HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (1399)
Vierailija kirjoitti:
No, et säkään olisi muualle päässyt kuin sinne poliisilaitokselle, missä isäsi on töissä.
Siksi nuo tyttäret sinne hakeekin. Eivät pääsisi muualle töihin.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kenen kanssa ei haluta jutella edes silloin, kun ne on töistä vapaalla: poliisi ja työvoimavirkailija.
Poliisit ovat ihan rentoja kavereita, mutta työvoimavirkailijoista en voi sanoa ihan samaa. Kumpiakin on tuttavapiirissä.

Ei ole poliisit rentoja. Olen pariin otteeseen jutellut niiden kanssa. En kyllä omista asioista vaan naapurin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellainen auta nykypäivänä, että on nuoresta asti kesätöissä.
Se on juuri se asia millä pääsee töihin. Jos joka kesä vaihtaa työnantajaa, se voi olla vähän epäilyttävää, mutta useampi kesä samassa paikassa, tai aina edellistä paremmassa paikassa, kertoo ihmisen kyvyistä paljon.
Voi kuule. Työpaikoille otetaan sukulaisia töihin niin valtiolla kuin yrityksissä.
Nepotismi on jyrkästi kielletty julkishallinnossa. Mikäli sellainen tapaus tulee ilmi, niin palkkaaja tai muu asiaan syyllistynyt saa potkut.
Yksityisissä yrityksissä voi olla yrittäjän jälkikasvua töissä, mutta suuremmat yritykset useimmiten rekrytoivat julkisella haulla, tai pyytävät aikaisempien kesien hyviä työntekijöitä seuraavaksikin kesäksi. Tosin totta sekin, etteivät kaikki pääse töihin, koska työnantajat valitsevat hakijoista parhaat.
Välillä tekee pahaa, kun huomaa, että lapsi on menettänyt tulevaisuuden työpaikkansa jo ennen kuin osaa lausua kunnolla r-kirjaimen. Jossakin lehtiartikkelissa oli videopätkä, missä tarhaikäisiltä lapsilta kysyttiin, mistä tunnistaa onnellisen ihmisen. Lasten tyypillisiä vastauksia olivat punaiset posket, hymy, innokkuus leikkiä, jne., mutta yksi pikkutyttö sanoi, että onnellisella ihmisellä on paljon rahaa. Mielestäni siinä on kasvatus mennyt sen verran pieleen jo ensimmäisinä vuosina, että veikkaan tytön jäävän tulevaisuudessa ilman kesätyöpaikkaa ja myös vakituista työpaikkaa. Olisi hyvä, jos vanhemmat hieman miettisivät, mitä puhuvat lasten kuullen, ettei lapsiin tarttuisi vääriä asenteita.
Valtion virastot ottavat sukulaisia määräaikaisiksi ja sisäisellä haulla vakituiseen virkaan.
Yleensä sisäinen haku tehdään ennen kuin lähdetään rekrytoimaan talon ulkopuolelta, ja se on mielestäni ok. Myös julkishallinnolla on omat pykälänsä siitä, missä järjestyksessä työpaikat täytetään. Prosessi löytyy netistä.
Tuon takia hr rekry on valtiolla turha. Heidät voitaisiin irtisanoa.
HR hoitaa myös sisäisen rekryn.
Mikä on turha, kun työntekijä on jo tiedossa.
Ei ole mitenkään turhaa. Muodollisuudet täytyy aina hoitaa, ja HR varmistaa, että prosessi menee oikein.
Tunnen poliisin lapsen. Ei käy usein isänsä luona. Tulee mielummin jouluna mun luo.

Niin, valitaan kun sillä määräaikaisella sukulaisella on jo työkokemusta kyseisestä työstä, kun ensin on otettu määräaikaiseksi 🤣.
Minjalla on jo työkokemusta matkustusasiantuntijan työstä.
😂
Ei ole pakko ottaa työpaikkaa. Toki kannattaisi vaikka tilapäinenkin, koska jos osoittautuu tekeväksi ihmiseksi, on helpompi saada uusikin työpaikka.
No ottakoot kaikista pilleripurkeistaan kourallisen jos niin ahdistaa... loppuu sitten stressikin samalla kertaa.
Pullakahvilla ne "köyhätkin" eläkeläiset istuu. Ja mitäs eivät ole töitä tehneet että olisi eläke karttunut! Kärsikööt.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen poliisin lapsen. Ei käy usein isänsä luona. Tulee mielummin jouluna mun luo.
Olen myös kuullut sellaisia juttuja, että en enää luota poliiseihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kenen kanssa ei haluta jutella edes silloin, kun ne on töistä vapaalla: poliisi ja työvoimavirkailija.
Poliisit ovat ihan rentoja kavereita, mutta työvoimavirkailijoista en voi sanoa ihan samaa. Kumpiakin on tuttavapiirissä.
Ei ole poliisit rentoja. Olen pariin otteeseen jutellut niiden kanssa. En kyllä omista asioista vaan naapurin.
Ei kukaan pidä siitä, että naapuri parjaa toista naapuria kolmannelle. Normaali ihminen yrittää olla hyvissä väleissä kaikkien naapurien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko ottaa työpaikkaa. Toki kannattaisi vaikka tilapäinenkin, koska jos osoittautuu tekeväksi ihmiseksi, on helpompi saada uusikin työpaikka.
Ei työpaikkaa nykyään oteta. On satoja hakijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksilla on usein suuret hoitokulut, jotka nielevät rahaa. En nyt puhu terveyskeskusmaksuista, vaan muista hoitokuluista.
Hoitokuluissa ja lääkkeissä on kulukatto.
Ota selvää asioista ennenkuin julkistat näkemyksiäsi.
Maksukatot eivät koske kaikkia asiakasmaksuja tai lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kenen kanssa ei haluta jutella edes silloin, kun ne on töistä vapaalla: poliisi ja työvoimavirkailija.
Poliisit ovat ihan rentoja kavereita, mutta työvoimavirkailijoista en voi sanoa ihan samaa. Kumpiakin on tuttavapiirissä.
Ei ole poliisit rentoja. Olen pariin otteeseen jutellut niiden kanssa. En kyllä omista asioista vaan naapurin.
Ei kukaan pidä siitä, että naapuri parjaa toista naapuria kolmannelle. Normaali ihminen yrittää olla hyvissä väleissä kaikkien naapurien kanssa.
Naapuri oli kyllä kännissä enkä minä soittanut poliisia, vastasin vain minulle esitettyihin kysymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä on eniten omaisuutta. Lisäksi keskimääräinen eläke on 2300 euroa nykyään. Mutta yhä jaksavat valittaa. Niin ahnetta väestöryhmää ei ole koskaan nähty kuin nykyeläkeläiset.
Tuo on mun nettopalkkani ollut aika pitkään ja sillä olen välillä joutunut kaksikin ihmistä elättämään.
Olen kyllä jo pitkään tietänyt, että en tule koskaan pääsemään eläkkeelle, koska ei sellaisia enää kohta makseta enää lainkaan.
Ihmiset muuten ajetaan ympäri maailmaa ahtaalle. Lopulta talous kyykkää kunnolla. Ja sitten tulee uusi talousjärjestelmä, johon liittyvät voivat ostaa ja myydä. Jos ei liity, ei voi ostaa ja myydä. Ihmiset ovat niin ahtaalla, että liittyvät siihen koska eivät kestä katsoa nälkää näkeviä lapsiaan.
Poliisin lapsi kertoi sellaisia juttuja, että en enää luota poliiseihin.

Juu, minun työttömän naisen puhelinnumero oli annettu moottoripyöräjengin jäsenelle.
No, onneksi moottoripyöräjengit auttaa työttömiä naisia, kun valtiota ei enää kiinnosta. Tyhjiö täyttyy aina jollakin.
Kaffebulla kirjoitti:
Työikäinen voi mennä töihin. Mihin vanhus menee töihin? Puhelinmyyjäksi?
Mihinkään töihin ei "mennä", vaan kaikista työpaikoista käydään nykyään kovaa kilpailua. Lidlin kassalle pääsee kesäsijaiseksi 3,7% hakijoista, eli sisäänottoprosentti on pienempi kuin Turun lääkiksessä (3,88%).