Mikä oli pahinta eron jälkeen?

Kaikki hirveät vanhat ja muuten epämiellyttävät vastakkaisen sukupuolen lähestyjät. Osa ihan selvää yritystä hyväksikäyttää, osa pitää ehkä epätoivoisena jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kieltäminen

2. Viha

Viha on yksi surun vaiheista, jossa menetykseen liittyvä turhautuminen ja epäoikeudenmukaisuuden tunne voivat purkautua. Ihminen saattaa kohdistaa vihaa itseensä, menettäneeseen tai ympäristöönsä. On tärkeää antaa tilaa vihalle ja ymmärtää sen osana suruprosessia.

3. Neuvottelu

4. Masennus

5. Hyväksyminen

 

Ehdottomasti se noussut vihan määrä kun tajuaa miten toksista paskaa tulikaan katsottua läpi sormien.

Mulle viha oli vapauttavaa. Puoliso oli ollut lähes koko suhteen ajan jostain vihainen, ja purkanut sitä perheeseen. Nyt tuntui oikein hyvältä vähän palautella sitä. Muutenkin siitä tuli sellainen elossa oleva, energinen olo, enkä purkanut sitä kehenkään.

Joo sama. Parisuhteessa yritin etsiä aina syytä itsestäni, ja vasta eron jälkeen pystyin näkemään etäämmältä miten asiat oikeasti olivat. Oli lupa vihata, ja se itsesyyttely haihtui pois. Ero oli vain hyvä juttu.

Tein isyystestin jonka myötä paljastui ettei jälkikasvu ollutkaan biologisesti omaa. Otin eron välittömästi. Se vitutti eniten, että entinen vaimo kehtasi vaatia osallistumistani entisten lasteni elämään elareiden lisäksi.

Olin läheinen miehen sukulaisten kanssa. Omalta puolelta sukua ei juuri ole. Eron jälkeen en tietenkään ollut enää tervetullut perinteiseen tapaan joulun, uudenvuoden, juhannuksen, äitienpäivän ym traditioitten viettoon. Mies ja lapset meni entiseen tapaan uuden naisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

En ole eronnut, mutta hypoteettisesti ajatellen, vaikeinta olisi ollut erota osa-aikaisestikin myös lapsistamme.

Puhumattakaan siitä miten uudet puolisot olisivat kohdelleet kolmea lastamme.

Ettekö luota puolisoidenne makuun (etkö itse vastaa puolisosi makua), vai mistä tämä oletus siitä että uusi kohtelisi lapsia huonosti? Aika oudot piirit pitää olla että se olisi todennäköistä.

Vierailija kirjoitti:

Tein isyystestin jonka myötä paljastui ettei jälkikasvu ollutkaan biologisesti omaa. Otin eron välittömästi. Se vitutti eniten, että entinen vaimo kehtasi vaatia osallistumistani entisten lasteni elämään elareiden lisäksi.

Höpö höpö.

Lasten isä alkoi häiriköidä, lakkasi välittämästä lapsistaan. Niin ja yksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Olin läheinen miehen sukulaisten kanssa. Omalta puolelta sukua ei juuri ole. Eron jälkeen en tietenkään ollut enää tervetullut perinteiseen tapaan joulun, uudenvuoden, juhannuksen, äitienpäivän ym traditioitten viettoon. Mies ja lapset meni entiseen tapaan uuden naisen kanssa

Enpä usko. Kävitte varmaan kuitenkin lastenvalvojalla siellä Porvoossa, missä olisitte ihan hyvin voineet sopia miten juhlapyhät vietetään. Niinkuin tekee eroavat ihmiset joilla on lapsia.

Pahinta oli varmaan tajuta että päätös erosta olisi pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin. Sen tajuamisen jälkeen valtava helpotuksen tunne lopullisesta ratkaisusta oli jotain ihan käsittämätöntä, samoin vapaus ja tunne että on taas elossa.

Läheisyyden puute, kosketuksen puute, yksinäisyyden tunne. Katkeruuden tunne. Sekin ettei yhdessä aiheutettuja konflikteja voi enää selvittää yhdessä vaan joutuu tehdä sen yksin. 

Pahinta oli tajuta että olisi pitänyt erota jo aikoja sitten. Tuhlasin vuosia elämästäni odottaen että asiat muka paranee. Olisin voinut olla onnellinen nekin vuodet, enkä kitua ja vatvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin läheinen miehen sukulaisten kanssa. Omalta puolelta sukua ei juuri ole. Eron jälkeen en tietenkään ollut enää tervetullut perinteiseen tapaan joulun, uudenvuoden, juhannuksen, äitienpäivän ym traditioitten viettoon. Mies ja lapset meni entiseen tapaan uuden naisen kanssa

Enpä usko. Kävitte varmaan kuitenkin lastenvalvojalla siellä Porvoossa, missä olisitte ihan hyvin voineet sopia miten juhlapyhät vietetään. Niinkuin tekee eroavat ihmiset joilla on lapsia.

Lapset ei tässä ollut se pointti, vaan se että minut oli tosta vaan korvattu toisella naisella ja heitetty ulos läheisten ihmisten elämästä

Yksi pahimmista asioista on sietää sitä, että menetti sen, mitä olisi voinut olla. Haaveen siitä. Puoliso ei kyennyt hoitamaan itseään kuntoon oman elämänsä burnoutista ajoissa ja teki peruuttamattoman virheen, joka traumatisoit minut syvästi. Tämä tuli aivan puskista. 

Toinen pahimmista asioista on se, kun rakkaus ei silti kuole. Ainakaan heti. Toinen on rakas, näyttää tutulta, mutta samalla täysin vieraalta. Vihaan ja rakastan. Miten pystyi satuttamaan!

Ikävä. Vaikka emme ole edes muuttaneet ihan vielä erillemme. Suhde kesti puolet elämästäni. Puoliso oli arjen jakajani, juttukaverini. 

Yhteiset lapset. Ydinperheen rikkoutuminen. Lasten suru elämänmuutoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta on, että masennuksesi jatkuu eikä kukaan välitä.

Mun on tehtävä kaikki kotityöt itse. Elämä tuntuu vielä vaikeammalta ilman naista.

Voi onko sun itse siivottava jälkesi, pestävä pyykkisi ja laitettava ruokasi. Voi khyynel. Yksikään aikuinen nainen ei marisisi tuollaista. Exäsi varmasti tällä hetkellä nauttii täysin rinnoin, kun ei ole ketään hänen kotonaan sotkemassa ja passaamista odottavana. 

They are not lonely enough.

Se, että ei eronnut jo vuosia sitten. Puolessa vuodessa oli nähty, mitä suhde tulee olemaan, mutta meni melkein vuosikymmen ennen kuin lähdin.

Nyt on vuosi yksineloa takana ja ei haittaisi jatkaa näin loppuun asti. Sinkkuudesta en viitsi edes puhua, koska siitä tulee viba, että haluaisi siihen tilanteeseen muutosta. Enemmän olen yksineläjä. 

Pahinta oli että samat ongelmat jatkuivat niin kauan, kun oli yhteisiä asioita hoidettavana (lapset). Kommunikaationgelmaa, ymmärrysongelmaa, sovituista asioista kiinni pitäminen ja sitten tuli uutena vielä kustannuksista kiisteleminen. Ex kävi ihan yhtä lailla tuulella kuin aina ennenkin. 

Ai että on ihanaa kun ei tarvitse enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan.