Mihin varakkaat tarvitsee lapsilisää?
Kommentit (1037)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole väittänyt mitään sellaista. Silloin, kun henkilö saa palkkaa, hän maksaa veroillaan kaikenlaista. Mutta sillä hetkellä kun saa pelkkiä tukia, ei voi väittää, että maksaa veroillaan esim ne rikkaitten lapsilisät. En minäkään äitiyslomalla ollessani maksanut veroillani yhtään mitään. Ennen sitä ja myöhemmin kyllä.
Onko joku väittänyt muuta?Juurihan tässä joku pahastui siitä, että hänelle sanottiin että kotihoidontuen aikana tuskin on maksanut enempää kuin on saanut. Yhtäkään siinä tukien nostamisessa ei ole mitään väärää, vaan me kaikki maksamme niitä veroja juuri tuollaisia tilanteita varten. Sillon kun yksi tarvii kotihoidontukea niin joku toinen on sitä maksamassa, ja vastavuoroisesti se aiempi saaja sitten maksaa sitä silloin kun se joku toinen sitä tarvitsee.
Eri
No eihän pahastunut vaan siitä että kun hän sanoi maksaneensa veroja tuestaan (kun väitettiin että ei), hänelle tultiin sanomaan, että tietysti kun sait enemmän kuin maksoit. Eli ei pahastunut asiasta vaan kommentin asenteesta. -eri eri

No mutta hänhän sai enemmän kuin maksoi. Hyvin todennäköisesti ainakin, jollei hänellä ollut todella suuria top 1% tienaavien tuloja lisäksi. Ei siinä ole mitään asennetta vaan asia niin on.
"Mistähän sä ton repäisit? Meniköhän sulla 8 ja 5 sekaisin? "
Välillä tuntuu kuin puhuisi lasten kanssa. Ansiotulovero on vero. Se pitää sisällään valtionveron, kunnallisveron, yleveron ja mahdollisen kirkollisveron. Tämä on henkilöllä 30%. Ennakonpidätys sisältää lisäksi eläke, työttömyys ja sairasvakuutusmaksut. Ne ovat yleensä yhteensä 8,2%. Esimerkkihenkilön ennakkopidätysprosentti on siis 38,2 ja tuohon verotaulukon mukaan on tuloraja kunnasta, seurakunnasta etc riippuen vähintään 84,000/ a
Tasaamaan lapsiperheiden ja lapsettomien välistä elintasokuilua. En minä tiedä onko siinäkään mitään järkeä, että ainoastaan täysin tukien varassa eläviä kannustettaisiin lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
No eihän pahastunut vaan siitä että kun hän sanoi maksaneensa veroja tuestaan (kun väitettiin että ei), hänelle tultiin sanomaan, että tietysti kun sait enemmän kuin maksoit. Eli ei pahastunut asiasta vaan kommentin asenteesta. -eri eri
No mutta hänhän sai enemmän kuin maksoi. Hyvin todennäköisesti ainakin, jollei hänellä ollut todella suuria top 1% tienaavien tuloja lisäksi. Ei siinä ole mitään asennetta vaan asia niin on.
Et siis tajua vieläkään? Et erota kommentin sisältöä kommentin asenteesta tai kontekstista. Jos sinä sanot, että tuista kyllä maksetaan veroa ja kerrot esimerkin itseäsi koskien ja minä tulen siihen nillittämään, että juu, sait enemmän kuin maksoit, niin A) Liittyikö nillitykseni mitenkään mihinkään ja B) Enkö vittuillut sinulle kun totesin ihan väärässä asiayhteydessä latteuden?
Vierailija kirjoitti:
No me ollaan säästetty ne rahat lasten tileille. Mutta oikeasti, turha etuus se on. Pitäisi poistaa, kaikilta.
Vastaus: Ei ollut aikoinaan mulle turha raha lapsilisäni kahdesta lapsestamme, koska en saanut tarveharkinnaisen työmarkkinatuki-lain ollessaan voimassa noin 2000-luvun alusta yli kymmenisen vuotta yhtään mitään työttömyyspäivärahaa, ja joka kerta kun jouduin pätkätöitteni jälkeen työttömyyskortiston asiakkaaksi en saanut töissä käyvän puolisoni ansiotulojen vuoksi sentin senttiä työttömyyskorvausta. Kelan laskukaavassa otettiin huomioon puolisoni bruttotulot laskiessa minun työmarkkinatukeni määrää ja se oli minun kohdallani 0 €. Kiitos vaan silloiselle päättäjäporukalle eduskunnassamme, jotka sen tarveharkinnaisen työmarkkinatukilain väsäsitte. Onneksi tuo kyseinen laki muutettiin myöhemmin, ja meitä työttömiä puolisoita ei rangaistu jättämällä täysin ilman hlökohtaista työttömyyspäivärahaa vuosikausiksi sen takia, että satuimme olemaan avioliitossa palkkaa nauttivan puolison kanssa. Työpaikkoja ei kuitenkaan ollut silloin tarjolla yhtään asuinpaikkakunnassani, joka olisi vastannut omaa pankin opintolainarahalla aikoinani opiskelemaani ammattikoulutustani ja -työkokemustani. No, eipä haitannut, olinhan jo töitä paiskinut siihen mennessä ennen kuin aloin lisääntymispuuhiin mieheni kanssa, ja sainpahan välillä pätkätöiden hoitaa lasten ollessaan pieniä omassa kotonaan, ja sittenkin kun olin välillä töissä, niin mummonsa riensi leskeneläkepäiviensä ratoksi hoitamaan lapsenlapsiaan.
Mulle ei ihan aukea tää vaivapalstan logiikka. keskustelusta poimittua: Rikkaat maksaa liian vähän veroja. Hyvätuloiset ei tarvitse lapsilisää. Pienituloiset maksaa enemmän veroja kuin suurituloiset koska suurituloisilla on varaa maksaa enemmän. Vain aivan suurituloisimmat maksaa enemmän kuin saavat. Kaikki on elämässään jaksoja saamapuolella myös suurituloiset. Yritykset nostaa vaan tukia ja maksaa osinkoja, ei investoi eikä työllistä, eikä varsinkaan maksa veroja. Osingoista maksetaan naurettavan vähän veroa. Tulonsiirrot on aivan liian pieniä, ei niistä voi kuluttaa ja välillisten veroja tuotto siis romahtaa kun kotimainen kulutus on vaisua.
Mikä ihme tätä laivaa on pitänyt pinnalla näinkin kauan kun kukaan tai mikään ei maksa elämässään enemmän veroja kuin kuluttaa yhteiskunnan varoja??
Vierailija kirjoitti:
"Mistähän sä ton repäisit? Meniköhän sulla 8 ja 5 sekaisin? "
Välillä tuntuu kuin puhuisi lasten kanssa. Ansiotulovero on vero. Se pitää sisällään valtionveron, kunnallisveron, yleveron ja mahdollisen kirkollisveron. Tämä on henkilöllä 30%. Ennakonpidätys sisältää lisäksi eläke, työttömyys ja sairasvakuutusmaksut. Ne ovat yleensä yhteensä 8,2%. Esimerkkihenkilön ennakkopidätysprosentti on siis 38,2 ja tuohon verotaulukon mukaan on tuloraja kunnasta, seurakunnasta etc riippuen vähintään 84,000/ a
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaaja…
Lapsilisä on veroton tulo kaikille niille vanhemmille tarkoitettu raha valtiolta, kenellä on alle lapsilisäiän elätettäviä lapsia perheessään. Turhaa kitinää, että hyvin ansaitsevien lasten vanhemmillekin tämä valtion veroton lapsilisäetu maksetaan, sillä eikö nyt nämä sadattuhannet työttömät pikkulasten vanhemmat ymmärrä, että teitä varakkaammat ihmiset, joilla on itselläänkin lapsia, maksavat verojakin enemmän kuin pienituloiset vanhemmat. Mikä vimma on tuota ainutta etuisuutta, jota hyvätuloiset vanhemmat lapsiensa myötä saavat isosummaisten maksamiensa verojen vastineeksi lapsiensa hyväksi valtiolta pitäisi nyt alkaa nyysimään varakkailta vanhemmilta pois? Monet hyvätuloiset työllistävät muita ihmisiä yrityksissään; ja täten ovat vastuussa työntekijöistään oman perheensä toimeentulon lisäksi.

Olisko vaikka siksi, että kun kerran jostain on pakko ottaa, olisi melko järkevää ottaa sieltä missä sitä on. Voisi korvata vaikka pokaalilla jokaisen synnytyksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistähän sä ton repäisit? Meniköhän sulla 8 ja 5 sekaisin? "
Välillä tuntuu kuin puhuisi lasten kanssa. Ansiotulovero on vero. Se pitää sisällään valtionveron, kunnallisveron, yleveron ja mahdollisen kirkollisveron. Tämä on henkilöllä 30%. Ennakonpidätys sisältää lisäksi eläke, työttömyys ja sairasvakuutusmaksut. Ne ovat yleensä yhteensä 8,2%. Esimerkkihenkilön ennakkopidätysprosentti on siis 38,2 ja tuohon verotaulukon mukaan on tuloraja kunnasta, seurakunnasta etc riippuen vähintään 84,000/ a
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaaja…
Niin? Ihan niinkuin tuolla lukisi 38,1 ja 83000 euroa ja 38,2 ja 84000 euroa. Kaikilla on vähintään tulonhankkimisvähennys verotettavasta tulosta joten there you have it.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ihan aukea tää vaivapalstan logiikka. keskustelusta poimittua: Rikkaat maksaa liian vähän veroja. Hyvätuloiset ei tarvitse lapsilisää. Pienituloiset maksaa enemmän veroja kuin suurituloiset koska suurituloisilla on varaa maksaa enemmän. Vain aivan suurituloisimmat maksaa enemmän kuin saavat. Kaikki on elämässään jaksoja saamapuolella myös suurituloiset. Yritykset nostaa vaan tukia ja maksaa osinkoja, ei investoi eikä työllistä, eikä varsinkaan maksa veroja. Osingoista maksetaan naurettavan vähän veroa. Tulonsiirrot on aivan liian pieniä, ei niistä voi kuluttaa ja välillisten veroja tuotto siis romahtaa kun kotimainen kulutus on vaisua.
Mikä ihme tätä laivaa on pitänyt pinnalla näinkin kauan kun kukaan tai mikään ei maksa elämässään enemmän veroja kuin kuluttaa yhteiskunnan varoja??
Sanopa se. Eikä me ollakaan oltu pinnalla enää vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mistähän sä ton repäisit? Meniköhän sulla 8 ja 5 sekaisin? "
Välillä tuntuu kuin puhuisi lasten kanssa. Ansiotulovero on vero. Se pitää sisällään valtionveron, kunnallisveron, yleveron ja mahdollisen kirkollisveron. Tämä on henkilöllä 30%. Ennakonpidätys sisältää lisäksi eläke, työttömyys ja sairasvakuutusmaksut. Ne ovat yleensä yhteensä 8,2%. Esimerkkihenkilön ennakkopidätysprosentti on siis 38,2 ja tuohon verotaulukon mukaan on tuloraja kunnasta, seurakunnasta etc riippuen vähintään 84,000/ a
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaaja…
Niin? Ihan niinkuin tuolla lukisi 38,1 ja 83000 euroa ja 38,2 ja 84000 euroa. Kaikilla on vähintään tulonhankkimisvähennys verotettavasta tulosta joten there you have it.&n
52 000
4 160
15 637
30,1 %
48,4 %
36 363
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisä on veroton tulo kaikille niille vanhemmille tarkoitettu raha valtiolta, kenellä on alle lapsilisäiän elätettäviä lapsia perheessään. Turhaa kitinää, että hyvin ansaitsevien lasten vanhemmillekin tämä valtion veroton lapsilisäetu maksetaan, sillä eikö nyt nämä sadattuhannet työttömät pikkulasten vanhemmat ymmärrä, että teitä varakkaammat ihmiset, joilla on itselläänkin lapsia, maksavat verojakin enemmän kuin pienituloiset vanhemmat. Mikä vimma on tuota ainutta etuisuutta, jota hyvätuloiset vanhemmat lapsiensa myötä saavat isosummaisten maksamiensa verojen vastineeksi lapsiensa hyväksi valtiolta pitäisi nyt alkaa nyysimään varakkailta vanhemmilta pois? Monet hyvätuloiset työllistävät muita ihmisiä yrityksissään; ja täten ovat vastuussa työntekijöistään oman perheensä toimeentulon lisäksi.
Olisko vaikka siksi, e
Pokaali oliskin hyvä. Nämä työn raskaan raatajathan maksaa synnytyksestäkin kuitenkin koko summan eikä sitä mitä muut. Eiku?
Vierailija kirjoitti:
"Mistähän sä ton repäisit? Meniköhän sulla 8 ja 5 sekaisin? "
Välillä tuntuu kuin puhuisi lasten kanssa. Ansiotulovero on vero. Se pitää sisällään valtionveron, kunnallisveron, yleveron ja mahdollisen kirkollisveron. Tämä on henkilöllä 30%. Ennakonpidätys sisältää lisäksi eläke, työttömyys ja sairasvakuutusmaksut. Ne ovat yleensä yhteensä 8,2%. Esimerkkihenkilön ennakkopidätysprosentti on siis 38,2 ja tuohon verotaulukon mukaan on tuloraja kunnasta, seurakunnasta etc riippuen vähintään 84,000/ a
Ei ole vaan ihan se 30%. Kaikki me maksetaan se noin 8,2% muita maksuja, sitä ei koskaan kenenkään veroprosenttiin ilmoiteta mukaan. Hänen tulonsa on noin 52000 vuodessa.
Ei nyt ihan auennut tuo laskelma. 84000 tienaavan pitäisi maksaa siis 42k veroa että kokonaisveroaste olisi 50%
No, 38,2% tulosta on n 33000. Siis 9000 puuttuu. Hän ostaa dieseliä 400 eurolla kuussa; 25,5% ja 60senttiä litra: n 280 euroa veroa eli jotain reilu 3000 euroa vuodessa. Käyttövoima ja ajoneuvovero n 700 euroa. Ruokaa 6000 eurolla, veroa noin tonni. Tavaraa ja palveluita myös 6 tonnilla: 1500 euroa. Alkoholia tonnilla, 700 euroa. Sähkön alv 500 euroa ja sähkövero 400 euroa. Vakuutukset, lähdeverot, talletusverot.. Ja tämä olisi 1 auto ja yksi talo joka kuluttaa sähköä 20000kwh. Ei vielä mitään pröystää
Oletko varma? Laita ihmeessä laskutoimitus tähän.