Olen pudottanut painoa 25 kg ja vyötärö silti todella paksu. Vaihdevuodet vaikuttaa.
Onko vinkkejä. Liikuntaa teen toki jo.
Olen vaihdevuosissa ja näemmä lähes kaikki painonpudotus lähti pepusta, reisistä ja käsivarsista.
Nuorena minulla oli X-vartalo. Eli vaihdevuodet syynä.
Vyötärönympärys reippaasti yli sata. En mitannut ennen urakkaani, mutta nyt tuli mitattua. En pudota ulkonäön vuoksi, vaan terveyssyistä. Ei ole diabetesta eikä kolesterolia, mutta vyötärölihavuus on vaarallista.
Vuodessa pudotin tuon määrän ja jatkan urakkaa. Painoa on nyt 89 kg. Olen 171 cm nainen.
Ajattelin tavoitteeksi 78 kg. Koen sen realistisesti pystyväni pitämään, että ei tule takaisin.
(Selvähän se, että voisin pudottaa vielä enemmän, niin jossain vaiheessa vyötärö on kapeampi. Mutta voinko tehdä jotain, että sisäelinten ympärillä oleva rasva alkaisi hävitä, eikä kaikki väheneminen olisi muualta.)
Kommentit (44)
Mitä se liikunta mahtaa olla? Varmaan jotain aerobista. Itsensä rääkkääminen kardiolla lisää stressihormoneja, jotka puolestaan aiheuttavat keskivartalolihavuutta. Ja ruokavalio on varmaan hiilaripitoinen?
Vähennä hiilaria, mene salille nostamaan kunnon painoja, älä liiku kuluttaaksesi kaloreita vaan lisätäksesi lihasta ja voimaa, lisää proteiinia ruokavalioon. Reisi- ja pakaralihakset ovat vanhuuden turva ja nykytiedon valossa hyvät alakropan lihakset ehkäisevät jopa dementiaa kaatumisista puhumattakaan.
Painoa on nyt 89 kg
Eiköhän tuo selitä sen vyötärön koon..
Vaihdevuosien jälkeen vartalon mittasuhteet muuttuu ihan pakosta, kun testosteroni valtaa tilaa estrogeeniltä. Peppu ja reidet menettää lihasta ja rasvaakin, mutta se sitten kertyy vyötärölle ja myös rintoihin.
Ja painonpudotus vaikuttaa eri tavalla, ei tule enää vyötäröä esille samalla tavalla kuin ennen.
Mutta ollaan iloisia siitä, että vähentynyt paino on terveyden kannalta oleellinen asia. Ja muistetaan syödä terveellisesti, mutta hiukan pienempiä annoksia, kuin nuorena.
Vierailija kirjoitti:

Joo ei. Naisilla on luonnostaan myös testosteronia, jonka määrä myös romahtaa vaihdevuosissa kuten estrogeeninkin. Maailmalla jo määrätään vaihdevuotisille naisille pieniä määri testosteronia, jotta puhti, lihakset, kognitiivinen kyky ja libido säilyisivät.
Ja ei, pelkkä painonpudotus ei todellakaan ole pääasia. Itse asiassa lihakset ovat tulevan toimintakyvyn kannalta se pääasia.
Yllämainitusta on paljon tutkimustietoa. Mutta silti täällä vaan jaellaan musta tuntuu -pohjalta puuta heinää.
Vierailija kirjoitti:
Käytätkö hormonikorvaushoitoa?
En käytä. Vaikuttaisiko se asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Painoa on nyt 89 kg
Eiköhän tuo selitä sen vyötärön koon..
Tietysti, mutta se harmittaa, että olen pudottanut painoa paljon ja se on lähtenyt aivan muualta kuin vatsasta. Koen, että vatsasta ei ole lähtenyt juuri ollenkaan. Peppu tosiaan on hävinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytätkö hormonikorvaushoitoa?
En käytä. Vaikuttaisiko se asiaan?
Vaikuttaa. T -20 kg hormonikorvauksella, kapein kohta keskellä ja tissit ja pylly tallella.
Vyötäröltä lähtee viimeiseksi. Lisää vaan laihdutusta.
Mun liikunta on enimmäkseen kotivoimistelua ja tuolijumppaa.
(Nuorena harrastin voimistelua. Aloin dieetin myötä tehdä voimistelua kotona. Toki ikäihmisten ohjeilla. Ei mitään takaperin kuperkeikkaa. Varmaan niska murtuisi tässä iässä. Eli 50+)
Epäreilua, että rasva lähtee vyötäröltä viimeiseksi, kun se rasva on siellä haitallisinta. Miksikä mahtaa olla noin.
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Kannattaa ottaa mukaan liikunta, jos et ole jo näin tehnyt. Voimaharjoittelua luiden, toimintakyvyn ja aineenvaihdunnan tukemiseksi ja jotta et menetä liikaa lihasta kun pudotat painoa! 💪
Rasvan täsmävähennys ei yksinkertaisesti ole mahdollista, muuten olisikin kätevää että saisi pudotettua vaikka juuri sisäelinrasvan ja vähän vyötäröltä ja masusta, samalla kun rinnat ja peppu ja reidet säilyisi muhkeina 😁
Mutta kyllä se vähenee mistä vähenee.
Tosin jos on kuitenkin jotain esidiabetesta, huonot unet, hormonihäikkää niin se voi kerätä rasvaa erityisesti keskivartaloon, mikä ei ole hyvä.
-30 kg pudottanut kolmikymppinen
Mulla on kyllä erittäin huono uni. Hieman on sokeri kohollaan, mutta ei vielä esidiabetes.
Vielä sokeri minimiin ja päivittäin useita kertoja hulavanteen pyöritystä. Noilla sain itseni kuntoon ja ikääkin on.
Ei kai löysä rasva vyötäröllä mitään pahaa sairautta ole, minulle se on tosi esteettinen asia. Vöytärön ympärillä on melkoisesti ja roikkuu navan alapuolella. 116 cm on vyötärönympärys. 8 kg kevyempänä se oli 108 cm ja olin aika tyytyväinen, painoin 72 kg. Talven aikana mätin makeaa ja makkaraa niin hirveästi. Nyt lopetan ja syön ehkä 1200 kcal päivässä.
Niin piti sanoa, että sisäelinten ympärille kertyvä rasva on pahempi asia. En tiedä miten sen saa selville?
Se on ihan höpöhöpö juttu, että ei saa vyötäröä näkyviin, koska vaihdevuodet. Edelleen on vyötärö minulla. Ei voi syödä niin paljon herkkuja, kun ennen. Olen liikkunut säännöllisesti jo vuosia. Pitää tehdä sen eteen myös asioita, että nukkuu mahdollisimman hyvin.
N50
Minulla 82 kiloisella roikkuu olkavarsista ja pursuaa, on vaikea olo kun tässä iässä yli 70 ei ole niin kiinteyttä.
Osta treenaamiseen tarkoitettu hulavanne ja ala pyörittää sitä. Takaan että alkaa vyötärö kaventua.
Olen 171cm ja painan 63 kg. Vyötärö on hoikka.
Tottakai ylipaino näkyy vyötäröllä. Mutta noin yleisesti, vaihdevuosissa rasva helposti alkaa kerääntyä keskivartalolle, mutta siihen voi vaikuttaa. Itse olen yllättynyt siitä, että lihasvoiman treenaaminen näkyy sivutuotteena aika selvästi myös vyötärön kapenemisena. Eli kun läski muuttuu lihakseksi ja rasvaprosentti vähenee, kyllä se näkyy ainakin itselläni vyötäröllä, vaikka paino on pysynyt samana. Salille pitkäjänteisesti!