Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaduttaako ketään lasten hankkiminen? Onko se oikeasti niin hirveää kun puhutaan?
12.03.2026 |
Tai lapsiperhe-elämä ylipäätään?
Kysyn, koska olen 29v sinkkunainen ja mietin vakavissani että kannattaisiko jättää parisuhde ja lasten hankkiminen väliin.
Ulkopuolisen silmiin lapsiperhe-elämä näyttää rasittavalta ja stressaavalta. Etenkin äideille. Lapset huutavat, herättävät öisin ja keskeyttävät jatkuvasti. Käyn välillä siskoni luona, emmekä voi edes jutella ilman että joku ilmestyy häiritsemään ja huutamaan: "Äiti katooo!!!! ÄITIIIIH!!!! Kato nyt äiti!!!". Ja olen ymmärtänyt että tällainen on hyvin yleistä. Miten kukaan pysyy järjissään jos koko ajan joku on kimpussa vaatimassa huomiota?
Lapset aiheuttavat stressiä myös työssäkäymisen kannalta. Ne sairastelevat usein, ja silloin jonkun pitää jäädä kotiin hoitamaan niitä. Ja jostain syystä se joku on useimmiten äiti.
Minusta näyttää siltä, että isät saavat vain sanoa että ei kiinnosta ja lähteä töihin, ja sitten äidin pitää yrittää järjestää lapsen hoitaminen jotenkin.
Ylipäätään lapsiperheissä dynamiikka tuntuu usein olevan se, että lastenhoito on äidille pakollista ja isälle vapaaehtoista. Isä saa valita milloin on hänelle sopiva "isyyshetki" ja muun ajan äiti on vastuussa. Röyhkeimmät kutsuvat esim. lapsen viemistä leikkipuistoon "äidin auttamiseksi" vaikka kyseessä olisi oma lapsi.
En suin surminkaan haluaisi tuollaista elämää itselleni.
Ajatteleeko kukaan av-palstalainen koskaan, että kumpa saisi vanhan rauhallisen lapsettoman elämän takaisin?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia mutta mun kavereilla on. Ja heillä on hankalia nepsylapsia joiden kanssa ei oikeasti voi tehdä mitään normaalia kun ovat niin herkkiä että kaikki saa ne stressin valtaan. Huolta ja stressiä ovat heidän elämänsä täynnä. Eronneita ja kas kummaa ne miehet menevät edelleen töihin normaalisti naisten jättäessään uransa kesken (eivät siis pääse edes eläkettä kerryttämään) kun pitää hoitaa näitä nepsylapsia kotona. Tunnen itseni onnekkaaksi kun en lähtenyt tuohon hommaan. Kaikille ei tule nepsylapsia, mutta mun lähipiirissä niitä on vaan liian monella ja olen nähnyt tämän rankimman puolen. Varmasti lasten kanssa voi olla ihanaa mutta niin voi olla että se oma elämä katoaa tyhjänä ilmaan ja huomaa elävänsä elämää jota ei tilannut eikä voi palauttaa minnekkään.
Tähän aiheeseen yksi näkökulma: tällaisillakin perheillä on usein toisensa ja yhteistä sosiaalista toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos järjellä ajattelee niin eihän siinä ole mitään järkeä hankkia lapsia. Lapset vievät rahasi, vapaa-aikasi, yöunesi, hermosi.
Mutta se RAKKAUS miten paljon niitä rakastaa on aivan järjetöntä.
Kuulostaa suorastaan pelottavalta. Siis olla noin tunteidensa vietävissä.
Se ON pelottavaa. Se on pelottavinta mitä on, olla täysin sen armoilla, että lapsesi voivat hyvin. Mutta sä rakastat niin paljon. Se, jos jokin on boss ladya, kun oot valmis hyppäämään rotkoon niiden puolesta. Kuka muu ikinä rakastaa ketään niin paljon?
Kyse on vain tunteesta. Ei sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia mutta mun kavereilla on. Ja heillä on hankalia nepsylapsia joiden kanssa ei oikeasti voi tehdä mitään normaalia kun ovat niin herkkiä että kaikki saa ne stressin valtaan. Huolta ja stressiä ovat heidän elämänsä täynnä. Eronneita ja kas kummaa ne miehet menevät edelleen töihin normaalisti naisten jättäessään uransa kesken (eivät siis pääse edes eläkettä kerryttämään) kun pitää hoitaa näitä nepsylapsia kotona. Tunnen itseni onnekkaaksi kun en lähtenyt tuohon hommaan. Kaikille ei tule nepsylapsia, mutta mun lähipiirissä niitä on vaan liian monella ja olen nähnyt tämän rankimman puolen. Varmasti lasten kanssa voi olla ihanaa mutta niin voi olla että se oma elämä katoaa tyhjänä ilmaan ja huomaa elävänsä elämää jota ei tilannut eikä voi palauttaa minnekkään.
Miesten varaan ei näissä asioissa kannata laskea yhtään mitään. Yhtään poikkeava tai hankalalapsi on kuin sairas vaimo, siitä on (liian) helppo paeta. Siksi en korvaani lotkauttelisi nykyäänkään miesten lapsitoiveille, heidän on kovin helppo haluta kun panostus tekovaiheessakin on oma orgasmi. Se päättää lapsiluvun, joka kantaa siitä lapsesta vastuun viime kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Parhaimmat kaverit oon saanut tekemällä itse.
Toi on sairasta.
Kaduttaa että tein lapsia tuollaisen kuvailemasi huonon miehen kanssa. Yksinhän sitä juu piti ne pahimmat pikkulapsi vuodet sinnitellä kun mies jatkoi elämäänsä kuin ennen lapsia. Minulla meni terveys ja hukkasin itseni vuosiksi kun mies taas kehitti itseään ja piti hauskaa. No tajusin erota jossain kohtaa lopulta mutta katkeroittaa menetetyt vuodet kun taas miehen elämä ei ottanut samalla tavalla negatiivisesti osumaa lasten saannista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Olen vain ollut onnellinen. Töitä kyllä on saanut tehdä, mutta sekin vähenee ajan myötä.
Mitäpä jos keskustelisit omien vanhempiesi kanssa. Jos äitisi olisi ajatellut samalla tavalla kuin sinä ajattelet nyt, sinua ei olisi olemassakaan. Olisit jäänyt syntymättä. Olisiko niin parempi?
Minä sain kaksi lasta. Toinen heistä elää, toinen teki itsemurhan. Mietin päivittäin omaa syyllisyyttttäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enää ei kaduta, kun ovat aikuisia. Joskus tuntui, että lapset (3) pienillä ikäeroilla kuormitti liikaa.
Miksi ihmiset, joiden lapset huutavat suoraa huutoa joka päivä, lisääntyvät? Syövät, sotkevat ja paskovat koko elämänsä. Miksi? Ehkäisy pettää ja sitä ei osata käyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos järjellä ajattelee niin eihän siinä ole mitään järkeä hankkia lapsia. Lapset vievät rahasi, vapaa-aikasi, yöunesi, hermosi.
Mutta se RAKKAUS miten paljon niitä rakastaa on aivan järjetöntä.
Kuulostaa suorastaan pelottavalta. Siis olla noin tunteidensa vietävissä.
Se on. Se on oikeasti pelottavaa miten rakastaa jotain niin paljon, että se on kuin sydämen repisi rinnasta joka kerta kun on huolissaan lapsestaan tai ajattelee sitä mitä hänelle voi tapahtua.
Sinulla taitaa olla jotain mt-ongelmaa... Ahdistuneisuushäiriö tai jotain? Ei ole normaalia olla noin huolissaan... Ja tekee sun lapsellekin pahaa tuollainen jos et anna sen lapses elää vaan ylisuojelet ja päällepäsmäröit sitä etkä anna sen kokeilla ja tehdä virheitä elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia mutta mun kavereilla on. Ja heillä on hankalia nepsylapsia joiden kanssa ei oikeasti voi tehdä mitään normaalia kun ovat niin herkkiä että kaikki saa ne stressin valtaan. Huolta ja stressiä ovat heidän elämänsä täynnä. Eronneita ja kas kummaa ne miehet menevät edelleen töihin normaalisti naisten jättäessään uransa kesken (eivät siis pääse edes eläkettä kerryttämään) kun pitää hoitaa näitä nepsylapsia kotona. Tunnen itseni onnekkaaksi kun en lähtenyt tuohon hommaan. Kaikille ei tule nepsylapsia, mutta mun lähipiirissä niitä on vaan liian monella ja olen nähnyt tämän rankimman puolen. Varmasti lasten kanssa voi olla ihanaa mutta niin voi olla että se oma elämä katoaa tyhjänä ilmaan ja huomaa elävänsä elämää jota ei tilannut eikä voi palauttaa minnekkään.
Jännä ajatus tuo oma elämän katoaminen. Mitä on oma elämä ja omaa elämää se edelleen, vaikka asiat muuttuvat. Elämässä käy usein niin, että kun luopuu jostain, tulee jotain muuta tilalle. Kun joku ovi sulkeutuu, toinen ovi aukeaa. Tämä ihan yleisenä sivuraiteena keskusteluun, ei tarvitse liittyä edes lapsiin vaan yleensä muutoksiin elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos järjellä ajattelee niin eihän siinä ole mitään järkeä hankkia lapsia. Lapset vievät rahasi, vapaa-aikasi, yöunesi, hermosi.
Mutta se RAKKAUS miten paljon niitä rakastaa on aivan järjetöntä.
Kuulostaa suorastaan pelottavalta. Siis olla noin tunteidensa vietävissä.
Se on. Se on oikeasti pelottavaa miten rakastaa jotain niin paljon, että se on kuin sydämen repisi rinnasta joka kerta kun on huolissaan lapsestaan tai ajattelee sitä mitä hänelle voi tapahtua.
Sinulla taitaa olla jotain mt-ongelmaa... Ahdistuneisuushäiriö tai jotain? Ei ole normaalia olla noin huolissaan... Ja tekee sun lapsellekin pahaa tuollainen jos et anna sen lapses elää vaan ylisuojelet ja päällepäsmäröit sitä etkä anna sen kokeilla ja tehdä virheitä elämässään.
Ei ole. Ihan normaali äiti.
En kadu. Jatkuva keskeyttäminen johtuu usein siitä, että lasten annetaan pyydellä ja vongata huomiota sitä antamatta. Homma toimii niin, että jos just on joku kesken, kuten keskustelu jonkun aikuisen kanssa, lapselle sanotaan heti ensimmäisestä huomion pyynnöstä "odota hetki, minulla on tämä asia kesken." Sitten hoidetaan asia alta pois ja sitten ilman lapsen erikseen joutumatta uudestaan vinkumaan, katsotaan lapsen asia. Ihan sama kuin aikuisten kanssa, jos joku sanoo että hänellä on tärkeä asia, siihen suhtaudutaan kunnioittavasti mutta ei keskeytetä mitä hyvänsä asiaa just sillä sekunnilla (jos nyt ei talo ole liekeissä).
Näin lapsi oppii, että hänen vuoronsa tulee kyllä eikä tarvitse jankuttaa tai mankua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä lapset heteroita vai homoja?
Kaksi heteroa ja yksi bi. Tärkeämpää lienee, että kaikki ovat jaksaneet opiskella ja saaneet hyvän työn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä lapset heteroita vai homoja?
Kaksi heteroa ja yksi bi. Tärkeämpää lienee, että kaikki ovat jaksaneet opiskella ja saaneet hyvän työn.
Mihin niitä palkataan?
Ei ole hirveää. Raskasta voi olla välillä.
Kysy maratonin juosselta oliko hirveää, vastaus on yleensä ei mutta raskaaksi moni kuvailisi. Silti useimmiten rakastavat elämäntyyliään. Siinä on hirveän ja raskaan ero. Harva katuu mutta ne kaikki toki kirjoittavat juuri tähän ketjuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos järjellä ajattelee niin eihän siinä ole mitään järkeä hankkia lapsia. Lapset vievät rahasi, vapaa-aikasi, yöunesi, hermosi.
Mutta se RAKKAUS miten paljon niitä rakastaa on aivan järjetöntä.
Kuulostaa suorastaan pelottavalta. Siis olla noin tunteidensa vietävissä.
Se ON pelottavaa. Se on pelottavinta mitä on, olla täysin sen armoilla, että lapsesi voivat hyvin. Mutta sä rakastat niin paljon. Se, jos jokin on boss ladya, kun oot valmis hyppäämään rotkoon niiden puolesta. Kuka muu ikinä rakastaa ketään niin paljon?
Ketä se kiinnostaa? Kyseessä on vain sinä ja sinun lapsesi. Ihmisten lapsia on maailma täynnä.
Ketä muuta sen pitäisi kiinnostaa kuin itseään ja lapsia, joita rakastetaan.
Onneksi tunnistin oman luonteeni niin hyvin etten halunnut lapsiperhe- elämää.
Mies samaa mieltä. Olen introvertti, nautin hiljaisesta rauhallisesta elämästä, kodin täytyy olla järjestyksesssä.
Olemme jo eläkkeellä eikä ole kaduttanut tämä asia,
Oma lapseni on pian 2-vuotias. Vaikka hän on todella ihana persoona ja mies todella hyvä isä, niin siitä huolimatta kadun tätä kaikkea. En ole missään vaiheessa nauttinut äitinä olemisesta tai perhe-elämästä.
Alue: Aihe vapaa
Miksi oletat, että vanhuus olisi ollut katkera? Tietysti jos olet kovasti lapsia halunnut niin ehkä sitten.