Lue keskustelun säännöt.
Kuinka otatte osaa ystävän vanhemman kuolemaan? Surunvalittelukortti vai kukkalähetys, vai...?
01.03.2026 |
Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta.....Eli mikä on maan tapa? Ja, nyt tosiaankin kyseessä hyvin pitkäaikainen, ja läheinen ystävyyssuhde, ei mikään tutun tuttu, eikä uusi ystävyys. Eikä tätä asiaa ole missään somessa, facessa edes kerrottu eli siellä ei voi mitään viestejä tai hymiöitä laittaa (niin kuin olen nähnyt jotkut tekee).
Havahduin vaan kerran omien "ystävieni" käytökseen tällaisessa asiassa...että onko he aitoja ystäviä vai moukkia, vai mitä? Oletetaan että ystävä joko on pintapuolisesti tuntenut vainajan, tai nuoruudessaan tavannut, muttei mitenkään sen enempää. Tai , on tietoinen vainajan sairauksista. Mielestäni surunvalittelukortti olisi paikallaan, tai jopa kukkalähetys surevalle, voinnin tiedustelu "miten jaksat" tms.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on surullista luettavaa. Ei ole enää tapoja tai kykyä kohdata tai muistaa surevaa. Ystäväni äiti, jonka olin tavannut muutamia kertoja, menehtyi yllättäen tapaturmaisesti. Lähetin kukkia ja ilmaisin näin osanottoni suruun, joka oli ystävälleni valtava.
Noin nyt sait tehdä itsesi näkyväksi. Me askarrellaan lasten kanssa sinulle ja laitetaan postiin.
Surullista luettavaa...hmm, mutta vielä surullisempaa, kun esim vanhus istuu yksin omassa kodissaan ja tulee näkyväksi vasta kun kuolee.
Ostetaan se omatunto puhtaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa ystäväpiirissäni en kyllä muista että kukaan olisi erikseen ilmoitellut vanhempansa kuolemasta, joten en ole voinut ottaa osaa suruun. Oletan että tähän ikään (49v) mennessä monen tutun vanhemmista jokunen on kuollut.
Siis ette kerto ystäväpiirissä noin tärkeästä asiasta?
No siis kerrotaan jos puheeksi tulee, mutta ei ole ollut tapana erikseen soitella tai muuten ilmoitella että "nyt se sit kuoli".
Ottakaa huomioon, että ihmisiä ja tarpeita on erilaisia. Kun kerroin kaverilleni isäni kuolemasta, kaveri tuli pyytämättä luokseni kaljalaatikon kanssa, juotiin ja juteltiin. Terapeuttista. Se oli meidän näköinen kohtaaminen ja toimi todella hyvin. Jos kaljalaatikon tilalle olisi vaihtanut vitosen Pirkka tulppaanikimpun, olisin varmasti ollut vähän et mitvit... N27
laittaisin kukkia ja itse tehdyn kortin mukaan jossa jotain soperrusta.
En ole mikään etiketin tuntija. Mutta jos en tuntisi enkä koskaan olisi nähnyt jonkun vanhempaa en leskelle tms lähettäisi mitään. Ystävälle osanottokortin tai kukat jos läheinen ystävä. Minusta olisi jopa tunkeilua lähettää täysin tuntemattoman ihmisen hautajaisiin adressia.
Kun mieheni kuoli joku lasten ystävä jotka paljon kodissamme olivat lähetti adressin tai osanottokortin minulle.
Lasten ystävät heidän paikkakunnillaan olivat heille osoittaneet osanottoa jotenkin. Mutta ei adresseilla. Eikä tietenkään minulle, tuntemattomalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lähetin kukkia vainajan kotiin, kun ystävän vanhemmasta tuli leski. Ystävään olin muuten yhteydessä.
Tunsitko nämä ystäväsi vanhemmar?
Vierailija kirjoitti:
Jos on kyse hyvästä ystävästä, niin kyllä mä otan suoraan yhteyttä.
Mitä tarkoitat? Jos ystäväsi vanhempi kuolee, niin eikö hän itse kerro siitä sinulle, eikä niin päin, että kuulet asian jostain muualta, ja joudut ottamaan häneen yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa ystäväpiirissäni en kyllä muista että kukaan olisi erikseen ilmoitellut vanhempansa kuolemasta, joten en ole voinut ottaa osaa suruun. Oletan että tähän ikään (49v) mennessä monen tutun vanhemmista jokunen on kuollut.
Siis ette kerto ystäväpiirissä noin tärkeästä asiasta?
No siis kerrotaan jos puheeksi tulee, mutta ei ole ollut tapana erikseen soitella tai muuten ilmoitella että "nyt se sit kuoli".
No meillä on tapana soittaa. Kaverin isä oli sairaalassa ja sitten kuoli. Ystävä nimenomaan soitti, että nyt isä kuoli ja juteltiin siitä, että loppujen lopuksi parempi näin, ettei tarvinnut pitkään sairaalavuoteessa maata.
Nuo on kuitenkin niin isoja asioita elämässä, joista haluaa jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lähetin kukkia vainajan kotiin, kun ystävän vanhemmasta tuli leski. Ystävään olin muuten yhteydessä.
Tunsitko nämä ystäväsi vanhemmar?
Kyllä ystäväni kautta olin tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ystävilleni vienyt mitään kukkia tai suruun osanottokortteja ystävieni äidin tai isän kuolemauutisen kuultuani ystäviltäni. Ystäväni kanssa puhelimessa ottanut osaa ihan suullisesti tai viestillä. Ennen hautajaisia olen lähettänyt Muistoksi-adressin kirjeenä ystäväni kotiosoitteeseen.
Jos taasen ystäväni kuolisi, niin parisuhteisille leskille lähettäisin ehkä suruun osanottokortin tai jopa kukkakimpun surutaloon tai sen hautajaisissa luettavan "Muistoa kunnioittaen"-suruadressin, jos ei ystäväni leski kutsuisi minua ja perhettäni ystäväni siunaustilaisuuteen ja muistotilaisuuteen. Jos taasen kutsuttaisiin ystäväni hautajaisiin, niin silloin vietäisiin yksi ruusu tai kukkavihko arkun päälle.
Lähisukulaisten ja omien aikuisten lasteni perheenjäsenten tai oman lapsen kuolemiset ja muistamiset ovat asia erikseen. Siinä tapauksessa lähtisin jo kuolemasta kuultuani mahdollisimman pian surutalossa käymään vieden kukkakimpun itse puolisoni kanssa tai lähettäisin kukkakimpun kukkakaupan palvelun kautta ja pienen suruun osanottokortin. Hautajaisiin varmasti tulisi kutsu sittemin myöhemmin.
Kun isäni kuoli, en huudellut sitä ympäriinsä. Kun kerroin asiasta jollekin niin "osanottoni" oli riittävä minulle. Eräs ystäväni tiesi asiasta lähes heti kun olimme muutenkin paljon yhteydessä. Koin hänen välittämisensä jopa "liian hössöttävänä" Hän kysyi jaksamistani joka viikko. Lisäksi olisi tarjoutunut viemään koirani lenkille puolestani ja kun kävin hänen luonaan, hän olisi pakannut minulle ruokaa mukaan (kohteliaasti kieltäydyin). Tiedän että hän tarkoitti hyvää koko sydämestään mutta itse olen niin jörö etten jaksaisi hössötystä ympärilläni ja tunnen sen kiusalliseksi.
Surullista luettavaa...hmm, mutta vielä surullisempaa, kun esim vanhus istuu yksin omassa kodissaan ja tulee näkyväksi vasta kun kuolee.