Kuinka otatte osaa ystävän vanhemman kuolemaan? Surunvalittelukortti vai kukkalähetys, vai...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoleman jälkeen ihmiset kohdatessa sanoi "otan osaa" ja lähimmät antoivat halin. Hautajaisten yhteydessä muutama, jotka ei päässeet osallistumaan lähetti adressin. 

Tämä tuntui minusta riittävältä. Tai noi adessit oli kyllä turhia.

 

Miten kehtaatkin halveksia adressin lähettäneitä äitisi kuoleman johdosta, että ne olivat sinusta turhia?  

Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole ollut välttämättä juuri silloin mahdollisuutta osallistua äitisi hautajaisiin jostakin syystä, ja silloin lähetetään yleensä suruadressi. 

 

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista? 

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista?  // Kyllä, siitä paperiarkista jää kiitollisuuden velka. Muista soittaa ja kiittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoleman jälkeen ihmiset kohdatessa sanoi "otan osaa" ja lähimmät antoivat halin. Hautajaisten yhteydessä muutama, jotka ei päässeet osallistumaan lähetti adressin. 

Tämä tuntui minusta riittävältä. Tai noi adessit oli kyllä turhia.

 

Miten kehtaatkin halveksia adressin lähettäneitä äitisi kuoleman johdosta, että ne olivat sinusta turhia?  

Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole ollut välttämättä juuri silloin mahdollisuutta osallistua äitisi hautajaisiin jostakin syystä, ja silloin lähetetään yleensä suruadressi. 

 

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista? 

Adressi on perinne. Jos jättää lähettämättä, voidaan ajatella ettei edes sen verran haluta muistaa.

Vierailija kirjoitti:

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista?  // Kyllä, siitä paperiarkista jää kiitollisuuden velka. Muista soittaa ja kiittää. 

Samoin niistä kukista ja siitä, että ystävä ilmoittaa olevansa läsnä. Ihmissuhteet ovat silkkaa roolileikkiä nykyään. Listaamme kaiken missä muut ovat epäonnistuneet. Minähän olen se tärkein. 

Soittaisin ja ottaisin osaa menetykseensä. Ja kuuntelisin, jos heillä olisi tarve puhua enemmän asiasta.

Kyllä minä lähimmille ystäville olen ihan vienyt kukkia, vaikka meidän iässä vanhempien kuolema on ihan normaalia ja useimmille jopa helpotus, huoli vanhan vanhemman pärjäämisestä ja tämän sairauksista ja vaivoista on poissa, kuitenkin yksi elämänvaihe on päättynyt.

63v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoleman jälkeen ihmiset kohdatessa sanoi "otan osaa" ja lähimmät antoivat halin. Hautajaisten yhteydessä muutama, jotka ei päässeet osallistumaan lähetti adressin. 

Tämä tuntui minusta riittävältä. Tai noi adessit oli kyllä turhia.

 

Miten kehtaatkin halveksia adressin lähettäneitä äitisi kuoleman johdosta, että ne olivat sinusta turhia?  

Ymmärrätkö, että kaikilla ei ole ollut välttämättä juuri silloin mahdollisuutta osallistua äitisi hautajaisiin jostakin syystä, ja silloin lähetetään yleensä suruadressi. 

 

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista? 

Adressi on perinne. Jos jättää l

Vanhat perinteet ovat uusien sukupolvien myötä kuolemassa. Papit ovat mm huolissaan, kun ristijäisiä, hautajaisia, yms ei juurikaan enää järjestetä. 

Ystävälle lähetin surukotiin kukkia, sukulaisille adressin.

Mistä ystävä siis tietää että tämä henkilö on kuollut?

Minä en kertonut kenellekään äitimme kuolemasta. En halunnut siitä hyvien ihmisen näytöstä.  Ihmiset joista ei ole kuulunut vuosiin otti siitä huolimatta osaa, koska niin kuuluu tehdä. 
Jokainen TIETÄÄ, että kun ystävä kertoo kuolemasta, keskitymme enemmän siihen, että näytämme empaattisilta ja surullisilta kuin todella olemaan empaattisia ja surullisia. Eivät toisten tunteet ole yhtä kiinnostavia kuin omat. Jo ihan siitä syystä, että tunteet eivät ole yhteismitallisia. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä ystävä siis tietää että tämä henkilö on kuollut?

No kyllä minä kerroin ystävilleni, kun vanhemmat kuolivat. Samoin ystävät ovat kertoneet mitä vanhemmille kuuluu ja tietysti kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kehtaan halveksia tuhoisaa ja turhaa rahankäyttöä. Tuo kertoo ihmisen itsekkyydestä loukkaantua, jos joku ei koe adressia tarpeelliseksi. Adressi ei ole minun tai vainajan tarve, ihminen nostaa  omaa egoaan sen avulla. 
Äitini pyynnöstä muistamiset ohjattiin hänelle tärkeälle järjestölle. Päivitä itsesi vuoteen 2026. 

- eri 

Minun mielestäni adressi on aika hyvä, jos haluaa muistaa lähiomaisia laajemmin. Siis ystävän sisaruksia ja toista vanhempaa, jotka ovat kuitenkin tulleet itselle tutuiksi vuosien varrella. Adressilla tavallaan osoitetaan, että on siunaustilaisuuden hengessä mukana. Tämän lisäksi voi laittaa halutessaan kukkarahat järjestöille ja tietysti muistaa ystävää henkilökohtaisesti. Kuten ystävän kanssa ollaan, ystävänä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kertonut kenellekään äitimme kuolemasta. En halunnut siitä hyvien ihmisen näytöstä.  Ihmiset joista ei ole kuulunut vuosiin otti siitä huolimatta osaa, koska niin kuuluu tehdä. 
Jokainen TIETÄÄ, että kun ystävä kertoo kuolemasta, keskitymme enemmän siihen, että näytämme empaattisilta ja surullisilta kuin todella olemaan empaattisia ja surullisia. Eivät toisten tunteet ole yhtä kiinnostavia kuin omat. Jo ihan siitä syystä, että tunteet eivät ole yhteismitallisia. 

Sulla ei taida olla läheisiä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista?  // Kyllä, siitä paperiarkista jää kiitollisuuden velka. Muista soittaa ja kiittää. 

Ei tarvitse. Ei surevalta odoteta mitään erityistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista?  // Kyllä, siitä paperiarkista jää kiitollisuuden velka. Muista soittaa ja kiittää. 

Samoin niistä kukista ja siitä, että ystävä ilmoittaa olevansa läsnä. Ihmissuhteet ovat silkkaa roolileikkiä nykyään. Listaamme kaiken missä muut ovat epäonnistuneet. Minähän olen se tärkein. 

Äitini kuolema oli helpotus. Inhosin joka solullani sitä surunäytelmää ja sitä tekopyhää osuutta. Ihmiset ryömii koloistaan sijaissuremaan ihmistä josta ei muista kuin nimen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kertonut kenellekään äitimme kuolemasta. En halunnut siitä hyvien ihmisen näytöstä.  Ihmiset joista ei ole kuulunut vuosiin otti siitä huolimatta osaa, koska niin kuuluu tehdä. 
Jokainen TIETÄÄ, että kun ystävä kertoo kuolemasta, keskitymme enemmän siihen, että näytämme empaattisilta ja surullisilta kuin todella olemaan empaattisia ja surullisia. Eivät toisten tunteet ole yhtä kiinnostavia kuin omat. Jo ihan siitä syystä, että tunteet eivät ole yhteismitallisia. 

No miksi jonkun vieraan ihmisen pitäisi olla samassa tunnetilassa kuin sinun? Se on ihan selvää, että ei ystävä sure sinun vanhempaasi kuin sinä. Hän voi silti osoittaa tuntevansa myötätuntoa sinun suruasi kohtaan. Että sinua ajatellaan, etkä ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kertonut kenellekään äitimme kuolemasta. En halunnut siitä hyvien ihmisen näytöstä.  Ihmiset joista ei ole kuulunut vuosiin otti siitä huolimatta osaa, koska niin kuuluu tehdä. 
Jokainen TIETÄÄ, että kun ystävä kertoo kuolemasta, keskitymme enemmän siihen, että näytämme empaattisilta ja surullisilta kuin todella olemaan empaattisia ja surullisia. Eivät toisten tunteet ole yhtä kiinnostavia kuin omat. Jo ihan siitä syystä, että tunteet eivät ole yhteismitallisia. 

No miksi jonkun vieraan ihmisen pitäisi olla samassa tunnetilassa kuin sinun? Se on ihan selvää, että ei ystävä sure sinun vanhempaasi kuin sinä. Hän voi silti osoittaa tuntevansa myötätuntoa sinun suruasi kohtaan. Että sinua ajatellaan, etkä ole yksin.

Aika surullista, jos pitää muistutella omaa olemassa oloaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ystävä siis tietää että tämä henkilö on kuollut?

No kyllä minä kerroin ystävilleni, kun vanhemmat kuolivat. Samoin ystävät ovat kertoneet mitä vanhemmille kuuluu ja tietysti kuolemasta.

Eikö aika luonnollista ole siinä tilanteessa kun tuo kertotaan niin ottaa osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäminäminä, eli omaisen tulee huomioida jonkun ramdom mummon tunteita ja olla kiitollinen jostain papariarkista?  // Kyllä, siitä paperiarkista jää kiitollisuuden velka. Muista soittaa ja kiittää. 

Samoin niistä kukista ja siitä, että ystävä ilmoittaa olevansa läsnä. Ihmissuhteet ovat silkkaa roolileikkiä nykyään. Listaamme kaiken missä muut ovat epäonnistuneet. Minähän olen se tärkein. 

Äitini kuolema oli helpotus. Inhosin joka solullani sitä surunäytelmää ja sitä tekopyhää osuutta. Ihmiset ryömii koloistaan sijaissuremaan ihmistä josta ei muista kuin nimen.

Ensinnäkin, et voi tietää, millaisia tunteita muilla ihmisillä on. Ehkä äitisi oli jollain tavalla merkittävä näille ihmisille. Ehkä he vain jättivät hyvästejä jollekin elämänvaiheelle heidän omassa historiassaan.

Toisekseen, he eivät välttämättä tulleet "koloistaan" suremaan häntä, vaan osoittamaan myötätuntoa sinua ja muita lähiomaisia kohtaan. Ehkä olivat hyvinkin tietoisia suhteenne laadusta tms.

Minä tiedän, että ihmiset kokee myötätuntoa ja minä tiedän, että minulla on ihmisiä jotka ovat läsnä ja saatavilla. Ei minulle tarvitse tunteistaan kertoa. Suurin osa ihmisistä on tuntevia. Meitä on myös ihmisiä, jotka kaipaa sitä omaa tilaa, eikä pidä huomion keskipisteenä olosta. Opetelkaa tuntemaan ne ihmiset, jotka ovat teidän elämässänne, silloin ei teidän tarvitse miettiä miten toimia esim heidän surussa.