Iäkäs nainen kotiututettiin Tyksistä Kela-taksilla rinnat paljaina, pelkkä vaippa housuina
"Hän kökötti pyörätuolissa invataksin takaosassa pelkkään housuvaippaan ja avonaiseen paitaan puettuna rinnat paljaana. Edes peittoa ei ollut. Näky oli aivan kauhea, eläimiäkin kohdellaan paremmin, tytär kertoo ääni särkyen."
Kommentit (1160)
"Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä on saatu purettua jatkohoitopaikkaa odottavien jonoa tänään tiistaina.
Määrä on puolittunut maanantaista. Jatkohoitopaikkaa odottaa silti yhä noin 25 potilasta. Pahimmillaan jatkohoitopaikkaa on jouduttu odottamaan jopa neljä vuorokautta."
Vierailija kirjoitti:
Hyvinvointialueen kotihoitaja voi käydä kolme kertaa päivässä, hän on 15 minuuttia kerralla. Antaa lääkkeet, aamupalaa, auttaa vessaan. Lasku menee eläkkeen suuruuden mukaan. Erikseen ostetaan tukipalvelut kuten kodin siivous, pyykkipalvelut, kauppapalvelut, lämmin ruoka, turvapuhelinpalvelu.
Vanhus luovuttaa kotiavaimen siis kymmenille kulkijoille, kuka milläkin asialla. Korut ja kaikki arvokas katoaa vähitellen ja tilit tyhjennetään🥶Kukaan ei perään kysele, jos ei ole välittäviä lapsia, ketään😰🥹
Onneksi asia selvitetään. Toivottavasti jatkossa osataan toimia paremmin.
Eli miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestänpä jatkossakin Kokoomusta tai Perussuomalaisia. Mummojen kaltoinkohtelu on parasta viihdettä!
Äänestänpä demareita tai Kepua! Nykyinen soteratkaisu oli heille suuri ylpeyden aihe. Aluksi syyttivät käynnistymisvaikeuksia, kun homma räjähti näkyvästi käsille kumpikin sankari Sanna ja Annika olivat jo häipyneet politiikan valokeilasta.
Orpopurra soten tuhosi. Miljardisäästöt ja palvelut tuhottu.
Hyvinvointialueiden johtajat päättivät jakaa rahat itselleen ja lopettaa palvelut. Sairaaloiden sulkeminen on sotepainajaisen synnyttämisen väistämätön seuraamus: kun rahat loppuu ne loppuu. Toki oikea tapa korjata olisi purkaa koko pahoinvointialuepaska, mutta ei orpopurralla ole siihen rohkeutta, kun vasemmisto suuttuisi.
Höpönpöpö. Orpopurra säästää rahaa, vaikka juuri nyt vanhuksia on eniten. Joka kohdasta on leikatti ja 20 000 hoitajaa on saanut potkut. Täysin Orpopurran syytä.
Eihän ole, vaan suomihoitajien 4000-5000€ aloituspalkat.
Tälläkin on osansa juu. Edellisellä palkkaa lisää tai lakkoillaan-kampanjalla kusivat omiin muroihinsa kun se tehtiin sote-uudistuksen ja koronan kanssa samaan aikaan. Kun sen silloin sanoi ääneen, oli hoitsuvihamielinen.
Höpönpöpö. Tuo hoitajien palkkakuopan toive on täyttä puppua. Hoitajien palkat ei ole syy tämän maan huonoon tilanteeseen.

Mitä luulet? Tässä on jo sanottu ettei mennyt oikein. Mitä pitäisi jatkossa tehdä toisin? Miten toivoisit itsellesi täi äidillesi tehtävän?
Suomesta viedään tonneittain vaatteita joka vuosi afrikkaan, mutta terveydenhoidon työntekijät eivät ole välittäneet aloittaa neuvotteluja minkään tahon kanssa tästä heidän tarpeestaan! Ai niin, ei ole heiltä housut/takit lähteneet, kuten keneltä tahansa sairaalaan joutuneelta sairastuneelta voi lähteä.
Jos jotain tuolta porukalta puuttuu, niin ymmärryskyky saati empatia. Mitä se muuten on?? Sitä osoittaa se asennoituminen potilaisiin koko yhteisössä! Erityisesti lääkäreissä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi asia selvitetään. Toivottavasti jatkossa osataan toimia paremmin.
Eli miten?
Sana helinää. Todetaan että asia on selvitetty ja asiakkaalle oli puettu sairaalanpaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestänpä jatkossakin Kokoomusta tai Perussuomalaisia. Mummojen kaltoinkohtelu on parasta viihdettä!
Äänestänpä demareita tai Kepua! Nykyinen soteratkaisu oli heille suuri ylpeyden aihe. Aluksi syyttivät käynnistymisvaikeuksia, kun homma räjähti näkyvästi käsille kumpikin sankari Sanna ja Annika olivat jo häipyneet politiikan valokeilasta.
Orpopurra soten tuhosi. Miljardisäästöt ja palvelut tuhottu.
Hyvinvointialueiden johtajat päättivät jakaa rahat itselleen ja lopettaa palvelut. Sairaaloiden sulkeminen on sotepainajaisen synnyttämisen väistämätön seuraamus: kun rahat loppuu ne loppuu. Toki oikea tapa korjata olisi purkaa koko pahoinvointialuepaska, mutta ei orpopurralla ole siihen rohkeutta, kun vasemmisto suuttuisi.
Höpönpöpö. Orpopurra säästää rahaa, vaikka juuri nyt vanhuksia on eniten. Joka kohdasta on leikatti ja 20 000 hoitajaa on saanut potkut. Täysin Orpopurran syytä.
Eihän ole, vaan suomihoitajien 4000-5000€ aloituspalkat.
Tälläkin on osansa juu. Edellisellä palkkaa lisää tai lakkoillaan-kampanjalla kusivat omiin muroihinsa kun se tehtiin sote-uudistuksen ja koronan kanssa samaan aikaan. Kun sen silloin sanoi ääneen, oli hoitsuvihamielinen.
Höpönpöpö. Tuo hoitajien palkkakuopan toive on täyttä puppua. Hoitajien palkat ei ole syy tämän maan huonoon tilanteeseen.
Kuten sanoin. Osansa silläkin on. Tottakai on. Mitä luulet tapahtuvan, kun kulut kasvaa samalla kun raha vähenee?
Lämmin ruoka maksaa noin 200 euroa kuukaudessa. Se tuodaan pakettiautolla rasiassa ja voi lämmittää mikrossa.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta viedään tonneittain vaatteita joka vuosi afrikkaan, mutta terveydenhoidon työntekijät eivät ole välittäneet aloittaa neuvotteluja minkään tahon kanssa tästä heidän tarpeestaan! Ai niin, ei ole heiltä housut/takit lähteneet, kuten keneltä tahansa sairaalaan joutuneelta sairastuneelta voi lähteä.
Jos jotain tuolta porukalta puuttuu, niin ymmärryskyky saati empatia. Mitä se muuten on?? Sitä osoittaa se asennoituminen potilaisiin koko yhteisössä! Erityisesti lääkäreissä.
Onhan tää vitsi?
Meidän pitäis vielä sivutyönä järjestellä potilaille vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestänpä jatkossakin Kokoomusta tai Perussuomalaisia. Mummojen kaltoinkohtelu on parasta viihdettä!
Äänestänpä demareita tai Kepua! Nykyinen soteratkaisu oli heille suuri ylpeyden aihe. Aluksi syyttivät käynnistymisvaikeuksia, kun homma räjähti näkyvästi käsille kumpikin sankari Sanna ja Annika olivat jo häipyneet politiikan valokeilasta.
Orpopurra soten tuhosi. Miljardisäästöt ja palvelut tuhottu.
Hyvinvointialueiden johtajat päättivät jakaa rahat itselleen ja lopettaa palvelut. Sairaaloiden sulkeminen on sotepainajaisen synnyttämisen väistämätön seuraamus: kun rahat loppuu ne loppuu. Toki oikea tapa korjata olisi purkaa koko pahoinvointialuepaska, mutta ei orpopurralla ole siihen rohkeutta, kun vasemmisto suuttuisi.
Höpönpöpö. Orpopurra säästää rahaa, vaikka juuri nyt vanhuksia on eniten. Joka kohdasta on leikatti ja 20 000 hoitajaa on saanut potkut. Täysin Orpopurran syytä.
Eihän ole, vaan suomihoitajien 4000-5000€ aloituspalkat.
Tälläkin on osansa juu. Edellisellä palkkaa lisää tai lakkoillaan-kampanjalla kusivat omiin muroihinsa kun se tehtiin sote-uudistuksen ja koronan kanssa samaan aikaan. Kun sen silloin sanoi ääneen, oli hoitsuvihamielinen.
Höpönpöpö. Tuo hoitajien palkkakuopan toive on täyttä puppua. Hoitajien palkat ei ole syy tämän maan huonoon tilanteeseen.
Kuten sanoin. Osansa silläkin on. Tottakai on. Mitä luulet tapahtuvan, kun kulut kasvaa samalla kun raha vähenee?
Ei meillä rahaa ole vähän. On vain painotuksia mihin sitä laitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi asia selvitetään. Toivottavasti jatkossa osataan toimia paremmin.
Eli miten?Sana helinää. Todetaan että asia on selvitetty ja asiakkaalle oli puettu sairaalanpaita.
Näinpä. Pahoitellaan että pahastuttiin ja ohjeistetaan että ensi kerralla kotihoito laittaa mukaan varavaatteet. Mummo oli kotiutuskuntoinen, siitä ei kukaan ole valittanutkaan.
Muistelisin, että Tampereella tapahtui myös tilanne, jossa lapsi tai nuori pistettiin vähissä vaatteissa ulos. Muistaakseni edes rahaa tai avainta ei ollut mukana.
Tästä on jo vuosia aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lämmin ruoka maksaa noin 200 euroa kuukaudessa. Se tuodaan pakettiautolla rasiassa ja voi lämmittää mikrossa.
Mistä saa noin halvalla ruuan?
Ei meillä rahaa ole vähän. On vain painotuksia mihin sitä laitetaan.
Eli hyvinvointialueet valehtelee ja rahaa onkin?
Usein toivois, että tää raivo kohdituis oikeaan osoitteiseen, heille jotka resursseista päättävät, eikä heille jotka yrittävät joka päivä töissä selviytyä.
Vierailija kirjoitti:
Muistelisin, että Tampereella tapahtui myös tilanne, jossa lapsi tai nuori pistettiin vähissä vaatteissa ulos. Muistaakseni edes rahaa tai avainta ei ollut mukana.
Tästä on jo vuosia aikaa.
muistaakseni.
Vierailija kirjoitti:
Usein toivois, että tää raivo kohdituis oikeaan osoitteiseen, heille jotka resursseista päättävät, eikä heille jotka yrittävät joka päivä töissä selviytyä.
Tässä nimenomaisessa keississä resurssipula oli missä?
No lue noi linkitetyt ylen uutiset.