Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan katunut lapsien tekoa
18.03.2026 |
Törmäsin muualla teemaan että naiset ja miehet avautuivat siitä, että katuivat lasten hankintaa. Kaikki sanoivat rakastavansa lapsiaan yli kaiken, mutta että lapsiarki on niin vaikeaa ja kuluttavaa että olisivat tekemättä jos saisivat valita toisin. Oletko itse katunut tai tunnetko jonkun kuka olisi?
Kommentit (129)
Lasten kanssa ei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Vaikka kasvattaisi kaikki hyvin ja samalla tavalla, joku voi silti aiheuttaa ongelmia. Yritämme saada lasta ja toivon parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut. Mutta sitä olen surrut, että raskausaikana tukiverkoiksi lupautuneet isovanhemmat eivät sitä olleet, eikä tukiverkkoja muutenkaan ollut. On ollut raskasta, kun perheessämme jokaisella on ollut isoja terveyshaasteita (ilmenivät vasta lapsen syntymän jälkeen).
Heti esikoisen synnyttyä hetken, kun olin paniikissa. Hoivavietti vauvaan syttyi kyllä heti. Muuten en. Toki lapseni ovat raskaita ja ärsyttäviä, mutta silti maailman paras asia ja rakastan heitä ja tätä perhettä yli kaiken. Tiedän mieheni/lasten isän ajattelevan samoin.
En kadu, neljä lasta. Tuntuu, että nykyvanhempien asenteissa on vikaa: Omaa aikaa ja harrastuksia pitäisi olla saman lailla, kuin ennen lapsia. Koti pitäisi olla aina moitteettomassa kunnossa. uralla pitäisi edetä ym. Kannattaa muistaa, että lapset ovat pieniä vähän aikaa ja tärkeitä on silloin omistautua heille. Jo kouluikään mennessä he itsenäistyvät nopeasti ja aikanaan sitä omaa aikaakin taas on riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden joka katuu. Parkuu aina parin viinilasillisen jälkeen miten rasittavia lapsensa ovat ja miten harmittaa ettei "uskaltanut" olla tekemättä niitä.
En oikein ole saanut vastausta että mitä hän siinä pelkäsi.
Luultavasti yksinäistä vanhuutta, parisuhteen päättymistä, suvusta ja ystäväporukoista ulos sulkemista, sitä, että jos iäkkäämpänä alkaa sittenkin kaduttaa...Syitä on paljon, koska on myös ihmisiä, joille virran mukana meneminen ja sosiaaliselle paineelle antautuminen tuo valheellista turvallisuuden tunnetta. Oikeastihan siinä vain kadottaa itsensä ja pahimmillaan se heijastuu muihinkin ihmisiin. Erityisen hyvin tämä pätee silloin, kun on mennyt hankkimaan lapset vastoin omaa todellista tahtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vieras
Pelottaa kaduttaako itseä sitten kun on sen tehnyt.
Viimeksi 2 tuntia sitten kun jouduin kantamaan miljoonalla desibelillä huutavan, edelleen yöpuvussa olevan 4-vuotiaan autoon ja päiväkotiin. Kouluikäisetkin olivat taas lähteä siihen jumittamiseen ja rääkymiseen mukaan ja jouduin tosissaan ärisemään heille, että lähtivät ajoissa kouluun sotkettuaan sitä ennen ruokapöydän maidolla ja jugurtilla. Nyt yritän vetää työpaikalla henkeä ja ihmettelen, jos naapuri ei ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta. Miehestä ei tukea eikä apua ole, koska on voittajatunti-ihmisiä ja on ollut jo pari tuntia pois kotoa härdellin alkaessa. Voi olla, että käyn joskus hänen kimppuunsa ja teen jotain väkivaltaista, kun ihmettelee, mikä niissä aamuissa muka voi niin vaikeaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini kerran kännissä avautui ystävälleen, kun olin lapsena läsnä. Noh, en ole enää hänen kanssaan tekemisissä kaikkien hänen tuon jälkeisten sanomistensa vuoksi.
Toisin sanoen olet pitkävihainen paskiainen etkä ole oppinut elämästä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kerran kännissä avautui ystävälleen, kun olin lapsena läsnä. Noh, en ole enää hänen kanssaan tekemisissä kaikkien hänen tuon jälkeisten sanomistensa vuoksi.
Toisin sanoen olet pitkävihainen paskiainen etkä ole oppinut elämästä mitään.
Pitäisikö muka antaa anteeksi?
En, mutta sain lapset väärän henkilön kanssa. Tyydyin liian vähään nuorena puolison valinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka päivä. Masentunut lapseni muutti takaisin kotiin vajaan vuoden ikäisen lapsensa kanssa juuri sinä hetkenä, kun nuorin oli muuttamassa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsia, ei ainakaan pitäisi, tehdä. Lapsia saadaan.
Samalla periaatteella kuin saadaan lottovoittokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.
Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.
Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä.
Lisään vielä tähän ettei ollut mummoja eikä mitään muutakaan tukiverkkoa auttamassa. Ennen lapsen saamista mies tietenkin lupaili (valehteli) miten hän osallistuu ja kantaa vastuuta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden joka katuu. Parkuu aina parin viinilasillisen jälkeen miten rasittavia lapsensa ovat ja miten harmittaa ettei "uskaltanut" olla tekemättä niitä.
En oikein ole saanut vastausta että mitä hän siinä pelkäsi.
Luultavasti yksinäistä vanhuutta, parisuhteen päättymistä, suvusta ja ystäväporukoista ulos sulkemista, sitä, että jos iäkkäämpänä alkaa sittenkin kaduttaa...Syitä on paljon, koska on myös ihmisiä, joille virran mukana meneminen ja sosiaaliselle paineelle antautuminen tuo valheellista turvallisuuden tunnetta. Oikeastihan siinä vain kadottaa itsensä ja pahimmillaan se heijastuu muihinkin ihmisiin. Erityisen hyvin tämä pätee silloin, kun on mennyt hankkimaan lapset vastoin omaa todellista tahtoa.
Näin arvelisin itsekin.
Nykyään hän on eronnut viikonloppuäiti.
Kadun. Tää on ihan perseestä. Lapset on ihan jees, mutta vinkuvat kaikkea. Ja koulusta, päiväkodista ym tulee kaikkea paskaa ihan muuten vaan.
Vanhemmillani on kaksi vahinkolasta ja varsinkin äidin puheista tiedän, että hän on lapsiinsa pettynyt. Minulle omat lapset ovat parasta mitä tiedän ja sainkin maailman parhaat lapset.
Joka päivä. Lapsi on neurokirjolla ja on adhd
Kai niitä kaikki katuu aina silloin tällöin, sitten se tunne menee ohi.