Onko sinulla mielestäsi hyvä selviytymiskyky?

Ilmeisesti on. Koska olen tähän päivään astikin selviytynyt, vaikka elämän varrella on tullut vakaviakin vastoinkäymisiä vastaan enemmän kuin yhden ihmisen osalle on kohtuullista. Ja edelleen on ratkottavia vakaviakin terveyshaasteita "työpöydällä", mutta askel kerrallaan mennään.

Rauhallinen ja periksiantamaton perusluonne varmaan on auttanut. Vaikka ensin iskisi pieni paniikki, rauhoitunkin nopeasti ja alan miettiä ratkaisuja. Yön yli nukuttua monesti alkaa hahmottaa asioita uudessa valossa, kun rauhassa antaa alitajunnalle tilaisuuden työstää asiaa yöunien aikana.

Olen myös opetellut laskemaan rimaa reippaasti. Kaiken ei elämässä tarvitse mennä täydellisesti, eikä voikaan. Joskus selviytyy paremmin, joskus huonommin, mutta aina jotenkin. "Riittää kun selviydytään", lauloi Maarit Hymypoika-kappaleessa joskus.

Lapsuudessa kannustanut ja rohkaissut isä on varmaan yksi salaisuus siinä, että uskoo selviytymiseensä kaikissa tilanteissa. Äidin vaikutuksesta ei voi samaa sanoa, todellakaan.

Onnettomuustilanteissa olen huomannut, että menee ikäänkuin joku "autopilotti" päälle. Kaikki epäolennainen haihtuu ympäriltä ja keskittyy toimimaan lähes konemaisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla siinä hetkessä.

Mielestäni kyllä....

90-luvun laman aikaan lapsi sairastui ja vaimo jäi kotiin häntä hoitamaan. Oli just muutettu kokonaan toiseen maakuntaan ja kaupunkiin ja osstettui asunto n. 16% korolla juuri ennen. Talous meni niin tiukalle, että  perustin ensin toiminimen ja kohta todella nohevan ja työhullun kaverin kanssa kommandiittiyhtiön sivutoimisena; iltaisin ja viikonloppuisin. Ajat olivat  kovia ja ainoa millä pystyi kilpailemaan oli oma tuntipalkka, firmaveloituksena alkuun 60mk/tunnissa. Niin vaan pikku hommaa löytyi ja löytyi sähköasennusalalla (minun luvilla) ja 90-luvulla tuli sähköistettyä noin 40 omakotitaloa.
 - Aikaa kului ja itse kohisin päivätöien ravintoketjussa korkeammalle ja aloin siirtyä enempi suunnitteluun ja lopputarkastusten tekoon. Samalla ikää kertyi ja huomasin kuntoilu- ja voimailuharrastuspohjasta huolimatta ja osin alkavasta selkäreumasta, että on aika tästä vetäytyä. Kaveri sai omat pätevyydet ja urakointioikeudet ja kjun päivätyöfirma meni alta niin oli aika siirtyämuihin töihin.
 - Yhtä kaikki, lama, velat ja vaimon kotiin jäämisen pienentämä ansiotaso tuli firaapelifirmalla paikattua. Oli ajoittain pirun raskasta, viikon työreissun jälkeen saattoi joutua lauantai-aamusta aikaisin keikalle. Se  alkoi kypsyttämään ja kun oma ansiotaso parani ja vaimo sai etätöitä kotiin, eiu ollut enää taloudellista pakkoa lisäansioille.

Toisen kerran, mielestäni kyllä...

Ihan ok. Isä lähti kun olin 10v., äiti kuoli kun olin 18v. eikä ollut ketään sukulaista tai muutakaan auttamassa. Näistä lähtökohdista maisterin tutkinto, palkka yli mediaanin, ydinperhe, omistusasunnot ja autot jne. Jos olisi huono resilienssi, tuskin olisin tässä. Veljelle ja siskolle kävi molemmille huonosti.

Luulen oman selviytymiseni olevan älykkyyden ja sinnikkyyden ansiota, ne olen saanut syntymälahjana. Toki myös yhteiskunta on hiukan tukenut mutta vaikeaa se on ollut, enkä ymmärrä vieläkään miten joku on oikeutettu esim. pitkäaikaiseen toimeentulotukeen tai työttömyysetuuksiin. Itse en jaksanut tapella niistä vaan dyykkasin nuorena ruokani ja asuin teltassa kesät. Nyt ei toki enää tarvitse. Silloin löytyi aina joku pykälä etten saanut edes ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma elämä tuntuu kuromittavalta, tuntuu että on vaan ollut liikaa kaikkea, ihan lapsuudesta alkaen.

Höpöhöpö... sie oot vaan niin herkkähipiä. Kun kasvat aikuiseksi tai jopa vanhukseksi niin kaikion hyvin ollut iät ajat.

Ai humalasta

Täydennysosa-1    "122/125 |26.03.2026 | 16:13"  
 

Faija kuoli yllättäen, kun olin 15 vuotta ja pienen maatilan hommat jäivät itselle, kunnes muutaman vuoden perästä luovuimme niin viljelystä kui neläimistä.

 - Lähdin sähkö-amikseen ja ja sieltä intin kautta tekuun ja edelleen toimihenkilöhommiin Hesaan, josta muutto mainittuun maakuntakeskukseen ja edellä kerrottuun firaabeli-sähköasennus sivutoimeen. 

Eli olen elättänyt itseni omalla työllä 15 vuotiaasta alkaen ja tehnyt pitkän pätkän kahta duunia. Kaikesta huolimatta tai ehkä siitä johtuen olen nyt terveenä ja toimintakykyisenä eläkkeellä ja vasta tsekkaamalla aivan heittämällä ja todella merkittävällä marginaalilla (seuraavalla tuhatluvulla) 10. desiilillä eläkkeensaajana. Naimisissa edelleen ja norsunluuhäistäkin on aikaa puolentoista vuosikymmentä. Pariisi ja oikeastaan kaikki merkittävät eurooppalaiset kaupungit tuli kierrettyä vaimon kanssa sen jälkeen, kun lapset lähti kotoa.

KopKop puuta, tilanne voi huomisaamuna olla ihan toinen.

Kolmannen kerran, mielestäni kyllä...

Vierailija kirjoitti:

Täydennysosa-1    "122/125 |26.03.2026 | 16:13"  
 

Faija kuoli yllättäen, kun olin 15 vuotta ja pienen maatilan hommat jäivät itselle, kunnes muutaman vuoden perästä luovuimme niin viljelystä kui neläimistä.

 

 - Lähdin sähkö-amikseen ja ja sieltä intin kautta tekuun ja edelleen toimihenkilöhommiin Hesaan, josta muutto mainittuun maakuntakeskukseen ja edellä kerrottuun firaabeli-sähköasennus sivutoimeen. 

 

Eli olen elättänyt itseni omalla työllä 15 vuotiaasta alkaen ja tehnyt pitkän pätkän kahta duunia. Kaikesta huolimatta tai ehkä siitä johtuen olen nyt terveenä ja toimintakykyisenä eläkkeellä ja vasta tsekkaamalla aivan heittämällä ja todella merkittävällä marginaalilla (seuraavalla tuhatluvulla) 10. desiilillä eläkkeensaajana. Naimisissa edelleen ja norsunluuhäistäkin on aikaa puolentoista vuosikymmentä. Pariisi ja oikeastaan kaikki merkittävät eurooppalaiset kaupungit tuli kierrettyä vaimon kanssa sen jälkeen, kun lapset lähti kotoa.

KopKop puuta, tilanne voi huomisaamuna olla ihan toinen.

Kolmannen kerran, mielestäni kyllä...

Sorry, mutta miten Pariisin reissu liittyy selviytymiskykyysi? Saahan siitä varmaan virtaa, mutta tuo kuulostaa lähinnä mahtailulta

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti on. Koska olen tähän päivään astikin selviytynyt, vaikka elämän varrella on tullut vakaviakin vastoinkäymisiä vastaan enemmän kuin yhden ihmisen osalle on kohtuullista. Ja edelleen on ratkottavia vakaviakin terveyshaasteita "työpöydällä", mutta askel kerrallaan mennään.

Rauhallinen ja periksiantamaton perusluonne varmaan on auttanut. Vaikka ensin iskisi pieni paniikki, rauhoitunkin nopeasti ja alan miettiä ratkaisuja. Yön yli nukuttua monesti alkaa hahmottaa asioita uudessa valossa, kun rauhassa antaa alitajunnalle tilaisuuden työstää asiaa yöunien aikana.

Olen myös opetellut laskemaan rimaa reippaasti. Kaiken ei elämässä tarvitse mennä täydellisesti, eikä voikaan. Joskus selviytyy paremmin, joskus huonommin, mutta aina jotenkin. "Riittää kun selviydytään", lauloi Maarit Hymypoika-kappaleessa joskus.

Lapsuudessa kannustanut ja rohkaissut isä on varmaan yksi salaisuus siinä, että uskoo selviytymiseensä kaikissa tilanteissa. Äidin vaikutuksesta ei voi samaa sanoa, todellakaan.

Onnettomuustilanteissa olen huomannut, että menee ikäänkuin joku "autopilotti" päälle. Kaikki epäolennainen haihtuu ympäriltä ja keskittyy toimimaan lähes konemaisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla siinä hetkessä.

Miten se sitten määritellään että mikä määrä vastoinkäymisiä on yhden ihmisen osalta kohtuullista?

Käsittääkseni elämät on tosi yksilöllisiä, erilaisia vaikuttajis tekijöitä minkä vuoksi vertsilu on tosi vaikeaa.

Eiköhän kyse ole ennemminkin onnekkuudesta. Ilmeisesti jotkut ovat käsittäneet resilienssin väärin ja luulevat sen olevan kiinni omista taipumuksista ja valinnoista, tai jollain tavalla omaa ansiota, mutta eihän se niin ole. Resilienssillähän tarkoitetaan niitä asioita tai tekijöitä mitkä tukevat jaksamista ja selviytymistä. Esimerkiksi se minkälaiseen perheeseen on sattunut syntymään, millaisen lapsuuden on saanut elää, onko saanut hyvän perusturvallisuuden, onko saanut tukea ja kannustusta, onko ollut ystäviä, harrastuksia tai mahsollisuuksia tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään. Nämä kaikkihan on olleet kiinni ihan sattumasta, varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa, eikä ne toskaan ole olleet kenenkään omaa ansiota.

Nyt haluaisin kysyä AP:lta, mitä hän ajoi takaa tällä selviytymiskyvyllä? Kyllä, olemme kuulleet viime aikoina käsitteestä resilienssi, mutta sitäkö tarkoitit ja mitä hait kysymykselläsi?

On ja ei, riippuu vähän miten lopputulemaa arvotetaan, ts. mikä mielletään selviytymiseksi ja mikä ei. Terve ja hyväkuntoinen, arvot kohdillaan, mutta köyhä kuin kirkonrotta ja yksinäinen kuin mikä, omasta mielestä selviytyjä.

Joskus kaatuu pitää nousta ylös ja jatkaa matkaa. Vahvuutta on myös pyytää apua, jos kaiken yksin kantaa voi tulla romahdus jossakin kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täydennysosa-1    "122/125 |26.03.2026 | 16:13"  
 

Faija kuoli yllättäen, kun olin 15 vuotta ja pienen maatilan hommat jäivät itselle, kunnes muutaman vuoden perästä luovuimme niin viljelystä kui neläimistä.

 

 - Lähdin sähkö-amikseen ja ja sieltä intin kautta tekuun ja edelleen toimihenkilöhommiin Hesaan, josta muutto mainittuun maakuntakeskukseen ja edellä kerrottuun firaabeli-sähköasennus sivutoimeen. 

 

Eli olen elättänyt itseni omalla työllä 15 vuotiaasta alkaen ja tehnyt pitkän pätkän kahta duunia. Kaikesta huolimatta tai ehkä siitä johtuen olen nyt terveenä ja toimintakykyisenä eläkkeellä ja vasta tsekkaamalla aivan heittämällä ja todella merkittävällä marginaalilla (seuraavalla tuhatluvulla) 10. desiilillä eläkkeensaajana. Naimisissa edelleen ja norsunluuhäistäkin on aikaa puolentoista vuosikymmentä. Pariisi ja oikeastaan kaikki merkittävät eurooppalaiset kaupungit tuli kierrettyä vaimon kanssa sen jälkeen, kun lapset lähti kotoa.

KopKop puuta, tilanne voi huomisaamuna olla ihan toinen.

Kolmannen kerran, mielestäni kyllä...

Sorry, mutta miten Pariisin reissu liittyy selviytymiskykyysi? Saahan siitä varmaan virtaa, mutta tuo kuulostaa lähinnä mahtailulta

"Sorry, mutta miten Pariisin reissu liittyy selviytymiskykyysi?"

 - Se on taustoitusta sille, että huolimatta pirun kovista ajoista lapsuudessa ja myöhemmin työrintamalla, avioliitto pysyi koossa jopa niin, että tehtiin 30-vuotis häämatka Pariisiin.  Osa selviytymistä on saada perhe pysymään koossa vaikka myöhäisemmässä vaiheessa 'voita-leivän-päälle-reissut' veivät vuosikymmeniä yli 100 päivää vuodessa 'pois-pajalta; neljään maanosaan ja kymmeneen maahan. 

Mistähän alapeukut...?

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kyse ole ennemminkin onnekkuudesta. Ilmeisesti jotkut ovat käsittäneet resilienssin väärin ja luulevat sen olevan kiinni omista taipumuksista ja valinnoista, tai jollain tavalla omaa ansiota, mutta eihän se niin ole. Resilienssillähän tarkoitetaan niitä asioita tai tekijöitä mitkä tukevat jaksamista ja selviytymistä. Esimerkiksi se minkälaiseen perheeseen on sattunut syntymään, millaisen lapsuuden on saanut elää, onko saanut hyvän perusturvallisuuden, onko saanut tukea ja kannustusta, onko ollut ystäviä, harrastuksia tai mahsollisuuksia tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään. Nämä kaikkihan on olleet kiinni ihan sattumasta, varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa, eikä ne toskaan ole olleet kenenkään omaa ansiota.

"Eiköhän kyse ole ennemminkin onnekkuudesta"

 - Onnekkuutta on myös päästä sellaisiin töihin, jotka aidosti kiinnosti. Sanoin toisinaan, että itselle duuni oli parhaaseen aikaan samalla kertaa työ-harrastus ja uskonto ja sen työnantaja myös huomasi.  Suhteellisen tavanomaisella opintopohjalla päätyminen oman ammattialan ravintoketjun pohjalta lopulta 10. desiilin eläkeläiseksi on lopputulemaa pohjattomalle mielenkiinnolle ja opiskelulle oman alan asioista. En ikinä olisi jaksanut sellaista määrää 'kivien kääntelyä, jos sitä olisi tehnyt vain jonkin vaikka tutkinnon suorittamiseksi. Tiedän, että alkuperäisestä opiskeluporukasta paria voi sanoa miljonääriksi. En kuitenkaan olisi vaihtanut omaa hommaa yhdenkään heidän eikä muidenkaan kanssan huolimatta ansioeroista.

Mä en oikeastaan tiedä. Itse olen ajatellut olevani aina liian herkkä ja vaikea ja muutenkin hankala ihminen ja että en oikein selviä mistään, koska kotona annettiin ymmärtää näin. Kun lapsuudenkodissa oli kuitenkin siihen aikaa nähden ihan tavallista. Ei vaan oikein osanneet lapsia kasvattaa.

Mutta mun terapeutti on aina välillä silleen, että sulla on ollut kovin rankkaa ja on myös paljon fyysisiä terveysongelmia jne. Ehkä se johtuu siitä, että ympärillä on aina ollut ihmisiä joilla on ollut paljon rankempaa niin omat kokemukset tuntuu niin vähäisiltä. Että joo, mut r*iskattiin, kun olin teini, mutta se oli kuitenkin mun poikaystävä eikä isäpuoli kuten kaverilla jne. Eihän tämmöset asiat tosiaan kosketa kaikkia, mutta olen jotenkin niin "tyhmä", että tarvitsin terapeuttia sen kertomiseen nelikymppisenä.

Jos tarkoitat resilienssiä, sitä on vaikea mitata!

Keskustelunavaus on yleensä sitä, että sitä keskustelua käydään, eikä heitetä jotain muotitermiä ilmoille, jonka ilmeisesti teit!   

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kyse ole ennemminkin onnekkuudesta. Ilmeisesti jotkut ovat käsittäneet resilienssin väärin ja luulevat sen olevan kiinni omista taipumuksista ja valinnoista, tai jollain tavalla omaa ansiota, mutta eihän se niin ole. Resilienssillähän tarkoitetaan niitä asioita tai tekijöitä mitkä tukevat jaksamista ja selviytymistä. Esimerkiksi se minkälaiseen perheeseen on sattunut syntymään, millaisen lapsuuden on saanut elää, onko saanut hyvän perusturvallisuuden, onko saanut tukea ja kannustusta, onko ollut ystäviä, harrastuksia tai mahsollisuuksia tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään. Nämä kaikkihan on olleet kiinni ihan sattumasta, varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa, eikä ne toskaan ole olleet kenenkään omaa ansiota.

Totta, kukaan ei ole itse päättänyt mihin oloihin syntyy. Ja ne olosuhteet ja tapahtuman kuitenkin aikalailla määrittää koko lapsuuden ja nuoruuden.

Kumpi sitten on kovempia kokenut, 10-15v orvoksi jäänyt joka on saanut elää hyvää ja turvattua elämää vai koko lapsuutensa kotona pelkäämään joutunut? Kummalla on parempi selviytymiskyky?

Olen 69-vuotias mies. Ekat tienistit panimolta 16-vuotiaana. Olen edelleen duunissa, nyt toimittaja. Terveys on välillä pätkinyt, paha issias, tuberkuloosi, ihosyöpä ja nyt on pumpussa jotain, mutta en viitsi mennä rasittamaan julkista sairaanhoitoa. En ole koskaan saanut penniäkään sosiaalitukea. Taidan olla lannistumaton ja sitkeä ukko. En muuten sitten ole mitenkään hyvätuloinen, joten jatkan duunia palkan takia.