joka sitoo lapsia eri tavoin itseensä omien haavojensa takia. Vaikka lapsuus oli äidille ihanaa aikaa, on myös vapaus ja uusi elämänvaihe ihanaa. Kuten jo kerroinkin ketjussa, olemme mieheni kanssa kuin vastarakastuneet, on taas vain me kaksi ja omat juttumme.

Näin myös meillä, omat juttumme ihan kaksin:) Olemme siirtymässä yhä enemmän ulkomaille asumaan ja nautimme kaikesta kivasta mitä yhdessä voimme kokea. Lasten vierailut ja yhteydenotot sitten kirsikkana kakun päällä

ed.

Hankkinut uuden ammatin työttömyyden jälkeen opiskeltuani.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin samaa tuossa viestissä. Täysin tuntematon ilmiö itselleni ja lähipiirissäni oleville, että koko elämä on kiinnittynyt lapsiin? Lasten aikuistuminen on tervettä ja normaalia, mahtaako olla kyseessä äiti, joka sitoo lapsia eri tavoin itseensä omien haavojensa takia. Vaikka lapsuus oli äidille ihanaa aikaa, on myös vapaus ja uusi elämänvaihe ihanaa. Kuten jo kerroinkin ketjussa, olemme mieheni kanssa kuin vastarakastuneet, on taas vain me kaksi ja omat juttumme.

 

Näin myös meillä, omat juttumme ihan kaksin:) Olemme siirtymässä yhä enemmän ulkomaille asumaan ja nautimme kaikesta kivasta mitä yhdessä voimme kokea. Lasten vierailut ja yhteydenotot sitten kirsikkana kakun päällä

 

ed.

Oletko sinäkin kotirouva? Myös me olemme noin kolmasosa ajasta ulkomailla nykyään. Mielestäni täällä on aika paljon itseni kaltaisia, meillähän on aikaa käydä täällä. (Ei todellakaan olisi, jos olisin vielä töissä.) Meitä on väestössä äärimmäisen vähän, mutta täällä yliedustus :)

Vierailija kirjoitti:

Opiskelin kokopäivätyön ohessa korkeakoulututkinnon. Valmistuin 55-vuotiaana. Piti varmistaa, että pysyy työelämän vauhdissa mukana. Ensi vuonna täytän 60 ja työtahti sen kuin kiihtyy kansainvälisessä konsernissa, ja kyllä se jo luissa tuntuu tän ikäisenä, että on tehnyt kokopäivätyötä 38 vuotta. Vielä on 7 vuotta alimpaan eläkeikään, eli 45 vuotta saa töitä tehdä ennen eläkettä. Siinä sivussa sijoittelen sen mitä yli jää. Elämä menee kyllä jotenkin ihan väärin päin, perse edellä puuhun. Ihmisellä pitäisi nuorena olla käytössään kaikki se tieto ja taito mikä on yli 5-kymppisellä. Onhan elämä nyt paljon mukavampaa kuin vaikkapa 3-kymppisenä. 

67 vuotta alin eläkeikä? Eipä taida olla. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin samaa tuossa viestissä. Täysin tuntematon ilmiö itselleni ja lähipiirissäni oleville, että koko elämä on kiinnittynyt lapsiin? Lasten aikuistuminen on tervettä ja normaalia, mahtaako olla kyseessä äiti, joka sitoo lapsia eri tavoin itseensä omien haavojensa takia. Vaikka lapsuus oli äidille ihanaa aikaa, on myös vapaus ja uusi elämänvaihe ihanaa. Kuten jo kerroinkin ketjussa, olemme mieheni kanssa kuin vastarakastuneet, on taas vain me kaksi ja omat juttumme.

 

Näin myös meillä, omat juttumme ihan kaksin:) Olemme siirtymässä yhä enemmän ulkomaille asumaan ja nautimme kaikesta kivasta mitä yhdessä voimme kokea. Lasten vierailut ja yhteydenotot sitten kirsikkana kakun päällä

 

ed.

vilpittömästi onnittelen teitä joilla on hyvä parisuhde, olen eri kuin lainaamasi hlö. Itse olen aikanaan eronnut, nyt yksin, enkä uutta parisuhdetta kaipaa. Lapsen itsenäistymisessä on vielä vähän eri vire silloin kun jää oikeasti tyhjään pesään, ilman puolisoa. Vaikka olen onnellinen hyvin pärjäävästä lapsesta ja tajuan että lasten tehtävä on itsenäistyä, on tässä ollut ihmettelemistä.