Oletko koskaan katunut lapsien tekoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Sanoiko joku noin?

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen selkeys ja mutkattomuus puuttuu monelta mitä asioita ja miten muksuille pitäisi vähintään opettaa, jotta niistä tulisi helpommin pärjääviä ja onnellisia osia yhteiskunnan rattaisiin. Ainakin itselle se on ollut se haastavin ja riittämättömyyden tunnetta aiheuttavin asia.  Silti eihän tätä oikeesti osaa katua. Homma viedään päätyyn asti ja nautitaan matkasta niiltä osin kuin mahdollista. 

Kuulin joskus sanonnan, että ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia. Vuosien varrella omien lasten kasvaessa usein mietin sitä sanonnan ahkeran äidin ahkeruuden määritelmää. Onko äiti ahkera, kun hän esim. tekee itse kaikki kotityöt eikä vaadi lapsiltaan mitään? Vai onko lapsilta vaatiminen (eli heidän kasvatus) sitä todellista ahkeruutta sitten kuitenkin loppupelissä. 

Erityisesti tätä mietin välillä, kun monilapsisessa perheessämme. Usein riitelen ensin yhden kanssa siitä, että on hänen vuoronsa esim. tyhjentää tiskikone. Siihen tulee toinen lapsi joka toteaa, että hän voi tehdä sen. Nyt sitten riitelen ensimmäisen riidan lisäksi kahden lapsen kanssa siitä, että miksi halukas ei voi tehtävää tehdä, vaan sen on sen haluttoman tehtävä. Kaikkein helpointa ja nopeinta olisi ollut olla itse "ahkera" ja tyhjentää tiskikone. Mutta mielestäni se jos mikä on vanhemman laiskuutta ettei opeta ja kasvata lapsiaan.

Kannattaako kaikesta tapella? Jos ei lasten välillä ole jotain epätervettä valtasuhdetta, niin kyllä ne itsekin hoitavat työnjaon reiluksi pidemmän päälle. Kaikkien ei perheessä tarvitse tehdä kaikkea.

Se on sitä johdonmukaista kasvatusta kuulemma. 

Itse luovutin. En jaksa/pysty/halua/kykene tapella jokaisesta pienestä asiasta. 

En tapellut.

Jäi tekemättä.

Nyt mua syytetään huonosta kasvatuksesta.

Silloin kun taistelin ei sekään ollut hyvä, koska se oli jatkuvaa taiselua.

Äitinä ei voi voittaa, ellei ole onnistunut saamaan kilteintä ja ahkerinta lasta.

Lapsillakin on genetiset luonteet. Ja jos isä on hankala veikkaan, että lapsi on saattanut periä siitä osansa.

Hyvä mies isä on kaiken aa ja oo.

Jos mies on huono on parempi ilman, koska huono mies kiristää koko perheen solmuun ja syy tipahtaa aina äidille.

-> saattavat alkaa katumaan elämän valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Sanoiko joku noin?

 

Ohis

Jos päättää käyttää oletettua suhteeseen kelpamartomuutta lyömäaseena, niin sellaisen kuvan saa. Ihan oikeasti kannattaa pohtia, miksi parisuhteessa olo on noin merkittävä asia itselle. Jos vain on oltava joku, niin helpommin sitä päätyy huonoon parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Yhä paistaa elämänkokemuksen puutteesi jos luulet että se kelpaaminen on tässä ongelma. Ei ole, ongelma on suhteesta irtautuminen tuollaisesta ihmisestä. Tietenkään et tiedä tällaisesta kun et ole koskaan itse ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Sinua ei kukaan huoli parisuhteeseen ja tein todellisen virheen kun huolin kyseisen miehen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Olisit tyytyväinen että mies kävi töissä. Jos oli kerran uraisä niin varmaan oli paljon töissä, miten silloin muka pystyisi hoitamaan lapsia? Olisit itse ollut ne samat työtunnit töissä. Ja anna kun arvaan, mies maksoi vielä kotona makoilusi? Huh huh, onneksi en ole mies.

Sinä nimen omaan olet miespuoliseksi syntynyt, mies tosiaankaan et kyllä ole. Olet ikuinen in c eli jota kukaan ei huoli ja sehän on tietenkin naisten vika, eikö niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Yhä paistaa elämänkokemuksen puutteesi jos luulet että se kelpaaminen on tässä ongelma. Ei ole, ongelma on suhteesta irtautuminen tuollaisesta ihmisestä. Tietenkään et tiedä tällaisesta kun et ole koskaan itse ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Sinua ei kukaan huoli parisuhteeseen ja tein todellisen virheen kun huolin kyseisen miehen. 

En edes ole se, jolle alunperin vastasit. Hänen vastauksensa oli epäempaattinen, mutta sinun suoranaisesti ilkeä. En itsekään muotoillut asiaa kiltisti, mutta edelleen kehotan pohtimaan, miksi kelpaaminen on sinulle noin iso teema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä. Kaduin vain sitä, että satuin tekemään lapset 'uraisän' kanssa, joka sillä verukkeella liukeni vastuustaan. Olin yksinhuoltaja ilman yksinhuoltajan tukimahdollisuuksia.

Täällä samoin. Mieheni kaiken kukkuraksi halusi minunkin käyvän töissä, mutta hän ei joustanut omissa töissään yhtään, otti ylitöitä ylityön perään jolloin minä jouduin jopa kesken vuoroani lähtemään hakemaan lasta päiväkodin sulkeutuessa. Hän lähti päivän työmatkalla ja lupasi hakea lapsen, mutta soittikin ettei ehdi kun tulomatkalla jäikin harrastamaan, taas jouduin lähtemään kesken työvuoron. Koska isä oli päivätyössä, emme saaneet vuoropäiväkotipaikkaa ja se on ihan oikein, ei ole pätevä syy pitää lasta vuorohoidossa että vanhempi ehtii harrastaa. Olin jatkuvassa paineessa kodin, työn ja päiväkodin vuoksi. Mies ei nähnyt tässä mitään pahaa. Hän piti työtäni sairaalassa jonain harrastuksena josta voin lähteä kesken milloin vaan jotta hän saa elää, tehdä töitä ja harrastaa mielensä mukaan. Paljosta työnteosta huolimatta valitti jatkuvasti rahojen vähyyttä. Työpäivänsä jälkeenkin hänen piti omien sanojensa mukaan päästä harrastuksiinsa jotta jaksaa käydä töissä. En ymmärrä miten sairas ajattelutapa hänellä pystyikin olemaan. Kaikki pyöri hänen ympärillään, en kokenut että olisimme olleet edes perhe, olin vain joku joka mahdollisti hänen elämänsä. 

Tätä mä pelkään kaikista eniten, että jos mies huijaakin sanomalla että jeesaa ja sitä jää yksin koko taakan kanssa

Ap

Miehelle ei tuottanut mitään vaikeuksia valehdella. Hän oli juuri se kuka lasta enemmän halusi, hän jopa painosti minua lapsen hankintaan ja painostuksen alla suostuin. Sitten hän lipesi kaikesta vastuusta. Näin voi käydä kaikista lupauksista huolimatta. Ihmisestä ei valitettavasti voi päällepäin ennakkoon nähdä kuinka hyvä valehtelija ja huono ihminen hän on. Joillain on näyttelijänkyvyt pilvissä, jopa tunteita osaa näytellä.

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri? 

Et näemmä ymmärrä elämästä tai ihmissuhteista paljoakaan. Kyllä, näin oli. Miksi, se onkin sitten ihan oma lukunsa jota et ymmärtäisi vaikka sen sivulle piirtäisi, tavuttaisi ja taittaisi rautalangasta. Ihan turha ihmetellä miksi et kelpaa suhteisiin, mutta muut sen kyllä ulosantisi vuoksi ymmärtävät. 

Eipä ihme, että olet ollut huonossa parisuhteessa, kun suhteeseen kelpaaminen on sinulle joku ihmisarvon mittari. 

Yhä paistaa elämänkokemuksen puutteesi jos luulet että se kelpaaminen on tässä ongelma. Ei ole, ongelma on suhteesta irtautuminen tuollaisesta ihmisestä. Tietenkään et tiedä tällaisesta kun et ole koskaan itse ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Sinua ei kukaan huoli parisuhteeseen ja tein todellisen virheen kun huolin kyseisen miehen. 

En edes ole se, jolle alunperin vastasit. Hänen vastauksensa oli epäempaattinen, mutta sinun suoranaisesti ilkeä. En itsekään muotoillut asiaa kiltisti, mutta edelleen kehotan pohtimaan, miksi kelpaaminen on sinulle noin iso teema.

Totta ettei oma empaattisuus riitä enää kaiken jankkauksen jälkeen. Mutta ymmärrätkö ettei kelpaamattomuus ja kelpaaminen ole ollut se ongelma. Miksi jäät jankkaamaan siihen aiheeseen kun jo kerroin että ongelma oli suhteesta irtautuminen. Nyt olen uudessa, terveessä parisuhteessa, joten kelpaaminen ei yhäkään ole ongelma. Nyt olen suhteessa aikuisen ja vastuunsa kantavan ihmisen kanssa. Hän ei ole mikään teinin tasolle jäänyt jankkaaja kuten ex ja moni täällä tuntuu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan hyvinkin moni on katunut kun on niitä raskaita ja vaikeita vuosia. Itse olen aivan tuskissani kun oma lapseni on lievä autisti ja kipuilee valtavasti nyt teini-iässä. Olen aivan loppu ja joskus tulee vaan mieleen mistä minua rangaistaan? Miksen voinut saada sitä lukiossa menestyvää kiitettävän oppilasta vaan lapsen, jonka osalta pelkään ettei hänestä koskaan tule mitään. Kaikesta huolimatta hänesrä todennäköisesti tulee aivan normaali ja tasapainoinen aikuinen vähän myöhemmin kuin muista. Mutta nyt on todella vaikeaa

Anteeksi, kuulostan varmaan julmalta mutta ajattelepa miltä siitä sun lapsesta tuntuu... Itse olen myös aikuisena diagnoosin saanut nepsy ja voin vannoa, että lapsesi aikuiselämä on yhtä helvettiä jos apua ja tukea ei saa jo tuossa nuoruusiässä. Ja sitä hän ei varmaan saa tällä hetkellä tuosta viestistäsi päätellen.

Minusta ei myöskään tullut mitään kiitos tuon, että äitini vaan rypi itsesäälissä: yhyy miksi mua rangaistaan miksi sain oudon ja nolon lapsen yhyy tämä nolo lapsi pitää piilottaa yhyy. 

Tällaiset viestit alleviivaavat sitä, että lapsia hankitaan yleensä itsekkäistä syistä ja heti kun on vaikeaa, niin väsytään ja uhriudutaan. Mulla olisi ollut parempi kasvaa muussa perheessä ja vielä parempi, jos en olisi syntynyt ollenkaan.

Alapeukuttakaa. 

Missä sanotaan etten tue lastani? Hän on saanut tukea ja saa sitä koko ajan. Ei hän tiedä sitä kuinka väsynyt olen vaan kehun häntä tietenkin ja tuen elämässä.