IS: "Päivi Räsäsen kommentti epäillystä vauvamurhasta saa rajua kritiikkiä"
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kommentoi kovin sanoin Lohjalla epäiltyä vauvamurhaa. Hän syyttää tilanteesta viestipalvelu X:ssä viime hallituskaudella tehtyjä päätöksiä.
Tätä on omatahtolain seuraus. Äiti synnytti aborttilääkkeillä 30 rv itkevän lapsen vessanpönttöön, jonne hän kuoli. Toivottavasti monen silmät aukeavat, mitä naisen oikeus omaan kehoon tarkoittaa. Lapselle oikeus elämään! Räsänen kirjoittaa.
Toisessa viestissä hän kirjoittaa siitä, että Suomessa tehdään kymmeniä myöhäisiä abortteja raskausviikoilla 2224.
Kommentit (102)
Minulla on kolme lasta, ja lapsi ultrattiin eri raskausviikoilla. Abortin sai automaattisesti raskausviikon 12 loppuun, sen jälkeen lupaa piti anoa esim. lapsen rakenteellisen poikkeavuuden perusteella. Raskausviikon 24 lopun jälkeen aborttia ei enää saanut. Luulisin, että tilanne on ennallaan, vaikka nykyisin jo 23. viikolla syntyneitä keskosia jää eloon. Äidillä on niin ollen määräysvalta sen suhteen, elvytetäänkö lapsi vai ei. Abortissa lapsi syntyy elävänä mutta häntä ei elvytetä. Se, että hoitohenkilökunta ei tuollaista elvyttämättäjättämistä halua tehdä, on minusta täysin oikein.
Puhutaan itsemääräämisoikeudesta. Millainen tahdoton tallero ja tyhmeliini ei huomaa, että viikon 12 loppuun mennessä jo kolmet kuukautiset ovat jääneet tulematta? Kuka harrastaa suojaamatonta seksiä, mikä tarkoittaa myös oman kehon altistamista sukupuolitaudeille, jos tarkoitus ei ole tulla raskaaksi? Miksi naisilta ei vaadita mitään, miksi heillä ei ole mitään velvollisuuksia? Ja kun yhteiskunta ilmaiseksi hoitaa naisten virheet, joista heitä ei tietenkään mitenkään ollenkaan eikä koskaan saa moittia tai syyllistää, niin miten he ikinä mitään oppivatkaan?
Itse laskisin abortin rajaa viikon 9 loppuun. Ja kehottaisin naisia a) harrastamaan ehkäisyä ja b) tarkkailemaan kuukautisiaan.
Lapsiäidit ja raiskaustapaukset ovat erikseen.
Ei sitä kuitenkaan yhtään haittaa että itkeviä pikkulapsia ammuskellaan Gazassa, pommitetaan kouluja Iranissa tai kylvetään fosforia Libanonin kyliin. Kovin valikoivaa on tuo tuohtumus...
Vierailija kirjoitti:
Räsänen on oikeassa tässä asiassa.
Ei ole. Abortti tehdään niin aikaisessa vaiheessa ja niin että lapsi ei tule elävänä. Tuo oli SYNNYTYS
Päivi vääristelee asiaa

Miesten ei tartte kuitenkaan harrastaa ehkäisyä? Että silleestäviissiin
Tottakai lapsellakin pitää olla oikeuksia. Ei abortti voi olla pelkästä äidin mukavuudenhalusta kiinni, varsinkaan hyvin myöhään tehty abortti. Naisporukat ei vaan halua tuota myöntää ääneen ja antaa sille lapselle mitään oikeuksia kun aktivistit aiheen parissa tuntuu olevan sitä porukkaa joka tekee noita sarjassa turhamaisuuttaan.
Ja ei, en ole uskovainen ja jossain tilanteissa tuokin keino on parempi kuin olla sitä tekemättä. Mutta koska kaikilla ihmisillä ei ole tunnetusti mitään omaa harkintakykyä niin ei voida luottaa vain ihmisten omaan harkintakykyyn tuossa asiassa eli on oltava säännöt ja puolueettomat arvioijat milloin tuo on sallittua ja milloin ei, myös sen lapsen etu huomioonottaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Hieman kiinnostaisi tietää millaisen traumapsykoosin läpi naisen pitää mennä, että on valmis itse kieltämään naiselta itsemääräämisoikeuden :D Jotain todella outoa tuossa varmasti tapahtuu.
Olisiko hän itse halunnut abortoida ja painostettiin pitämään lapset? Tai muuta hyväksikäyttöä?Joskus itse uhriksi joutuneet, defensseissään elävät eivät suostu kohtaamaan, että heitä on kohdeltu väärin ja hyväksikäytetty. Sen myöntäminen olisi heille liian kivuliasta, ja sen vuoksi he adaptoivat ennemminkin hirviömäisen käytöksen ja alkavat harjoittamaan samaa väkivaltaa muita kohtaan. Aika iso osa kätilöitä ja synnytyslääkäreitä on todennäköisesti juuri tällaisia - väkivalta synnyttää lisää väkivallantekijöitä.
Ei tässä voi olla kysymys siitä, että olisi painostettu pitämään lapsi, kun ei lapsesta tiennyt , kuin yksi ystävä ja tämä tuskin on painostanut yhtään mihinkään.
Ja kyllähän naisella pitää olla oikeus omaan kehoon, MUTTA Suomen lainsäätäjä on antanut viikot, joiden aikana sen abortin saa tehdä, ja sen jälkeen enää ei, koska silloin sikiö on jo lapsi.
Naisella pitää toki olla oikeus omaan kehoon, mutta tässä tapauksessa siihen on olemassa ihan syystä aikaraja, jolloin abortti pitää tehdä.
Nyt tästä kärsii kaikki. Sekä tuo nainen, että se lapsi ja kaikki läheiset joita tämä keissi koskee. Ei hyvä.
Laki vaatii tällä hetkellä lääkäriä tekemään tutkimuksen raskaudenkeston varmistamiseksi. Lääkäriä ei ole sitä tehnyt. Onko kyseessä virkavirhe?
Abortissa lapsi syntyy elävänä mutta häntä ei elvytetä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsellakin pitää olla oikeuksia. Ei abortti voi olla pelkästä äidin mukavuudenhalusta kiinni, varsinkaan hyvin myöhään tehty abortti. Naisporukat ei vaan halua tuota myöntää ääneen ja antaa sille lapselle mitään oikeuksia kun aktivistit aiheen parissa tuntuu olevan sitä porukkaa joka tekee noita sarjassa turhamaisuuttaan.
Ja ei, en ole uskovainen ja jossain tilanteissa tuokin keino on parempi kuin olla sitä tekemättä. Mutta koska kaikilla ihmisillä ei ole tunnetusti mitään omaa harkintakykyä niin ei voida luottaa vain ihmisten omaan harkintakykyyn tuossa asiassa eli on oltava säännöt ja puolueettomat arvioijat milloin tuo on sallittua ja milloin ei, myös sen lapsen etu huomioonottaen.
Myöhäinen abortti tehdä synnyttämällä. Ei ole mukavaa eikä helppoa. Aniharva myöhäinen abortti tehdään sosiaalisista syistä.
Onpa pitkä raskausaika, ihmisellä normaali n. 9 kk
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Räsänen on oikeassa tässä asiassa.
Ei ole. Abortti tehdään niin aikaisessa vaiheessa ja niin että lapsi ei tule elävänä. Tuo oli SYNNYTYS
Päivi vääristelee asiaa
Ja jos se raja on pelkkä hihasta ravistettu rajaviiva johonkin kohtaan niin mikä se konkreettinen ero sitten noilla on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta, ja lapsi ultrattiin eri raskausviikoilla. Abortin sai automaattisesti raskausviikon 12 loppuun, sen jälkeen lupaa piti anoa esim. lapsen rakenteellisen poikkeavuuden perusteella. Raskausviikon 24 lopun jälkeen aborttia ei enää saanut. Luulisin, että tilanne on ennallaan, vaikka nykyisin jo 23. viikolla syntyneitä keskosia jää eloon. Äidillä on niin ollen määräysvalta sen suhteen, elvytetäänkö lapsi vai ei. Abortissa lapsi syntyy elävänä mutta häntä ei elvytetä. Se, että hoitohenkilökunta ei tuollaista elvyttämättäjättämistä halua tehdä, on minusta täysin oikein.
Puhutaan itsemääräämisoikeudesta. Millainen tahdoton tallero ja tyhmeliini ei huomaa, että viikon 12 loppuun mennessä jo kolmet kuukautiset ovat jääneet tulematta? Kuka harrastaa suojaamatonta seksiä, mikä tarkoittaa myös oman kehon altistamista sukupuolitaudeille, jos tarkoitus ei ole tulla raskaaksi? Miksi naisilta ei vaadita mitään, miksi heillä ei ole mitään velvollisuuksia? Ja kun yhteiskunta ilmaiseksi hoitaa naisten virheet, joista heitä ei tietenkään mitenkään ollenkaan eikä koskaan saa moittia tai syyllistää, niin miten he ikinä mitään oppivatkaan?
Itse laskisin abortin rajaa viikon 9 loppuun. Ja kehottaisin naisia a) harrastamaan ehkäisyä ja b) tarkkailemaan kuukautisiaan.
Lapsiäidit ja raiskaustapaukset ovat erikseen.
Miesten ei tartte kuitenkaan harrastaa ehkäisyä? Että silleestäviissiin
Tuleeko mies raskaaksi? Ei. Jos nainen ei halua lasta, niin hän huolehtii asiasta itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotain vastuuta hei naisillekin! Nykyaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsellakin pitää olla oikeuksia. Ei abortti voi olla pelkästä äidin mukavuudenhalusta kiinni, varsinkaan hyvin myöhään tehty abortti. Naisporukat ei vaan halua tuota myöntää ääneen ja antaa sille lapselle mitään oikeuksia kun aktivistit aiheen parissa tuntuu olevan sitä porukkaa joka tekee noita sarjassa turhamaisuuttaan.
Ja ei, en ole uskovainen ja jossain tilanteissa tuokin keino on parempi kuin olla sitä tekemättä. Mutta koska kaikilla ihmisillä ei ole tunnetusti mitään omaa harkintakykyä niin ei voida luottaa vain ihmisten omaan harkintakykyyn tuossa asiassa eli on oltava säännöt ja puolueettomat arvioijat milloin tuo on sallittua ja milloin ei, myös sen lapsen etu huomioonottaen.
Myöhäinen abortti tehdä synnyttämällä. Ei ole mukavaa eikä helppoa. Aniharva myöhäinen abortti tehdään sosiaalisista syistä.
Eli kun rikoksia tehdään vain harvoin koko kansan mittakaavassa niin poliisit ja tuomioistuimet voi lakkauttaa? Tuohan tuo "ei näitä paljoa tapahdu" argumenttisi tässä on pohjimmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Arvostelijat haluavat Räsäsen mielipiteitä kauhistelemalla peittää oman osallisuutensa tähän ja samanlaisiin tapauksiin. Onkohan Räsänen kohta käräjillä syytettynä kiihottamisesta abortin tekijöitä vastaan?
Johan " pomppasi " tuo sinun ensimmäinen kommenttisi🙄😡
Todella törkeä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta, ja lapsi ultrattiin eri raskausviikoilla. Abortin sai automaattisesti raskausviikon 12 loppuun, sen jälkeen lupaa piti anoa esim. lapsen rakenteellisen poikkeavuuden perusteella. Raskausviikon 24 lopun jälkeen aborttia ei enää saanut. Luulisin, että tilanne on ennallaan, vaikka nykyisin jo 23. viikolla syntyneitä keskosia jää eloon. Äidillä on niin ollen määräysvalta sen suhteen, elvytetäänkö lapsi vai ei. Abortissa lapsi syntyy elävänä mutta häntä ei elvytetä. Se, että hoitohenkilökunta ei tuollaista elvyttämättäjättämistä halua tehdä, on minusta täysin oikein.
Puhutaan itsemääräämisoikeudesta. Millainen tahdoton tallero ja tyhmeliini ei huomaa, että viikon 12 loppuun mennessä jo kolmet kuukautiset ovat jääneet tulematta? Kuka harrastaa suojaamatonta seksiä, mikä tarkoittaa myös oman kehon altistamista sukupuolitaudeille, jos tarkoitus ei ole tulla raskaaksi? Miksi naisilta ei vaadita mitään, miksi heillä ei ole mitään velvollisuuksia? Ja kun yhteiskunta ilmaiseksi hoitaa naisten virheet, joista heitä ei tietenkään mitenkään ollenkaan eikä koskaan saa moittia tai syyllistää, niin miten he ikinä mitään oppivatkaan?
Itse laskisin abortin rajaa viikon 9 loppuun. Ja kehottaisin naisia a) harrastamaan ehkäisyä ja b) tarkkailemaan kuukautisiaan.
Lapsiäidit ja raiskaustapaukset ovat erikseen.
Miesten ei tartte kuitenkaan harrastaa ehkäisyä? Että silleestäviissiin
Tuleeko mies raskaaksi? Ei. Jos nainen ei halua lasta, niin hän huolehtii asiasta itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotain vastuuta hei naisillekin! Nykyaikana.
Mies on hedelmällinen jokaikinen päivä ja voi hedelmöittää kymmenittäin naisia vuodessa. Siksi vastuu ehkäisystä on ensisijaisesti miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsellakin pitää olla oikeuksia. Ei abortti voi olla pelkästä äidin mukavuudenhalusta kiinni, varsinkaan hyvin myöhään tehty abortti. Naisporukat ei vaan halua tuota myöntää ääneen ja antaa sille lapselle mitään oikeuksia kun aktivistit aiheen parissa tuntuu olevan sitä porukkaa joka tekee noita sarjassa turhamaisuuttaan.
Ja ei, en ole uskovainen ja jossain tilanteissa tuokin keino on parempi kuin olla sitä tekemättä. Mutta koska kaikilla ihmisillä ei ole tunnetusti mitään omaa harkintakykyä niin ei voida luottaa vain ihmisten omaan harkintakykyyn tuossa asiassa eli on oltava säännöt ja puolueettomat arvioijat milloin tuo on sallittua ja milloin ei, myös sen lapsen etu huomioonottaen.
Myöhäinen abortti tehdä synnyttämällä. Ei ole mukavaa eikä helppoa. Aniharva myöhäinen abortti tehdään sosiaalisista syistä.
Eli kun rikoksia tehdään vain harvoin koko kansan mittakaavassa niin poliisit ja tuomioistuimet voi lakkauttaa? Tuohan tuo "ei näitä paljoa tapahdu" argumenttisi tässä on pohjimmiltaan.
Unohdat että ne ovat laillisia olleet
Ei todellakaan ole mautonta. Lapsi ja odottava nainen kyseessä. Kummallekin parempi ettei kuvatun lauseen tilanteeseen joudu. Terveydenhuollon henkilökunta noudattaa kyllä lakia. Lapsenhan voi antaa adoptioon vanhemmille jotka haluavat lapsia, turhaa on henkeä riistää. Raskaus ei ole sairaus. Taitaa muuten sanomalehdissä mennä huonosti, kun ottavat sanat ihmiset tikun nokkaan varmistaen mediahuomiota. YT: t tulossa aika näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kuitenkaan yhtään haittaa että itkeviä pikkulapsia ammuskellaan Gazassa, pommitetaan kouluja Iranissa tai kylvetään fosforia Libanonin kyliin. Kovin valikoivaa on tuo tuohtumus...
Suomessa päättäjänä hoidat ensisijaisesti suomen asioita, etkä koko maapallon. Tätä ei kuitenkaan punavihreät näytä ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Onpa pitkä raskausaika, ihmisellä normaali n. 9 kk
Oli tarkoitettu aloittajan kommenttiin
Puhutaan itsemääräämisoikeudesta. Millainen tahdoton tallero ja tyhmeliini ei huomaa, että viikon 12 loppuun mennessä jo kolmet kuukautiset ovat jääneet tulematta?
Joillakin menkat eivät jää hetipois.
Kuka harrastaa suojaamatonta seksiä, mikä tarkoittaa myös oman kehon altistamista sukupuolitaudeille, jos tarkoitus ei ole tulla raskaaksi?
Esim. groomattu, heikossa asemassa oleva, huumattu, manipuloitu, ehdollistettu, läheisriippuvainen, jne.
Miksi naisilta ei vaadita mitään, miksi heillä ei ole mitään velvollisuuksia?
Voidaan vaatia, mutta täytyy myös turvata heidän oloaan ja eloaan eikä voi vain vaatia - esim. tässä tapauksessa kantamaan miehensiemenen haittoja. Lisäksi yleinen kulttuuri täytyy muuttaa seksinegatiivisempaan suuntaan, ettei pääse tapahtumaan vahinkoja. Tietoisuutta pitää lisätä ja kannustaa pidättäytymään sen sijaan että mutiloi itseään ilmaiseksi pharman avulla s eksiorjaksi. Ehkäisyn levittäminen täytyy lopettaa ja seks.ahdisteluun sekä ra iskauksiin täytyy löytyä muita ratkaisuja kuin naisen syyllistäminen, vastuuttaminen ja mutilaatio. Ongelma on kuitenkin pääasiassa palleissa, pallittomissa yhteisöissä ei ra iskailla. Yhdyntä mieheen on ilman raskautumistakin naisille haitallista, joten se pitäisi lopettaa ihan vaan senkin vuoksi.
Ja kun yhteiskunta ilmaiseksi hoitaa naisten virheet, joista heitä ei tietenkään mitenkään ollenkaan eikä koskaan saa moittia tai syyllistää, niin miten he ikinä mitään oppivatkaan?
Kalliimmaksi se lapsi tulisi kuin loishäätö.
Vasurit on itse kuin uskovaisia, ja kiihkoimmat vasurit on ihan yhtälailla päivittäin todistamassa omaa uskon puhtautta haukkumalla, kritisoimalla ja tekemällä eroa suureen "vihtahousuun" joka vasurien tapauksessa on tätä porukkaa jota vasurit on maalittaneet ikipahoiksi kuten kaikki persut, räsänen, selänne etc.
Esim. tietyillä lehdillä on vaikeuksia edes mainita selännettä ilman että toimittajan on pakko osoittaa kaikin tavoin ettei ainakaan pidä selännettä hyvänä tai edes normaalina ihmisenä jota voi sietää. Huvittava esimerkki oli tää uudehko amerikkalainen elokuva jossa selänne on mukana, ja toimittaja keskittyi haukkumaan selännettä kaikesta siitäkin mitä tää leffan roolihahmo teki :D
Räsäsen kohdalla on sama juttu, eli nää median tähtöset kristofffffferit uhriutuu aivan raivona jo siitä että räsänen oli masked singerissä mukana, etc.