Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa

Vierailija
14.03.2026 |

Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.

Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.

Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.

Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?

Kommentit (1396)

Vierailija
1301/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalassa on hoitajia joilla yksin omakotitalo ja lapsella kallis harrastus. Nuo lähtevät irtisanomisen myötä, ei niitä tuilla makseta. 

Sossu maksaa lapsen harrastukseen 200 euroa vuosi. Ei sillä jääkiekkoa eikä jalkapalloa joukkueessa pelata.

Niinhän se tekee vielä, mutta kuinka kauan. Vauvallakin porukka on erittäin närkästynyt siitä, että harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta korvataan joillekin hameita. Kun meteli kasvaa tarpeeksi suureksi, niin harkinnanvarainen toimeentulotuki voidaan poistaa.

Vierailija
1302/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sellainen auta nykypäivänä, että on nuoresta asti kesätöissä. 

Itsellä on keski-iässä cv kaksi sivua, yksi rivi per työpaikka. Nykyään tehdään vuoden sijaisuuksia ja aina uusi työpaikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1303/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eläkejärjestelmä on aivan pakko purkaa/muuttaa. Mutta eihän me nykyisiä voida jättää tyhjän päälle tai vaikka meitä viisikymppisiä, jos meiltä vietäisiin nyt koko työeläkekertymä ja pitäisi alkaa nollasta säästämään. Muistaakseni noin 40 vuotta kestäisi purku, jotta ketään ei petettäisi. 

Julkinen eläkemaksu voisi olla joku 2-3% palkasta yhteensä ja se sisältäisi vakuutuksen työkyvyttömyyden osalta. Sitä tasoa vakuutuksen hinta vakuutusyhtiöstäkin. Sen lisäksi jokaisella on oma lukituttu eläkerahasto, johon eläke kertyy. Tietyn summan jälkeen ei tarvitse enää pakolliseen laittaa vaan voi joko käyttää tai laittaa sinne tai sijoittaa ominpäin. Luin tästä ideasta jostain ja tämä ideoinut pyysi, että voisiko talousviisaat (hän itsekin taloustieteilijä) aidosti pohtia tätä, mitä heikkouksia siinä on jne. On kuulemma pähkinyt tuota pitkään ja useiden kollegoiden kanssa, eivätkä toistaiseksi ole keksineet, miksei homma voisi onnistua. Nykyinen on joka tapauksessa tuhoon tuomittu. Muistaakseni ytimessä oli myös se, että nykyiset 20+ eivät enää kerryttäisi lainkaan eläkettä vanhalla tyylillä vaan he olisivat ensimmäinen ikäluokka, jolla ei olisi enää perinteistä TEL:iä lainkaan. Oliko se joku niin, että nyt alussa 5% maksuista menisikin omaan sijoitukseen ja siitä laskien vuosi vuodelta se yhteinen osuus pienemmäksi ja oma osuus isommaksi, jos niin päätetään. Lopputuloksena eläkemaksut pienenisi kaikilta ja silti eläkkeet olisi hyvät.

Voisitko vielä selventää, miten pienemmillä maksuilla kaikki saisivat hyvät eläkkeet? Kuka kantaa riskin, jos ne (omavalintaiset) sijoitukset eivät tuottaisikaan? Olisiko siellä omalla eläketilillä varmasti rahaa loppuelämäksi, jos elätkin 100-vuotiaaksi, vai olisivatko ne kuten nykyään ainakin jotkut yksityiset eläkevakuutukset: määräaikaisia ja summa riippuu sijoituksen tuotosta siinä vaiheessa, kun maksu alkaa?

Mitä tulee tuohon, että nykyinen on tuhoon tuomittu: viimeksi tänään luin Telan johtajan haastattelun, jossa hän antaa aika positiivisen arvion eläkejärjestelmästä uusimpien muutosten jälkeen.

Vierailija
1304/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sellainen auta nykypäivänä, että on nuoresta asti kesätöissä. 

No kyllä työnantajalle merkkaa edelleenkin se oletko ollut töissä vai näprännyt pleikkaa. Kaikki on eduksi ensimmäisiä "oikrita" työpaikkoja hakiessa.

Ei toki enää 30+ v iässä

Vierailija
1305/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yli 200 neliön rivari 400 donalla Larusta? Tais tuttusi olla ns. kusesssa ja pakkomyynti?

Ei ollut. Tyhjä kämppä ja varakas myyjä. Lisäksi ihmiset ovat nykyisin niin yksinkertaisia, etteivät osta, jos kaakeleiden ja tapetin väri ei miellytä, vaikka asiat olisi helppo korjata hyvinkin halvalla. Asunnot ovat myös nykyisin palkkoihin verrattuna halvempia kuin koskaan.

20 vuotta sitten?

Kaverilla on n 100m2 Larussa ja hinta yli 700 000e. Eikä ole edes uusi talo 

200m2 sitten tuplasti tuon...

Viime kesänä.

Vierailija
1306/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sellainen auta nykypäivänä, että on nuoresta asti kesätöissä. 

Se on juuri se asia millä pääsee töihin. Jos joka kesä vaihtaa työnantajaa, se voi olla vähän epäilyttävää, mutta useampi kesä samassa paikassa, tai aina edellistä paremmassa paikassa, kertoo ihmisen kyvyistä paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1307/1396 |

Voi kuule. Työpaikoille otetaan sukulaisia töihin niin valtiolla kuin yrityksissä.

Vierailija
1308/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En voi mennä kaikkiin työpaikkoihin enää töihin, missä olin aiemmin, kun ne on loppuneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1309/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalassa on hoitajia joilla yksin omakotitalo ja lapsella kallis harrastus. Nuo lähtevät irtisanomisen myötä, ei niitä tuilla makseta. 

Omistusasuntoon ei saa asumistukea. Lainat ei ole menoja tt-tuessa.

Pitäiskö veronmaksajien maksaa sun lainaski??

Asun vuokralla ja lämmitys kuuluu vuokraan tottakai.

Kuka hullu nyt sähkölämmitteistä asuntoa vuokraa.

Kuka hullu nyt vuokraa maksaa?

Kela sen vuokran maksaa.

Eikä edes hävetä elellä muiden rahoilla?

Vierailija
1310/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun olin valtion virastossa töissä niin sinne otettiin vakituiseksi johtajan serkku ja minun työt ei jatkuneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1311/1396 |

200000 eläkeläistä saa asumistukea kelasta.

Eikö hävetä?

Vierailija
1312/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun olin valtion virastossa töissä niin sinne otettiin vakituiseksi johtajan serkku ja minun työt ei jatkuneet.

Suomessa on paljon korruptiota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1313/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalassa on hoitajia joilla yksin omakotitalo ja lapsella kallis harrastus. Nuo lähtevät irtisanomisen myötä, ei niitä tuilla makseta. 

Omistusasuntoon ei saa asumistukea. Lainat ei ole menoja tt-tuessa.

Pitäiskö veronmaksajien maksaa sun lainaski??

Asun vuokralla ja lämmitys kuuluu vuokraan tottakai.

Kuka hullu nyt sähkölämmitteistä asuntoa vuokraa.

Kaikki eivät ole köyhiä vaan maksavat laskunsa ja asumisensa ihan itse.

Vierailija
1314/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rikkailla on uudet talot, köyhillä vanhat mörskät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1315/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, en kyllä haluaisi asua 1960 - luvulla rakennetussa rapatussa omakotitalossa, ne on todella rumia.

Vierailija
1316/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla on usein suuret hoitokulut, jotka nielevät rahaa. En nyt puhu terveyskeskusmaksuista, vaan muista hoitokuluista.

Eli muilla ei ole muka hoitokuluja? Hampaat mätänee suussa ja on vain ajankysymys milloin se on sydämessä ja sitten meneekin työkyky.
-40v

Julkisella puolella hoidetaan edullisesti. Varaa nopeasti aika! 

Suuhygienistin lasku oli viimeksi 81€. Siihen kuului kylläkin puudutus geelillä. Työttömälle tuo ei ole enää halpaa. 

Vierailija
1317/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rikkailla on uudet talot, köyhillä vanhat mörskät.

Käyttekö asuntomessuilla katsomassa uusia taloja?

Vierailija
1318/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä keskustelulla pohjustetaan nyt sitä että luomalla kitkaa (pienipalkkaisella alalla työskentelevien eläke on yhtä suuri kuin takuueläke ihmiselle joka ei ole koskaan tehnyt töitä) näiden välille, voidaan perustella miksi pitää leikata takuueläkettä. Palkkojahan ei päättäjät voi määrätä nostettavaksi. Samoinhan Satonen perusteli sen suojaosan poistoa osapäivätyötä tekeviltä. Sanokaa minun sanoneen! 

Jos suojaosaa ei olisi poistettu, niin valtava määrä eläkeläisiä olis päässyt pian tt-tuelle. Mediaanieläkkeellä ja toimeentulotuella elävien nettoansioissa ei ole enää montaa sataa euroa eroa.

Tt-tukeen vaikuttavat puolison tulot, lainat ei ole menoja. Ei saa omistaa kesämökkiä, venettä, moottoripyörää eikä asuntovaunua, ne pitää myydä ensin.

Potkulaki on voimassa ja koskee myös julkisen työpaikkoja.

Jaksat huutaa potkulakiasi nyt ja huusit kuuksusia etukäteen.Laita nyt joku tilasto pois potkituista kun tunnut tietävän kaiken.

Vierailija
1319/1396 |

Potkulakihullu ilmiannettu

Vierailija
1320/1396 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalassa on hoitajia joilla yksin omakotitalo ja lapsella kallis harrastus. Nuo lähtevät irtisanomisen myötä, ei niitä tuilla makseta. 

Omistusasuntoon ei saa asumistukea. Lainat ei ole menoja tt-tuessa.

Pitäiskö veronmaksajien maksaa sun lainaski??

Asun vuokralla ja lämmitys kuuluu vuokraan tottakai.

Kuka hullu nyt sähkölämmitteistä asuntoa vuokraa.

Kuka hullu nyt vuokraa maksaa?

Kela sen vuokran maksaa.

Eikä edes hävetä elellä muiden rahoilla?

200000 eläkeläistä saa asumistukea kelasta.

Eikö hävetä?

Kaikkien,jotka eivät saa työuransa aikana edes yksiötä itselle ja tarvitsevat eläkkeelläkin tukia,pitäisi todellakin hävetä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme seitsemän