Miten pitäisi ratkaista, kun pariskunnasta toinen haluaa koiran, toinen missään nimessä ei?

Koira sitoo ihan älyttömästi aikatauluja. Siitä on hoitovastuusss koko ajan, eli ei mitään ex tempore aikataulun muutoksia. Koira ei itsenäisty vanhetessaan.

Lisänä vielä kerrostalo-olosuhteet... etukäteen ei voi tietää onko koiralla taipumus eroahdistukseen tai reagoiko se jokaiseen rappukäytävän rasahdukseen haukkumalla. 

Ottakaa kaksi marsua yhtä vaativia lemmikkejä kuin koira. Kynsien leikkuuta, kakkojen poistoa joka päivä, ruokintaa, häkin siivous kerran viikkoon ja uusien purujen vaihtoa, "ulkoilua" joka päivä, seurustelua jne. Yhtä monta tuntia sitoo kun koirakin viikossa jos ei enemmänkin. 

Pehmokoira 🐕 sellainen mullakin on, ku en oikeaa enää voi ottaa 😄

Ei koiraa. Sympatiat koiraa haluavalle, mutta tuo on kuten lapsen kohdalla, että molempien pitää haluta sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusi tai ei, niin kerrostalo ei ole koiran paikka. Asiaan voi palata kun neukkukuutio on unohdettu.

Ei välttämättä noinkaan. Kyllä kaupungissa ja kerrostalossa voi huolehtia että koira saa riittävästi virikkeitä ja ulkoilua yms, maalle muutettuani huomasin että kovin moni koiraparka täällä viettää päivät pitkät pienessä aitauksessa ja saa poistua sieltä vain metsästyskautena.

Mutta varsinaiseen ap:n kysymykseen: niin kauheasti kuin koiran haluaisinkin en ottaisi jos toinen suurinpiirtein vihaa ajatustakin siitä. Sitä miettisin onko se puoliso sittenkään oikea minulle, lähtisinkö pois suhteesta ja ottaisin ihan itselleni sen koiran joka sitten saisi rakkautta ja huolenpitoa.

Niin ja jos koiran ottamisen jälkeen kaduttaa, voidaanhan se mieskin viedä piikille, miksi aina koiran pitäisi olla se, joka piikille joutuu. (Putous, kausi 1, jakso 1).

Koiran kannalta on reilumpaa, että se päätyy kotiin, jossa kaikki perheenjäsenet toivottavat sen tervetulleeksi ja ovat valmiita huolehtimaan siitä.

Kokoomusjohtoisen hallituksen aikana on suoranainen velvollisuus ajatella vain omaa itseään. Eli laita perhe pihalle ja ota koira sisälle. 

Otatte puolikkaan koiran.

Kannattaa vielä keskustella siitä miksi toinen haluaa koiran ja miksi toinen ei. Siis yleisellä tasolla juttelette siitä mitä hyvää ja mitä huonoa koirassa on.

Jos vaikka koiraa haluamaton kokee ongelmaksi sen että matkustelu ym jatkossa hankalaa kun tarvitaan hoitopaikka niin voisiko olla yhteiskoira jonkun toisen kanssa eli koira olisi pääosin vuoroviikoin tai mikä nyt kummallekin sopisi. Tällöin koira voisi mennä matkojen ajaksi toiseen kotiinsa.

Eli ei tappelua ja riitaa vaan asiallista keskustelua. Ehkä tämän jälkeen molemmat haluavat koiran tietyin ehdoin (koiran ikä, koko kuka hoitaa) tai on selvää että toinen ei tosiaankaan halua ja kyse ei ole mistään väärästä oletuksesta (luulin että se olisi joku iso/pieni tai luulin että minä olisin vastuussa asiasta x aina jne jne).

Ehkä kummallekin sopii hoitokoiran ottaminen satunnaisesti jos omaa koiraa ei oteta. Tai sitten jos toinen ei halua koiraa missään muodossa niin sitten sitä ei tule. Ollaan ilman koiraa tai muutetaan erilleen jos sikseen tulee.

Kummallakin on siis ollut koira. Onko kumpikin ollut siitä koirastaan yksin hoitovastuussa? 

Usein lapsiperheessä käy niin, että sen lasten hartaasti toivoman koiran hoitaa oikeasti ihan joku muu kuin se lapsi/teini. Näin tälle ei oikeasti hoitovastuussa olleelle voi jäädä hyvinkin positiivinen ja helppo kuva koiran hoitamisesta. 

Kuinka sairas olet?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vielä keskustella siitä miksi toinen haluaa koiran ja miksi toinen ei. Siis yleisellä tasolla juttelette siitä mitä hyvää ja mitä huonoa koirassa on.

Jos vaikka koiraa haluamaton kokee ongelmaksi sen että matkustelu ym jatkossa hankalaa kun tarvitaan hoitopaikka niin voisiko olla yhteiskoira jonkun toisen kanssa eli koira olisi pääosin vuoroviikoin tai mikä nyt kummallekin sopisi. Tällöin koira voisi mennä matkojen ajaksi toiseen kotiinsa.

Eli ei tappelua ja riitaa vaan asiallista keskustelua. Ehkä tämän jälkeen molemmat haluavat koiran tietyin ehdoin (koiran ikä, koko kuka hoitaa) tai on selvää että toinen ei tosiaankaan halua ja kyse ei ole mistään väärästä oletuksesta (luulin että se olisi joku iso/pieni tai luulin että minä olisin vastuussa asiasta x aina jne jne).

Ehkä kummallekin sopii hoitokoiran ottaminen satunnaisesti jos omaa koiraa ei oteta. Tai sitten jos toinen ei halua koiraa missään muodossa ni

Minä olen se, joka ei halua koiraa. Syynä ei ole luulot siitä, että onko se iso vai pieni tai voiko matkustaa. Vaan ehdottomasti en halua asua ollenkaan koiran kanssa samassa kodissa enkä hoitaa mitään koiraa ollenkaan. En edes hoitokoiraa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi se toinen ei halua koiraa?

Jos se vaan ei halua hoitaa sitä, niin silloin toinen voi ottaa koiran kun huolehtii siitä 100%. Mutta jos karvat, haju tms haittaa, niin sitten pitää asua kahdessa osoitteessa. 

Kuvitteletko, että milloinkaan, ei sitten milloinkaan tule tilannetta, jossa se koiraa haluamaton joutuu syystä tai toisesta huolehtimaan siitä koirasta? 

Kun koirulihauvelin emännälle tulee tärkeää muuta menoa, niin "kai sä nyt sen verran voit tämän kerran auttaa että...." ja sitten jos tähän uskaltaa sanoa ei, tulee hirveä pahan mielen oksentaminen vauvapalstalle. "Kun on yhteinen koira perheenjäseneksi otettu, niin kyllä kaikkien pitää tarvittaessa pystyä sitä hoitamaan".

Vierailija kirjoitti:

Kummallakin on siis ollut koira. Onko kumpikin ollut siitä koirastaan yksin hoitovastuussa? 

Usein lapsiperheessä käy niin, että sen lasten hartaasti toivoman koiran hoitaa oikeasti ihan joku muu kuin se lapsi/teini. Näin tälle ei oikeasti hoitovastuussa olleelle voi jäädä hyvinkin positiivinen ja helppo kuva koiran hoitamisesta. 

Kummallakin on ollut koira omassa lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin on ollut pääasiallinen hoitaja, mutta ei ainoa. Meillä on kaksi lasta itsellä, mutta sen verran pieniä, että niillä ei oikein ole mitään mielipidettä asiasta. Ap

Lisänä vielä rahanäkökulma. Eläinlääkärit ovat nykyään hämmästyttävän kalliita. Meillä meni yhtenä keväänä yhtäkkiä 2000 € eläinlääkärikäynteihin. 

Viimeksi meni vain 500 € yhteen käyntiin. Välissä oli vuosia, jolloin käytiin vain perusrokotuksissa, mutta koskaan ei voi tietää milloin koira sairastuu.

Hankkikaa lapsi, se on helpompi

Kissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se toinen ei halua koiraa?

Jos se vaan ei halua hoitaa sitä, niin silloin toinen voi ottaa koiran kun huolehtii siitä 100%. Mutta jos karvat, haju tms haittaa, niin sitten pitää asua kahdessa osoitteessa. 

 

Kuvitteletko, että milloinkaan, ei sitten milloinkaan tule tilannetta, jossa se koiraa haluamaton joutuu syystä tai toisesta huolehtimaan siitä koirasta? 

 

Kun koirulihauvelin emännälle tulee tärkeää muuta menoa, niin "kai sä nyt sen verran voit tämän kerran auttaa että...." ja sitten jos tähän uskaltaa sanoa ei, tulee hirveä pahan mielen oksentaminen vauvapalstalle. "Kun on yhteinen koira perheenjäseneksi otettu, niin kyllä kaikkien pitää tarvittaessa pystyä sitä hoitamaan".

Tai kun koiran omistaja sairastuu influenssaan/koronaan ja on 40 C kuumeessa raatona sängyn pohjalla ja koiraa pitäisi viedä ulos pissalle/kakalle vaikka ei itse pysy edes kunnolla jaloillaan. 

Mäyräkoira puoliksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallakin on siis ollut koira. Onko kumpikin ollut siitä koirastaan yksin hoitovastuussa? 

Usein lapsiperheessä käy niin, että sen lasten hartaasti toivoman koiran hoitaa oikeasti ihan joku muu kuin se lapsi/teini. Näin tälle ei oikeasti hoitovastuussa olleelle voi jäädä hyvinkin positiivinen ja helppo kuva koiran hoitamisesta. 

Kummallakin on ollut koira omassa lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin on ollut pääasiallinen hoitaja, mutta ei ainoa. Meillä on kaksi lasta itsellä, mutta sen verran pieniä, että niillä ei oikein ole mitään mielipidettä asiasta. Ap

Hyvä, että olet järkevä. Lapsiperheen kannattaa kohdistaa resurssinsa lapsiin. Ylimääräisen tilillä lojuvan rahan voi pistää säästöön lapsia varten. Koiran on hyödytön kankkulan kaivo.